Ti 26.2.2008 Kärpät-Pelicans

  • 30 234
  • 203

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mikset katso sitä tilannetta? Miksi Kakon kädet oli pään korkeudella? Aika harvoin nuo kypärät itsestään lähtee päästä, muutenhan niistä olisi aika vähän hyötyä. Avojäätaklaus, kypärä lähtee "itsestään" päästä, pää iskeytyy jäähän.

Sattuu nyt vain olemaan muita velvollisuuksia, kuin istua kotona veivaamassa videoita edestakaisin. Kunhan kotiudun, niin saatan katsoa narulta miten tuo tilanne menikään. Muistini mukaan Kuuselan pää oli suurin piirtein laidan yläreunan korkeudella, joten ei ihme jos Kakon kädet olivat pään tasolla. Ryömienhän Kakko ei tilanteeseen mennyt.

Tuollainen viimeisessä virkkeessä kuvailemasi tilannekin on joskus käynyt. Harvinaisia moiset tapaukset tosin onneksi on, mutta kyllähän nuo kypärät joltain putoilevat lähes pelissä kuin pelissä. Kansainvälisissä säännöissähän on sääntö, jonka mukaan pelaajan on välittömästi luisteltava vaihtoon jos hänen kypäränsä putoaa päästä. Jos näin ei toimi, seuraa siitä kahden minuutin rangaistus. Sinun logiikallasi sääntöhän on täysin turha ja käsittämätön, sillä aina jos pelaajalta putoaa kypärä on silloin kyseessä vastustajan toimesta suoritettu rike.
 
Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Ah, siis vaikka kypärän irtoaminen on harvinaista ja Kakon kädet on ylhäällä, niin kypärän irtoaminen ei johtunut Kakosta.

Mitä tuohon jälkimmäiseen kommenttiin tulee, niin vedät jo kyllä niin ihmeellistä logiikkaa, että oksat pois. Kyllähän se esim. nuhjaustilanteissa irtoaa helpostikin, mutta ei silloinkaan itsestään. Onko kaikki kontakti aina sääntöjen vastaista?
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
En kyllä ymmärrä mitä jämäkkää oli eilisessä pelissä Korpikarilla. Hirveitä syöttöjä helpoissa tilanteissa. Ei se voi olla niin vaikeeta syöttää kiekkoa lähimmälle kaverille. Osku on hyvä pakki, mutta eilinen oli kyllä kaikkea muutakuin jämäkkää suorittamista. Lehtosta lukuunottamatta kaikki pakit oli kiekollisesti tänään surkeita.

Täsmennetään; puolustussuuntaan jämäkkää pelaamista, ainoa kärppä joka taklasi. Kiekollisista avuista kokonaan samaa mieltä (kuten jo kirjoitinkin). Laamasta kaivataan todella pian takaisin.

Oma kommenttini polvitaklaustilanteeseen (kiitos linkittäjälle) oli yhteentörmäys ja vahinko, josta nyt ei Paakkolanvaaraa voi naulata. Paakkolanvaara pyrkii pikemminkin varmistamaan, että polvi ei ole ulkona. Asettaa kyseenalaiseen valoon nämä pelaajien ja valmentajien kesken pelin antamat kommentit "päivänselvästä polvitaklauksesta". Olisi ehkä pelin aikana varmempaa kommentoida, että "näytti polvitaklaukselta, mutta pitäisi nähdä uudelleen" tms...
 
Iso D

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tilanne Loppi

Tuli tuo yuutuubin video katsottua tilanteesta, jossa Loppi loukkaantuu ja täytyy kyllä sanoa, että näin "puolueettomin" silmin katsottuna tilanteessa ei rikettä tapahdu. Valitettavaa että polvet ottivat yhteen, mutta kyllähän Paakkolanvaara viimeiseen asti yrittää taklata ylävartalolla. Loppi "onnistui" väistämään ja seurauksena jalat ottivat yhteen. Harmittava vahinko.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö

Nimenomaan näin. Mikäli Lopilla nyt tuon tilanteen seurauksena jotain vammaa on, ei tuossa voi muuta kuin itseään syyttää. Harmittava vahinko, jonka syntymistä tuollainen viime hetken (myöhästynyt) väistäminen edesauttaa.
 
Dogi

Ei tuon taakse voi mennä, että Lopin syy kun väisti. Tai no ainahan taklattavaa voi näissä syyttää, että "mitäs väistit". Väistämisen takia nämä polvitaklaukset niin usein syntyvät.

mm. tässä tilanteessa jos Vihko ei olisi väistänyt, hänelle ei olisi käynyt mitään, olkoon Karalahdella jalat kuinka levällään ja teko kuinka tahallinen hyvänsä. http://www.youtube.com/watch?v=MrjbvqhZ_gY&feature=related

Ja kuten tuolla jo sanoin, jos Loppi olisi lentänyt kaaressa ja jäänyt jään pintaan makaamaan, Paakkolanvaara olisi ajettu ulos.
 
Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja kuten tuolla jo sanoin, jos Loppi olisi lentänyt kaaressa ja jäänyt jään pintaan makaamaan, Paakkolanvaara olisi ajettu ulos.
Yhteentörmäyksestä? Joo, oli kyllä eilen niin luokattomat tuomarit, että sekin olisi ollut mahdollista, mutta tilanne ei ole selvä polvitaklaus kyllä kuin fanaattisten loksuleukojen mielestä. Mitä Paakkolanvaaran pitäisi tilanteessa tehdä? Pitääkö vastaisuudessa välttää kontaktia kokonaan, ettei vahinkoja satu?
 
Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Huh... Tulipa luettua koko ketju läpi, ja täytyy sanoa että kevättä on rinnassa, huikeaa!

Pari mainitsematonta pointtia tuli mieleeni:

Aravirran toimitsijakakkonen: eikö kenelläkään muulla ole tullut mieleen, että Aravirtaa oltaisiin ehkä varoiteltu jo aikaisemmin, että seuraavasta tulee jäähy? Silloinhan on ihan sama, mitä pelikello näyttää. Itse asiassa tuomarilta vaaditaan munaa viheltää jäähy em. syystä tuossa kohdassa matsia. Se ei ole mitään egon pönkitystä vaan ihan johdonmukaista tuomitsemista.

Aravirta vielä otti jäähyn omaan piikkiinsä, mikä mielestäni tukee teoriaani.

Ketjussa on myös pelottavaa mediakritiikittömyyttä. Jos Kaleva, IS, tai IL "sanoo" jotakin, on se pakostakin totta "kun se oli lehdessä". Pitää muistaa, että pelin ja jutun välissä on aina ihminen.
 
Dogi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mitä Paakkolanvaaran pitäisi tilanteessa tehdä? Pitääkö vastaisuudessa välttää kontaktia kokonaan, ettei vahinkoja satu?

Ei tietenkään pidä. Se vaan on niin helppoa laittaa vastuu taklattavalle näissä tilanteissa, että sitä ei aina vaan voi tehdä. Katso tuo Karalahden polvitaklaus ja sano siitä, että Vihkon syy kun väisti. En sano, että tuo taklaus olisi ollut mikään sikamainen, mutta sen verran siinä oli väärää että taklaavan Paakkolanvaaran polvi osui yhteen Lopin polven kanssa, ja siitä kuuluisi saada rangaistus polvitaklauksesta. Tuossa taklauksessa Paakkolanvaara ei muuten kai edes osunut Loppiin.
 
En nyt oikein ymmärrä pointtiasi. Oliko siinä taklauksessa vikaa vain sen takia, että Loppi loukkaantui? Jos ei olisi loukkaantunut, niin taklaus olisi ollut sääntöjen mukainen?

Ei minua Karalahden taklailut kiinnosta, keskitytään tähän ajankohtaiseen tapaukseen.
 
DonCutts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans,Fc-Lahti,Suomi
mielestäni

Ah, siis vaikka kypärän irtoaminen on harvinaista ja Kakon kädet on ylhäällä, niin kypärän irtoaminen ei johtunut Kakosta.

Mitä tuohon jälkimmäiseen kommenttiin tulee, niin vedät jo kyllä niin ihmeellistä logiikkaa, että oksat pois. Kyllähän se esim. nuhjaustilanteissa irtoaa helpostikin, mutta ei silloinkaan itsestään. Onko kaikki kontakti aina sääntöjen vastaista?
Mielestäni kuvassa näkyy selkeästi että Kakko taklaa ja Kärppä-hyökkääjä menee hieman kumaraan (kuka on kiekkoa pelannut niin tietää että silloin näyttää siltä että taklaa kädet ylhäälla) todellisuudessa oli täysin puhdas taklaus muttei sillä enää ole väliä, 3 pinnaa jäi Ouluun sillä sipuli. Ja tosiaan kypärä voi irrota myös muulla logiikalla kuin sääntöjen vastaisella taklauksella.
 
Dogi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En nyt oikein ymmärrä pointtiasi. Oliko siinä taklauksessa vikaa vain sen takia, että Loppi loukkaantui? Jos ei olisi loukkaantunut, niin taklaus olisi ollut sääntöjen mukainen?

Paakkolanvaara taklasi Loppia polvella, siitä pitää seurata vähintään 2min rangaistus, enintään OR. Polvitaklauksen seurauksena Loppi loukkaantui, siitä voi tuomita vähintään pelirangaistuksen.

Säännöt eivät käsittääkseni jätä tulkinnan varaan sille väistikö Loppi taklausta tai yrittikö Paakkolanvaara välttää kontaktia polvella. Polvi osui Loppiin ja säännöt ovat sääntöjä.
 
DonCutts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans,Fc-Lahti,Suomi
no joo

En nyt oikein ymmärrä pointtiasi. Oliko siinä taklauksessa vikaa vain sen takia, että Loppi loukkaantui? Jos ei olisi loukkaantunut, niin taklaus olisi ollut sääntöjen mukainen?

Ei minua Karalahden taklailut kiinnosta, keskitytään tähän ajankohtaiseen tapaukseen.

No joo tätä taklausta en ole nähnyt, tunnustan. Jarna sanoi että oli polvitaklaus ja täällä osa (oululaisista) sanoo ettei ollut. Mutta asian ratkaisee mahdollisesti liigan viralliset kurinpitäjät mikäli aihetta.En minä eikä oululaiset.
 
Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paakkolanvaara taklasi Loppia polvella, siitä pitää seurata vähintään 2min rangaistus, enintään OR. Polvitaklauksen seurauksena Loppi loukkaantui, siitä voi tuomita vähintään pelirangaistuksen.
Taklasi polvella? Tuon videon perusteella en kyllä ainakaan itse voi sellaista sanoa. Paakkolanvaaran yläruumis on "samalla tasolla" polven kanssa, jotta sen polven olisi saanut Lopin tieltä pois, se olisi pitänyt kirurgisesti poistaa. Mikä toki on sekunnin murto-osassa hieman hankalaa.

Tuosta jutustasi saa sen kuvan, että aina kun polvet kolahtaa yhteen, kyse on polvitaklauksesta, ja syyllinen on se, joka ei loukkaantunut. Jos se olisikin ollut Paakkolanvaara, joka loukkaantuu, niin olisiko silloin Loppi suorittanut polvitaklauksen?
 
HUHHUH. Olisikohan syyllinen kuitenkin se taklaava pelaaja? Älä nyt esitä olevasi idiootti. Oletko myös kuullut sellaisesta asiasta kuin lonkka tai nivuset. Jalka voi niiltä paikkeilta jossa se liittyy keskivartaloon kääntyä eteen, taakse tai sivulle. Lopin vasen jalka on sen verran sivulla, että se kolahtaa Paakkolanvaaran polveen. Muuten miehet eivät juurikaan osu toisiinsa, mitä nyt tuon videon perusteella ehkä kädet hipaisevat toisiaan. Ja ei tietenkään aina ole kyse polvitaklauksesta kun polvet osuvat yhteen. Nyt kuitenkin Paakkolanvaara TAKLAA Loppia ja polvet kolahtavat, vieläkin epäselvää?
 
dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Tuosta jutustasi saa sen kuvan, että aina kun polvet kolahtaa yhteen, kyse on polvitaklauksesta, ja syyllinen on se, joka ei loukkaantunut. Jos se olisikin ollut Paakkolanvaara, joka loukkaantuu, niin olisiko silloin Loppi suorittanut polvitaklauksen?

Puhumattakaan siitä, että Dogi väitti Kakon jäähyä aikaisemmin suorastaan oikeusmurhaksi. Vaan tuon logiikan mukaanhan Kakon jäähy oli aivan oikea, sillä Kakko kuitenkin osui Kuuselaa päähän. Ilmeisesti pitää tehdä sellainen johtopäätös, että jäähy oli Kakolle oikein tuomitta vaikka itse en tilanteesta jäähyä olisi antanut. Osuma mikä osuma.
 
Nupe_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Colorado Avalanche
Itekkään en ota kantaa tähän taklaukseen, mutta sm-liigalla on melkein aina se käytäntö jos joku loukkaantuu niin ei selviä ilman rangaistusta ja se on helvetin naurettavaa... Välillä he arpovat jotain penaltya vaikka ei olisi aihetta.
 
DonCutts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans,Fc-Lahti,Suomi
älä ny jaksa

Puhumattakaan siitä, että Dogi väitti Kakon jäähyä aikaisemmin suorastaan oikeusmurhaksi. Vaan tuon logiikan mukaanhan Kakon jäähy oli aivan oikea, sillä Kakko kuitenkin osui Kuuselaa päähän. Ilmeisesti pitää tehdä sellainen johtopäätös, että jäähy oli Kakolle oikein tuomitta vaikka itse en tilanteesta jäähyä olisi antanut. Osuma mikä osuma.
Älä ny jaksa...
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Älä nyt esitä olevasi idiootti.

On muuten niin hyvä neuvo, että ihmettelen syvästi, että et tajua sitä itse noudattaa.

Oletko myös kuullut sellaisesta asiasta kuin lonkka tai nivuset. Jalka voi niiltä paikkeilta jossa se liittyy keskivartaloon kääntyä eteen, taakse tai sivulle. Lopin vasen jalka on sen verran sivulla, että se kolahtaa Paakkolanvaaran polveen. Muuten miehet eivät juurikaan osu toisiinsa, mitä nyt tuon videon perusteella ehkä kädet hipaisevat toisiaan. Ja ei tietenkään aina ole kyse polvitaklauksesta kun polvet osuvat yhteen. Nyt kuitenkin Paakkolanvaara TAKLAA Loppia ja polvet kolahtavat, vieläkin epäselvää?

Paakkolanvaarahan nimenomaan vetää oman polvensa sisään, jotta polvitaklausta ei missään tapauksessa tulisi. Kun eilen kelpasi puolueettomien (lue hpk-fanin) näkemys kärppien hyötymisestä tuomaripelistä, niin kelpaako tänään puolueettomien näkemys polvitaklauksesta?
Iso D kirjoitti:
Tuli tuo yuutuubin video katsottua tilanteesta, jossa Loppi loukkaantuu ja täytyy kyllä sanoa, että näin "puolueettomin" silmin katsottuna tilanteessa ei rikettä tapahdu.
 
Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuten moneen kertaan on todettu, tuomarit eivät tee maaleja, eivätkä saa edes syöttöpistettä, vaikka viheltävät 5-3-ylivoiman.

Typeryys tiivistetty yhteen lauseeseen. Voin vain onnitella.

Onnittelut Kärpille runkosarjan voitosta. Olisi hienoa nähdä pleijareissa Kärpät-Pelicans sarja.
 
Viimeksi muokattu:

Iso D

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sitä on vaikea sanoa mikä on nykylinja näissä kolaroinneissa missä polvet ottavat yhteen. Olisiko pitäny Paakkolanvaara ajaa ulos tai antaa 2min. Ehkä siitä olisi voinut 2min antaa kun kerran polvet osuvat yhteen ja Loppiin sattui, mutta rikettä tuossa tilanteessa ei kyllä ole. Mainittakoon vielä se, että enemmän pidän pelikaaneista kuin kärpistä, joten tätä ei voi vetää sympatisoitavan joukkueen puolusteluun. Tuosta Karalahti videosta on huono sinällään ottaa vertauskuvaa, koska Jere tulee niin aura auki kuin vain tuolla kankeudella voi tulla. Puolestaan Paakkolanvaara vielä vetää jalkansa pois, jotta polvitaklausta ei tilanteesta tule, samalla pyrkii taklaamaan yläkropallaan Loppia. SM-liigassa valitettavasti pitää usein loukkaantua että tulee kova rangaistus, mutta vääryys olisi ollut ajaa Paakkolanvaara tuosta tilanteesta ulos. Sitäpaitsi viime lauantaina ottelussa JYP - Kärpät, Lahti törmäsi Laamaseen sillä seurauksella että Laamanen loukkaantui. Lahdelle ei tullut edes 2min, joten loukkaantuminenkaan ei aina takaa että tulisi edes sitä kakkosta.

Vielä sen verran, että toivotaan Lopille pikaista paranemista ja Pelikaaneille kaikkee onnee pleijareihin, toivottavasti pääsette finaaliin asti.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Paakkolanvaara taklasi Loppia polvella, siitä pitää seurata vähintään 2min rangaistus, enintään OR. Polvitaklauksen seurauksena Loppi loukkaantui, siitä voi tuomita vähintään pelirangaistuksen.

Itse asiassa ei voi tuomita. Tämä siitä syystä, että Loppi jatkoi peliä normaalisti tuon kontaktin jälkeen, toisin sanoen ei loukkaantunut siinä tilanteessa, vaikka vamma tulikin tuosta kontaktista.

Tuomari tuskin voi ketään ajaa suihkuun sillä perusteella, että pelaaja mahdollisesti jättää homman kesken toisen erän ensimmäisen vaihdon jälkeen?
 
mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tekikös otteluvalvoja tästä Paakkis vs. Loppi äksödentistä mitään merkintää ottelun pöytäkirjoihin? Jos ei, niin tutkiikos liiga tuota tilannetta sitten ollenkaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös