Taudinkuvana depressio

[bulftrik]

Miksi edes hait diagnoosia, jos et aio hakeutua terapiaan?

Kai siinä oli taustalla joku pieni halu saada apua, tai kokeilla miltä tuntuu kun saa jutella asioista jollekkin. Mutta toisaalta olen vain kasvanut tähän olotilaan ja tavallaan hyväksynyt sen että näin asiat vain ovat, jolloin tuntuu aika kaukaiselta ajatus että tästä voisi jotenkin parantua.

Pakko kyllä myöntää että nyt ollaan syvällä. Ei oikein tiedä mitä helvettiä sitä pitäisi tehdä. Josko vaan kokeilis samaa kun tuo Sastamalan sankari mutta toivottavasti paremmalla menestyksellä. Vittu.

 

[Styge]

Kiitos tuesta.
Olin tuossa yhteydessä hoitotahoon ja minulla on nyt tarvittaessa sinne taas valmis kontakti.

Tuon hetken vaikean vaiheen jälkeen on asiat koulussa ja nukkumisenkin suhteen taas lähteneet rullaamaan todella hyvin. Koulussa niin hyvin, etten oikein kehtaa itse sanoakaan.
Onhan tässä vähän oppinut kuuntelemaan itseään ja siksi sitä on välillä aika varuillaan.

Todella mukava kuulla. Jatka samalla linjalla ja muista tsemppailla niiden vaikeiden hetkien yli. Niitä tulee kuitenkin ihan kaikille.

Kai siinä oli taustalla joku pieni halu saada apua, tai kokeilla miltä tuntuu kun saa jutella asioista jollekkin. Mutta toisaalta olen vain kasvanut tähän olotilaan ja tavallaan hyväksynyt sen että näin asiat vain ovat, jolloin tuntuu aika kaukaiselta ajatus että tästä voisi jotenkin parantua.

Pakko kyllä myöntää että nyt ollaan syvällä. Ei oikein tiedä mitä helvettiä sitä pitäisi tehdä. Josko vaan kokeilis samaa kun tuo Sastamalan sankari mutta toivottavasti paremmalla menestyksellä. Vittu.

Kyllä sitä terapiaa ja muuta apua kannattaa pyytää ja hakea. Sen takia niitä järjestetään ja onhan täälläkin jo esimerkkejä, jotka hyötyä ovat saaneet. Sinullekin sanon, että jos kaipaat keskusteluseuraa tai muuta tukea, niin laita ihmeessä yksityisviestiä. Olen valmis auttamaan mahdollisuuksien ja kykyjen mukaan. Olla myös keskusteluseurana, jos sellaisen koet auttavan. Ei kaikesta paskasta tarvi yksin läpi kahlata.

 

[teemu_s]

Kai siinä oli taustalla joku pieni halu saada apua, tai kokeilla miltä tuntuu kun saa jutella asioista jollekkin. Mutta toisaalta olen vain kasvanut tähän olotilaan ja tavallaan hyväksynyt sen että näin asiat vain ovat, jolloin tuntuu aika kaukaiselta ajatus että tästä voisi jotenkin parantua.

Pakko kyllä myöntää että nyt ollaan syvällä. Ei oikein tiedä mitä helvettiä sitä pitäisi tehdä. Josko vaan kokeilis samaa kun tuo Sastamalan sankari mutta toivottavasti paremmalla menestyksellä. Vittu.

Jos on noin synkkiä ajatuksia, niin heti hakemaan apua. Kyllä sut tuolta ylös saadaan, se vaan vaatii omaakin ponnistelua. Kävelet lähimpään mielenterveyspäivystykseen niin saat varmasti apua. Mene. Heti.

 

[Surukuku]

Löytyykö täältä ketään, jolla on ollut masennus jo pitkään (useita vuosia) ennen virallista diagnoosia, ja sitten diagnoosin jälkeen oikeasti hyötynyt jostain hoitokeinosta?
...

Löytyy! Itselläni lopulta dignosoitiin keskivaikea masennus v. 2000.
Tarinaani voi kyllä lukea tässä ketjussa aiemmilta vuosilta hakemalla viestejäni, jos viitsii. Pähkinänkuoressa homma on kuitenkin niin, etten ainakaan tässä kirjoittelisi ilman kuluneiden vuosien varrella saamiani lääke- ja terapia-apuja. Tälläkin hetkellä käytän kahta erillistä mielialalääkettä ja niiden avulla elämänlaatuni on ihan aidosti aika hyvällä tolalla.
Tähän olotilaan pääsemiseksi olen kulkenut pitkän polun yrityksen ja erehdyksen kautta eikä siitä olisi mitään tullut ilman ammattiapua. Mainittua polkua vaeltaessani itsetuntemukseni ja ymmärrykseni vaikeuksieni syistä ja seurauksista on ollut avainasemassa vointini paranemisessa. En tiedä, voiko näiden mt-sairauksien kanssa ikinä puhua täydellisestä tervehtymisestä, mutta väitän, että kaiken kokemani jälkeen elämäni laatu on kuitenkin parempaa kuin ennen diagnoosiani. On myös totta, ettei asiani olisi tällä tolalla ilman säännöllistä lääkitystä, mutta maailmassa on lukemattomia muitakin sairauksia, jotka vaativat jatkuvaa lääkehoitoa, jottei sairaus saisi ylivaltaa kehosta/mielestä - diabetes, kaikki autoimmuunisairaudet, jne...

Mitä yritän sinulle kertoa?!?

Minusta sinun kannattaa antaa kohtalollesi mahdollisuus lääkityksen ja terapian avulla. Sinä itse olet yksin avainasemassa siinä, millaiseksi loppuelämäsi muodostuu ja näissä mt-sairauksissa tieto voi lisätä satunnaisesti tuskaa, mutta ennen kaikkea se lisää ymmärrystä käyttäytymismalleistasi ja sitä kautta uutta perspektiiviä elettyyn ja ennen kaikkea tulevaan elämääsi.

Voimia ja aikaa, niitä tarvitaan....

 

[godspeed]

Joskus 02-05 välillä oli ensimmäistä kertaa selvästi elämää haittaavaa oirehdintaa, jonkinasteista masennusta siis. Kesti vuoteen 2009 kunnes tuli masennusdiagnoosi ja sitten vastaavasti kesti vuoteen 2012 kunnes tuli kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi. Olenkohan kirjoittanut tämän jo tähän ketjuun, no, ei voi muistaa. Kärsin kuitenkin bipolaarista useamman vuoden (?) ennen diagnoosia. En kuitenkaan usko, että alunperin olisi siitä ollut kyse kun masennusta epäiltiin, vaikka maaniset kauteni ovat verrattain lieviä ja lyhytkestoisempia, ja yleensä masennus jyllää.

Olin tänään treffeillä ja meni ihan kivasti. Koitetaan ottaa tästä virtaa.

 

[Aatos]

Tekisi mieleni vittuilla jyrkemminkin tuollaisesta tavasta toimia mutta kukin tavallaan.

Miksi ihmeessä? Tuskin ihmiset nyt ihan huvikseen toimivat "ristiriitaisesti". Tosin masentunut ihminen toimii itsensä kannalta hyvinkin loogisesti. Siinä on selkeä analogia. Tämä taitaa olla yksi niistä ketjuista johon vittuilu sopii kaikkein heikoiten.
Et taida ymmärtää masennuksen olemusta. Saamattomuus on yksi sellainen. Asiat tuntuvat erittäin raskailta, aloitekyky on huono.

 

[teemu_s]

Miksi ihmeessä? Tuskin ihmiset nyt ihan huvikseen toimivat "ristiriitaisesti". Tosin masentunut ihminen toimii itsensä kannalta hyvinkin loogisesti. Siinä on selkeä analogia. Tämä taitaa olla yksi niistä ketjuista johon vittuilu sopii kaikkein heikoiten.
Et taida ymmärtää masennuksen olemusta. Saamattomuus on yksi sellainen. Asiat tuntuvat erittäin raskailta, aloitekyky on huono.

Ei tähän ketjuun tai mihinkään muuhunkaan vittuilu sovikaan. Sanon lujasti koska se on ainoa tapa, jolla täällä voi saada sanomansa läpi. Mikäli kohtaisin henkilön kasvokkain, ilmaisisin asian toisella tavalla. Selkeästi hänen tapaamansa lääkäri ei ole hoitanut tätä asiaa oikein.

 

[Aatos]

Ei tähän ketjuun tai mihinkään muuhunkaan vittuilu sovikaan. Sanon lujasti koska se on ainoa tapa, jolla täällä voi saada sanomansa läpi. Mikäli kohtaisin henkilön kasvokkain, ilmaisisin asian toisella tavalla. Selkeästi hänen tapaamansa lääkäri ei ole hoitanut tätä asiaa oikein.

En halua vääntää, sori siitä, mutta miten lääkäri voi hoitaa jos toinen ei vastaanota hoitoa?

 

[teemu_s]

En halua vääntää, sori siitä, mutta miten lääkäri voi hoitaa jos toinen ei vastaanota hoitoa?

Tämähän se on ikuinen ongelma on. Lääkäreitäkin kun on moneen lähtöön ja väitän että ehkä hoitoonohjauskin olisi voitu tehdä toisella tavalla: lääkäri voisi esimerkiksi sopia kaupungin/kunnan/alueen päivystävän psykiatrin tai psykapolin kanssa soitosta potilaalle mikäli hoitoa ei voida aloittaa välittömästi sillä hetkellä kun potilas on lääkärin luona. Nyt emme tietenkään tiedä, onko näin haluttukin menetellä. Valitettavasti yleislääkäreissäkin suhareita moneen lähtöön ja nimenomaan psyykeongelmien tunnistamisessa ja hoitoonohjauksessa on ongelmia.

 

[Morgoth]

Lääkäreitäkin kun on moneen lähtöön ja väitän että ehkä hoitoonohjauskin olisi voitu tehdä toisella tavalla: lääkäri voisi esimerkiksi sopia kaupungin/kunnan/alueen päivystävän psykiatrin tai psykapolin kanssa soitosta potilaalle mikäli hoitoa ei voida aloittaa välittömästi sillä hetkellä kun potilas on lääkärin luona. Nyt emme tietenkään tiedä, onko näin haluttukin menetellä. Valitettavasti yleislääkäreissäkin suhareita moneen lähtöön ja nimenomaan psyykeongelmien tunnistamisessa ja hoitoonohjauksessa on ongelmia.

Psykiatrisella puolella resurssit ovat kovin rajatutut todellisuudessa ja "keskivaikea masennus" ei taida avata portteja psykiatriseen erikoissairaanhoitoon kovinkaan nopeasti. Itse kärsin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja poli on kerran lääkärin kirjoittaman lähetteen hoitoonpääsemiseksi erään masennusjakson aikana hylännyt. Toki sairauteni oli tuossa vaiheessa periaatteessa hoidossa, mutta tuntui se silti kamalalta silloin ja olo yksinäiseltä. Psykiatrinen päivistys oli enää mahdollisuus, mutta onneksi en ihan niin syvissä vesissä sentään uinut silloin. Turha yleislääkäreitä on dissata ja heiltäkin saa apua.

Jonkinlainen totuus on myös, että psyykkisesti sairaat voivat olla myös erittäin vaikeasti hoidettavia tai se kuuluu sairauteen ja sen takia ne ovatkin varsin ikäviä sairauksia. Osa potilaista on erittäin hoitokielteisiä tai pahimillaan jopa sairaudentunnottomia. Läheiset tuskastuvat ja raivostuvat, kun ovat saaneet masentuneen vihdoinkin hoitoon, mutta hoito ei lähdekään toimimaan niin jouhevasti kuin jonkun somaattisen sairauden osalta. Potilas käytäytyy ristiriitaisesti tai omaa parastaankin vastaan hän on rasittava ja aletaan syyttelemään lääkäreita/hoitoa. No, hoito toimii vain jos potilas on itse sitoutunut ja suhtautuu siihen myönteisesti. Siinäpä yksi tai kaksi lääketieteen Nobelia tarjolla millä elämänhalunsa menettänyt saada helposti ja nopeasti innostumaan hoidosta.

 

[Aatos]

Jonkinlainen totuus on myös, että psyykkisesti sairaat voivat olla myös erittäin vaikeasti hoidettavia tai se kuuluu sairauteen ja sen takia ne ovatkin varsin ikäviä sairauksia. Osa potilaista on erittäin hoitokielteisiä tai pahimillaan jopa sairaudentunnottomia. Läheiset tuskastuvat ja raivostuvat, kun ovat saaneet masentuneen vihdoinkin hoitoon, mutta hoito ei lähdekään toimimaan niin jouhevasti kuin jonkun somaattisen sairauden osalta. Potilas käytäytyy ristiriitaisesti tai omaa parastaankin vastaan hän on rasittava ja aletaan syyttelemään lääkäreita/hoitoa. No, hoito toimii vain jos potilas on itse sitoutunut ja suhtautuu siihen myönteisesti. Siinäpä yksi tai kaksi lääketieteen Nobelia tarjolla millä elämänhalunsa menettänyt saada helposti ja nopeasti innostumaan hoidosta.

Noin se on. Oma vinkkeli on potilaan sekä sairaanhoitajan, molempia olen. Bipolääritauti vuosia ollut tasapainossa. Mutta oli kyllä hankalaa ottaa apua vastaan, helposti sitä veti uhrin kaavun niskaansa. Hommaa ei helpottanut se että olen itse hoitanut mielenterveyspotilaita niin sairaalassa kuin ensiavussa.

Eikä hoito tietyissä tilanteissa tosiaan ilman potilaan sitoutumista johda mihinkään.
Samalla tavalla se on somaattisissa sairauksissa. Diabeteksen hoitoon lääkäri ei voi vaikuttaa jollei potilas ota vastuuta.

Oma parantuminen lähti tosissaan käyntiin kun aloin itse hoitamaan itseäni, ohjeilla joita sain. Niin lääkäriltä kuin psykoterapeutilta. Tarkoitus oli tehdä terapeutti tarpeettomaksi niin että omat "jalat kantaa". Jossain vaiheessa ne alkoi kantaa.

Ainoastaan ns."pakkohoidossa" vetovastuun ottaa hoitohenkilökunta joksikin aikaa. Mutta jossain vaiheessa potilaan on otettava itse hoidostaan vastuu. Poikkeuksena jossain määrin lapset, ja kroonistuneet pitkäaikaiset taudin runtelemat potilaat. Oikeuspsykiatrian puolelta esim. näitä löytyy.

 

[Fancy Jasper]

Onko kenelläkään kokemuksia hahmo- eli gestalt-terapiasta traumojen purkuun? Gestalt perustuu asiakkaan välittömiin havaintoihin, kehollisten tuntemusten, ajatusten ja tekojen tiedostamiseen. Terapian tavoitteena on tiedostaminen, joka toteutuu autenttisessa, arvostavassa dialogissa ja johtaa kasvuun.

Aiempi terapiasuhde ei toiminut oikeastaan ollenkaan ja nyt helmikuussa vaihdoin terapeuttia. Pari kertaa olen käynyt nykyisellä terapeutilla, tässä nimenomaisessa hahmoterapiassa. Alkufiilis on vähän hämmentynyt, kun siellä tehdään jotain meditointia ja mindfulnesia muistuttavia juttuja. Tuntuu, että menee vähän överiksi. Ajattelin katsoa ainakin pari kuukautta, lähteekö toimimaan vai ei. Auttaisi paljon, mikäli jollain on omakohtaisia kokemuksia mainitusta terapia muodosta.

 

[TrafficIsland]

En tiedä, onko tämä paras mahdollinen ketju aiheelle, mutta näpyttelen tähän paremman puutteessa.

YLEn Perjantai-ohjelmassa oli tänään tarjolla erinomaista keskustelua masennuksesta ja muista mielenterveysongelmista. Ohjelma löytynee ainakin jonkin aikaa YLE Areenasta ja voin suositella lämpimästi kaikille, keitä asia vähänkään kiinnostaa.

Omasta mielestäni mielenkiintoisinta pohdiskelua esitti Tapio Suominen, joka kertoi omista vaikeuksistaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön parissa selkeästi ja kunnioitettavan avoimesti. Toinen haastateltava oli nuoremman polven naisbloggari, jonka masennuksen oli laukaissut isoäidin kuolema. Jonkun verran keskusteltiin myös siitä, mikä on lääkkeiden merkitys mielenterveysongelmien hoidossa - siitä oli eriäviä mielipiteitä ja tulee varmaan jatkossakin olemaan. Niin tai näin, mielestäni todella hieno juttu että saadaan lisää avointa keskustelua aiheesta. Mielenterveysongelmien ympärillä pyörii vielä 2010-luvullakin harmillisen paljon leimaamista, syyllistämistä ja väärinkäsityksiä.

 

[Turha Kaukalo]

Kirjoittelin tätä vitutusketjuun, mutta ehkä parempi osoite on täällä:

Vitutti taas viime yönä melkoisesti erään kokemani vääryyden takia. Se oli todellinen vääryys, eikä mikään ehkä-vääryys. Tulee sitten mietittyä aika lopullisia asioita, kun huomaa, että omaa työtä pidetään täysin paskana, että mitä vitun väliä on sillä, mitä olen tehnyt koko elämäni, jos erään merkittävän tahon mielestä se on täysin arvotonta paskaa ja joku saatanan puolipäivätoiminen jantteri on arvokkaampi. Olen siis tuhlannut elämäni. Syksyllä päätin tappaa itseni, mutta jotenkin tuurilla jäin henkiin. Ihmiset ovat olleet ainakin naamatusten järkyttyneitä siitä, miten minua kohdeltiin, mistä kiitos, mutta vitutus palaa yhä uudelleen ja uudelleen. Enhän ole edes homo, jolla merkittävä taho voi ratsastaa osoittaen avoimuuttaan, siitä saa huomiota, mainetta, minua voi kohdella kuin paskaa.

Viime yönä sanoin vaimolle, ettei vitutus enää lähde mihinkään, että minä vielä kuolen. Ns. ammatillinen identiteettini on viety, olenkin ollut väärässä sen suhteen, että olen työskennellyt kutsumusammatissa, sillä voiko olla kutsumuksena tunaritasoinen työskentely. En nyt määrittele ammattiani tarkemmin, mutta kai sen voi suurin piirtein päätellä viesteistäni. Olen tehnyt tätä koko elämäni, koko vitun elämäni olen uhrannut työlleni ja lopputulos on se, että minua pidetään täytenä paskana. Ammatissani on ennenkin menty hirteen tästä syystä. Eihän tästä edes makseta kuin silloin tällöin, mikä minua ei haittaa, mutta se että riistetään työn arvo toisten työn tekijöiden eli vertaisten taholta, on vähän liikaa. Minä siis en ole heidän vertaisensa. Minä vihaan ja halveksin noita ihmisiä ja sanoin eräälle kaverilleni, johon katkaisin suhteet nöyryytyksen jälkimainingeissa, että tässä lähtee vielä joltakulta henki.

Minulla on depressio ja vähän muutakin. Tuntuu, että tästä en enää nouse. Ei kai se haittaa. Vähän harmittaa, kun kolmihenkinen perheemme supistuu kaksihenkiseksi, mutta heillä on parempi ilman minua, ailahtelevaa "luonnettani". Viime yönä oltiin ambulanssia tilaamassa, mutta seuraavaksi tilataan ruumisauto, semmoinen fiilis tässä on, tosin kun olen möykkynä asfaltissa niin tarvitaan siihen sairaanhoitohenkilökuntaakin toteamaan lopputulos ja poliisitkin käyvät vilkaisemassa, ettei rikosta ole tapahtunut, vaikka rikos onkin tapahtunut, rikos tapahtui siinä että ihminen ajettiin lopulliseen ahdinkoon, josta hän ei enää kokenut muuta ulospääsyä kuin hyppäämisen parvekkeelta. Voin kuvitella, miten väärintoiminut taho sitten pahoittelee tapahtunutta. Heillä on siihen pitkät perinteet, heidän kätensä ovat veriset.

No, mitä tästä. Täytyy kai lähteä ulos kävelemään, jos kävisi kahvilla ja toivoisi että asteroidi tulisi viimeinkin ja tuhoaisi ihmiskunnan, jota vihaan syvästi. Eläimiä en vihaa, enkä muitakaan, vain ihmisiä. Joten pandemia olisi parempi. Joskus mietin niinkin lapsellisia, että toivottavasti työni jäisi jäljelle ihmiskunnan kuoltua, mutta sehän on arvotonta, joten enää en toivo sitä.

 

[Kampitus]

Täältä voisi löytyä helppiä.

Ystäväni siis saattaa kärsiä masennuksesta. Mitään diagnoosia ei ole, mutta oireet ovat pitkään jatkunut alakuloisuus, ahdistus ja aikaansaamattomuus. Minulta hän sitten tukea ja apua hakee ja kyllähän minä parhaani mukaan autankin, mutta kyllähän näissä asioissa tarvittaisiin ammattilainen. Hän on itse samaa mieltä, että hoitoa pitäisi saada. Ongelma vaan tuntuu olevan ettei sitä ole tarjolla. Ollaan pari kolme kertaa käyty päivystyksessä, jonne siis ainakin Turussa kehoitetaan hakeutumaan. Sieltä ei kuitenkaan ole apua herunut, vaan on todettu ettei asia ole akuutti. Kysyisinkin nyt siis neuvoa, että mistä tällaiseen tilanteeseen mahtaisi apu löytyä? Yksityiselle ei hänellä ole varaa mennä, mutta johonkin pitäisi päästä. Kaikkia ehdotuksia otetaan vastaan, vaikka sitten jotain luentoja tai itseopiskelumateriaalia. Itselleni tulee mieleen, että lähinnä terapiaan pääsy voisi olla ensimmäinen askel, mutta sinne ei tunnu lähetettä heruvan. Jokin ryhmä ym vertaistukitoiminta voi olla alkuun liian raju, tuntuu ettei kyky puhua ole kovin korkea, vaikka hän kyllä ongelman myöntää ja tiedostaa.

 

[Vuokralainen]

Hän on itse samaa mieltä, että hoitoa pitäisi saada. Ongelma vaan tuntuu olevan ettei sitä ole tarjolla. Ollaan pari kolme kertaa käyty päivystyksessä, jonne siis ainakin Turussa kehoitetaan hakeutumaan.

Soitto terveyskeskukseen ja ajanvaraus lääkärille. Kyllä ihmisen hoitoa pitää saada.

Mielenterveyspalvelut | Turku.fi

 

[godspeed]

Juu, lääkäriajan saa aina kun terveyskeskukseen varaa, päivystykset on turhanpäiväisiä suurilta osin. Lekurilla sitten saatetaan jo ehdotella heti jotain lääkkeitä sun muuta, mutta lähetettä psykiatrille voi olla vaikea saada jos masennus on ns lievähköä. Se kannattaa kuitenkin aina muistaa, että oireita ei saa eikä pidä vähätellä jos tilanne on vähääkään vaikeampi.

 

[Morgoth]

Ollaan pari kolme kertaa käyty päivystyksessä, jonne siis ainakin Turussa kehoitetaan hakeutumaan. Sieltä ei kuitenkaan ole apua herunut, vaan on todettu ettei asia ole akuutti.

Yhdelläkään kerralla päivystyksessä ei ole neuvottu mistä hoitoa voisi hakea ei-akuuteissa tapauksissa? Jos todella noin on, niin tuosta voisi antaa ainakin palautetta.

 

[godspeed]

Yhdelläkään kerralla päivystyksessä ei ole neuvottu mistä hoitoa voisi hakea ei-akuuteissa tapauksissa? Jos todella noin on, niin tuosta voisi antaa ainakin palautetta.

Ei päivystyksessä anneta kuin korkeintaan resepti johonkin, jos tila ei ole akuutti.

 

[Kampitus]

Yhdelläkään kerralla päivystyksessä ei ole neuvottu mistä hoitoa voisi hakea ei-akuuteissa tapauksissa? Jos todella noin on, niin tuosta voisi antaa ainakin palautetta.

Näin ainakin minun on annettu ymmärtää. Voihan tässä sekin vaihtoehto olla ettei ystäväni ole vaan pystynyt ottamaan vastaan sitä hommaa soittaa itselleen aikaa. Mikäli siis niin olisi neuvottu. Tästä vähän nyt mietinkin että jos nyt täytyy lähteä jotain aikaa varaamaan niin mahtaako onnistua. Vähän pelkään että yrittää luistaa jollain verukkeella. Tämä on näin sivusta vähän vaikea, sillä mikäli pohjimmiltaan onkin kyse siitä ettei sitä apua olekaan valmis ottamaan vastaan. Täytyy ottaa puheeksi tuo ajan varaaminen ja seurataan miten tilanne etenee.

 

[Vuokralainen]

Tämä on näin sivusta vähän vaikea, sillä mikäli pohjimmiltaan onkin kyse siitä ettei sitä apua olekaan valmis ottamaan vastaan.

Tuo olisikin vaikea tilanne, sillä ei siitä lääkärissä käynnistäkään tule olemaan juurikaan hyötyä, jos ei ole valmis ottamaan apua vastaan. Kun sinne lääkäriin ekaa kertaa asian tiimoilta menee, niin olisi kyllä todella tärkeää, että on myöntänyt itselleen olevansa avun tarpeessa ja on siellä tavattoman rehellinen eikä vähättele tilannettaan ja uskaltaa kertoa niistä pahoista tuntemuksistaan.

 

[Fancy Jasper]

Kun sinne lääkäriin ekaa kertaa asian tiimoilta menee, niin olisi kyllä todella tärkeää, että on myöntänyt itselleen olevansa avun tarpeessa ja on siellä tavattoman rehellinen eikä vähättele tilannettaan ja uskaltaa kertoa niistä pahoista tuntemuksistaan.

Kyllä. Potilas tarvitsee hoitoa ja on juuri siksi hakeutunut lääkärin vastaanotolle. Vähettelemällä tai rehellisellä kuvauksella riittävää hoitoa ei välttämättä saa. Mielummin kannattaa vaikka liioitella. Toki helppo sanoa, sillä ihmismielen rakenteellinen mekanismi pyrkii häpeän avulla rakentamaan erilaisia kulisseja. Häpeä taitaa olla ensimmäinen tunne, jonka ihminen oppii äidin ilmeistä päättelemällä. Hyvä suojamekanismi muutoin, mutta lääkärin vastaanotolla siitä ei ole juurikaan hyötyä.

 

[Morgoth]

Näin ainakin minun on annettu ymmärtää. Voihan tässä sekin vaihtoehto olla ettei ystäväni ole vaan pystynyt ottamaan vastaan sitä hommaa soittaa itselleen aikaa. Mikäli siis niin olisi neuvottu. Tästä vähän nyt mietinkin että jos nyt täytyy lähteä jotain aikaa varaamaan niin mahtaako onnistua. Vähän pelkään että yrittää luistaa jollain verukkeella.

Ystäväsi kertomus ei kuulosta uskottavalta. Lähinnä selittelyltä miten välttyä menemästä lääkärille. Yritä jotenkin, että varaisitte yhdessä ajan lääkärille ja lupaudu saattamaan hänet lääkärille niin voit olla varma, että hän menee edes sinne. Sen jälkeen ei auta kuin toivoa, että hän kertoo lääkärille tilanteestaan ja hän on halukas hoitamaan itseään.

 

[Sistis]

Jos olisin lääkäri ja diktaattori, niin ennen ensimmäisiä SSRI-kuuria määräisin ja seuraisin aina jonkun perusantibiootin kuten kefaleksiinin ja Buranan vaikutusta parin viikon kuurina. Se on äärimmäisen pieni aika masennuksen hoidossa kuitenkin.

Itse en ole lääkäri, diktaattori tai mielenterveyspotilaskaan, mutta mielestäni viestissäsi oli ihan hyvää ajatusta. Kilpirauhasarvot pitäisi myös tarkastaa vajaatoiminnan varalta.

Mitä tulee tulehduksiin, niin antibiootteja ei kuitenkaan missään nimessä pidä antaa automaattisesti. Turhalla kuurilla saa vain vahinkoa aikaan. Tulehdusarvot pitää mitata, ja sen perusteella selvittää, onko kuurille tarvetta. Buranan funktio jäi hämäräksi - ehkä niin pitikin.

 

[Yläpesä]

Itse en ole lääkäri, diktaattori tai mielenterveyspotilaskaan, mutta mielestäni viestissäsi oli ihan hyvää ajatusta. Kilpirauhasarvot pitäisi myös tarkastaa vajaatoiminnan varalta.

Ja miehiltä testosteroniarvo, nuoremmiltakin.