Mainos

Tobias Salmelainen HIFK:n urheilujohtajana

  • 1 440 039
  • 8 319

Oliko valinta sopiva?

  • Kyllä

    Ääniä: 115 44,4%
  • Ei

    Ääniä: 37 14,3%
  • En osaa sanoa

    Ääniä: 107 41,3%

  • Äänestäjiä
    259
  • Poll closed .

Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Otteita Salmelaisen puheista viime kauden lopun ja tämän kauden alun välistä:

– Pelaajien keskinäinen kilpailu on kovaa ja mitään ei tule ilmaiseksi. Mahdollisuuksia on luvassa jokaiselle pitkän kauden mittaan. Haluamme myös, että nuoret pääsevät pelaamaan Liiga-pelejä omilla vahvuuksillaan. Näin heidän ominaisuutensa pääsevät parhaiten esille.

Eivät pääse, pelaavat viittä minuuttia tai lentävät ensimmäisestä virheestä filaan/Mestikseen. Lisäksi osalla pelaajista on olemassa vapaakortti suureen rooliin, ihan sama miten siinä suorittaa.

– Jatkuvuus on meille tärkeää. Kun sama valmennus ja iso osa pelaajista jatkaa, on lähtökohta kauteen parempi. Pelasimme ajoittain viime kaudella todella hyvin ja haluamme saada pelitapamme toimimaan koko kauden mitassa.

Ei liene tarve avata toteutumaan sen enempää.

Sikäli pitää olla myös armollinen. Olemme eläneet erikoisia aikoja. Pyrin pitämään keskittymiseni omassa ruudussani mahdollisimman hyvin ja viemään IFK:ta kohti Euroopan huippua. Se on vienyt ja vie edelleen aikaa.

Jotain toimenpiteitä vaatisi sen saavuttamiseksi, vaikea nähdä miten tämä syvänne keskinkertaisilla liigapelaajilla tavoitetta edistää. Viimeisestä lauseesta täysin samaa mieltä.

Olemme yhtä kokemusta ja pettymystä rikkaampia. Voimamme on jatkuvuudessa, ja meillä on hyvä runko. Lähdemme kääntämään tätä pettymystä paremmaksi.

Runko ei mielestäni ole hyvä, mutta kokemuksia ja pettymyksiä se kyllä tarjoilee. Parempaan suuntaan se ei kyllä ole menossa.

– Sebastian on HIFK:laistunut ruotsalainen ja tärkeä palanen jatkuvuutta. Hän tekee paljon töitä kaukalon molemmissa päissä jonka lisäksi hänellä on kaikki valmiudet tehdä 20 maalia tässä sarjassa, sanoo HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen.

Tuohon kahteenkymmeneen kassiin tulee tällä tahdilla mahdoton kiire. Ylivoima-aikaa ei voi ainakaan enää lisätä tavoitteen saavuttamiseksi.

– Joonaksen kausi oli loukkaantumisineen todella rikkonainen. Uskomme kuitenkin, että ensi kaudella tulemme näkemään parasta Lyytistä hänen HIFK-aikanaan, päättää Salmelainen.

Seitsemään peliin kahdesti viltissä, ja tekeminen aivan järkyttävällä tasolla.

– Olemme etsineet Eddien tyyppistä puolustajaa. Kyseessä on hyvin liikkuva, moderni puolustaja, joka kamppailee vahvasti ja pystyy pelaamaan kiekolla pelin nykyvaateen mukaisesti. Erittäin vahva alivoimapelaaja joka tuo arvokasta kokemusta myös pukukoppiin, kommentoi HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen.

Tämä lausunto tuntuu täysin käsittämättömältä, kun on Larssonin nähnyt alkukauden tositoimissa.


Eihän tämä hyvin ole mennyt, ei sitten mitenkään päin tarkastellessa.
 

Drache

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hirvonen ei sitten ollutkaan keskushyökkääjä. Ehkä Salmelainen ei ole huomannut, mutta joukkueesta puuttuu kärkisentteri. Nyt kärkinaituri vetää keskellä. Maalivahtiosastolla torjuntaprosentti ei toki kerro kaikkea, mutta kyllä se jotain kertoo. Tämä oli tiedossa oleva iso riski. Lisäksi "ulkomaalaisvahvistukset" Dyk ja Larsson ovat täysiä turisteja. Hankitaanko pelaajia ihan vaan kaksikielisen seuran imagon vuoksi Ruotsista? Puurtajia on, mutta loistoa puuttuu. Vaikuttaa entistä enemmän epäonnistuneelta joukkueenkasaukselta. Tässä on todellinen mahdollisuus kunnon floppikauteen.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Heitän vain ihan muutamia pointteja tähän alle.
  • Ajatelkaa kun Broadhurst olisi korvattu samantyylisellä pelaajalla mallia Kunyk.
  • Ajatelkaa kun Lyytisen turha jatko (ja Larssonin turha hankinta) olisi jätetty tekemättä ja olisi maltettu odottaa ja hankkia Kivihalme.
  • Ajatelkaa kun työt jaksettaisiin tehdä kunnolla ja sen sijaan ettei mentäisi sieltä missä aita on matalin (Dyk) vaan jaksettaisiin tehdä töitä ja skoutata kunnolla (Linus Andersson).
  • Ajatelkaa kun meillä olisi oikea ykkösmaalivahti eikä Liigan yksi huonoimmista maalivahdeista.
  • Ajatelkaa kun meillä olisi Liigan top-3 päävalmentaja eikä tet-harjoittelija.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Joukkueella tulee 10 peliä täyteen ensi viikon sisällä kun on pelattu Tepsiä, Kalpaa ja Kärppiä vastaan. Näistä peleistä ei ensimmäisen 7 kierroksen kaltaisella peliesityksellä tulla saamaan pisteen pistettä. Jos ja kun nuo tulevat kolme peliä hävitään niin seuran yksinkertaisesti täytyy reagoida eli vaihtaa urheilujohtaja ja/tai valmennusryhmä. Ei olisi millään tavalla hyväksyttävää eivätkä mitkään maailman selitykset riittäisi jos IFK:lla olisi 10 pelin jälkeen 5 (tai edes 6-7) pistettä plakkarissa. Eli todella mielenkiintoinen viikko tulossa ja mielenkiintoista nähdä annetaanko verta haistavalle medialle millaisia haastatteluja (vai vetäydytäänkö siilipuolustukseen, joka olisi kyllä kovin IFK:n näköistä).

Voi hyvin myös käydä niin että Peltonen itse irtisanoutuu tai jättäytyy jollain tavalla pienempään rooliin tuossa valmennusryhmässä. Niin iso on IFK-sydän että jos konttaaminen jatkuu niin ehkä lopulta haluaa tehdä sen mikä on seuralle paras päätös ja poistua kunniakkaasti takavasemmalle.

Mutta katsotaan nyt. Huh mitä aikoja eletään.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
– Olemme etsineet Eddien tyyppistä puolustajaa. Kyseessä on hyvin liikkuva, moderni puolustaja, joka kamppailee vahvasti ja pystyy pelaamaan kiekolla pelin nykyvaateen mukaisesti. Erittäin vahva alivoimapelaaja joka tuo arvokasta kokemusta myös pukukoppiin, kommentoi HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen.

Tämä lausunto tuntuu täysin käsittämättömältä, kun on Larssonin nähnyt alkukauden tositoimissa.
Tää on niin huimaa kamaa että ihan heikottaa. Larsson on hidas, pehmeä, huonosti sijoittuva ja joukkueen puukätisin pelaaja joka ei osaa tehdä kiekolla yhtikäs mitään. Salmelainen ei tasan ole Larssonin pelejä ennen sopparin tekemistä katsonut sekuntiakaan jos oikeasti on tuota mieltä ollut.

Salmelaisen puheet Larssonista oikein alleviivaavat sitä kuinka päin helvettiä meidän UJ on asiat nähnyt kun tätä jengiä on kasannut.
 
Viimeksi muokattu:

Bedrock

Jäsen
Voi hyvin myös käydä niin että Peltonen itse irtisanoutuu tai jättäytyy jollain tavalla pienempään rooliin tuossa valmennusryhmässä. Niin iso on IFK-sydän että jos konttaaminen jatkuu niin ehkä lopulta haluaa tehdä sen mikä on seuralle paras päätös ja poistua kunniakkaasti takavasemmalle.
Ihan vaan varmistuksena, että puhuttiinko tässä siis entisen Jokerit -kapteeni Ville Peltosen sydämestä vai kenestä oli kyse?

Ville ei irtisanoudu tai astu sivuun yhtään mistään. Ville saneli sopimuksensa ehdot ja HIFK vikisi, maksoi sen mitä pyydettiin ja suostui vielä täysin käsittämättömään 3v suoraan sopimukseen aloittelevalle valmentajalle. Nyt siitä maksetaan kovaa hintaa. Eroonkaan ei oikein pääse, koska ei ole rahaa maksaa kahdelle päävalmentajalle palkkaa (Villelle vielä tämä ja seuraava kausi).

Ei tosin ole tulijoitakaan. Ville on kasannut (yhdessä Salmelaisen kanssa), niin itsensä näköisen joukkueen, että ihan helpolla ei sellaista masokistia löydy, joka lähtisi tuota kivirekeä vetämään. Ei ainakaan ihan pikkurahalla. Joku alkoholisoitunut kanukki saattaisi kiinnostua. Sekin olisi toki askel parempaan.

Jokohan huomenna alkaa lentämään kamaa jäälle ja nähtäisiin ensimmäisiä kunnon mielenilmaisuja. Odotan mielenkiinnolla.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ihan vaan varmistuksena, että puhuttiinko tässä siis entisen Jokerit -kapteeni Ville Peltosen sydämestä vai kenestä oli kyse?
Ville on kasannut niin itsensä näköisen joukkueen, että ihan helpolla ei sellaista masokistia löydy, joka lähtisi tuota kivirekeä vetämään

Tuohon ensimmäiseen lainaukseen en jaksa todeta mitään muuta kuin että voi jumalauta ja nyt se korkki kiinni.

Jälkimmäiseen: Miten niin kasannut itsensä näköisen joukkueen? Oliko Ville Peltonen pelaajaurallaan keskinkertaisuus ja häviäjä? Jättikö hän vaihtoja tai pelejä kesken? Suoristuiko selkä? Ja eikös se nyt kuitenkin loppuviimein se urheilujohtaja kasaa joukkueen ja valmennuksen?

Ymmärrän, että vituttaa, mutta jotain rajaa nyt. Alkaa mennä jo mauttoman puolelle.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
...
Salmelaisen puheet Larssonista oikein alleviivaavat sitä kuinka päin helvettiä meidän UJ on asiat nähnyt kun tätä jengiä on kasannut.
Huolestuttavaa tämäkin kyllä.

Ja mitä tuohon hyökkäykseen tulee, niin mun mielestä ei niinkään ole ongelmallista esimerkiksi tehdä vaikkapa Dykin kanssa jatkosoppari (käytän Dykiä vaan esimerkkinä, kun hänestä puhuttu jonkin verran viimeaikoina), mutta ongelmallista on se, jos hänen tasoistaan pelaajaa UTJ;mme ajattelee 1-2 ketjuun ja ylivoimaankin joukkueenkasauksessa.
Tobias hankki näitä Dykejä hyökkäyksen oikeastaan täyteen, ja jätti isot hankinnat lähestulkoon pois kokonaan. Pakarisen ja Nättisen voi laskea varmaan ainoina tuohon kastiin laskea.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Käyt nyt Tobias avaamassa Maren & Markuksen kassakaapin ja tuot meille käsiä hyökkäykseen asap. Saa Jumpata!
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Aletaanko Tobias kohta lähestyä rajaa, kun voit jo myöntää epäonnistuneesi täydellisesti? Löytyykö suoraselkäisyyttä myöntää omat virheet? Tätä kautta ei pelasta mikään muu kuin, että Jumppaaja kävelee Maren & Markuksen pakeille ja löytää meille jostain unohtamansa kädet.

Tee työsi tunari!
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Kyllä Salmelainen saisi pakata kamppeensa. Aivan järkyttävän paskaa työtä liigan kalleimmalla budjetilla. Hyvä rekry taas!!
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Aletaanko Tobias kohta lähestyä rajaa, kun voit jo myöntää epäonnistuneesi täydellisesti? Löytyykö suoraselkäisyyttä myöntää omat virheet? Tätä kautta ei pelasta mikään muu kuin, että Jumppaaja kävelee Maren & Markuksen pakeille ja löytää meille jostain unohtamansa kädet.

Tee työsi tunari!
Ollaan vasta alussa. Analyysien aika on ensimmäisen kerran joulukinkun aikoihin.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
TPS hankki Michael Dal Collen ja ruotsalaisen Martin Johanssonin kuivilta markkinoilta.

Herää nyt saatanan TET-mies ja tee työsi
 

Zamppaaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Dal Colle aikanaan tosi lupaava kaveri ja varattu numerolla 5. Ymmärtääkseni hänellä ollut asenneongelmia Amerikassa ja ei ole vieläkään murtautunut tarunhohtoiseen vaikka ikää 26. Kaikki eväät olla liigan parhaista pelaajia, mutta en yhtään ihmettele jos on Nuhamatin kaltainen asenne ongelma pelaaja
 

Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Ihan mielenkiinnosta - minkä pelipaikkojen ja ketjujen ukkoja IFK muka vielä kaipaa? Veskariposition ymmärrän, mutta muuten.
 

DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
TPS hankki Michael Dal Collen ja ruotsalaisen Martin Johanssonin kuivilta markkinoilta.

Herää nyt saatanan TET-mies ja tee työsi
Dal Colle näyttää kyllä kovalta sepältä tähän Liigaan. Pakkohan sieltäon verorajalla tulla rapakon takaa kovemman luokan kädellinen sentteri, eri asia on vain, että onko silloin jo liian myöhäistä, jos peli jatkuu tällaisena tiiviinä &mutta pelitavaltaan ideaköyhänä
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ihan mielenkiinnosta - minkä pelipaikkojen ja ketjujen ukkoja IFK muka vielä kaipaa? Veskariposition ymmärrän, mutta muuten.
Sentteriä tuo huutaa myös kun siellä vääntää Pakarinen sentterinä ja menee ihan hukkaan. Lyytinen on epäonnistunut ja Rantakarikaan ei näyttäisi olevan hyvä yv-pyörittäjä (yllätys yllätys), niin en panisi pahakseni jos jostain löytyisi myös kädellinen huippupakki ja samalla ovenavauksella Lyytinen ulos.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Ihan mielenkiinnosta - minkä pelipaikkojen ja ketjujen ukkoja IFK muka vielä kaipaa? Veskariposition ymmärrän, mutta muuten.
Kuten sulle on jo ehditty vastatakin, niin vaikkapa "valtterikemiläinen" ja "jorilehterä" olisivat kiva lisä rosteriin.
Ja veskaripositiossa on Liigan ygös tai kakkos-ukko, joten se korjaantui sisältäpäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös