Mainos

Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

  • 907 566
  • 4 646

olleby

Jäsen
Trumpin fanittaminen ja Valavuoren puolustelu kertovat aivan riittävästi Selänteen ajatusmaailmasta sekä arvoista. Ei tuohon kykene normaali-ihminen samaistumaan.
Yhdysvalloissa ollaan vahvasti poliittisesti jakautuneita. Selänne on vain oikeistolaisesti ajatteleva eikä niinkään mikään Trump fanipoika.

Polittiset mielipiteet ei pahenna miestä yhtään.

Suomalaisittain äärivasemmistolaisen Sihvosen kanssa nokkapokkaan joutuminen ei yllätä. Ei tuohon Sihvoseen kykene normaali ihminen samaistumaan.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ei tuohon Sihvoseen kykene normaali ihminen samaistumaan.
Ainakin jokaisen muutakin kuin Aku Ankkaa lukeneen on näistä kahdesta helpompi samaistua Sihvoseen. AA on kyllä ihan hyvä lehti, mutta ehkä kannattaa sen lisäksi panostaa johonkin muuhunkin kirjallisuuteen.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo totta, näissä hyväntekeväisyysasioissa Timonen on kunnostautunut ja tuo olisi juurikin sellaista missä vaikka Selänne voisi olla omimmillaan.
Rapiat 30v toiminut, Selänteen yhdessä kavereidensa kanssa perustama Finnish Flash ei ole tällainen? Tai Kummit Ry:n perustajajäsenyys? Tai Youth Sport Foundation?

Jatkakaa.
 
Viimeksi muokattu:

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
En näe myös siinä mitään pahaa, jos Teemu sanoo pahasti jollekin "Nelli Kuukerille", joka vihjailee oikeasti törkeää juttua Teemun ja Sirpan lapsesta, joka ei millään tavalla ole julkisuuden henkilö. Valitettavasti samaa skeidaa on jo tässäkin ketjussa ollut.
Mitään "pahaa" siinä keississä ei ollutkaan.

Se oli vain avain ymmärtämään tätä kaikkea. Siitä "keskustelusta" aukesi kaikille ettei Sirpalla tai Temellä ole minkäälaista some-ajokorttia eikä kykyä sellaista saadakkaan vaikka sellainen olisi olemassakin.

Kun ei ymmärrä miten some toimii niin ei mikään ihme että Teemu käyttäytyy siellä miten käyttäytyy ja varsinkin jos on antanut kirjoitusoikeudet vielä Hanille.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Rapiat 30v toiminut, Selänteen yhdessä kavereidensa kanssa perustama Finnish Flash ei ole tällainen? Tai Kummit Ry:n perustajajäsenyys? Tai Youth Sport Foundation?

Jatkakaa.
Joo, mutta miten paljon Selänne näissä on yhä esillä? Jos on esillä niin käsi ylös virheen merkiksi ja hyvä että on.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo, mutta miten paljon Selänne näissä on yhä esillä? Jos on esillä niin käsi ylös virheen merkiksi ja hyvä että on.
Nyt en saa kiinni. Mitäs merkitystä sillä on paljonko herra näissä on esillä? Ei kait se tässä ole merkitsevää vaan se paljonko sitä apua näille hyväntekeväisyyskohteille saadaan? Jos tämä siitä on kiinni paljonko joku henkilö paistattelee eri medioissa niin Therman, Jeti ja Valavuori lienee Suomen suurimmat hyväntekijät.

Jos nyt otetaan vaikka tuo Finnish Flash niin joka vuosi mies vetää junnuille kiekkoleiriä Vuokatissa. Tänäkin vuonna. Samoin ymmärtääkseni osallistuu hyväntekeväisyyteen Ducksien kanssa vuosittain. Tästä voi vielä paremmin tietävät kommentoida.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
@massaonvoimaa

Tarkoitin siis sitä että miten paljon Selänteestä uutisoidaan näiden hyväntekeväisyysasioiden yhteydessä. Esim. Timosen kohdalla uutisoidaan joka kesä tästä Kime 4 Kids golftapahtumasta.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Vaikka kaikki muu Teemun kohdalta olisikin kusta ja paskaa, niin kyllä Teemu tekee paljon hyvää duunia Kummien tiimoilta. Parempi puoliskoni on ollut Lastenklinikalla/Lastensairaalassa duunissa 20+ vuotta, ja voin sanoa että jokaista Teemun käyntiä siellä ei uutisoida.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Vaikka kaikki muu Teemun kohdalta olisikin kusta ja paskaa, niin kyllä Teemu tekee paljon hyvää duunia Kummien tiimoilta. Parempi puoliskoni on ollut Lastenklinikalla/Lastensairaalassa duunissa 20+ vuotta, ja voin sanoa että jokaista Teemun käyntiä siellä ei uutisoida.
Noniin tämä hyvä. Tässä tuli mentyä itse siis metsään nyt. @massaonvoimaa
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Moukkia on tosiaan muitakin, eikä kaikkien tekemiset jaksa jengiä tällä palstalla tai muuallakaan juuri kiinnostaa. Sellainen seikka tässä Selänteen ja esim jonkun Karalahden kohdalla on huomioitava, että siinä vaiheessa kun ihminen itse haluaa olla median kautta julkisuudessa, niin sitten hänestä tulee julkisuuden henkilö, eikä enää ole oikein itse säädeltävissä, mitä asioita kerrotaan ja mitä jätetään kertomatta. Kuten todettu, Selänteitä on tässä koskenut eri säännöt kuin muita, mutta he voisivat kyllä tehdä halutessaan sen ratkaisun, että ovat kokonaan pois julkisuudesta. Sometilit veks, naistenlehtihaastattelut veks jne, niin ennen pitkää se kirjoittelu kyllä loppuu ja saa elää elämäänsä ihan rauhassa. Toki tämä vaihtoehto ei näille huomioon tottuneille narsisteille taida oikein sopia.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Selänteen hyväntekeväisyystyö on laajaa ja tapahtuu Suomessa ja USA:ssa. Täällä hänet varmaan parhaiten muistetaan Kummeista, Bermudasta ja Kultarannasta monen muun tapahtuman ohella. Mitä tulee Selänteen esillä olemiseen ko. toiminnassa, on esillä vaihtelevasti. Ymmärtääkseni siksi, että antaa tilaa toiminnalle ja sen tavoitteille, ei itsensä nostamiselle somessa.

Tässä yksi esimerkki, joka päätyi julkisuuteen:

 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Selänteessä eniten tökkii se, että hänen oikea siviiliminänsä ei vastaa sitä kuvaa, mikä hänestä mediassa on rakennettu. Vähän sama kuin joku esitettäisiin mediassa suurena eläinten pyyteettömänä pelastajana, joka asuu puumajassa, mutta todellisuudessa hän rahastaisi näillä eläinraukoilla myyden niitä kalliilla eteenpäin myös huonoihin koteihin ja eläisi leveää elämää hulppeissa hotelleissa asustellen. Esimerkki voi olla huono, mutta jokainen ymmärtää, mitä ajan takaa. Itse kritisoin sitä, kun annan kritiikkiä medialle.
Todella kovasti pitää ilmeisesti Teemu jo kiinnostaa, että osaa arvioida minkälainen on Teemun siviiliminä, mediassa rakennettu kuva ja vielä, että miten sitä eri ihmiset arvioivat. Ja mitä väliä tällaisilla mielikuvilla ylipäänsä on? Se millä lienee eniten merkitystä, lienee se millainen vaikutus Teemulla on omaan lähipiiriinsä ja erityisesti lapsiinsa. Varsin tasapainoisilta vaikuttavat ja päinvastaisiakin esimerkkejä rikkaiden lapsista on pilvin pimein.

Sen laitoin itse merkille jo 90-luvun alussa, että joitain ihmisiä Teemun olemus ärsyttää jotenkin suunnattomasti. Varmaan tähän vaikuttaa erityisesti se, että Selänne oli Jokerien kasvot ja pelkästään se riitti monet näkemään punaista, etenkin kun verkko soi omassa päässä jatkuvalla syötöllä. Tämän lisäksi kaveeraus Harkimon kanssa oli toinen ja myös pelkästään se riittäisi monelle. Lisäksi esiintyminen maitopoikana, hyväntekeväisyys, osa-aikatyö lastentarhassa jne. Kyllähän tällainen puhtoinen persoona pitää saada pois oletetulta jalustalta vaikka väkisin. Ja kyllähän jokaisen hiemankin sivistyneemmän ihmisen pitäisi ymmärtää, ettei tuollaiset imagot koskaan ole todellisuutta. Kaikilla ihmisillä on monta puolta ja kenelläkään ei ole koskaan kaikki puolet julkisuudessa.

Se, että Teemu vanhemmalla iällä möhlii somessa, osoittaa heikot äidinkielen taitonsa, kaveeraa jonkun Trumpin kanssa, on toki pelkästään mannaa Teemun vihaajille. Mutta enpä itsekään ole Teemua koskaan rakennellut mitään epärealistista kuvaa ja ehkä se on ihan hyvä, että Teemustakin piirtyy realistisempi kuva. Suurin osa jääkiekkoilijoista on yksinkertaisesti ainakin hieman sivistymättömiä. Jääkiekkoammattilaisuus on sen verran raju tie, että harvalla on aikaa ja toisaalta kykyjä tai motivaatiota kouluttaa itseään erityisen paljon. Erittäin hienoa ja arvostettavaa, jos sitä löytyy ja onhan näitäkin esimerkkejä onneksi ainakin muutamia, tosin todella harvoin supertähtiosastolla.

Mutta se on myöskin varmaa, että Teemusta ja myös Sirpasta liikkuu tolkuttomasti huhuja, joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa ja niitä levitään pelkästään ilkeämielisissä tarkoituksissa. Minkä arvon näille haluaa laittaa, lienee jokaisen oma asia. Mulle riittää, että olen elämässäni nähnyt Teemun pelaavan ja sen nerokkuuden ja huippuominaisuudet jäällä. Lisäksi, se että ne muutamat kerrat kun tiemme ovat ristenneet (ei missään fanitapahtumissa vaan ihan arkisissa tilanteissa esim. kukkakaupassa) ja kerran olen pelannut yhdessä, osoittivat, että Teemu oli ainakin tuolloin omasta mielestäni erittäin kiva ihminen, on pelkkää plussaa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä kuinka aktiivinen Selänne on nykyään Kummien toiminnan kanssa, mutta hänen aiemmin tekemänsä työ näkyy Lastenklinikalla tänäkin päivänä hyvinkin arkisissa asioissa siellä. Tärkeää siinä ei aina ole ollut kerätyt summat vaan myös paikalle tullut huomio/julkisuus jota ei ole voinut rahalla ostaa. Hyvä Teemu!
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jatkoajan Wennströmiltä ihan ok kolumni kunnes mielestäni lopussa pettää, kun herra vertaa Selännettä Kukkoseen ja Väänäseen, jotka ovat tuominneet Venäjän teot ja Väänänen Jokereiden KHL-ajan. Teemuhan ihan samalla tavalla aihetta kommentoi vapaasti suomennettuna:"...heitetään venäläiset pihalle Jokereista."Eikä itse lähtenyt KHL-seikkailuun mukaan. Ihan ei Wennströmin analogia täysin kanna loppuun asti mielestäni.

Jos Wennström ajoi takaa Teemun imago viime aikoina vs Kukko&Väänänen niin parempiakin esimerkkejä vertaukseen olisi lienee löytynyt. Mutta kait ne klikit pitää Jatkoajankin jostain saada.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jatkoajan Wennströmiltä ihan ok kolumni kunnes mielestäni lopussa pettää, kun herra vertaa Selännettä Kukkoseen ja Väänäseen, jotka ovat tuominneet Venäjän teot ja Väänänen Jokereiden KHL-ajan. Teemuhan ihan samalla tavalla aihetta kommentoi vapaasti suomennettuna:"...heitetään venäläiset pihalle Jokereista."Eikä itse lähtenyt KHL-seikkailuun mukaan. Ihan ei Wennströmin analogia täysin kanna loppuun asti mielestäni.

Jos Wennström ajoi takaa Teemun imago viime aikoina vs Kukko&Väänänen niin parempiakin esimerkkejä vertaukseen olisi lienee löytynyt. Mutta kait ne klikit pitää Jatkoajankin jostain saada.
Ei siinä verrattu Selännettä Kukkoseen ja Väänäseen. Siinä sanottiin suoraan, että Kukkonen ja Väänänen olisivat seuran julkisina kasvoina ihan eri uskottavuustasolla somessa hönöilevään Selänteeseen verrattuna.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei siinä verrattu Selännettä Kukkoseen ja Väänäseen. Siinä sanottiin suoraan, että Kukkonen ja Väänänen olisivat seuran julkisina kasvoina ihan eri uskottavuustasolla somessa hönöilevään Selänteeseen verrattuna.
No eikö tuo aika suoraa vertailua ole? Jokin on eri tasolla kuin toinen?
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
No eikö tuo aika suoraa vertailua ole? Jokin on eri tasolla kuin toinen?
Julkisuudessa esiintyjinä ja siten mainoskasvoina, ei venäjäkritisoijina. Väänänen ja Kukkonen eivät kampita omaa somepreesensiään näillä tasaisesti leimahtavilla tyhmäilysessioilla (jotka vielä harmillisen usein liittyvät tuohon perskärpästelevään ammattihuijariin, mikä vie edelleen uskottavuutta ihan jonkun verran).
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jatkoajan Wennströmiltä ihan ok kolumni kunnes mielestäni lopussa pettää, kun herra vertaa Selännettä Kukkoseen ja Väänäseen, jotka ovat tuominneet Venäjän teot ja Väänänen Jokereiden KHL-ajan. Teemuhan ihan samalla tavalla aihetta kommentoi vapaasti suomennettuna:"...heitetään venäläiset pihalle Jokereista."Eikä itse lähtenyt KHL-seikkailuun mukaan. Ihan ei Wennströmin analogia täysin kanna loppuun asti mielestäni.
Totta. Muuten kolumni oli mielestäni osin harkittua ulkopuolisen tekstiä ja huolimatta lievästä populismista, kantautuu toivottavasti Selänteenkin silmien eteen. Joko lukemisen muodossa tai jonkun kertomana. Mutta oli toki virhepäätelmiäkin, joista alla.

Mitä Jokereihin tulee, Wennström on ainakin hieman turhaan huolissaan imagosta. Arvaan syyksi sen, että ei tunne seuraa. Jokerien johto- ja omistajaporras on ollut aina kiistanalaista perustajastaan Aimo Mäkisestä alkaen. Sen jälkeen (ei heti, mutta välivaiheiden jälkeen) Kummolan kautta Harkimo, Rotenberg ja Kurri. Normaali seura olisi mennyt jo nurin tuossa pyörityksessä, koska kolme viimeistä toimivat osan aikaa tai kokonaan Venäjän lipun alla, ja Rotenberg on Jokerien rahoittajan Timchenkon kanssa oligarkki.

Selänteen twiittailun vaikutusta Jokerien kuvaan liioitellaan mediassa ja somessa. Typerien twiittien lisäksi taustalla on Selänteen kaveeraus Harkimon, Kummolan ja Trumpin kanssa. Kaikki ovat oikeistolaisia ja Trump lisäksi vaarallinen kusipää. Ei näin herkullista tilannetta jätetä käyttämättä.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Olin tulossa kirjoittamaan, että nyt enää odotellaan hetkeä kun Valavuori alkaa hyökkäilemään vihervassari-kommentein Wennströmin kimppuun, kun virallista ystävää oli taas mollattu, mutta sehän olikin jo ehtinyt tehdä sen ennen kuin ehdin kirjoittaa tämän viestin.
Onkohan siellä joku hälytys päällä, että alkaa sireenit soimaan ja punavalo välkkymään jos virallisesta ystävästä tulee poikkipuolinen sana jossainpäin interwebbiä?

Ja sitten tunnari soimaan: dädädädädädädädädä däddäääää.. Holy blasphemy, Valamän!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Wennströmille propsit termistä ”laitaoikeiston vääristelyjä levittelevä leluvasara”, melkein kahvit nenästä!
Tämä oli mainio heitto myös omasta mielestäni, vaikka en ole samaa mieltä Wennströmin esille nostamasta keskustelusta. Jätin sen mainitsematta, koska asiatasolla väitteen purkaminen on tehty niin monta kertaa aiemmin. Ehkä lyhyesti.

Wennströmin mukaan "Tammikuun viimeisellä viikolla 2016 Selänne on jo yhtäkkiä mukana turvapaikanhakijoita koskevassa keskustelussa. Kovin uhkarohkeaa".

Olihan se.

Ydin on kuitenkin siinä, että Selänne toi esille silloin viisi oleellista asiaa:

1. En hyväksy rasismia missään olosuhteissa.
2. Hädänalaiset turvapaikanhakijat ansaitsevat turvapaikan.
3. En hyväksy rikollisuutta eikä erityisesti raiskauksia tekijän taustasta riippumatta.
4. Heräsi kun kuuli turvapaikanhakijoiden raiskanneen hänen ystävänsä alaikäisen tyttären.
5. Tällöin tuli mieleen kysymys, ”missä menee raja auttamisen, suvaitsevaisuuden ja riskinottamisen välillä.”

Ihan samoja teemoja on pohtinut suunnilleen samoihin aikoihin vaikkapa ulkoministeri Pekka Haavisto, joka vaati lakia rikkoneiden ja turvaa uhkaavien pikaista poistamista Suomesta... Itse olen pitänyt jollain prosentilla Selänteen ystävää mielikuvitusystävänä, jonka kautta hän sai tuotua tilanteen vakavuuden Suomessa esille. Ja vakava se oli, kuten pian Selänteen twiitin jälkeen julkisuuteen tulleet tiedot laajoista seksuaalisista rikoksista mm. Oulussa ja muualla turvapaikanhakijoiden ja ex-turvapaikanhakijoiden toimesta osoittivat.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös