No totta kai luin sen Hesarinkin jutun ja osin siksi ketjussa tänään ollut. Ei kuitenkaan juuri se kehitysapu-kohta jäänyt itselle edes mieleen sen kummemmin tai aiheuttanut mitään sen kummempia ajatuksia.
Aivan. Niin se varmaan sitten on, että edellinen Sirpan ulostulo tyyliin "kasvatan lapset niin, että eivät ole mieltään osoittamassa tms" viitaten mainitsematta Elokapinaan oli sitten se, mikä katkaisi kamelin selän. Ja sen pohjalta tuli tämä
"Kukaan ei vaan ymmärrä, miksi joku haluaa sanoa noin vitun tyhmiä juttuja. Sopii tämänkin ketjun pääpariin".
En vaan pidä tällaisesta suvaitsemattomuudesta. Selänteet ovat hoitaneet hyvin lapsia, auttaneet heidän opiskeluaan ja antaneet työllistymismahdollisuuksia. Sen lisäksi ovat auttaneet paljon amerikkalaislapsia ja muuta hyväntekeväisyyttä sekä tuhansia suomalaisilapsia vaikeissa sairauksissa ja keränneet heille myös rahaa.
Eivät nämä ole mitään vitun tyhmiä juttuja ja Selänteiden juttuja yleistäminen noin vitun tyhmiksi on minusta virhe. Niitäkin varmasti on, mutta iso kuva on myös muuta.