Lievästi sanottuna harmittaa ihan sikana. Ässillä oli kaikki avaimet voittoon, mutta yhtälö irtokiekot Jokereille + Riksmanin hienot otteet + löysä peli omalla alueella vei pisteet Porista Helsinkiin. Harmi, sillä nämä pisteet olisivat olleet elintärkeitä.
Ässiltä tänään pirteää peliä pelasivat mielestäni Huhtala, joka koko ajan sai vaarallisia tilanteita toiseen päähän ja Määttä, jonka esitykset paranevat koko ajan, kun paino tippuu. Ottelun turhin pelaaja palkinto taas Forsbackalle. Mitä hittoa me tuolla tehdään? Osuu kaksi kertaa ottelun aikana ja muuten vain pilaa hyökkäyksiä.
Sitten kunnon valitusosioon. Tuomarilinja. Siis mitä ihmettä? En sano, että linja olisi suosinut Jokereita, vaan linja oli linjatonta. Mitään järkeä ei vihellyksissä tänään tuntunut olevan, kun välillä vihellettiin epäselvistä tilanteista ja välillä taas jätettiin viheltämättä päivän selviä jäähyjä. Sama koskee kumpaakin puolta. Ja nollatoleranssista ei ole tietoakaan. Roikkua ja kahvata sai juuri niin paljon kuin huvittaa.
Ja tapaus Hentunen. Kuvottavaa peliä tältä maajoukkueessakin tutuksi tulleelta pelaajalta. Kun peli ei kulje, niin hypitään valioluokan uimahyppyjä, huudellaan vastustajille mitä sattuu, kauhotaan kiekkoa itsensä alle, tökitään vastustajia mailalla selkään ja kaikkein paras oli ensimmäisen erän lopulla, kun vaihtoaitioon mennessä Hentunen sivalsi mailallaan ässäpelaajaa sormille. Häpeällinen peli Joroisten mieheltä.
Taistelu jatkuu lauantaina Lappeenrannassa. Pisteet pitäisi saada sieltä.