Tobias Salmelainen IFK:n urheilujohtajana

  • 1 371 498
  • 8 110

Oliko valinta sopiva?

  • Kyllä

    Ääniä: 115 44,4%
  • Ei

    Ääniä: 37 14,3%
  • En osaa sanoa

    Ääniä: 107 41,3%

  • Äänestäjiä
    259
  • Poll closed .

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eri mieltä. Syksyn esitysten perusteella (Carlssonia ei ylistetty ainakaan maalintekijäksi), molemmat olisi pidetty vain pienemmällä palkalla ja se on yleensä aika vaikeaa ellei satu olemaan ns. kotiseura. Ajattele kun Carlssonille olisi sanottu joulukuussa: Ihan jees, mutta voitko tiputtaa 100k tosta sun palkasta ensi kaudeksi? Samaan aikaan SHLästä tulee 250k tarjouksia?

Näinpä, täällä on aika monen lähteneen perään huudeltu, vaikka isohko osa olisi halunnut heittää esim. Carlssonin jo syksyllä hiuksista ulos, kun maaleja ei tullut mistään. Enkä minäkään olisi mitään 200k lappua tuossa vaiheessa Purrelle kirjoittanut, siis jatkosopimusta ajatellen.

Samoin kuin tuskin moni olisi ollut syksyllä tekemässä Tepolle, Kaskelle tai Maliselle jatkosopimusta. Syksyllä niitä päätöksiä pitää aika monen pelaajan kohdalla tehdä, koska kuultujen ''ryöstöjen'' perusteella, mm. Tappara on todella aikaisin jo liikkeellä sopimusten teossa, tai vähintään pelaajien kartoittelussa. Ja jos joku Pelicans kerkeää kuiskuttelemaan Kasken korvaan ennen kuin IFK on kerennyt edes kertomaan näkemystä mahdollisesta jatkosopimuksesta ja roolista, niin siinä voi olla hankalampi voittaa pelaajaa takaisin puolelleen.

Toivottavasti Salmelainen ymmärtää olla tarpeeksi aikaisin liikkeellä, niin uusien hankinnassa, kuin vanhojen jatkosopimuksissa. Syyskaudella niiden ''Kemilöisten'' ja muiden nousevien avainpelaajien hintapyyntö voi myös olla alhaisempi, tai ainakin vähemmän kilpailijoita samasta pelaajasta.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Näinpä, täällä on aika monen lähteneen perään huudeltu, vaikka isohko osa olisi halunnut heittää esim. Carlssonin jo syksyllä hiuksista ulos, kun maaleja ei tullut mistään. ...

Samoin kuin tuskin moni olisi ollut syksyllä tekemässä Tepolle, Kaskelle tai Maliselle jatkosopimusta. Syksyllä niitä päätöksiä pitää aika monen pelaajan kohdalla tehdä, koska ...

Itse en ainakaan ole juuri itkenyt noiden lähteneiden perään, koska se ei nyt jälkeenpäin mitään auta, mutta kirjoitin kyllä jo syksyllä, miten tahtoisin jatkaa niin Kasken kuin Carlssoninkin sopimuksia. Hieman tuota Kasken jatkosopparin lobbaamista tosin himmentää se, että samaan hengenvetoon suunnittelin myös Salmelalle jatkoa.. Yhtä kaikki, Kasken kiekollinen potentiaali oli hyvin nähtävissä jo toissakaudella, eikä yksittäiset puolustusalueen koomailut alkukaudesta 17-18 näyttäneet mitenkään parantumattomilta. Carlssonia toki lobbasin laitaan, en keskelle, ja vielä mielummin olisin halunnut siihen rooliin Enlundin. Carlsson olisi kuitenkin kirjoissani ollut aivan loistava 1-2. ketjun vasen laituri. Nyt siinä on Lessio, joka on aikamoinen downgrade kumpaankin mainittuun verrattuna.

Moni, allekirjoittanut mukaanlukien, hyväksyi Malisen sopparin, vaikka valittikin sen hintavuudesta. Moni kirjoittaja, kuten esim. @scholl, huomautti ettei ole järkeä sopimusta purkaakaan, kun kerran hoitaa pelillisesti tonttinsa hyvin. Liian kallis soppari pitää vain hyväksyä, paremmaksi tilanne ei muutu ostamalla sopimusta ulos.

Nyt on menetelty kaikkien (Carlssonin, Kasken ja Malisen) kohdalla juuri toisin kuin toivoin - ja siis toivoin jo viime syksynä. En siis ollut tässäkään jälkiviisas, enkä myöskään ollut ainoa joka etenkään Malisen kohdalla halusi jatkoa. Hänellä oli sitä paitsi jo valmiiksi soppari taskussa, joten tuskin kovin moni koki edes tarpeelliseksi spekuloida tai kyseenalaistaa tämän kauden diiliä, kun olettivat jokseenkin tyytyväisinä sopimuksen jatkuvan ja esittivät sitten tyytymättömyytensä kun sopimus vastoin oletuksia purettiin.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Antaisin Lession nyt näyttää kykynsä ennen kuin dumataan. Ei Carlsson nyt niin maaginen ollut viime kaudella.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Carlsson väläytteli ajoittain, mutta tasaisuus puuttui tekemisestä. Ehkä jos olisi pelannut vielä toisen kauden liigassa olisi päässyt tasaisempaan tekemiseen kiinni? Taitava pelaaja ei siinä, mutta ei jäänyt kova ikävä kuitenkaan. Emmehän vielä tiedä Lessiosta paljoakaan, kenties hänestäkin pelimies vielä kuoriutuu? Malinen oli hyvä keväällä mutta ei missään tapauksessa korvaamaton pelaaja. Tosin nyt kun Suomelan korvaajaa ei vieläkään kuulu, niin toki Malinen rosteriin mahtuisi... Kasken päästäminen Pelsuihin ehdottomasti isoimpia mokia tän kauden joukkueen kasaamisessa, ihan ihme touhua.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Antaisin Lession nyt näyttää kykynsä ennen kuin dumataan. Ei Carlsson nyt niin maaginen ollut viime kaudella.

Lessio oli tänäänkin taas niin paska, että siinä taitaa olla Salmelaisen ensimmäinen huti. Tai ellei hudiksi halua laskea Malisen vaihtamista Santalaan joka on kanssa aivan uskomattoman paska, jos jostain syystä jäisi ilman ylivoima-aikaa tulevalla kaudella niin ei menisi edes kahdenkymmenen pisteen raja rikki.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Antaisin Lession nyt näyttää kykynsä ennen kuin dumataan. Ei Carlsson nyt niin maaginen ollut viime kaudella.

Joo. Tässä nyt oli kuitenkin pointtina, että Warrington ja Postinjakaja väittivät fanien halunneen eroon Kaskesta, Malisesta ja Carlssonista syksyllä, ettei kukaan muka nähnyt heille käyttöä ja että on jälkiviisautta itkeä perään jälkeenpäin. Tämä nyt vaan ei ole totta, sillä meitä oli useampia, jotka jo syksyllä halusimme jatkoa Carlssonille ja Kaskelle, ja jokseenkin tyytyväisinä oletimme/hyväksyimme Malisen sopimuksen, jonka oli määrä jatkua.

En sano, että Santala-Tyrväinen-Malinen olisi mikään timanttinen sentterikolmikko, mutta olisi se nyt jumalauta valovuosia parempi kuin Santala-Tyrväinen-Koivisto.

Tobias on jo tehnyt sen verran monta munausta joukkueenkasauksessa, että toiveet paremmasta tulevaisuudesta ovat kaikonneet.
 
tommy36

Tähänkään ei hirveästi lisättävää ole. Täsmälleen samaa mieltä olen, että vielä ei mikään anna viitteitä paremmasta, jos ei junnujen haalinta sellaiseksi lasketa. Enkää siis kiellä etteikö hyvin junnujen haaliminen ja hyvän polun rakentaminen heille olisi hyvä juttu, mutta ei vielä neroutta, sillä se on jo muulla ennen tehty, ja hämmästyttävää on vain se että miksi IFK on liikkeellä vasta nyt. Mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Muuten ei nykyinen joukkue saa minussa riemunkiljuntaa aikaiseksi. Ainoastaan Quinceyn otteita mielenkiinnolla odotan, ja tunnusta että joukkue on kuitenkin dynamiikaltaan sen verran hyvä, että 2-3 OIKEAA palasta voi muuttaa sen todelliseksi huippujoukkueeksi. Mutta toivotaan nyt niitä kasvutarinoita tälle(kin) kaudelle, jotta vielä vaikka siitä etaruudestakin pelattaisiin kauden lopuksi. Vielä en siihen hetkeäkään usko, mutta hyvä että joku uskoo.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Itse asiassa jos tarkkoja ollaan niin Kasken taisi suuri enemmistö toivoa saavan jatkoa.

En jaksa kaivaa kaikkia viestejä, mutta kyllä Carlsson ja Malinen sai aika paljon paskaa ,ja nimenomaan palkan suhteen, syksyllä.

Kyllä se yleinen käsitys oli, että nää on liian kalliita ukkoja rooliinsa nähden.

Ja varmaan kaikki oli sitä mieltä, että jos Malisen olisi saanut pitää 100k lapulla kolmosen keskelle ja Carlssonin jollain 125k lapulla niin kaikki olisi pitäneet. Keväällähän sitten oltiinkin valmiita maksamaan kavereille niiden soppareiden mukaan.

Itse pidän aina vakaata liigapelaajaa arvokkaana. Eipä niitä nytkään tarpeeksi tossa jengissä ole. Ja olisin pitänyt kaikki kolme.

Nyt näyttää vielä siltä, että paikot Santala ja Lessio on heikompia hakuja, mutta kausi on aika alussa ja tuntui, että aika muniinpuhaltelua ja salibandya oli tää CHL taas. Kukaan ei oikein repinyt tai raastanut. Pelailtiin vaan ja toivottiin, ettei loukkaannuta ennen kuin Liiga alkaa ensi viikolla. Sen verran kaartelua oli. Niin en vielä sen perusteella tekisi pelaaja-analyysejä. Niin kuin ei viime vuonnakaan niistä ekoista CHL peleistä ollut vielä kertomaan, että kolmikko Purre, Malinen ja Kaski olisi vuoden päästä kaivattuja ukkoja.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ja kun tämä keskustelu toistaa itseään ja muisti on lyhyt niin herrat @Lemieaux @tommy36 @Walkin ja muut veljet ja sisaret niin ei nyt vielä tuomita näitä kavereita.

Kävin pikaisesti katsomassa mitä syyskuussa -17 sanottiin keväällä puolijumala "5+1" Katto-Kassisesta... katsoin vain 2 sivua ja aika nopeasti tuli muistot mieleen viime syksyisestä ranteen viiltelystä ekojen CHL pelien jälkeen.

Suhtautukaa näihin siteerauksiin kaikella rakkaudella. Nauretaan nyt vain sille omalle intohimollemme, joka joskus tuomitsee pelaajia. Itsekin siihen olen sortunut. Taisin mm. haukkua The kaudella -98 Pomon hankintaa "Urpoiluksi, joka tuhoaa joukkuehengen."

Me tehdään tää aina hieman liian aikaisin. Intohimon takia ja se on ihanaa. Siksi olemme IFK. Mutta kausi on pitkä. Hyvä tästä tulee.

Jos Tomppa onkin luullut ostaneensa Erik Karlssonin?

Agentti: -"Tääl ois tällänen Carlsson, Ruotsista?"

Tom: "Ai, Karlsson? Ruotsista?"

Agentti:" Joo, Fröl..."

Tom: "Ja, ja from Sverige! Say no more, otetaan se. Anna mitä pyytää! Vittu mä olen hyvä tässä."

Alkaa olemaan. Yksi sulka taas Tompan hattuun näiden senttereiden metsästämisessä. Siihen päälle vielä 275t palkka, ni paketti on valmis. Meillä kuvitellaan, että maksamalla isompaa palkkaa kolmosen sentterille saadaan ykkösen sentterin tehot. Vielä ei ole näkynyt jäällä.

Ei paljoa naurata että sillä rahalla jonka seura käyttää pelkästään tämän sankarin asumiseen palkkaisi jo yhden liigapelaajan. Vituttaa. Täysi turisti. Ei osaa maalata, ei osaa aloittaa ja on kaksinkamppailussa pelkkä lapanen. Mitä vittua Nybondas tässä näki? Raskasta katsoa kun 300 tonnin mies ei pysty kuin hiihtelemään omissa kiekollisen vastustajan perässä saamatta tätä koskaan kiinni.

Minut suurin piirtein lynkattiin täällä, kun tokaisin hankinnan yhteydessä, että tilastojen valossa on turha odottaa mitään muuta kuin 3.-4. ketjun sentteriä Liigaan. Ei se tee pelaajaa paremmaksi jos Tomppa kehuu häntä HIFK -risteilyllä.

Matsin jälkeen kiva käydä kattohuoneistossa pötkötteleen ja samalla katsoa nettipankista tilin saldoa! Varmaan mukava vuosi Suomessa.

Alkaa jo vähän jännittämään onnistuuko Kattohuoneisto-Karlssoni syöttämään koko kaudella paikan tullen yhtään syöttöä hyökkäyksissä suoraan lapaan. Suoraan sanoen surkeaa tekemistä tällä saralla. Tähän asti jokainen ns. avainsyöttö mennyt vain vähän sinnepäin. Liikaa taakse, liika eteen mutta lapoihin ne eivät napsu kun pitäisi. En ymmärrä millä perusteella Nybari näkee tässä jonkun messiaan. Ei sitä ole.

Kallis ja huono ulkomaalaisvahvistus. Niin IFK:ta että.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ja kun tämä keskustelu toistaa itseään ja muisti on lyhyt niin herrat @Lemieaux @tommy36 @Walkin ja muut veljet ja sisaret niin ei nyt vielä tuomita näitä kavereita.

Kävin pikaisesti katsomassa mitä syyskuussa -17 sanottiin keväällä puolijumala "5+1" Katto-Kassisesta... katsoin vain 2 sivua ja aika nopeasti tuli muistot mieleen viime syksyisestä ranteen viiltelystä ekojen CHL pelien jälkeen.

Suhtautukaa näihin siteerauksiin kaikella rakkaudella. Nauretaan nyt vain sille omalle intohimollemme, joka joskus tuomitsee pelaajia. Itsekin siihen olen sortunut. Taisin mm. haukkua The kaudella -98 Pomon hankintaa "Urpoiluksi, joka tuhoaa joukkuehengen."

Me tehdään tää aina hieman liian aikaisin. Intohimon takia ja se on ihanaa. Siksi olemme IFK. Mutta kausi on pitkä. Hyvä tästä tulee.

Carlssonista kyllä huomasi heti alkuun, että kyseessä on laadukas pelaaja ja tekee paljon asioita oikein vaikkei profiililtaan mikään kiekollisesti dominoiva ykkössentteri tai välttämättä sentteri lainkaan ollut. Jostain Santalasta taas huomaa jokainen, ettei liike riitä mihinkään ja pahoin pelkään, ettei se tästä kauden aikana merkittävästi mihinkään tule muuttumaan. Mut tää on tätä kun piti antaa vanhalle ACME-konttorin alaiselle pelaajalle mahdollisuus jäähdytellä vielä yksi kausi Liigassa. Harmi vain, että tätä suhmurointia suoritettiin IFK:n menestyksen kustannuksella.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Carlssonin varhaisesta dumaamisesta yritän ammentaa oppia ja yritän olla dumaamatta Lessiota vielä. Itse olen nähnyt Lessiolta vasta yhden Tampere Cup-matsin(joo en muista sen nykynimeä) ja kaksi CHL-peliä. Ulapallahan se on noista seilannut mutta Carlsson antoi kauden mittaan otteillaan, työmoraalillaan ja asenteellaan mojovan näpäytyksen siitä kolmen matsin jälkeen paskaksi haukkumisesta. Ehkä tässä Lessiollakin on sauma parantaa. Tänään toki monen muunkin peli oli karmeaa räpellystä. Anton Lundell oli voitavansa tehneen Engrenin lisäksi tänään onnistuja. Kovin montaa muuta plus-merkkistä suoritusta ei noiden lisäksi nähty. Ehkä Ertsin maalinsa ansiosta.

Mikä loukkaantuminen Kangasniemellä oikein oli alla? Kenelläkään tästä ”valtionsalaisuudesta” tietoa? Aika tahmeaa oli tänään Iikan pelaaminen vähän joka osa-alueella. Pelituntumaa ei toki ollut vielä lainkaan. Potentiaalia on varmasti.

P.s

Selin saisi esikuntineen kohtalaisen kovaan ääneen mainita joukkueelleen että sinne vaihtoon pitää myös jumalauta tulla vauhdilla. Nyt siellä useampi kaveri jopa 3vs3 pelissä liukui tyyliin puoliminuuttia selkäsuorana ilman mitään kiirettä. Asenne kuntoon, tuollaista skeidaa noinkin yksinkertaisessa asiassa ei huvittaisi toiste nähdä.
 
KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Kaikki on taas paskaa ennenku kausi on kunnolla edes alkanu. Joo CHL ois voinu mennä paremmin ilman muuta, mutta emmä nyt vielä lähtis Lessiota, Santalaa ja kumppaneita dumaamaan. Kyllä se homma pian lähtee rullaamaan ja sit voidaan taas parin viikon päästä ihmetellä miten väärässä ikiangstaaja @Lemieaux ja kumppanit olikaan :)
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Vielä tähän Malinen vs. Santala -keskusteluun palatakseni, tämän jutun mukaan Santala on Liigan 5. kovapalkkaisin pelaaja tienaten ensi kaudesta 260 000 eur. Eipä voi siis oikein siihenkään vedota, että vaihdoksella olisi pyritty raivaamaan budjettiin lisää tilaa ja jokainen voi mielessään miettiä, että olisiko tuolla hintalapulla ollut mahdollista saada parempaakin laatua. Ja ennen kuin joku suolaa lähteen, niin Malisen palkan kohdallahan oltiin ihan vastaavan lehtijutun varassa. SM-liigan palkkakuninkaat saavat yli 300 000 euroa – tämä viisikko tienaa eniten
 
tämä kausi voidaankin sitten kiristellä hampaita Santalan liksasta:)
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
tämä kausi voidaankin sitten kiristellä hampaita Santalan liksasta:)

Älkää nyt hitto lähtekö tähän. Joku voisi sanoa helvetin hyväksi asiaksi, ettei yhtäkään 300k miestä ifksta löydy. Santalan dissaaminen aivan turhaa, kun jakoi eilenkin 5-6 maalipaikkaa muille ja hänelle maksetaan myös johtajuudesta.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Ohhoh. Tota listaa kun kattoo niin herää epäilys että onko Ouluun palkattu joku Nybondaksen sukulainen hieromaan kauppaa?
 
Ehdottoman positiivisena asiana pidän itsekin sitä, ettei tällaisia 300k lappuja IFK:sta löydy. Kehitystä tällä saralla on selkeästi tapahtunut. +200k pelaajia toki uskon olevan sellaiset ~10kpl.

Silti pidän edelleen oikeuden mielipiteeseeni siitä, ettei Santala ole tuon hintalapun väärti. Johtajuudella perustelu on vähän ontuvaa, ellei lähtökohtasi ole se, että korkea ikä tarkoittaa automaattisesti johtajuutta. Vai kuinka muuten voisi puhua johtajuudesta 39 vuotiaan pelaajan kohdalla, joka ei ole uransa aikana kuulunut kuin kerran joukkueensa kapteenistoon (16 vuotta sitten HPK:n varakapteeni) eikä kuulu myöskään alkavalla kaudella. Voitettuihin mestaruuksiinkaan ei voi oikein vedota, koska niitä ei ole.
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Arvioin Santalan riittävyyden kun liigaotteluita on 10-15 kappaletta takana, mutta tuohon palkkaan sen verran että paljon luulette Santalan tienanneen Sveitsissä? Tuskin nyt ihan kauheasti palkkaansa alenna tänne tullessa.

Sitten tuolla ACME höpötyksellä ei ole mitään painoarvoa. Lähde on Tapparan keskustelupalsta jossa huti on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Selin höblän haastattelussa muistaakseni kuvaili miksi Santala on IFK:hon hankittu. Sekin löytyy täältä jostain.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Arvioin Santalan riittävyyden kun liigaotteluita on 10-15 kappaletta takana, mutta tuohon palkkaan sen verran että paljon luulette Santalan tienanneen Sveitsissä? Tuskin nyt ihan kauheasti palkkaansa alenna tänne tullessa.

Itse ajattelin arvioida Santalan riittävyyden vasta kauden päätyttyä. Lähden itse siitä, että HIFK selviää tällä kaudella pudotuspeleihin, joissa sitten se veri oikeasti vasta punnitaan. Näin ollen minusta on reilua arvioida pelaajan riittävyys vasta koko kauden pelien jälkeen. Santalan arvioinnin kanssa siis sama homma kuin Malisen osalta. Malisen syksy ei ollut mitään kovin kummoista ilotulitusta, mutta pudotuspeleissä hän oli minusta täysin palkkansa arvoinen.

Santalan palkan (IltaSanomien mukaan 260.000 euroa) päälle pitää tietysti laskea Malisen sopimuksen purkamisesta mahdollisesti maksettava purkukorvaus/erotus, mikäli HIFK tällaista joutuu maksamaan. Ja minulla ei ole ainakaan mitään syytä uskoa, että näin ei olisi.

Mikäli Malisen palkka HIFK:ssa oli siis se 250.000 euroa, niin HIFK maksaa siis jo Santalalle 10.000 euroa Malista enemmän. Tähän päälle se mahdollinen purkukorvaus, niin kuinka moni uskoo yhteissumman jäävän alle 300.000 euron?

Sitten tuolla ACME höpötyksellä ei ole mitään painoarvoa. Lähde on Tapparan keskustelupalsta jossa huti on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Kun tunnut HIFK:n asiat kovin hyvin tietävän tai ainakin niin esität, niin kerrotko sitten, mikä tässä on se todellinen asiantila. Mikäs painoarvo on muuten omalla viestilläsi, jossa koitetaan lähinnä vähätellä toiselle keskustelupalstalle kirjoitettuja viestejä ja niiden sisältöä ilman mitään sen kättä pidempää.

Selin höblän haastattelussa muistaakseni kuvaili miksi Santala on IFK:hon hankittu. Sekin löytyy täältä jostain.

En ole juttua lukenut tai siihen törmännyt, mutta veikkaan jutussa lukevan ainakin jossakin kohdassa, että "tarvitsimme sentterin".
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ohhoh. Tota listaa kun kattoo niin herää epäilys että onko Ouluun palkattu joku Nybondaksen sukulainen hieromaan kauppaa?
Noin kolmasosa budjetista hupenee kolmeen eniten tienaavaan pelaajaan. Löytyihän se syykin, miksi hyökkäyksemme on näinkin "nimetön".
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sitten tuolla ACME höpötyksellä ei ole mitään painoarvoa. Lähde on Tapparan keskustelupalsta jossa huti on enemmän sääntö kuin poikkeus.
Tämä on itselleni tullut tieto viime kauden HIFK -pelaajan lähipiiristä, että Salmelainen tosiaan "suosii" ACME:n asiakkaita, ainakin lähtökohtaisesti. Ei tietenkään jokaisen tapauksen kohdalla, mutta ACME:lla on anyway rooli Salmelaisen käydessä pelaajamarkkinoita läpi.

Palstahuhu tai ei, mutta tälläinen "tieto" minulla itselläni on.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Noin kolmasosa budjetista hupenee kolmeen eniten tienaavaan pelaajaan. Löytyihän se syykin, miksi hyökkäyksemme on näinkin "nimetön".

Joo samaa laskeskelin. Näin ennakkoon ymmärrän jokseenkin Ohtamaan korkean palkan (toki siitäkin voisi hieman kiristää), mutta nuo kaksi muuta.. tä?! Kukkonen 150k€ ja Pyörälä 220k€ pitäisi riittää. Taitaa Oulun omat pojat nyt vähän rahastaa menneillä meriiteillä.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Tämä on itselleni tullut tieto viime kauden HIFK -pelaajan lähipiiristä, että Salmelainen tosiaan "suosii" ACME:n asiakkaita, ainakin lähtökohtaisesti. Ei tietenkään jokaisen tapauksen kohdalla, mutta ACME:lla on anyway rooli Salmelaisen käydessä pelaajamarkkinoita läpi.

Palstahuhu tai ei, mutta tälläinen "tieto" minulla itselläni on.

En mä tiedä miksi tuon nyt tarttee olla edes mikään huhu. Tottakai asia on noin. Kaikkihan me niin toimitaan jos on hyviä verkostoja luotu aiemmassa elämässä. Eikä sen suosimisen tarvitse tarkoittaa mitään negatiivista, vaan Salmelainen tuntee tuon talon ja osaa tehdä heidän kanssaan molempia osapuolia palvelevia sopimuksia. Sitä se verkostoituminen tarkoittaa. Nybondaksella ei näitä verkkoja ollut (ainakaan hyvässä mielessä) ja täten maksoi lähes poikkeuksetta ylihintaa kun ei tajunnut miten sitä kairattiin ammattilaisten toimesta kakkoseen.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Kun tunnut HIFK:n asiat kovin hyvin tietävän tai ainakin niin esität, niin kerrotko sitten, mikä tässä on se todellinen asiantila. Mikäs painoarvo on muuten omalla viestilläsi, jossa koitetaan lähinnä vähätellä toiselle keskustelupalstalle kirjoitettuja viestejä ja niiden sisältöä ilman mitään sen kättä pidempää.

Sen enempää mistään tietävän niin on minusta aika mutkien oikomista jos ACMEa pidetään pääasiallisena syynä Santalan palkkaamiseksi vaikka Selin kertoo Höblässä mitä mihin Santala apuja tuo ja erikseen mainitsee vahvuuden aloituksissa.

Ja se miksi kyseenalaistan lähteen niin on ihan oma kokemus. Viime kaudella oli Tapparaan tulossa varmana Savinaista, Baileya ja vaikka mitä. Vielä oikein päivämäärien kanssa jotka sitten tietysti muuttui deadlinen mennessä ohi. Arvioin lähteen luotettavuutta se kai vielä täällä on sallittua?
 
RedNumber9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En mä tiedä miksi tuon nyt tarttee olla edes mikään huhu. Tottakai asia on noin. Kaikkihan me niin toimitaan jos on hyviä verkostoja luotu aiemmassa elämässä. Eikä sen suosimisen tarvitse tarkoittaa mitään negatiivista, vaan Salmelainen tuntee tuon talon ja osaa tehdä heidän kanssaan molempia osapuolia palvelevia sopimuksia. Sitä se verkostoituminen tarkoittaa. Nybondaksella ei näitä verkkoja ollut (ainakaan hyvässä mielessä) ja täten maksoi lähes poikkeuksetta ylihintaa kun ei tajunnut miten sitä kairattiin ammattilaisten toimesta kakkoseen.

Juurikin näin. Täällä helposti hypätään aina siihen negatiiviseen johtopäätökseen, kun ilmoille tulee joku tieto/huhu. Tässä tapauksessa siis Salmelaisen ACME-yhteydet tarkoitti sitä, että IFK:hon otetaan ACME:n jämäpelaajat ylihintaan surffailemaan. Enemmän uskon tuohon, että noiden kontaktien avulla saadaan molempia osapuolia tyydyttäviä sopimuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös