Niinpä. Vanhemmat luovat odotuksia, mutta pikkuhiljaa sisarukset itsekin toteuttavat niitä ja alkavat esim. antaa perheen ihanalle pelleilijälle anteeksi juttuja, joita eivät muille antaisi riippumatta siitä, kuinka hitosti tyyppi välillä ärsyttää.Mutta Selänteistä olisin voinut helposti kuvitella, että sitä esikoispoikaa olisi pidetty alusta saakka enemmän framilla. Eivät ne lapset elämänsä alkuvuosina mitään rooleja itse ota, vanhemmat antavat ne. Eemil on pidetty alusta saakka vähän taustalla, toisin kuin Eetu, joka on muistaakseni vain vuoden nuorempi. Joku voisi luulla, että Eetu on se esikoispoika. Tämä on mielestäni aika vahva vihje siitä, että Eemiliin liittyy jotain sellaista, mitä ei sanota ääneen.
Oliko tuo vuoden nuorempi poika muuten urheilullisesti lahjakkaampi?
Muistelen jotain vanhaa lehtijuttua, jossa Teemu puhui pojistaan, kuinka toinen oli kömpelömpi ja toinen oli selvästi liikunnallisesti lahjakkaampi. Liikunnallisempi poika osasi pienenä sohvalta pudottautuessa/pudotessa kääntää itsensä nopeasti oikeaan asentoon, mikä todisti liikunnallista lahjakkuutta.
Teemulla odotukset luonnollisesti ovat urheilijan ominaisuuksissa eivätkä siinä, kuka ensimmäisenä oppii lukemaan, vaikka kuinka kaikkia lapsiaan rakastaisi.
Viimeksi muokattu: