Varsinainen neuvottelukierros käyntiin, eli jatkoa edelliseen.
-----------------------------------------------------------------------------------
5.10. 1939 N-Liiton neuvottelupyyntö
- NL kutsui Suomen ulkoministerin tai hallituksen valtuuttaman edustajan Moskovaan neuvottelemaan "konkreettisista poliittisista kysymyksistä". Baltian esimerkki silmien edessä Helsingissä pelättiin pahinta.
- Suomen hallitus valitsi neuvottelijakseen Tukholman lähettiläänsä J.K. Paasikiven. Hän lähti liikkeelle vasta 9.10.
- NL:n lähettliläs Derevjanski ehti jo ilmoittaa neuvostohallituksen olevan kuohuksissaan moisen viivyttelyn johdosta. Ulkoministeri Erkoin annettiin ymmärtää Suomelle aiottavan esittää samanlaisia vaatimuksia kuin Baltian mailla.
- Paasikivi sai tiukat ohjeet, joissa ei ollut paljon neuvotteluvaraa. Paasikiven oli pidettävä kiinni voimassa olevista sopimuksista, ilmoitettava Suomen kaikin keinoin puolustavan puolueettomuuttaan, torjuttava avunantosopimuksesta koskevat keskustelut, rajansiirrot Karjalan kannaksella ja tukikohtien luovuttaminen Suomen mantereelta, Ahvenanmaalta tai Suursaarelta. Suomenlahden muista ulkosaarista voitaisiin keskustella, jos niistä saataisiin riittävä korvaus.
- Roosevelt lähetti 11.10. Neuvostoliittoon viestin, jossa toivottiin ettei NL esittäisi Suomelle maiden itsenäisyyttä tai rauhallisia suhteita uhkaavia vaatimuksia. Skandinavian maiden lähettiläät ilmoittivat 12.10. Molotoville, että puuttuminen Suomen itsenäisyyteen tai puolueettomuuteen tekisi epäsuituisan vaikutuksen. Saksa puolestaan ilmoitti jo 9.10. ettei se missään tapauksessa voinut sekaantua Suomen ja NL:n välisiin neuvotteluihin.
1. neuvottelukierros Moskovassa 12.-14.10. 1939
- Team Suomi: Paasikivi, lähettiläs Yrjö Koskinen, um jaostopäällikkö J. Nykopp ja Mannerheimin nimeämä sotilasasiantuntija eversti A. Paasonen.
- Team Punainen: mm. Stalin, Molotov ja Derevjanski.
- NL halusi sopimuksen ja pian. Sitä osoittaa Stalinin henkilökohtainen osallistuminen neuvotteluihin. Stalinin läsnäolo todistaa myös, ettei NL odottanut yhtä helppoja neuvotteluita kuin Baltian maiden kanssa, joille oli vain saneltu ehdot.
- Avunantosopimuksesta luovuttiin heti. Muutoin Stalinin vähimmäisvaatimukset olivat:
- Suomen on luovutettava NL:lle Suomenlahden ulkosaaret ja Koiviston saari
- Osa Karjalan kannasta (yhteensä 2761 km², korvaukseksi Suomi saisi Repolan ja Porajärven piiristä yhteensä 5529 km²)
- Hangon kaupunki ympäristöineen oli vuokrattava NL:lle rannikkotykistöllä varustettavan meritukikohdan perustamiseksi. Varuskunta käsittäisi 5000 miestä.
- NL:n merivoimille pitäisi antaa oikeus käyttää Lappohjan lahtea ankkuripaikkanaan.
- Karjalan kannaksen rajalinnoitukset hävitettävä molemmin puolin rajaa.
- NL hyväksyisi Ahvenanmaan linnoittamisen, mikäli Suomi tekisi sen omin voimin.
- Hyökkäämättömyyssopimukseen täydennys, jonka mukaan kumpikin osapuoli sitoutuisi olemaan liittymättä ryhmittymiin tai liittoihin, jotka olivat vihamielisiä toista osapuolta kohtaan.
- NL ilmoitti tavoitteikseen Leningradin turvallisuuden varmistamisen ja Suomen lujat suhteet neuvostohallitukseen, jolloin Suomenlahden rannikko voitaisiin säilyttää koskemattomana hyökkäyksiltä. Suomenlahden suu oli voitava sulkea tykistötulella sekä Suomen että Viron rannikoilta. Leningradiin johtavilla väylillä sijaitsevia saaria oli hallittava. Kannaksella rajaa oli siirrettävä kauemmaksi, koska Leningradia olisi voitu ampua kauaskantoisella tykillä. Matka rajalta kaupunkiin oli vain 32 km.
- Stalin vetosi vahvimman oikeuteen vaatiessaan rajan siirtämistä. Hänen mielestään NL oli ainoa suurvalta, joka oli niin tyhmä, että tarjosi pyytämästään alueista kaksinkertaisen vastikkeen.
- Paasikivi palasi Helsinkiin ja esitti vaatimukset sotakabinetille (Cajander, Erkko, Tanner ja puolustusministeri Niukkanen). Sisärenkaan keskusteluihin ottivat osaa myös Mannerheim, sotaäen päällikkö kenraaliluutnantti Österman ja yleisesikunnan päälikkö kenraaliluutnantti Oesch.
- Erkko jyrkkänä: vain Suomenlahden saarista voitaisiin keskustella. Kannakselta ja Hangosta ei luovuteta mitään. Erkon sanotaan olleen vuorenvarma, ettei sotaa tule, koska venäläiset ehdottivat aluevaihtoa, mikä merkitsi tasavertaisi neuvotteluja.
- Niukkanen olisi suostunut luovuttamaan Suursaaren ja pienen alueen kannakselta.
- Mannerheim varoitti, että suurvallan arvovalta ei kestäisi neuvottelutappioita ja ehdotti ulkosaarien uhraamista ja rajan siirtämistä Kannaksella niin, että NL saisi Inon entisen linnoitusalueen ja voisi sen avulla sulkea pääsyn Kronstadtiin.
- Oesch huomautti että melkoinen osa linnoitetusta pääpuolustusasemasta jäisi uuden rajan taakse, jos alueita luovutettaisiin kannakselta. Viipurin suunnan pääpuolustusasema olisi rakennettava uudelleen tuntuvasti taemmaksi ja varustamattomaan maastoon.
- Tanner kannatti Mannerheimin ehdotusta, mutta hänkään ei halunnut neuvotella Hangosta.
- Vastausluonnoksessa Suomi oli valmis luovuttamaan Suomenlahden pikkusaaret ja kannakselta ns. Kuokkalan mutkan. Niukkanen ja Tanner olivat valmiina luovuttamaan myös Inon, mutta esitys raukesi Erkon, muun hallituksen ja presidentti Kallion vastustukseen.
- Valtuuskunnalle annettiin lupa neuvotella Suursaaren eteläosasta. Hankoa ja Lappohjaa koskevat vaatimukset oli ehdottomasti torjuttava.
2. neuvottelukierros Moskovassa 23.-25.10. 1939
- Paasikivi-Tanner vs. Molotov-Stalin
- Tanner kertoi Molotovin olleen tyrmistynyt Suomen vastauksesta.
- NL suostui pieniin myönnytyksiin:
- Hangon maajoukkueen vahvuudeksi 5000 miehen sijasta 4000.
- Rajalinjaa kannaksella vedettiin hieman etelämmäksi, tinkimättä silti Koivistosta.
- Suomessa neuvotteluihin otettiin nyt mukaan myös eduskuntaryhmät.
- Tanner tiedusteli Ruotsin pääministeri Hanssonilta olisiko Ruotsilta luvassa sotilaallista apua. Vastasivat "nej".
- Suomen hallitus kaikesta huolimatta käsityksessä, että NL ei turvaudu aseisiin. Stalinin kuviteltiin olevan kuin itämainen mattokauppias, joka kiristää hintavaatimuksensa mahdollisimman korkealle jättääkseen tinkimisen varaa.
- Mannerheim huomautti sotatarvikkeiden vähyydestä, varoittaen maamme kestävän sotaa vain muutaman viikon. Hän suositti Hangon vastikkeeksi tarjottavan eräitä saaria, varsinkin Jussarötä. Luovutuksen myös kaikista Suomenlahden ulkosaarista ja Inon alueesta. Hankoa ei saisi luovuttaa ja Koiviston saaret Mannerheim halusi pitää.
- Paasikivi oli valmis luovuttamaan Jussarön ja peräytymään kannaksella Inon taakse.
- Valtuuskunnalle annettiin lupa tarjota kannakselta hieman aiempaa tarjousta suurempaa aluetta. Inon alue voitaisiin vain, jos venäläiset luopuisivat vaatimasta Hankoa ja Koivistoa.
3. neuvottelukierros 3.-9.11. 1939
- Molotov pitänyt neuvottelujen alla julkisen puheen radiossa, jossa kertoi NL:n vaatimukset.
- Suomen hallitus ei muuttanut neuvottelijoille annettuja ohjeita, vaikka sai tietää NL:n heittäneen arvovaltansa peliin koko maailman edessä.
- Erkko uskoi venäläisten antavan periksi, kunhan Suomi pysyi jyrkkänä. Hallituksen taipumattomuuteen vaikutti myös yleisen mielipiteen tiukkeneminen Suomessa Molotovin puheen myötä. Lehdistöstä ja eduskunnasta kuului ääniä, joiden mukaan tuumaakaan maasta ei saanut luovuttaa.
- Suomen joukkue sama, ekana päivänä vastassa Molotov ja avustajansa Potemkin. Seuraavana päivänä myös Stalin.
- 3.11. neuvottelut junnasivat paikoillaan, eikä kumpikaan osapuolista ollut valmis joustamaan. Kiistakapuloina olivat edelleen Hanko ja Karjalan kannas. Molotov lausui: "Nyt ovat siviiliviranomaiset käsitelleet asiaa, ja kun ei ole päästy sopimukseen, täytyy asia antaa sotilaiden haltuun."
- 4.11. suomalaiset kutsuttin kuitenkin yllättäen Kremliin jatkamaan neuvotteluita ja Stalin oli paikalla.
- Kun suomalaiset eivät tinkineet Hangosta, teki Stalin yllättävän myönnytyksen ja ehdotti Hangon sijasta sen itäpuolella olevien saarten, Hermansön, Köön ja Hästö-Busön luovutettamista tai vuokraamista Lappohjan ankkuripaikan lisäksi.
- Paasikivi ja Tanner kysyivät sähkeitse hallitukselta saisivatko he tarjota Jussarön saarta Hangon luota ja Inon aluetta Kannakselta.
- Helsingissä Stalinin ehdotus tulkittiin merkiksi Erkon vakaumuksen paikkansapitävyydestä. Moskova luopuisi tavoittelemastaan tukikohdasta kokokaan, kunhan Suomi pysyisi lujana. Lisäksi Hangon lähistöllä olevilla saarilla sijaitsivat Suomen rannikkopuolustuksen ajanmukaisimmat linnoitteet. NL:n laivaston saapuminen niile olisi uhka maan itsenäisyydelle ja puolueettomuudelle.
- Neuvottelijoille lähetettiin 8.11. vastaus jossa uudet ehdotukset torjuttiin. Hätätilanteessa voitaisiin tarjota koko Suursaarta ja Inon vanhaa linnoitusaluetta, jos vastapuoli luopuisi Koiviston linjasta ja Hangon tukikohdasta. Valtuuskunnalle annettiin oikeus keskeyttää neuvottelut Moskovassa.
- Tanner kertoo muistelmissaan venäläisten olleen ilmeisen pettyneitä Helsingin tiukkuudesta. Paasikivi arvosteli itsekin ankarasti saamiaan ohjeita.
- Stalin yritti vielä 9.11. saada Russarön saarta, mihin Paasikivi saattoi vastata vain kieltävästi, sillä hänellä ei ollut valtuuksia keskustella minkäänlaisesta tukikohdasta Hangon seudulla.
- Neuvottelut tyrehtyivät, koska suomalaisilla ei ollut valtuuksia myönnytyksiin eivätkä venäläiset luopuneet vaatimuksistaan Kannaksella ja Hangon seudulla.
- Molotov lähetti suomalaisille vielä muistion, missä täsmensi Hangon asemasta vaadittuja saaria koskevaa ehdotusta mainiten Hermansön, Koön, ja Hästö-Busön lisäksi Långskärin, Furuskärin ja Ekön.
- Paasikivi ja Tanner lähtivät paluumatkalle 13.11.
Neuvottelujen jälkeen
- Neuvottelujen katkettua
(suomalaiset uskoivat että ne eivät ole loppuneet, vaan että niistä pidetään taukoa) NL aloitti propagandahyökkäyksen Suomea vastaan.
- Suomessa oltiin silti optimisteja. Uskottiin oikeuteen ja kansainvälisiin sopimuksiin. Suomen poliittinen johto ei tajunnut tilanteen vakavuutta. Hallituksen sisärenkaassa oltiin melkein vuorenvarmoja siitä, ettei sotaa tule.
- Puolustusministeri oli niin varma rauhan säilymisestä, että iku valmis päästämään osan armeijasta kotiin.
- Ulkoministeriön suosima lause oli "Neuvostoliitto bluffaa"
- Suomessa vallitsi käsitys, ettei NL ryhtyisi aikaisemman rauhanpolitiikkansa ja voimassa olevien sopimustensa vastaisesti toteuttamaan vaatimuksiaan väkivalloin.
Mainila
- Pravdassa hyökättiin 26.11. voimakkaasti Suomen hallitusta vastaan ja Cajanderia nimitettiin mm. kiekuvaksi kukoksi, kiemurtelevaksi käärmeeksi ja imperialistien kätyriksi. Samana päivänä suurlähettiläs Yrjö-Koskinen sai kutsun Kremliin. Siellä Molotov luki hänelle nootin, jossa ilmoitettiin Suomen puolelta klo 15.45 tulitetun tykistöllä Mainilan kylässä olevia neuvostojoukkoja. Suomen hallitusta pyydettiin siirtämään joukkonsa 20-25 km:n päähän rajasta.
- Suomen hallitus piti Mainilan laukauksia yhä hermosodankäyntinä. Vastausnootissa 27.11. todettiin, ettei tykinlaukauksia ollut ammuttu Suomen puolelta. Suomen hallitus torjui vastalauseen, mutta selitti olevansa valmis neuvottelemaan molemminpuolisesta joukkojen peräyttämisestä sovitun etäisyyden päähän rajasta.
- Molotovin vastaus saapui illalla 28.11. Hän leimasi syytösten torjumisen yleisen mielipiteen harhaanjohtamiseksi ja ammunnan uhrien ivaamiseksi. Nootissa Suomen hallitusta syytettiin vihamielisyydestä NL:ää kohtaan. Suomalaiset joukot vaaransivat Leningradin turvallisuuden. Koska tämä oli hyökkäämättömyyssopimuksen vastainen teko NL irtisanoi yksipuolisesti sopimuksen, jonka piti olla voimassa vuoteen 1945 saakka.
- USA:n hallitus tarjosi seuraavana päivänä kiistan osapuolille hyviä palveluksiaan ilmoittaen rajoittavansa intressinsä ristiriidan rauhanomaiseen selvittämiseen. Suomi otti tarjouksen vastaan, mutta NL vastasi, ettei se tarvitse hyviä palveluksia.
- Tanner kertoo, ettei hallitus vieläkään uskonut Moskovan ryhtyvän sotaan. Suomi vetosi nootissaan hyökkäämättömyyssopimuksen 5. artiklaan jonka mukaan kaikenlaiset riidat oli ratkaistava rauhallisin keinoin.
- Suomen hallitus suostui myös siirtämään suomalaiset joukot niin kauas rajalta, ettei voitaisi väittää niiden uhkaavan Leningradin turvallisuutta.
- Suomen noottia ei ehditty edes toimittaa Molotoville, ennen kuin lähettiläs Yrjö-Koskinen kutsuttiin illalla 29.11. Kremliin. Potemkin luki hänelle lyhytsanaisen ilmoituksen, jossa todettiin neuvostohallituksen katkaisseen diplomaattiset suhteensa Suomeen suomalaisten rajaloukkausten seurauksena. Suomen noottiin ei saatu enää vastausta.
- Jo 29.11. suomalaisia rajavartioita vastaan hyökättiin Petsamossa ja aamulla 30.11. neuvostoarmeija aloitti operaationsa Suomea vastaan maalla, merellä ja ilmassa.
Jälkiviisastelua
- Sota tuli yllätyksenä kummallekin osapuolelle.
- Paasikivi ja Tanner ovat kertoneet muistelmissaan fatalistisesta uskosta oikeuden toteutumiseen ja siihen, että NL voisi hyökätä Suomeen ilman oikeutta. Ei pidetty mahdollisena, että jokin suurvalta olisi väkivalloin ryhtynyt ottamaan haltuunsa alueita, jotka se itse oli erilaisilla sopimuksilla luovuttanut Suomelle, Eduskunta ei olisi missään tapauksessa olisi ollut taivuteltavissa hyväksymään tällaista esitystä, vaikka hallitus olisi ottanut sen käsiteltäväksi.
- Kéijo Korhosen mielestä neuvostohallituksenajattelutapaa ei ymmärretty tai yritettykään ymmärtää Suomen poliittisissa piireissä. Syvin syy Suomen taipumattomuuteen oli pelko, että myöntyminen johtaisi yhä uusiin vaatimuksiin, jotka uhkaisivat maan itsenäisyyttä. Tavallinen suomalainen ei talvisodan aattona voinut uskoa, että NL:lle saatettaisiin tehdä joitain myönnytyksiä, kuten Paasikivi ja Mannerheim ehdottivat.
- Suomalaisten pelätessä itsenäisyyden menettämistä NL:ssä oltiin huolissaan siitä, että Suomen aluetta käytettäisiin NL:a vastaan suuntauvan hyökkäyksen tukikohtana, kuten epäiltiin saksalaisten ollessa Suomessa 1918 ja länsiliittoutuneiden vielä 1919 tukemien Venäjän vastavallankumouksellisten yrittäessä kukistaa Leninin järjestelmän.
- Neuvostohallitus ei unohtanut Suomen mukanaoloa suunnitelmissa bolsvikkijärjestelmän kukistamiseksi, eikä luottanut vuonna 1932 solmittuun hyökkäämättömyyssopimukseen. Suomen sisäiset kommunisminvastaiset toimenpiteet tulkittiin vihamielisyydeksi NL:a vastaan. Akateemisen nuorison Suur-Suomi-aate langetti varjonsa Helsingin puolueettomuuspolitiikan ylle.
- Kannaksella 1939 alkaneet linnoitustyöt tulkittiin osoitukseksi siitä, että Suomi olisi valmis antamaan alueensa neuvostovastaiseen hyökkäykseen milles tahansa eurooppalaiselle USA:n tukemalle maalle.
- OIkeudellisesti suomalaisten neuvottelukannan tinkimättömyyttä voitiin perustella. Lähtökohtana oli Suomen valtioalueen koskemattomuus. Hallitus oli kuitenkin jäänyt ajastaan jälkeen. Se ei ottanut huomioon muuttunutta maailmantilannetta eikä suurvaltojen voimapolitiikan Suomelle asettamia itsepuolustuksen vaatimuksia ja mahdollisuuksia. Stalinin vaatimuksilla ei ollut mitään tekemistä oikeuden kanssa, kuten ei Hitlerin kaappauksillakaan. Kremlin politiikka perustui vahvemman oikeuteen ja Suomen ulkopoliittiseen eritykseen.
- Talvisodan puhkeaminen oli yllätys myös NL:lle. Suomen uskottiin perääntyvän neuvotteluissa. Olihan Tsekkoslovakia antautunut vastarinnatta ja keskikokoisena suurvaltana pidetty Puola murskattu kahdessa viikossa. Moskovan mielestä suomalaisten itsepintaisuus ei ollut muuta kuin järjetöntä uhmaa. Uppiniskainen pikkunaapuri oli nujerrettava ja miehitettävä. Kesti kuitenkin lähes kolme viikkoa, ennen kuin Suomen rajoille kootut puna-armeijan joukot olivat valmiita operoimaan. Niin suuri oli yllätys.
- NL:n käsitys oli, että Suomen ongelman ratkaisemisesta ei tulisi sotaa, vaan sotaretki. Suomalaisten maanpakokommunistien rooli oli merkittävä. He uskottelivat Suomen tilanteen olevan kypsä proletariaatin vallankumoukselle.
- Olisiko talvisota ollut vältettävissä? Max Jakobsonin mielestä vastaus on yksinkertainen: tietysti, jos Suomi olisi säästynyt vaadittuihin myönnytyksiin. Mutta hän laajentaa kysymystä tiedustellen, olisiko talvisota ollut vältettävissä ilman itsenäisyyden ja riippumattomuuden menetystä. Hän epäilee, ettei ehdottominkaan puolueettomuus olisi tyydyttänyt NL:a, joka piti rajanaapureitaan omana vaikutuspiirinään. Niiden oli oltava puolueettomia NL:n hyväksi.
----------------------------------------------------------------------------
Pihalla ja jääräpäisinä oltiin siis niin Helsingissä kuin Kremlissäkin. Toisaalta keskustelu siitä, olisiko sodan alkamista voitu viivyttää joko jatkamalla neuvotteluita tai tekemällä jonkinlainen kompromissi on loppujen lopuksi varsin turhaa. Vähän sama kuin vaikka Niittymäki olisi torjunutkin Lidströmin vedon Torinossa 2006, niin Forsberg olisi kuitenkin lapioinut reboundin sisään.