Temptation
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- SaiPa
No katohan, eipä mennyt kauaakaan kun paikalle tuli alfa panomies kumoamaan väittämät, jotka perustuvat yleisiin kokemuksiin noin 90% miehillä. Tinderin maailma onkin ihan todella raju kaikille muille, kuin tuolle poikkeukselliselle 5%lle, jotka korjaavat kaikki hedelmät muiden tyytyessä pelkkään paskaan. Sinä nähtävästi kuulut kyseiseen osastoon, puhtaasti treffien määrääkin laskien, kuin myös siitä johdettuna moninkertainen osumamäärä.Vaikea kyllä nähdä näin negatiivista maailmankuvaa Tinderin kohdalla. Eiköhän tuossa sovelluksessa ole se, että suurin osa ihmisistä jotka etsivät pakkomielteisesti suhdetta etsivät sitä jostain muualta. Näin ollen Tinderiin jäänee se suurin massa joka sitten elää elämäänsä vähän rennommalla puristuksella eikä väenväkisin suhteeseen hae vaan katsoo mitä eteen tulee ja varmasti on suhteeseen valmiita mikäli vain oikeasti sopiva ihminen osuu kohdalle.
Toki massa tuo myös massaa ja Tinder on monenlaiseen seuranhakuun se valtakanava. Ainakin itse sain kolmikymppisenä nauttia varsin runsaasti niistä parikymppisistä kevään tuoksuisista kukkasista jotka hakivat vanhemman miehen seuraa, tosin näistäkin iso osa olisi ollut valmiita vakavampaankin.
Oma Tinder tuli nyt alkusyksystä poistettua. Oma tinderöily kesti reilu seitsemän vuotta. En nyt mitään kirjaa pitänyt, mutta uskoisin että 700-1000 naista tuli tuona aikana tavattua kun myös muista applikaatioista joitain kymmeniä löytyi mukaan kaveriksi. Varsinkin sen jälkeen kun sain opinnot pakettiin ja duunin alle niin kyllä lähes jokainen tapaamistani ihmisistä olisi ollut valmis suhteeseen jos vaan homma olisi siihen suuntaan edennyt.
Tottakai myös vainseksiä määritelmällä tuli useita neitoja tavattua. Joitain kymmeniä myös siten, että heti tavattua siirryttiin vällyihin. En tiedä olinko sitten vaan niin hyvä panemaan silloin vielä sinkkuna, että kyllä valtaosa myös heistä olisi ollut avoinna enempäänkin. Yleensä nämä hommat kuitenkin kaatui ihan muihin syihin.
Loppukaneettina voinen sanoa sen aivan varmaksi, että suurin osa myös Tinderissä notkuvista on valmis myös suhteeseen jos teillä vaan homma lähtee siihen suuntaan etenemään ja sinulla on se oma paketti kunnossa. Toki Tinder tuo omat mahdollisuudet sinne kotisohvalle varsinkin jos se paketti on kunnossa ja naisilla myös muuten. Tämä tuo toki omat haasteet deittailuun useammallakin tavalla. Yksi on se, että ainakin omasta kokemuksesta melko vähän aikaa oltiin valmiita antamaan suhteen syventymiselle. Lähes kaikilla tuo oli n. 6kk jonka jälkeen seksuaalissävytteiseen tapailuun lähdettiin hakemaan syvempiä määritteitä tai nostettiin kädet ylös jos sitä korvia huumaavaa rakkautta nyt ei ollutkaan tullut. Ainakin itselle tämä yleensä kaatoi ne hommat. Nykyisen kanssa tutustuttiin vuoden verran ennen kuin sovittiin ettei toisia enää tapailla. Tosin tähän toki neuvottelin ns. huoraklausuulin, joka sallii maksullisten seuran itselleni. Toki nyt kun aktiivisesti seuraa ei etsi niin tuokaan ei niin helppo ole käyttöön ottaa. Onneksi kuitenkin aikanaan hoidin omat panosuhteet sen verran hyvin, että valtaosa noista naisista on edelleen valmiita parittelun pyörteisiin varsinkin kun siitä nykyään vielä tienaavat viikkorahaa.
Meillä muilla se on 0-5 osumaa viikossa, jos on ihan ok näköinen ja supliikki. 0-5 kuukaudessa sitten muille, tai ei ollenkaan. Vähemmästäkin kyynistyy.
Ei sillä, koen tälläisenä perus korkeakoulutettuna kaiffarina pärjänneeni tinderin rajussa maailmassa melko hyvin moniin muihin kohtalontovereihin verrattuna ja löytänyt sieltä useammankin pidemmän parisuhteen, enkä oikeastaan edes koskaan kyllästynyt käymään pitkästyttävähköä tutustumisrumbaa läpi. Nykyisin en ole sovelluksessa, luojan kiitos siitäkin.