Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

  • 916 260
  • 4 634

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
On kyllä suuri sääli, ettei Selänne ole koskaan ottanut opikseen mistään julkisuudenhallintakoukutuksista, joita hän on NHL-uransa aikana varmasti lukuisia kertoja saanut seuroilta, NHL:ltä ja NHLPA:ltä (luultavimmin myös nimenomaisesti somen osalta, koska pelasi pitkälle 2010-luvulle).

Sen sijaan on päästänyt Valavuoren sekoilemaan takapirukseen.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teemu on yksi kaikkien aikojen jääkiekkoilijoista ja yleisesti suosittu ja arvostettu – hänen kannaltaan on järkevää assosioida itsensä julkisesti Valavuoren kaltaisen tyypin kanssa syystä että...? Valavuori on varmasti ihan kivaa kesähengailuseuraa, mutta eiköhän meillä kaikilla ole kavereita, joita nyt ei kuitenkaan esim. työnantajalle oltaisi ihan ensimmäisenä esittelemässä. Valavuoren omat intressit hyötyä Teemun suosiosta ja nimestä taas ovat aika läpinäkyvät.

Ja reagoimattomuuden luulisi olevan helpoin tapa osoittaa näille sihvosille, että he ovat nollia, joiden näkemyksillä ei ole merkityksiä. Nyt Teemu – edelleenkin se yksi kaikkien aikojen jääkiekkoilijoista ja yleisesti suosittu ja arvostettu tyyppi – ilmeisesti päivystää somessa etsimässä ties kenen mattimeikäläisen näkemyksiä. Ei mitään järkeä.
 

Marino

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Pohjois-amerikkalainen jääkiekko on tosin kehittynyt myös siihen suuntaan, mitä Selänne - ei siis Sihvonen - pitää parhaana. Euroopassakin on nähty muutaman kerran Kanadasta MM-joukkue, joka ei pelaa lainkaan ns. meidän pelin periaatteiden mukaan, mutta on kaukalossa täysin ylivoimainen. Näitä joukkueita (paria) vastaan ei ole ollut mitään saumaa ja paine mm. Suomen puolustajiin on ollut liikaa.
Menee ihan offtopiciksi, mutta oma ajatus tuosta nhl miesten(ainakin selänne, Kapanen...) haaveilemasta pystysuuntalätkästä on että se toimii parhaiten ja oikeastaan ainoastaan, kun sitä pelaa ne parhaat pelaajat. Muistan kun Kapasen KalPa tuota lätkää lähti silloin aikoinaan pelaamaan ja se oli ihan hirveän näköistä räiskimistä. Eikä sillä kyllä voittojakaan tullut.

Käsittääkseni Meidän peli taas on oikeastaan kehitetty ihan juuri sitä varten, kun niitä parhaita pelaajia ei ole tarjolla.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Menee ihan offtopiciksi, mutta oma ajatus tuosta nhl miesten(ainakin selänne, Kapanen...) haaveilemasta pystysuuntalätkästä on että se toimii parhaiten ja oikeastaan ainoastaan, kun sitä pelaa ne parhaat pelaajat. Muistan kun Kapasen KalPa tuota lätkää lähti silloin aikoinaan pelaamaan ja se oli ihan hirveän näköistä räiskimistä. Eikä sillä kyllä voittojakaan tullut.

Käsittääkseni Meidän peli taas on oikeastaan kehitetty ihan juuri sitä varten, kun niitä parhaita pelaajia ei ole tarjolla.

Mitäs jos ne parhaat pelaisikin meidän peliä. Meniskö ihan CCCP tuloksiin. Krutov, Makarov etc. Painaisi 3pisteen ka.lla. Mitä nyt välillä joku Tamminen kävisi sammuttamassa Luzhnikista valot.

Joko S8lanne on Kotkassa ja milloin voidaan odottaa että tämä melkein alkuun päässyt battle jatkuu?
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Samanlainen asema kuin oli aikoinaan Sillanpäällä, jonka seksuaalisesta suuntautumisesta ei mediassa hiiskuttu ennen kuin tuli itse kaapista ulos.
Itse asiassa Jari olisi jo Tangomarkkinoiden voittonsa jälkeen kertonut olevansa gay, mutta Hesari esti tämän vetoamalla Sillanpään kärsimään mainehaittaan. Tiedä sitten kuinka moni media ajatteli samoin... Enbuske ainakin taisi väittää Sillanpään sanoneen, ettei kukaan ollut kehdannut kysyä ennen häntä. Ottaen huomioon kuinka huomionkipeä Enbuske on, ei tätä juttua parane ihan täytenä totuutena ottaa, mutta siinä lienee totuuden siemen: "no ei kai me nyt kehdata tuhota mummojen käsitystä ihanasta Jarista..."

Selänteen taso menee koko ajan alaspäin, surullista. Teemulla on samanlainen putkinäkö kuin jollain Palanderilla tai Niemisellä, mutta hänen onnekseen talous loppuelämäksi turvattu. Yhä enemmän huolestuttaa Jokereiden tulevaisuus, sillä Aleksi Valavuori raiderissa tuhoaa sen projektin heti alkuunsa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo
Nostohan oli lähinnä viittaus siihen Teemun edelliseen (vai oliko välissä jotain muutakin?) some kohuun, kun ottivat Sirpan kanssa kyseisen heiton Nelli Kuukerilta niin syvälle itseensä, että oltiin jo ihan kuokkaankin vetämässä.

Hauskinta tässä mielestäni oli että Selänteen mielestä nimen ei pitäisi olla Kulli Neekeri vaan Lulli Neeseri.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Voi vitun Teemu Selänne. Näillä eväillä Rantasta, Huttusta, Silvennoista yms. kuvia kumartelematonta toimittajaa vastaan, kun Jokerit ovat palanneet Liigaan. Siinä väännössä hänelle ei jää kuin luu käteen. Selänne on ollut kohta kymmenen vuotta pelaamatta, ei media enää tarvitse häntä, vaan nykyisin hänen paikkansa maan urheilutähtinä ovat ottaneet Aho, Laine, Barkov yms. Maineen rakentaminen kestää vuosia, mutta sen voi tuhota sekunneissa.

Oikein toivon, että Valavuoren ehdokkuus persujen listalta julkistetaan pian. Teemu messiin, tottakai. Minua ei häiritse Selänteen Trumpin kannattaminen tai elämänarvot muutenkaan, mutta minua häiritsee, miten tuolla elämänkokemuksella hän voi olla niin käsittämättömän pikkumainen.
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Oho. Selänne veti täydellisen bully vaihteen silmään. Miten voi noin alas tuossa asemassa oleva vajota.

Niin no, jos pitää Velaksi Valevuorta ystäväpiirissään ja some-mentorinaan, niin aika helposti.
 

Juhisjuhis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
T88mu vois sitten laittaa tuohon perään ne kaikki, jotka ennusti Jukurit oikein… Ihan whitun noloa!
No niin. Nytkun tämä saaga on saatu päätökseen ainakin toistaiseksi, niin tarkastellaan vähän tilannetta.

Kyllä tässä vahvasti nyt vaan haisee se, että T88mu oikeasti vihaa Sihvosta aika paljon. En mitään muuta keksi nyt tähän hätään. Eihän tuossa puhuttu juuri mitään lätkästä, kunnes T88mu liittyi keskusteluun. Siinähän vaan Sihvonen ja Han väänsivät siitä, onko Han rasisti vai ei. T88mu sitten vaan riensi auttamaan ystäväänsä hädässä, kun sopiva vihollinen sattui olemaan toinen riitapukari. Kyllähän tässä moni muukin on Hanta haukkunut vähän väliä, mutta ei heille T88mu yhtä näkyvästi ole tullut huutelemaan väliin mitään. Tuossahan aika pitkään vielä jatkui tuo huutelu. Kai tuossa ajassa Meripäivien känni olisi ehtinyt jo laskemaan pois. Kertoo vaan kuinka hiilenä siellä on oltu.

Ilmeisesti koko Sihvonen vs T88mu kauna on aika monen vuoden takaa. Kuinkas monen toimittajan kanssa siellä ollaan jo välirikossa? Ainakin Sihvonen, Rantanen ja Wennström?
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Jos leikitään ajatuksella, että Jokerit on vuoden päästä Liigassa. Ei liene kovin vaikea saada Selännettä trollattua mukaan erilaisiin vääntöihin Jokerien otteista, jos mediataidoissa ei tule kehitystä?
 

Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS, Varjomodet
Jos leikitään ajatuksella, että Jokerit on vuoden päästä Liigassa. Ei liene kovin vaikea saada Selännettä trollattua mukaan erilaisiin vääntöihin Jokerien otteista, jos mediataidoissa ei tule kehitystä?

Jokereiden kannalta toivon ettei Selänne ole missään tekemisissä seuran kanssa. Hyvää viihdettähän se varmaan olisi näin TPS-kannattajan näkökulmasta, mutta silti.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Pitäisi saada kahden nimilistaltaan tasavertaisen joukkueen paras seitsemästä -ottelusarja eetteriin. Toisen joukkueen päävalmentajana Petteri Sihvonen ja toisen päävalmentajana Teemu Selänne.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Tuolta NHL:n lehtileikkeet-ketjusta osui silmään tähän päivään loistavasti osuva otsikko:
 

Liitteet

  • IMG-20190529-221501.jpg
    IMG-20190529-221501.jpg
    523,1 KB · kertaa luettu: 616
Ja joku jotain muuta sanonut ei varmaan seuraavalla kerralla ole mestoilla?

Paavon mielestä Teemu on despootti eli itsevaltias.
"Jos asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla, ongelmatapaukset suljetaan pois lähipiiristä. Ja tämä koskee usein myös kaverien vaimoja tai tyttöystäviä. Jos ne eivät miellytä, koko paketti siirretään syrjään."
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ja miksi ihmeessä käyttäytyy toisenlaista koulukuntaa edustavaa toimittajaa/analyytikkoa kohtaa tuolla tavalla?

Millaista kohtelua Sihvonen on pyytänyt saada osakseen? Vaikka Teemun kommentointi on lapsellista, voi sen nähdä olevan muidenkin, kuin itsensä puolesta sanottua.

Jos tehtäisiin lista kaikista kiekkoihmisistä, joita Sihvonen on loukannut julkisesti (olisikohan Dufva, Risto: "kyykäärme" aakkostetussa luettelossa edes ensimmäisellä A4:llä?) niin se olisi varsin vaikuttava teos. Jääkiekko on Selänteelle bileet jossa jengillä on nastaa. Sihvonen on tullut sinne pilaamaan porukan fiiliksen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös