Telia / MTV – Liigan uusi koti

  • 3 523 894
  • 21 783

Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mites olisi @Telia niinkin helppo asia hoidettavaksi kuin tiedote toukokuun laskutuksesta sivuillenne / asiakkaan sähköpostiin silloin runkosarjan loppuun mennessä? Kun kerran ette ole tätä saaneet vielä viime vuoden aikana hoidettua. Ettei asiakkaan tarvitse tulkita muuttuvia vastauksia täällä ja aspassa. Hyvin yksinkertaista, eikö? Helpottaa tarvittaessa kuluttajaviranomaisenkin työtä, kun on mustaa valkoisella.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että Telia ei tuossa vastauksessaan antanut ihan tarkkaa vastausta siihen, että minkä kauden runkosarjan lopusta puhutaan. Viisi kautta vielä jäljellä tätä sirkusta.

Jos ei tälläistä asiaa pysty ratkaisemaan yli puolessa vuodessa, on lähes naiivia odottaa, että ratkaisu tulisi yhtäkkiä viikossa.
Telia tekee juuri sen mitä aikaisemminkin, jotain luvataan tehdä, mutta odotellaan pölyn laskeutumista ja sitten valitellaan, että "oho meni jo, ensi syksynä kaikki toimii."
 
petete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
@Telia mites tämä nyt sitten meni noin niin kuin omasta mielestä? Kauden alla juhlallisesti sanoitte, että paketit on hinnoiteltu niin fiksusti ettei sitä tarvitse/kannata irtisanoa silloin, kun suosikkijoukkue ei pelaa.

Kuitenkin syksyllä rankaisitte ennakkotilaajia veloittamalla harjoituspeleistä ja keväällä veloitatte koko toukokuun, jos tilaaja ei irtisano pakettia kesäksi (ts. viimeistään toukokuun alussa). Ja todennäköisesti taas syksyllä laskutatte harjoituspeleistä.

Kyllö te olette hyvin onnistuneet ryssimään hommat. Ei tarvitse ainakaan minulle soitella vaihdanko liittymiä teille.
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Äidilläni on Telia TV Digiboksi ollut jo hetken. Se musta jääkiekon näköinen digiboksi vaan ei suostu menemään Wlaniin ja käytännössä pakottaa käyttämään verkkopiuhaa. Gigantissa asioidessaan äiti oli kysynyt Gigantin myyjältä asiasta, oli tuumannut että sama ongelma hänellä kotona.

Eli yleisempää? Kohtuu käsittämätöntä. Siihen restetoinnin valikkoon pääsykin vaati kolme vai neljä yritystä, ennen kuin digiboksi sinne suostui menemään, josta siis asetetaan langaton netti. Kohtuu paska digiboksi tuo.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kohtuu paska digiboksi tuo.
Varsinkaan kun sillä et tee muuten hevonvittuakaan. Maksat boksista mitä, kympin kuussa kahden vuoden ajan ja ilmeisesti se ei jää edes omaksi.

Noh tällaista se on. Sama kun mulla on Viaplay ja C More niin niitäkin katson omien boksien kautta... eiku hetkinen, en katsokaan. Viasatin ja C Moren näen kaapelikortilla ja nuo suoratoistot tulee kylkiäisenä mukaan ja ne toimii Chromecastin kautta.
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Varsinkaan kun sillä et tee muuten hevonvittuakaan. Maksat boksista mitä, kympin kuussa kahden vuoden ajan ja ilmeisesti se ei jää edes omaksi.
Ai tuossa on vielä joku tommonenkin? Hoho.

On muuten Telian aspa yksi paskimmista mitä tiedän. Ihan uskomattoman vaikealta tuntuu saada asioita hoidetuksi ja joka kerta ne yrittää väkisin tunkea sut sinne saatanan kalliiseen Telia Helppiin soittamaan. En ole soittamassa, nyt tai huomenna.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Olin lyhyen aikaa Telian (silloisen Soneran) hommissa joitain vuosia sitten ja tuli huomattua jo silloin hälyttäviä merkkejä siitä, miten siinä talossa kohdellaan asiakkaita.

Normaalin asiakaspalvelun työntekijöiden suoritustason ylivoimaisesti merkittävin mittari oli myynti. Siis nyt ei puhuta mistään myyntipalvelusta, vaan normaalista aspasta, johon ihmiset soittavat usein siksi, että tarvitsevat apua jossain asiassa. Minusta oli suorastaan oksettavaa, että aspan puolella ei välitetty mistään muusta kuin myynnistä. Jos joku kehtasi palvella asiakkaita kunnolla, auttaa heitä asiallisesti ja kohdella heitä ihmisinä, niin heti sai raippaa, jos tehnyt samalla väkisin paljon myyntiä. Asiakaspalvelijoiden osaamisessa ei arvostettu mitään muuta kuin myyntiä. Jos joku oli teknisesti osaavampi ja kykenevä oikeasti auttamaan asiakkaita, niin saattoi saada potkut, jos ei ollut myyntilistojen kärkipaikoilla. Tämä johtui siitä, että tällaisten avuliaiden asiakaspalvelijoiden puheluajat olivat pidempiä, jolloin heidän piti myös tehdä kovasti myyntiä, että saisivat pitää työnsä ja jatkaa samaan malliin.

En ollut talossa ymmärrettävästi kovin kauaa, mutta olen saanut sen jälkeen kuulla, että on menty jatkuvasti vain huonompaan suuntaan tässä. Asiakastyytyväisyydestä välitetään aina vain vähemmän ja tärkeintä on väkisin tuputtaa myyntiä joka välissä.
 
Surmanajaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jahans, tilasin sitten teliantv boxin, tänään annetun tiedon mukaan UHD lähetykset tulevat uusissa boxeissa kaikkien laajakaistaoperaattoreiden saataville. Yesh, ensimmäinen selkeä myöntyminen ja siirtyminen kohti asiakasta. Tämä on ollut melko vastenmielistä kun tosiaan sitä telian laajakaistaa tahi kaapelia ei todellakaan ole saatavilla kuin osalle asiakkaista. vielä kun niitä lähetyksiä sit alkaisi tulemaan, ja se HTML5 soitin voisi valmistua pika puoliin... ehkä tämä tästä. tosin epäilen tätä kunnes omin silmin näen.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, SaPko, Ivan Huml
Asiaa koko viestin verran

Tätä myynti-ilmiötä oikein korostaa Telian chatin automaattiset ilmoitukset tyyliin "meillä menee vielä hetki ennen vuoroasi, haluaisitkohan vilkaista tuoreimmat tarjouksemme odottaessasi". Usein myös asiakaspalvelija löytää raon, jonne heittää pienen myyntipuheen liittymä ja tabletti -kombosta, vaikka itse käsiteltävä asia ei etenisi mihinkään.

Minulla on kokemusta DNA:sta, Elisasta ja Teliasta. Listan jälkimmäinen on opitun perusteella selkeästi heikoin suorituja monella saralla. Etenkin laskutus on epäselvää muihin operaattoreihin verrattuna. Liiga-pakettiin liittyvät laskutusjakson epäselvyydet sekä lasku ainoa maksutapana korostavat tätä selkeiten.

Itse olen myös odottanut jo tammikuun lopulta Telialta rahojeni palautusta tuotteesta, jonka palautin ennen myymälänoutoa. Tämän luvattiin hoituvan kolmessa pankkipäivässä, mikä kuulostikin liian hyvältä ollakseen totta.

Yhteenvetona: Teliaa kiinnostaa asiakaspalvelu ja asiakkaan huomiointi tasan siihen asti, kunnes rahat ovat yritykselle asiakkaalta tilitetyt. Sen jälkeen katteettomat lupaukset korvataan selittelyllä ja epämääräisillä aikamääreillä. Sääliksi käy sinänsä syyttömiä asiakaspalvelijoita tälläkin palstalla. Kaukana pysyisin tästä paskalafkasta, jos Liigan saisi muualta.
 
ZerDzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jahans, tilasin sitten teliantv boxin, tänään annetun tiedon mukaan UHD lähetykset tulevat uusissa boxeissa kaikkien laajakaistaoperaattoreiden saataville. Yesh, ensimmäinen selkeä myöntyminen ja siirtyminen kohti asiakasta. Tämä on ollut melko vastenmielistä kun tosiaan sitä telian laajakaistaa tahi kaapelia ei todellakaan ole saatavilla kuin osalle asiakkaista. vielä kun niitä lähetyksiä sit alkaisi tulemaan, ja se HTML5 soitin voisi valmistua pika puoliin... ehkä tämä tästä. tosin epäilen tätä kunnes omin silmin näen.
Missä tämä tieto?
 
Speedmaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pahoittelut jo etukäteen hieman off topic -viestistä, mutta kertoo kuitenkin miten toisaalla toimitaan.

Pari kuukautta sitten kysäisin Elisan chatissä, että voiko Elisa Viihteen iOS apista heittää kuvan Chromecastin kautta telkkariin. Vastaus oli, että sitä ei ole suunniteltu toimimaan sillä tavalla. Ajattelin, että OK - raahaan sitten jatkossakin boksin mukana, kun lomailen ulkomailla. Huomasin juuri, että tuohon appiin on ilmestynyt castausmahdollisuus. Kokeilin ja toimii hyvin - voi jopa kelailla tallennettua ohjelmaa apissa ja automaagisesti telkkari seuraa mukana.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jahans, tilasin sitten teliantv boxin, tänään annetun tiedon mukaan UHD lähetykset tulevat uusissa boxeissa kaikkien laajakaistaoperaattoreiden saataville. Yesh, ensimmäinen selkeä myöntyminen ja siirtyminen kohti asiakasta. Tämä on ollut melko vastenmielistä kun tosiaan sitä telian laajakaistaa tahi kaapelia ei todellakaan ole saatavilla kuin osalle asiakkaista. vielä kun niitä lähetyksiä sit alkaisi tulemaan, ja se HTML5 soitin voisi valmistua pika puoliin... ehkä tämä tästä. tosin epäilen tätä kunnes omin silmin näen.

Onko tämä varmaa tietoa? Itselläkin menee pakosta Telia:n boksi harkintaan, jos UHD-kuvaa olisi saatavilla ja toimii DNA:n kuidulla. Onhan tuo harmittavaa, että CC Ultralle tukea ei ole, eikä ollut tietoa onko edes tulossakaan.

Viaplaylta on tullut UHD-lähetyksiä katsottua ja kyllähän tuo vie penkkiurheilijan kokemuksen uudelle tasolle.

Pitää odotella virallista tiedotetta ja listaa, mitkä pelit ovat UHD-lähetyksinä tulossa.
 
Surmanajaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Missä tämä tieto?
Myynnistä, vänkäsin niiden kanssa aikani, koska hyvin kirkkaana mielessäni oli aiemmat julkitulot jotta tarvitsee olla joko telia kaapelitv tai telian laajakaista. kuten sivustolla Aloitamme huipputarkat Ultra HD-lähetykset avaamalla kaksi UHD-kanavaa vapaaseen katseluun – Näin saat uudet UHD-kanavat käyttöösi kerrotaan. Myyjä vakuutti että tämä tieto monkä tahansa laajakaistan kelpaamisesta olisi ollut nimenomaan uusi. toivottavasti pitää paikkansa. Lupaili boxia vielä huomiselle postiin, posti tuo posti ja telelaitoksen toinen vanhakantainen ja jämähtänyt kasa historiaa tuskin tuohon yltää. No boxia odotellessa, kohta sen näkee mitä lähetyksestä löytyy.
 
Jaa'a varmaksi on vaikea sanoa kunnes näkee, myyjän lupaukset on kuitenkin tallessa ja nimenomaan keskustelimme aiemmista laitteisto ja järjestelmävaatimuksista. Tosin siitä että kotona alkaa näkyä kaksi telian testikanavaa UHD:na on vielä matkaa siihen että LIIGA lähetys olisi sitä. jostain syystä epäilen että sekuntiakaan UHD liigalähetystä emme kauden 18-19 pleijareidenkaan puitteissa näe. Et ei taida olla kiire kauppaan.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kertoo kyllä kaiken oleellisen Telian tekemisestä tuo HTML toisto. Kauden alla puhuttiin, että se tulee talven aikana. Sitten myöhemmin sanottiin, että tulee 2019 vuoden puolella. NO ei tullut, koska "pientä häikkää vielä".

Nyt mennään jo Maaliskuun toista viikkoa eikä tuon suhteen ole mitään uutta julkaistu. Näinhän tuolla tuntuu kaikki toimivan. Tuliko ne tallenteiden päivämäärät joskus 4kk päästä vasta? Jonka joku muu tekisi yhdessä tunnissa.

Ihan vain siis kaikille, jotka parannuksia jne odottavat. Niin aika kauan saatte niitä odottaa.

Ja nyt kun kausi on kohta jo paketissa, niin ei olla vieläkään saatu ratkaisua tuon Huhtikuun maksamisen suhteen. Job well done! (tehdään yhteinen juttu, joka on asiakkaille parasta). Tarkoittivat varmaan, että millä saadaan lypsettyä asiakkailta taas rahaa enemmän itselle?
 
Mighty Mickey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Anaheim Ducks, SaPKo, Los Blancos
Onko muilla ollu viime aikoina ongelmia kuvalaadun kanssa? Itsellä viimeset pari peliä ollut aika hirveän näköstä. Siis todellakin niin hirveän näköistä, ettei kiekkoa voi erottaa, eikä edes pelikelloa. Eilinen JYP-KalPa lähti pätkien käyntiin, mutta sitten kuitenkin eka erä näkyi HD-tasoisesti vähintään. Kuitenkin 2.erä, 3.erä ja jatkoaika oli vuorottain pätkimistä ja pikselimössöä. Cmoren kautta UCL näkynyt kuitenkin ihan normaalisti..
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Onko muilla ollu viime aikoina ongelmia kuvalaadun kanssa?

Joo, eilen oli ensimmäinen erä HIFK-Pelicans pelistä melkosta pikselimössöä, joten piti vaihtaa TV5:sen lähetykseen että näki kunnolla. Sitten kurkkasin uudestaan 3. erässä ja kuvanlaatu oli parantunut, muttei ollut kuitenkaan vieläkään normaalila tasolla. Win10 ja TeliaTV-sovellus käytössä. @Telia
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tehän voitte vaikka teippailla ne päivämäärät siihen tietokoneen ruutuun?
Loistava idea. Varmaan Telialta suoraan saatu ehdotus. Toinen hyvä idea on myös se että mikäli kaivuri katkaisee kaapelin ja peli ei näy, niin voit itse kuvitella miltä se peli näyttää. Hyvityksenä pelien näkymättömyydestä saat ilmaiset harjoituskauden pelit, joista maksat ainoastaan 24,90.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Myynnistä, vänkäsin niiden kanssa aikani, koska hyvin kirkkaana mielessäni oli aiemmat julkitulot jotta tarvitsee olla joko telia kaapelitv tai telian laajakaista. kuten sivustolla Aloitamme huipputarkat Ultra HD-lähetykset avaamalla kaksi UHD-kanavaa vapaaseen katseluun – Näin saat uudet UHD-kanavat käyttöösi kerrotaan. Myyjä vakuutti että tämä tieto monkä tahansa laajakaistan kelpaamisesta olisi ollut nimenomaan uusi. toivottavasti pitää paikkansa. Lupaili boxia vielä huomiselle postiin, posti tuo posti ja telelaitoksen toinen vanhakantainen ja jämähtänyt kasa historiaa tuskin tuohon yltää. No boxia odotellessa, kohta sen näkee mitä lähetyksestä löytyy.
Näissä on syytä olla tarkkana. Luvattiinko sinulle siis, että myös liigaa näkee uhd-lähetyksinä kaikkien operaattoreiden liittymillä? Helposti käy, että nuo tyhjänpäiväiset testikanavat näkyy kaikille, jotta saadaan asiakkaalle täkyä, mutta kiinnostavat kanavat sitten vaatiikiin jotain muuta.

Mutta luotetaan, ettei sinulle ole annettu väärää tietoa ja laitetaan tämä päivämäärä muistiin. Katsellaan sitten milloin Liigaa näkee uhd-lähetyksinä kaikkien operaattoreiden liittymillä. Toki vaatii,että @Telia pystyy niitä oikeasti tuottamaan. Sen suhteen hiukan epäileväinen, koska kuvanlaadussa on ollut sanomista jo nykyisilläkin järjestelmillä.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Lupailtiin minullekin puhelimessa, että laskutus katkeaa heti viimeisen pelin jälkeen oli mikä tahansa passi käytössä. Totesi vielä muun olevan järjetöntä. No, täällä se sitten kiistettiin.

Ei varmaan auta kun kokeilla toimiiko uhd ja palautella sitten jos ei toimi. Kannattanee myös lukea pikku präntit ennen kuin paketin avaa ja laitteet asentaa.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Lupailtiin minullekin puhelimessa, että laskutus katkeaa heti viimeisen pelin jälkeen oli mikä tahansa passi käytössä. Totesi vielä muun olevan järjetöntä. No, täällä se sitten kiistettiin.

Ei varmaan auta kun kokeilla toimiiko uhd ja palautella sitten jos ei toimi. Kannattanee myös lukea pikku präntit ennen kuin paketin avaa ja laitteet asentaa.

No voikos tässä olla vaan nyt sellainen pieni tulkintaero / ristiriita, että toki laskutus katkeaa heti viimeisen pelin jälkeen - se vaan kun kk laskutus, niin tietenkin se kuu laskutetaan jossa ollaan, vaikka siitä olisi mennyt vain pari päivää ja peli tai pari tullut? On toisteisesti sanottu, että ei ole päivä/pelikohtainen laskutus, vaan ns. kk jaksoissa. Irtisanominen päättää siihen paikkaan. Tai ainakin pitäisi.

Sitten tätä kevään laskutusta vielä mietitään, saataisiko se esim. juuri tuollaiseksi et katkeasi heti siinä kun pelit loppuu ts. ei tarvitsisi maksaa samaa summaa kuin aiemmilta kuukausilta. Jotenkin vain absurdia miten vaikeaa ja aikaa vievää tälläisen "asiakkaalle reilun" homman tekeminen on. Toki kun tausta on se, että firmalla on intressi vain ja ainoastaan tehdä rahaa - muusta viis, niin ymmärtää vitkuttelun. JOS halua olisi niin olisihan tuo ihan helppo homma. Vaikka kuinka jäykkä laskutus systeemi, niin vähintään vaikka niin, että edellisestä tai seuraavasta laskusta vaan - merkillä se osa pois.

Olen sitä mieltä, et tää tulee menemään juurikin niin et vitkuttelevat sinne loppuun asti, ja sitten jälkeenpäin vaan harmitellaan ja kohautellaan olkia et no sori.. vähän meni nyt taas näin mut hei ei se mitään tää nyt on tällästä. Osan rahat taskussa.

Ilmainen vinkki kaikille - irtisanokaa surutta niin, että katkeaa siihen kun pelit loppuu, piste. Samalla vinkki Teliallekin et homma ei ole ihan jiirissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös