Joo. Oikeastaan tuo ei ollut mun pointti. Jos live-veto suhteessa kiistatta pitkään viiveeseen on Telian asikkaiden pääongelma, OK. Sehän on parannusta vaativa ongelma. Ei kahta puhetta.
Mutta. Mun mielestä näiden kohta 414 sivun aikana isoon rooliin on noussut laskutus. Ei se munkaan mielestä oo luokkaa Netflix. Mutta että jeesustella vuositasolla jostain luokkaa 3-6 euron "epäselvyyksistä" on mun makuun kauniisti sanottuna lapsellista.
Voin korjata. Se ei ole lapsellista.
Kyseessä on ennemmin 1 300 000 - 1 600 000 euron epäselvyys, kun puhutaan koko asiakaskunnasta.
Olen liki satavarma, että suurin osa Telian asiakkaista ei tiedä noista laskutuksen yksityiskohdista kovinkaan paljon. Ja siksi Telia voikin laskuttaa miljoonan verran extraa antaen vastineena - niin - ei juurikaan mitään.
Rehellinen toimintamalli olisi sellainen, että laskutus loppuu siihen päivään, kun pelit loppuvat ja alkaa sinä päivänä, kun pelit alkavat. Noin yksityiskohtiin tässä tarkemmin menemättä.
Yhtä ainutta hyvää perustelua en ole saanut sille miksi liigapassista laskutetaan vaikka ensi syyskuun alun osalta noin kolmasosakuukauden hinta ennen kuin runkosarjan käynnistyy. Näkeehän sillä ilmeisesti kolme joidenkin joukkueiden harjoituspeliä ja yhden ennakkolähetyksen.
Jos jokaiselta asiakkaalta kysyisi haluatko maksaa tuollaisesta liki 10 euroa, niin +90% vastaisi, että ei halua.
Rehellisyys ja hyvä asiakaspalvelu ovat oleellisimpia osia tällaisen palveluntarjoajan konseptissa. Ihmettelen miksi Telia pyrkii käyttämään asiakkaille hyvin epäselviä metodeja, mitkä aiheuttavat lähinnä suuttumusta asiakkaissa.
Suomalainen mentaliteetti on vain näin vähän vitsillä sanottuna sellainen, että "jos sä kusetat multa kympin, niin tulee turpaan, mutta jos olet mulle oikein mukava, niin kyllä mulla on viiskymppiä heittää ihan tuota vaan".