Nyt on sitten molemmat pelit pelattu toisen kerran läpi.
Oli se tämä toinen osa ihan yhtä tylyä menoa, kuin viime kerrallakin. Ja muutamia kertoja tuolla pimeissä taloissa tartunnan saaneiden kanssa pyöriminen aivan yhtä ahdistavaa, kuin viime kerrallakin. Muutamat ihan kunnon kuumotukset, pelästykset ja kylmät väreet sai tälläkin kertaa peli luotua.
Tarina nyt ei välttämättä tällä kertaa ihan samanlaista vaikutusta saanut aikaan, kuin viime kerralla, koska sen tietenkin tiesi etukäteen jo, että miten asiat menee. Mutta poikkeuksena tästä tuo viimeinen 30 minuuttia, joka sisältää sen taistelun Abbyn kanssa, flashbackit Joelin kanssa ja sitten tuo aivan loppu, missä Ellie soittaa ilman kahta sormea kitaraa ja poistuu sinne horisonttiin. Ihan samanlainen kokemus oli tuo nyt, kuin viime kerrallakin. Sitä vaan nauliintuu täysin TV:n eteen.
On tästä vaan toisenkin pelikerran jälkeen vielä ehkä enemmänkin ylistettävä tuota tarinan loistokkuutta ja miten se onnistuu luomaan tuommoisen tunneskaalan pelaajassa. Ja tavoittamaan ison palan inmillisyyttä kaiken tuon käsittämättömän julmuuden ja kuoleman seassa.
Minua ei tuo Abbyn mukanaolo ja hänellä pelaaminen häirinnyt kyllä yhtään. Jos Ellie kokee pelissä kovia, niin ei kyllä yhtään vähemmällä pääse Abbykaan. Pelissä ehkä ne kaikkein kovimmat ja raaimmat taistelut käydään läpi nimenomaan Abbylla, ja hänhän menettää tuossa käytännössä ihan kaiken rakastamansa, jos Leviä ei lasketa mukaan. Vaikea tuosta on häntä pelkästään pelin paholaiseksi nostaa, vaan kyllähän myös Ellie tekee yhtälailla pahaa.
Ja tämä on juuri tätä tämän pelisarjan loistokkuutta, että se saa pelaajan oikeasti miettimään tämmöisiä asioita. Aivan täysin poikkeuksellinen ja omassa kastissaan oleva peli. Tämä toinen pelikerta vaan entisestään vahvisti tästä käsitystä. Ei tämmöisestä tunneskaalan luomisesta ja elokuvamaisuudesta vaan voi puhua minkään muun pelin yhteydessä. Kai tämän jopa jonkinlaiseksi taiteeksi voi laskea. Ei missään muussa pelissä hahmot näytä ja tunnu niin ihmismäisiltä, kuin tässä. Hieno käsikirjoitus, peliin aivan täydellisesti sopivat musiikit, loistava ääninäyttely, upeasti toteutettu pelimaailma... Noista erilaisista palasista tämä mestariteos rakentuu.
Jos se ensimmäinen peli on jo tosi hyvä ihan omana pelinäänkin, niin kyllä tämä kakkososa vie vielä tason aivan uusiin sfääreihin. Jotenkin sitä hykertelee sitä, että kun tuo TV-sarja on saanut niin paljon ylistystä peliä pelaamattomien ihmisten keskuudessa. Sitä vaan miettii sitä, että eihän siinä sarjassa ole päästy edes alkuun tämän pelisarjan upean tarinan kanssa. Korkeintaan vasta pikkaisen pintaa raapaistu.
Kun se tuosta nyt etenee, niin toivon eniten sitä, että se onnistuu luomaan sen samankaltaisen tunteiden kirjon, missä nämä pelitkin olivat niin mestarillisen hyviä. Voisi kuvitella, että siinä ainakin jollain tavalla onnistuvat, koska eiköhän tuo kuitenkin ole helpompaa TV-sarjan formaatissa toteuttaa. Ja vallan lupaava alkuhan tuossa sarjassa on ollutkin.
Edelleen 10/10. Kaikki vähempi olisi suurta vääryyttä.
