Voin yrittää toimia teille Tobbari-kuiskaajana:
Alkuun totean, että Salmelainen muotoili sanansa logolle pelaamisesta vähän oudosti, eli huonosti, kun moni käsitti sen tasan niin kuin se sanottiin. Näissä hänen kannattaisi olla tarkempi jatkossa.
Itse käsitin asian niin, että pelaaja, jolla ei ole aiempaa sidettä seuraan, ei myöskään omaa kovin kummoista tunnesidettä seuraa /logoa kohtaan. Ja se on luonnollista, koska tunteisiin tarvitaan yleensä kokemuksia ja myös aikaa. Jos menet uuteen työpaikkaan, voit olla innoissasi ja tehdä duunit priimasti ja olla hyvin sitoutunutkin. Mutta se naapuripöydän Risto tai Pirkko, joka on ollut 10v. samassa firmassa, omaa enemmän tunnetta sitä ihan samaa firmaa kohtaan, koska on kokenut nousuja ja ehkä laskujakin siinä firmassa ja ne työkaverit ovat tutumpia ja osasta on voinut tulla ystäviäkin. Työpaikka voi olla monelle jossain määrin myös osa identiteettiä ja siitä firmasta voidaan olla jopa ylpeitä. Ei nämä tunteet yhdessä yössä synny. Jos pelaaja ei koe olevansa "kotonaan" seurassa, tämä tunne voi jäädä syntymättä, jolloin todellakin vain "pelataan palkanmaksajalle".
Otetaan esimerkkejä:
- Julius Nättinen: ei aiempaa HIFK-kokemusta, ehkä muutama entuudestaan tuttu pelaaja. HIFK on alkuun hänelle uusi palkanmaksaja, mutta mieluinen sellainen ja hän on halunnut tänne tulla. Hän haluaa pelata seurassa ja seuralle. Ihan alussa hänellä on vain kuvitelmia siitä, millaista tässä seurassa on pelata, voittaa ja hävitä, mutta aidot kokemukset puuttuvat. Kun aikaa kuluu ja hän tutustuu seuraan ja seurassa oleviin ihmisiin, hän tulee aidosti enemmän osaksi yhteisöä ja me-henki kasvaa hänessäkin. Fanien vastaanottokin voi jännittää. Pitää onnistua, jotta on luottamuksen arvoinen ja hänet hyväksytään. Joka päivä Nättinen toivottavasti kokee olevansa enemmän itsekin osa seuraa. Seuralle tai logolle pelaaminen aidosti ja syvällisesti tulee kuitenkin vasta ajan kanssa ja siihen vaikuttaa omat kokemukset.
- Muuli Åsten: pelannut koko ammattilaisuransa HIFK:ssa. Yhteinen historia seuran kanssa nousuine ja laskuineen on pitkä. Fanit rakastaa ja tukee ja Muuli kokee, että hänet hyväksytään juuri sellaisena kuin on. Hän kokee vahvasti olevansa HIFKlainen ja aidosti osa seuraa ja logolle pelaaminen tulee selkärangasta. Joka päivä.
- Kristian Vesalainen: pelannut junnuvuodet HIFK:ssa, mutta edarikokemus puuttuu. Palaa pitkän kierroksen jälkeen HIFK:hon ja kokee palaavansa himaan, vaikka ensimmäistäkään peliä Liiga-miehistössä ei ole. Hän on kuitenkin istunut lapsena katsomossa ja ihaillut edarin pelaajia. Hän tietää, miltä tuntuu olla HIFKlainen ja miltä HIFKlaisuus tuntuu, joten logolle pelaaminen on helppoa, vaikka siinä onkin vuosien tauko. HIFKlaisuus on positiivinen asia omakohtaisestikin.
Kolme eri pelaajaa, kolme eri tarinaa. Kaikille on varmasti yhteistä se, että he haluavat voittaa ja menestyä täällä. Tutussa seurassa se tunnetaso vain on erilainen ja se on luonnollista. Palkanmaksajalle, siis seuralle, voi kuka tahansa pelata ja kaikki varmasti niin tekevätkin, mutta se, mitä me käsitämme seuralle pelaamisena, pitää sisällään tunteita. Suuriakin. Meille kilpilogo on maailman kaunein ja vaikka olisimme olleet ensihetkestä haltioiutuneita seuraan, tunteet ovat voimistuneet vuosien ja yhteisten kokemusten saatossa.
Mä tulkitsin, että Salmelainen tarkoitti tätä. Ja ennen kuin se todellinen tunneside itse seuraa kohtaan syntyy, se pitää synnyttää sitä pukukoppia ja pelikavereita kohtaan. Hän ei vain osannut sitä selittää "oikein".