Ti 26.2.2008 Kärpät-Pelicans

  • 30 237
  • 203

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Kärppien toiseksi viimeinen runkosarjakotiottelu lienee tuima taisto. Kärpät pelaa runkosarjan voittamisen varmistumisesta ja Pelicans kotiedusta playoffeihin.

Kärpät on voittanut viisi edellistä kotimatsia maalierolla 29-4. Kärpistä Piku Viuhkola on ollut paluunsa jälkeen murhaavan tehokas (6, 0+8) ja väläytellyt etenkin Raksilassa nerokasta peliälyään. Vieraissa hän on ollut vaisuhko. Pelicansin Jesse Saarinen on rankaissut Kärppiä kauden aikana kolme kertaa.

Pelicansin mielenkiintoisin pelaaja lienee lauantaina nollapelin Ilvestä vastaan pelannut maalivahti Antti Niemi, joka on osoittanut hyviä otteita koko kauden ehkä muutamaa huonompaa peliä lukuunottamatta. Sillä osastolla Pelicans on ollut kotijoukkuetta tasaisempi. Andy Chiodo ryyppäsi JYP:in voittomaalin, eikä tällaisia lapsuksia katsella hyvällä tiukoissa pudotuspeleissä.

Kausi alkaa olla pelillisesti jo playoff-henkistä. Kummatkin joukkueet esittivät lauantaina kovahkoa ilmettä, Kärpät tosin heräsi tähän liian myöhään Jyväskylässä ja takkiin tuli tiukalla 2-3-tappiolla. Minua miellyttää se, että oman maalin edessä oltiin etenkin pelin toisella puoliskolla aktiivisia ja sopivan aggressiivisia.

Mielenkiintoinen kuriositeetti on se, että kauden jokainen kohtaaminen on päättynyt vieraiden voittoon. Kärppien viiden viimeisen kotimatsin maaliero 29-4 ei merkinne yhtään mitään. Pelistä lienee tulossa tiukka, en usko kummankaan yltävän neljään maaliin kuin mahdollisissa tm-tilanteissa.

Kärppien sairastuvalla kynsiään pureskelevat Lamppu Laamanen ja Kari Haakana ja Tuomas Tarkki - pahoja tappioita ehkä viimeistä lukuun ottamatta.
 

a.niemi

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelicans
Pelicansin mielenkiintoisin pelaaja lienee lauantaina nollapelin Ilvestä vastaan pelannut maalivahti Antti Niemi, joka on osoittanut hyviä otteita koko kauden ehkä muutamaa huonompaa peliä lukuunottamatta. Sillä osastolla Pelicans on ollut kotijoukkuetta tasaisempi. Andy Chiodo ryyppäsi JYP:in voittomaalin, eikä tällaisia lapsuksia katsella hyvällä tiukoissa pudotuspeleissä.

Niin Kärppien maalivahtipelihän ei ole koskaan ollut kunnossa. Viime keväänä Tuomas Tarkkikin oli ainoa heikko lenkki jokereita vastaan mutta kuten aina,POHJOISEN KUSIPÄILLÄ KÄVI SAATANANMOINEN MUNKKI.Ja rahallahan saa mitä haluaa,mutta pitää myöntää että tällä kaudellakaan ei ole maalivahtipeli kärpissä häikäissyt,mm. Tarkki on sylkenyt kaiken eteensä ja antanut miljoonapakkien hoitaa hommansa kun itse vatipää-tarkki vain seisoo silmät solmussa. No toivotaan että kaanien Marko "Jarna" Jantunen pujottelee porojen ohi samalla tavalla kuin lauantaina lahdessa teki tupsukorville.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärppien sairastuvalla kynsiään pureskelevat Lamppu Laamanen ja Kari Haakana ja Tuomas Tarkki - pahoja tappioita ehkä viimeistä lukuun ottamatta.

Haakana on kokoonpanossa i dag. Lähde www.sm-liiga.fi kokoonpanot.

Ja ei se lauantainen JYPin voittomaali nyt _niin_ helposti Chiodon taakse mennyt. Harvoin kahdella maalilla sitä voittoa lätkäpelissä saa.
Tänäänkään ei veskariin kyllä kaaduta.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Haakana on kokoonpanossa i dag. Lähde www.sm-liiga.fi kokoonpanot.

- - -

Harvoin kahdella maalilla sitä voittoa lätkäpelissä saa.
Tänäänkään ei veskariin kyllä kaaduta.

Haakanan paluu on enemmän kuin 101 dalmatialaista. Yes.

Kahdella maalilla voidaan muuten tässä vaiheessa kautta hyvinkin voittaa matseja. Toivottavasti ei kaaduta ainakaan vieraiden maalivahtiin, mikä on hyvinkin mahdollista.

Chiodon psyykkistä valmistautumista saattaa hieman heikentää kilpailutilanteen puute nyt kun Ripari potee. Kenties tämä hieman tylsyttää Andyn terävintä virettä. Asian merkitys on kuitenkin erittäin marginaalinen.
 

Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tää on meän peli!

Saas nähdä onko Pelikaanille mutaation kautta tullut kynnet, vai yrittääkö se näätää räpylöillään raadella. Onko Pedon kynnet terässä ja saalistusvainu tallella, vai onko tämän päivän Kärppä sitä eläintarhamallia.

Onneksi ei oo maksu-TV:tä. Saa hyvällä omatunnolla mennä baariin ja ottaa siinä sivussa pari virkistävää.

4-0
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Loistavaa että Iso-K jälleen kehissä! Toivottavasti tänään nähdään samanlaisia otteita Kärppä-maalin edessä kuin Jyppilässä nähtiin, vain makuupaikkoja kiitos !

On ollut kiva huomata että Viuhkola on saanut aimo annoksen fyysisyyttä mukaan reissultaan ja osallistui viimeksikin näihin maalinedus talkoisiin kiitettävästi. Mies on muutenkin vetänyt komealla yli syöttö/peli keskiarvolla, eikä ole varmasti vielä edes täydessä iskussa.. Eihän tässä malta odottaa... muutenkin fyysinen nyky-Piku vetää kyllä hymyn entistäkin leveämmälle!

Viimeksi Kaanit kävi nylkemässä Kärppä-lauman Oulussa, olisiko nyt sulkasadon aika ? No joo, tuskinpa kuitenkaan.. Luulisin että tänään on tiukkaa poffi-meininkiä luvassa. Kumpi tekee 3 voittaa. Huikeaa settiä muuten Lahden suunnalta, huomaa että pleijarit alkaa lähestyä.. ;)
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!

Joko tällä ennakoidaan kevään välierien voittoja?

Illan pelistä tekee mielenkiintoiseksi se, että joukkueiden aikaisemmissa kohtaamisissa on nähty vain vierasvoittoja. Pussileuathan kävi syksyllä nappaamassa 3-6 voiton Kärppälaumasta. Kotijoukkueelle pelin voin tehdä myös vaikeaksi sarjataulukon tilanne. Kotona varmasti joukkue haluaa näyttää parastaan katsojille, mutta ilman suurempaa panosta pelaaminen ei ole koskaan helpoimmasta päästä. Vastustajalla kun panosta riittää, niin Pelikanojen kertoimet vedonvälittäjillä voisivat olla kokeilemisen arvoisia. Yli viiden kertoimet Pelicansin tasoiselle joukkueelle on jo kokeilemisen arvoisia.

Ilolla pitää ottaa Haakanan paluu joukkueeseen. Toivottovasti Haakana saa hyviä matseja alle ennen pudotuspelien alkua. Tänään pitää hallin sijasta etsiä sohvapaikka telkkarin edestä. Erinomainen valinta päivän peliksi Canalilta!

ps. Toivottovasti meillä käy tänäänkin munkki!
 

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Povaan erittain tiukkaa ottelua, vaikka pohjoisen pienpetoja vastaan asettuukin tuo saalista SM-liigassa mukanapidetty mestisseurue. Materiaalietu lienee pohjoisessa, mutta valmennuksessa siella ollaan taas melkoisesti jaljessa. Erittain tyytyvainen olen, jos Karpat kaapii pisteenkin tasta ottelusta, lahtokohdat eivat ole mitenkaan mairittelevat kun panosta ottelulla ei Karpille niin kamalasti enaa ole, toisaalta ei Tuomas "Electrolux" Tarkkikaan ole kiekkoja maaliin imuroitsemassa kuin musta aukko konsanaan. Onneksi sentaan naataelainpakiston kolmospari saa aikaan lievaa hykertelya.

Jaako Ara Hannuvirta tanaan Nokan varjoon, vai hoitaako Haapakoski taas suhteet mediaan?
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Lahesta
Pelicans tänään:

1. Kenttä
90 Jantunen, Marko - 3 Loppi, Matias - 15 Sopanen, Vili
80 Suhonen, Samuli - 55 Forsström, Jani

2. Kenttä
20 Santavuori, Tuomas - 94 Koivunen, Toni - 10 Saarinen, Jesse
24 Mäkelä, Tuukka - 26 Latvala, Jan

3. Kenttä
77 Komarov, Leo - 61 Heino, Henri - 22 Koivunen, Karo
7 Jalvanti, Joonas - 44 Laurila, Henri

4. Kenttä
9 Julkunen, Olli - 51 Schwabe, Evan - 40 Guillet, Robert
52 Uusitalo, Ville - 92 Kakko, Erik

Maalivahdit:
33 Niemi Antti,
41 Satosaari, Tommi (varalla)


Jos kehtaa katsoa turhan ulkomaalaispelaajan tekemisiä niin valitettavasti yksi sellainen kaukalosta löytyy: Robert Guillet.


Tuomarinelikkona ottelussa häärivät:
Kruus Markku, päätuomari
Vuohtoniemi Ville, päätuomari
Isometsä Janne, linjatuomari
Malinen Timo, linjatuomari
 
Viimeksi muokattu:

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitäs siellä lopussa tapahtui, ku Iso-K jyrähti?
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Runkosarjan voitto 4. kerran putkeen, hienoa Kärpät!!

Pudotuspeleissä ei sitten maaleja eteen vaan peliä heti alusta saakka. Hieno oli taas nousu, mutta ei se tee joukkueesta kovaa kun ensin päästetään vastustaja karkuun. Joten enemmän asennetta pelin alkuun.

Edit: Ja onko se ihme että Aravirran joukkue häviää hyvästä johtoasemasta :) (peli, josta ei puhuta)
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Peliä näkemättä: kiitos tuomarit! Näin se runkosarjan voitto varmistetaan.

No, kunnon perseilyä hävitä seeproista huolimatta tällaista peliä, jota johdetaan kahdella maalilla hetki ennen loppua. JYP tulee pian ohi, mutta ehkä niin on hyväkin. Saadaan Jokerit vastaan.
 

RuuhkaTukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, sympatiaa Jokereille
Kiitos Kärpät!

Nyt on viides sija JYP:lle melkein omissa käsissä. On teillä vain uskomaton nousukone siellä Oulussa.
 

ahee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Edit: Ja onko se ihme että Aravirran joukkue häviää hyvästä johtoasemasta :) (peli, josta ei puhuta)
No enemmän ihme se on, kuin se että tuomari ratkaisee pelin vaihteeksi. Kakon taklaus oli täysin puhdas, niin kuin selostajatkin sanoivat. Harmi, että se ratkaisi pelin. Tämän lisäksi Kruus haluaa pönkittää egoaan antamalla aivan pelin lopussa 2 min 2 miehen ylivoimaa. Se joukkuerangaistus oli pelkkää egon pönkitystä...

Tähän kun vielä lisätään polvitaklaus josta Loppi loukkaantui, ja josta ei tullut jäähyä ollenkaan, niin voidaan sanoa tuomarin käytännössä ratkaisseen pelin. Eipä ole ensimmäinen kerta.
 
Viimeksi muokattu:

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No vähemmän ihme se on, kuin se että tuomari ratkaisee pelin vaihteeksi. Kakon taklaus oli täysin puhdas, niin kuin selostajatkin sanoivat. Harmi, että se ratkaisi pelin. Tämän lisäksi Kruus haluaa pönkittää egoaan antamalla aivan pelin lopussa 2 min 2 miehen ylivoimaa. Se joukkuerangaistus oli pelkkää egon pönkitystä...

Tähän kun vielä lisätään polvitaklaus josta Loppi loukkaantui, ja josta ei tullut jäähyä ollenkaan, niin voidaan sanoa tuomarin käytännössä ratkaisseen pelin. Eipä ole ensimmäinen kerta.

Eipä todellakaan ole ensimmäinen kerta kun häviäjät syyttää tuomareita tappiosta...

Tuomarit oli kyllä tasaisen paskoja läpi ottelun. Viheltämättä jäi myös muutamat Pussileukojen päähän kohdistuneet taklaukset mm. Kuuselaan ja Pesoseen. Tai sitten Killerin so called sukellus jne. Aika tasaisesti siis meni noi tuomaripelit. Ja kyllä teillekin ylivoimaa tarjoiltiin. Eli pitäis vissiin kuitenkin hakea syitä tappioon jostain ihan muualta.
 
Omituinen peli

Olihan peli.. ja paskan maku jäi hieman suuhun.

Peli alkaa aika vauhdikkaasti kotijoukkueen osalta kunnes alkaa Chiodo show. 2 helppoa maalia eteen ja peli sekaisin. Onneksi Pelikaanit eivät saaneet lisättyä johtoaan. Ensimmäisen erän lopulla alkoi kotijoukkuekin saamaan taas rytmistä kiinni.

Toinen erä näytti jo paremmalle. Peli alkoi taas näyttämään jääkiekolle.

Kolmas erä oli sitten omituinen. Pelikaanit lisäävät johtoaan ja taas Kärpät takeltelevat hetken, kunnes pääsevät taas peliin mukaan. Pelikaanit ottavatkin sitten, tai pakotettuina, puolustuskannalle. Kavennus ja tasoihin. Voittomaalin ainoa hyvä puoli oli Lehtosen laukaus. Kaikki muu oli enemmän tai vähemmän vehkeestä, vaikka en tiedäkään mitä penkiltä on sanottu tai kommentoitu. Neljäs tyhjiin, joka ei sinänsä merkinnyt enää mitään.

Tuomarit olivat sanalla sanoen huonoja. Pitäisi olla selkärankaa seistä vihellystensä takana, vaikka kuinka kotiyleisö osoittaisi mieltään. On melko vaikea tuomareilla tehtävä ellei tätä kestä. Joka ikisessä hallissa yleisö antaa tuomarin kuulla kunniansa, ellei ole samaa mieltä vihellyksistä.. ja milloin olisi? Täytyypä vetäistä kovolle uusinta ja katsoa tilanteet rauhassa. Esim. kiinnostaa Sahlstedtin tilanne. Jos hänet kampattiin, niin miksi sukellus jäähy? Jos taas ei kampattu, niin miksi Pelicans jäähy? Ja miksi vitussa annetaan lopussa poikkarista jäähy, kun koko helevetin pelin on saanut antaa poikkaria niin kiekolliseen ja kiekottomaan, vihellystä ennen ja vihellyksen jälkeen. Pitäisivät linjansa oli se mikä hyvänsä. Jotenkin tuntuu etteivät tuomarit ole keskustelleet keskenään ollenkaan ja lopputulos on lähes poikkeuksetta se, että ensin jää selvät viheltämättä siirrellen vastuuta, sitten pelin luisuttua pois käsistä vihelletään linjan vastaisesti. Kahden tuomarin järjestelmä perustettiin alunperin sen takia, että toinen tuomari katsoisi kiekottomia ja toinen seuraisi peliä. Ei suomessa. Tai ainakaan siitä ei ole ollut yhtään mitään konkreettista hyötyä.

EDIT: se olikin kiinnipitäminen. Noh linja piti. Tuli mieleen tuomariketjusta Uraman sanoma juttu, kun kysyi miksei tuomari viheltänyt koko pelissä yhtään koukkujäähyä: "keskityin tänään kamppeihin".
 
Viimeksi muokattu:

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Tämän lisäksi Kruus haluaa pönkittää egoaan antamalla aivan pelin lopussa 2 min 2 miehen ylivoimaa. Se joukkuerangaistus oli pelkkää egon pönkitystä...

Vitun Jatkoaika, sinne meni pitkä kirjoitus...

Mutta Aran perseilyähän tuo Kärppien voitto suurelta osin oli. Ei voi kasetti noin pahasti pettää tuossa tilanteessa, jossa Laurilan jäähy sitä paitsi oli täysin aiheesta vihelletty. Eri asia on toki se Kakon jäähy, joka oli täysin naurettava vihellys (veikkaisin) Vuohtoniemeltä. Sahlstedtin aiheeton sukellusjäähy sitten haiskahti paikkausvihellykseltä Kruusilta, enkä ole Kallea noin kuumana nähnyt aiemmin käyneen.

Muuten pelistä, vaikka Kärpät olikin avauserän perseestä, niin kyllä Pelicans näytti olevansa varteenotettava tekijä myös keväällä. Varsinkin 3. erän alkupuoli näytti, ettei Kärpät saa rikottua lahtelaisten viisikkopuolustusta, kunnes sitten nuo jäähyt astuivat kuvaan. Kärppien puolustusta tuli viime viikolla kehuttua, mutta tänään otettiin siinä suhteessa takapakkia, sillä tänään sekoili siellä päässä itse kukin ja Chiodokin saa ottaa pari maalia kontolleen. Hienoa kuitenkin, että tällainenkin peli saatiin käännettyä voitoksi.

Onnea Jaloselle ja pelaajille neljännestä perättäisestä runkosarjan voitosta.
 

Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Eipä todellakaan ole ensimmäinen kerta kun häviäjät syyttää tuomareita tappiosta...

Ainoa vaan että tällä kerralla syytetään ihan aiheesta. Toivotaan että POffeissa tämä ei enää toistu.

Toivottavasti ekalla kierroksella POffeissa Kärpät saavat vastaansa fyysisen jengin, joka laittaa "verta pakkiin" menttaliteetilla Kärpät lomille. Sillä kaikesta huolimatta taidokkain jengi suomessa löytyy Oulusta, eikä se muuten horju kuin kovuudella.

Silti, olisi tämä pitänyt ratkaista aiemmin, sen verran nössöjä Kärpät tänään ennen pelin loppua olivat. Toivotaan että Lopin loukkaantuminen on lyhyt. Ja jos polvitaklaus on tosiaan syynä toivotaan että siihen puututaan.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tuomarit olivat sanalla sanoen huonoja. Pitäisi olla selkärankaa seistä vihellystensä takana, vaikka kuinka kotiyleisö osoittaisi mieltään. On melko vaikea tuomareilla tehtävä ellei tätä kestä. Joka ikisessä hallissa yleisö antaa tuomarin kuulla kunniansa, ellei ole samaa mieltä vihellyksistä.. ja milloin olisi? Täytyypä vetäistä kovolle uusinta ja katsoa tilanteet rauhassa. Esim. kiinnostaa Sahlstedtin tilanne. Jos hänet kampattiin, niin miksi sukellus jäähy? Jos taas ei kampattu, niin miksi Pelicans jäähy?
Kyllä voi antaa samasta tilanteesta jäähyn molemmille, jos ensin tapahtuu selkeästi jäähyn arvoinen rike, mitä rikottu pelaaja tehostaa näyttävällä sukelluksella. Onhan noita takatukkamaan taitureita nähty Suomenkin jäillä niin runsaasti, ettei tämän pitäisi olla outo ilmiö. Varsinkin, kun Oulussa pelaa sellainen tasapainovammainen kuin Janne Pesonen. Taas palkittiin voimaton lysähdys ylivoimalla. Tosin Sahlstedt koki omassa tilanteessaan oikeusmurhan. Maila tuli luistimeen juuri siinä vaiheessa, ettei kaatumisen lisäksi ollut muita vaihtoehtoja. Eipä kyllä ollut ottelun ainoa surkea tuomio. Ja niistä kärsi kiistatta pahemmin Pelicans. Olisihan matsi voinut ihan ilman tuomareiden avustustakin kääntyä Kärpille, mutta nyt tuosta jäi todella ikävä maku suuhun.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eli pitäis vissiin kuitenkin hakea syitä tappioon jostain ihan muualta.

Joopa joo. Näitä on aina yhtä hauska lukea. Toki Pelicans olisi voinut tehdä vaikka kymmenen maalia ja käyttää kaikki tilaisuutensa, mutta miten realistista se on? Kyllähän tuomareiden ratkaisut tietyissä tilanteissa vaikuttavat toisia tilanteita enemmän, sehän on selvä. Joskus nämä tuomiot jopa auttavat ratkaisemaan pelin (tätä en nähnyt, joten en kommentoi).

Tuomaripeli oli kuitenkin ilmeisesti (taas) paskaa, joten huolestuttavalta tämä kuulostaa. Ei riitä taso siellä. No, Pelicans pelasi ilmeisesti suht pätevästi, joten ei tässä tarvitse sen puoleen hävetä. Jokereita toivon playoffeissa vastaan, vaikka se tarkoittaisi JYPin nousemista viidenneksi.
 

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eipä ollut mitenkään kovin hyvä peli oikeastaan keneltäkään kummassakaan joukkueessa pl. ehkä Lehtonen. Juuri tästä syystä jäinkin katsomaan peliä kotiin. Laamasta tarvitaan.

Tuomareita saa syyttää, jos se tekee gutaa. Jotenkin kuitenkin muistelisin, että Aravirran komentamalle Pelicans-vaihtoaitiolle on ennenkin siunaantunut ääliömäisiä purnausjäähyjä, joten varmaan jossakin vaiheessa kannattaa peiliinkin katsoa. Itse en olisi todellakaan antanut jäähyä siitä Kuuselan tylyttämisestä. Sen sijaan Pesonen pysäyttämistä kai kumpikin tuomari piti sääntöjen vastaisena - ja Sahlstedtin sukellusjäähy oli ihan perseestä, kuten kyllä Kallen reaktiostakin kävi kaikille ilmi. Olisi jättänyt antamatta kummankin jäähyn, jos tasan piti laittaa.

Eikä kukaan edes ole kertonut, mitä sympaattiselle Johan Anderssonille kävi.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kuuselan maali haiskahti vähän paitsiolta. Videomiehet vahvistakoot tai korjatkoot. Ei kai tuo lopputulos kuitenkaan ketään yllättänyt?
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ainoa vaan että tällä kerralla syytetään ihan aiheesta. Toivotaan että POffeissa tämä ei enää toistu.

Toivottavasti ekalla kierroksella POffeissa Kärpät saavat vastaansa fyysisen jengin, joka laittaa "verta pakkiin" menttaliteetilla Kärpät lomille. Sillä kaikesta huolimatta taidokkain jengi suomessa löytyy Oulusta, eikä se muuten horju kuin kovuudella.

Silti, olisi tämä pitänyt ratkaista aiemmin, sen verran nössöjä Kärpät tänään ennen pelin loppua olivat. Toivotaan että Lopin loukkaantuminen on lyhyt. Ja jos polvitaklaus on tosiaan syynä toivotaan että siihen puututaan.

Niinkuin aina ;)

Itse en sitä Lopin tilannetta nähnyt, mutta jos siinä tosiaan oli polvitaklaus syynä, niin pitkää pelikieltoa kehiin vaan.

Vaan on siinä loistava tuomaripari Vuohtoniemi-Kruus! Harvoin näkee moista linjattomuutta.
 

Nupe_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Colorado Avalanche
Aika hyvin, että Mikko Lehtonen ite sanoo kärppien saanen aika helposti ylivoimaa, mutta ei haittaa. No ei varmasti haittaa siellä suunalla, mutta jossain muualla voi haitata. Ja vielä suurin osa kärppä kannattajista oli sitä mieltä, että tuomareissa ei ollut mitään vikaan vaan häviäjien paska puhetta.

Noh viime kesänä taas oltu ac oulun treeneissä mukana...
 

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti ekalla kierroksella POffeissa Kärpät saavat vastaansa fyysisen jengin, joka laittaa "verta pakkiin" menttaliteetilla Kärpät lomille. Sillä kaikesta huolimatta taidokkain jengi suomessa löytyy Oulusta, eikä se muuten horju kuin kovuudella..

Seuraatko SM-liigaa ihan ensimmäistä kautta? Ei ole olemassa juuri väsyneempää yleistystä viimeiseltä n.7 peräkkäiseltä kaudelta. Voit ihan itse tarkistaa kuinka Kärpät on silti pärjännyt, niin runkosarjassa kuin varsinkin fyysisemmissä väännöissä juuri pudotuspeleissä.
Siinäpäs se. Itkua ja suunsoittoa perus-Lahtelaiseen malliin sitten muutama sivu.
Ette takuulla pärjää Jyppiläisille räkytyksessä. Heitä vasta kaltoin on aina kohdeltukkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös