Nyt puhu Jortikka paskaa haastattelussa. Sanoi että joukkuuenjohtaja oli antanut viime pelin kokoonpanon... Pelasiko tuo Battagliakin viimepelissä. hieman haisee selitys.
Mun näkemyksen mukaan ei ole. Sääntö menee niin, että pelaaja jota ei ole merkitty pöytäkirjaan pitää poistaa heti kun se huomataan. Samoin maalia ei voi tehdä tai syöttää pelaaja, joka ei ole pöytäkirjassa. Jos sitten huomataan 0/0 pelannut pelaaja, jota ei ole pöytäkirjassa tämä poistetaan pelistä.Aika erikoista ettei tuo protestin mahdollisuus ole turhut URHO:lla mitenkään esille kenenkään suusta, ei valmentajien, ei kommentaattorien eikä muidenkaan.
Ihan turha selitellä sitä, että äijä puuttuu kokoonpanosta. Siellä on pöytäkirjassa sen toimihenkilön nimmari, jonka syytä asia on ja ketään muuta on turha syytellä tai asiaa selitellä.
Voitto on voitto, vaikka pisteet Poriin omasta syystä jäisikin. Taisi olla kuitenkin ihan vauhdikas peli?
Tässä vielä poiminta ottelun jälkeen:
"SM-liigan erotuomarijohtaja Arto I. Järvelän mukaan Koiviston nimen puuttuminen pöytäkirjasta ei vaikuta ottelun lopputulokseen millään tavoin. Ässät ei siis voi tehdä asiasta esimerkiksi protestia."
Kalpan a-junioreillehhän kävi myös näin tällä kaudella, eivät olleet merkanneet Järvistä pelaavaan kokoonpanoon ottelussa Kalpa-Saipa. Saipan valmennusjohtohan tästä sitten pelin jälkeen protestoi vaikka tiesivät tästä jo ennen peliä ja voittivat sitten ottelun prostestin kautta 3-0 vai 4-0. En tiedä sitten sovelletaanko A-junioreiden sääntöjä miehissä, mutta jos sovelletaan = voitto Ässille.
Tämän päivän pelaajauutiset + tämä = aika monessa paikassa ympäri Suomea muuten keittää päässä tällä hetkellä aika pahasti.
Kalpan a-junioreillehhän kävi myös näin tällä kaudella, eivät olleet merkanneet Järvistä pelaavaan kokoonpanoon ottelussa Kalpa-Saipa. Saipan valmennusjohtohan tästä sitten pelin jälkeen protestoi vaikka tiesivät tästä jo ennen peliä ja voittivat sitten ottelun prostestin kautta 3-0 vai 4-0. En tiedä sitten sovelletaanko A-junioreiden sääntöjä miehissä, mutta jos sovelletaan = voitto Ässille.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, mutta oliko tänään AJ-Niemessä havaittavissa sitä Isäntää? Pari hyvää pommia, joista toinen oli mielenkiintoinen.