Taudinkuvana depressio

[Jääkoneenkuljettaja]

Ensiavuksi sain lääkityksen, escitalopram 10mg ja koitetaan 2,5vk miten sujuu.

Ensinnäkin hyvä, että asia etenee. Toiseksi: 2,5vk? Tuo helvetin myrkky alkaa toimia vähintään kuukauden käytön jälkeen, jos sittenkään. Söin 3kk tuota aikanaan ja lopputulemana oli zombiena "eläminen" ja jatkuvat vatsavaivat. Monelle varmasti toimii, mutta enimmäkseen käyttöä aloitettaessa on teroitettu sitä, että 4vk on vähin aika, että lääkkeen sopivuudesta on jotain luotettavaa tietoa. 2,5vk on sopivasti sellaista aikaa, että saat nauttia käytön aloittamisesta eli haittavaikutuksista, etkä varsinaisesti tiedä vielä lääkkeen toimivuudesta.

Sori jos kuulostaa hitonmoiselta lyttäykseltä, mutta ajattelin puuttua tuohon liian lyhyeen aloitusaikaan. Olen toki lääkäri ja kaikkea ja tiedän kaikesta kaiken, mutta minun hälytyskellot alkoivat soimaan liian isolla pitääkseni näppiksen kurissa.

Olet siinä mielessä onnekas, että pääset työterveyden kautta ongelmavyyhtiä purkamaan. Pidät vain pääsi niin pystyssä kuin voit ja sitoudut avun saamiseen.

Omasta tilanteestani en jaksa avautua. Onneksi pian alkaa syksy ja saa taas aloittaa Voxran. Ero itseänikin sekopäisemmästä, abortti, säästöjen sulaminen eroamani naisen elämän kustannuksiin ja oman elämän pysähtyminen paikalleen ovat olleet hieman haittana tässä pitkin vuotta, mutta jospa tämä taas tästä ja opiskelut myös.

 

[Karhunkulta]

@Jääkoneenkuljettaja kiitos kokemuksestasi. Lekuri tosiaan sanoi, että katsotaan onko tällä lääkkeellä mitään hyötyä ja sanoi itsekin että ekalla viikolla ei varmasti vielä ole vaikutusta. Elokuun lopussa täytyy käydä uudelleen tai soittaa jos tuntuu, että lääkkeellä on pelkkiä haittavaikutuksia.

Mullahan ei spesifioitu vielä mitään, eli tää on ns se eka askel. Katsellaan olisiko tästä apua ja jos ei ole, tai jos olisikin, niin mietitään psykiatria. Toivon todella, että auttaa koska psykiatrille meno on kynnyksistä se kaikkein suurin.

 

[Hidas_ja_kankea]

Hieno homma @Karhunkulta! Näyttää olevan perinteinen serotiniinin takaisin ottamisen estolääkitys. Annostus on varsin pieni ja maltillinen.

Itselläni sivuvaikutukset olivat varsin mitättömät toisella saman vaikuttavan aineen lääkkeellä. Se ei sitten vaikuta hokkuspokkus tyyliin nopeasti. Jatkoin varmuuden vuoksi lääkkeen ottamista varoajan yli, vaikka tunsin itseni terveeksi. Nyt onkin mennyt 8 vuotta ilman ja ainoa nykyisin ottamani lääke on krapulaburana harvakseltaan. Tuossa vaiheessa laitoin elämäni uusiksi monessa mielessä. Tarpeellinen herätys tuli koettua, joka saattoi koitua siunaukseksi. Ilman muutosta olisin tällä hetkellä sijoitettuna läheiselle Intiön viheralueelle.

Jos veikata pitäisi, ei asia tule puolisolle yllätyksenä. Asia on voinut olla vaikea ottaa esille molemminpuolisesti.

Sellainen varoittava sana, ettei mahdollisesti pelkkä lääkkeen ottaminen ole riittävää. Jonkilainen seuranta esimerkiksi yksityisellä puolella?

 

[Vuokralainen]

Mun on toistettava vanha kokemukseni. Alkuhoidot ja diagnoosit tehtiin työterveydessä Mehiläisessä ja sitten, kun noista hoidoista olisi pitänyt alkaa itse yksityiselle maksamaan, niin vaadin lähetettä kunnalliseen hoitoon. Minua hoitanut lääkäri sanoi ettei sinne noin vain mennä, mutta laitetaan nyt lähete kuitenkin. Hän laittoi lähetteen torstaina ja sain ajan akuuttipuolelle seuraavan viikon tiistaille. Olisivat ottaneet mut osastollekin heti lähinnä seurataakseen lääkkeen vaihtoa(näin ainakin perustelivat). En kuitenkaan tuohon osastohommaan tarttunut. Tiivistä hoitoa kuitenkin sain ja samojen henkilöiden toimesta ja he muistivat mitä oli viime kerralla juteltu toisin kuin Mehiläisessä.
Olen erittäin tyytyväinen saamaani kunnalliseen hoitoon.

 

[Ollakseni]

@Karhunkulta itse olen käyttänyt escitalopramia nyt kaksi vuotta. Ensimmäiset viikot saattavat olla kamalia, mutta jos se toimii niin tasoittuu. Toki kyljessä on ollut terapiaa säännöllisesti joka myös helpottaa.

 

[Morgoth]

Mullahan ei spesifioitu vielä mitään, eli tää on ns se eka askel. Katsellaan olisiko tästä apua ja jos ei ole, tai jos olisikin, niin mietitään psykiatria. Toivon todella, että auttaa koska psykiatrille meno on kynnyksistä se kaikkein suurin.

Mikäli tuntuu, että olo ei työterveyslääkärilllä käynneillä parane ja erilaisia lääkkeitä kokeillaan eikä olo muutu parempaan niin pyydä lähete psykiatrille mikäli et pyytämättä saa. He ovat kuitenkin erikoislääkäreitä ja heillä on enemän osaamista kuin yleislääkäreillä.

Toivotaan että tuo auttaa!

 

[teemu_s]

Mielenterveys on asia, jonka kanssa ei kannata leikkiä. Kannattaa hakeutua hoitoon heti kuin mahdollista. Kuten jo mainittua niin yleislääkäreiltä ei sitä lopullista apua saa vaan heiltä pitää vaatia ohjausta ja lähetettä lisähoitoon.

Ymmärrän niitäkin, joilla tilanne on edennyt liian pitkälle ja avun vaatiminen tuottaa tuskaa, koska näillä portinvartijana toimivilla yleislääkäreillä ei ole samaa näkemystä mielenterveysasioihin kuin psykiatreilla.

Kokemusta on, jonkun verran.

 

[godspeed]

Lääkäriin pitäisi taas saada aika varattua jossain vaiheessa, mutta psykiatri on lomalla vielä viikon ja ajan saa sittenkin varmaan paljon myöhäisemmäksi ajankohdaksi. Lisää kärvistelyä siis tiedossa. Pohjalla on lääkitty bipolaarius, mutta duunipaikan henkilökunta sanoi että pyydä lekurilta ADD-testejä, koska siitä nykyinen oireilu voi johtua. Käytännössä ruokahalu on mennyt, paniikkikohtauksia tai ahdistuskohtauksia tulee etenkin ruokailun tai juomisen yhteydessä, jolloin alkaa oksettaan ja huimaan ja tilanteesta pitää päästä pois. Yleensä aamullakin heräämisen jälkeen kestää pari tuntia, että osaa rauhoittua ja alkaa keskittyä mihinkään tekemiseen. Ahdistuksen tunne on muutenkin aika erilainen kuin mitä aiemmin olen kokenut, eikä esimerkiksi purista enää rintaa vaan on "vain" kovin levoton fiilis. Ressiä en kestä käytännössä ollenkaan, vaan se tuhoaa hitaasti mutta varmasti kaiken.

Jos miettii taaksepäin, niin koskaan en ole kyennyt kirjoja lukemaan, enkä oikeastaan opikaan mitään kovinkaan helposti, ellei sitten kiinnosta erityisen paljoa - tekemisen tai oppimisen pitää olla aina mielekästä, väkisin siitä ei tule mitään. Keskittymisongelmia oikeastaan piisaa laajemminkin, koska esimerkiksi elokuvankin katsomiseen voi mennä nykyään useampi tunti (tai päivä) kaikkien taukojen takia kun pitää tehdä jotain muuta välillä. Kotona osaan toisaalta olla paikallani vaikka välillä jotain säheltäisinkin, mutta kotoa poistuttaessa kaikki paikallaan olo on myrkkyä. Siksi viihdyn auton ratissakin parhaiten, koska siinä tulee tunne jatkuvasta liikkeestä, vaikka vain pönöttäisin ratin takana ajellen. Toisaalta jos en tiedä yhtään mihin ajaa ja miten, niin pyrin hakeutumaan sellaisesta tilanteesta pois, koska kasetti ei kestä sitä tilaa, ettei tiedä mitä tehdä.

Kaikki on vähän sellaista sekamelskaa mielialojen, tunnetilojen tai olotilojen heittelyn vuoksi, mutta mitä tuosta ADD:stä luin, niin onhan minulla vähän sen suuntaisia juttuja tässä kaikkien muiden pääongelmien ohessa, että joko sen poissulkeminen tai mukaanlukeminen lienee ainakin taas vähän kaikkea tätä paskaa selventävä siirto. En sitten tiedä millaisilla testeillä tuo oikein todennetaan, mutta alkaa taas väsyttämään nämä oireet, jotka tuntuvat vain voimistuvan kuukausi kuukaudelta. Moniongelmaiseksi loppuelämän ajaksi tuomittuna on vähän turhan vaikeaa olla, kun oikeastaan koskaan ei helpota.

 

[godspeed]

Sain lääkärin viimein ja vihdoin kiinni, ja masennuslääkeannos tuplattiin suorilta. Toivottavasti auttaa. Sain samalla ajan kuukauden päähän jolloin sitten tutkitaan vaikutuksia. Menin myös ilmoittautumaan johonkin ahdistuneisuusryhmään, jollaista aiemmin vähän karsastin, mutta eipä tässä enää voi jättää kovinkaan montaa kiveä kääntämättä jos meinaa saada kondiksen tasapainoon. Jos joku on sellaisessa ollut, niin saa kertoa kokemuksia, kiitos.

 

[Tinke-80]

Sain lääkärin viimein ja vihdoin kiinni, ja masennuslääkeannos tuplattiin suorilta. Toivottavasti auttaa. Sain samalla ajan kuukauden päähän jolloin sitten tutkitaan vaikutuksia. Menin myös ilmoittautumaan johonkin ahdistuneisuusryhmään, jollaista aiemmin vähän karsastin, mutta eipä tässä enää voi jättää kovinkaan montaa kiveä kääntämättä jos meinaa saada kondiksen tasapainoon. Jos joku on sellaisessa ollut, niin saa kertoa kokemuksia, kiitos.

Itse kävin tuollaisen ahdistuksenhallintaryhmän läpi viime talvena ja ainakin itselleni osa ryhmässä tulleista ihan käytännön ohjeista tuli käyttöön. Yleensäkin olen saanut useimmiten aikalailla apua tuollaisista ryhmistä. Varsinkin jos ryhmä on kohdistettu jotain yhtä tiettyä oiretta kohden. Mutta jaksamisia.

-Tinke

 

[100A]

Kiinnostaa kovasti kuinka @Karhunkulta on lähtenyt syksy liikenteeseen. Tai loppukesä, miten vain.

 

[godspeed]

Varsinkin jos ryhmä on kohdistettu jotain yhtä tiettyä oiretta kohden. Mutta jaksamisia.

Kiitos. Minullahan tuo kaksisuuntainen ei oikeastaan enää oireile niin rajusti lääkehoidon takia, mutta ahdistus on alkanut tekemään paluuta noiden paniikkikohtausten myötä. Se on kuitenkin aikaisempaan verraten luonteeltaan erilaista, eli enää ei purista rintaa ja ole vain levoton olo, vaan se säteilee heräämiseen ja syömiseen, joista kumpikaan ei oikein luonnistu. Lääkäri puhelimessa arveli ensiksi, että se on vain masennusjohdannaista oireilua, ja heti kun sain hänet kiinni ja sain hoidettua päivittäiset askareet, niin alkoi taas helpottaa. Tämä aamu oli aivan uskomattoman hirveä omallakin asteikoilla, vaikka olen erinäisiä ahdistus- ja väsymisreaktioita kokenut aiemminkin. Asian puhuminen konkreettisesti kuuntelevien ihmisten kanssa auttaa jo hurjasti, mutta nyt katsotaan sitten nappien vaikutusta taas lisää. Vuosia kun on kamppaillut diagnoosien ja lääkityksen kanssa, niin sitä alkaisi jo odottaa jotain tasaantumista, jolloin voisi katsoa tulevaisuutta valoisammin.

 

[Karhunkulta]

Kiinnostaa kovasti kuinka @Karhunkulta on lähtenyt syksy liikenteeseen. Tai loppukesä, miten vain.

Niin. Vaikea kertoa, oikeastaan mikään ei liiku mihinkään suuntaan. Lääkkeet vaikuttaa oikeastaan vain väsyttämällä sen pari tuntia nauttimisesta.

Mielialat on hieman tasoittunut. Onko se sitten lääkkeiden ansiota vai sitä, että tiedostaa tilannetta enemmän? Tuntuu vain että mieli on jopa synkempi nyt lääkkeiden aloittamisen jälkeen. Tulee mielestäni voimakkaammin esiin ne synkät päivät. En haluaisi lähteä rauhoittavien linjalle, mutta en mä enää tiedä millä kehon ja mielen saisi ottamaan sen pienen breikin. Tuntuu että kokoajan ollaan ylikierroksilla. Viime yönä taisin nukkua pari tuntia, heräsin nälkään (ei tapahdu ikinä) ja siinä se yö olikin. Aamulla herätys viideltä aamuvuoroon, oli aika... Jännä päivä.

Aika mitäänsanomaton kertomus tämä mutta tällälailla sitä nykyään tallustellaan...

 

[Ollakseni]

Niin. Vaikea kertoa, oikeastaan mikään ei liiku mihinkään suuntaan. Lääkkeet vaikuttaa oikeastaan vain väsyttämällä sen pari tuntia nauttimisesta.

Mielialat on hieman tasoittunut. Onko se sitten lääkkeiden ansiota vai sitä, että tiedostaa tilannetta enemmän? Tuntuu vain että mieli on jopa synkempi nyt lääkkeiden aloittamisen jälkeen. Tulee mielestäni voimakkaammin esiin ne synkät päivät. En haluaisi lähteä rauhoittavien linjalle, mutta en mä enää tiedä millä kehon ja mielen saisi ottamaan sen pienen breikin. Tuntuu että kokoajan ollaan ylikierroksilla. Viime yönä taisin nukkua pari tuntia, heräsin nälkään (ei tapahdu ikinä) ja siinä se yö olikin. Aamulla herätys viideltä aamuvuoroon, oli aika... Jännä päivä.

Aika mitäänsanomaton kertomus tämä mutta tällälailla sitä nykyään tallustellaan...

Koita jaksaa. Lääkehoidon ensimmäiset pari viikkoa ovat aina ne vaikeimmat.

 

[godspeed]

Olen syönyt 2 päivää tupla-annosta masennuslääkettä ja välillä alkaa vähän keulia. Oliko tämä sittenkään hyvä idea, jos pidemmän päälle alkaa pukkaamaan maanisuutta. Sitähän lekurit ja sittemmin myös minä olen alkanut pelkäämään näiden nappien kanssa, koska pohjimmiltaan sellainen euforia on keinotekoinen ja jopa erittäin vaarallinen olotila. Korkealta kaatuu nimittäin kovempaa. Perkeleen vittu kun koskaan ei ole hyvin vaan aina joko kynnetään liian alhaalla tai sitten liian korkealla.

 

[Morgoth]

Olen syönyt 2 päivää tupla-annosta masennuslääkettä ja välillä alkaa vähän keulia.

Eikö mielialantasaajat tule enemmänkin kysymykseen? Masennuslääkkeet ja kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. Itse en ole diagnoosin jälkeen syönyt masennuslääkkeitä ollenkaan. (Lääke)hoitohan on erilaista kuin masennuksessa.

 

[godspeed]

Eikö mielialantasaajat tule enemmänkin kysymykseen? Masennuslääkkeet ja kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. Itse en ole diagnoosin jälkeen syönyt masennuslääkkeitä ollenkaan. (Lääke)hoitohan on erilaista kuin masennuksessa.

On mulla tasaajakin käytössä, jonka otan iltaisin. On myös kokemusta masennuslääkkeiden aiheuttamasta maniasta tai sekamuotoisesta vaiheesta, jonka takia olenkin tietoinen niiden vaarallisuudesta.

 

[godspeed]

Vauhtijakso kesti sitten perjantaista eiliseen, koska enää ei ole ihan niin korkealentoinen olo, vaikka välillä on vaikeuksia istua paikallaan tekemättä mitään. Mitään romahdustakaan ei ole tapahtunut, vaan olo alkaa vähän normalisoitua. Oli vain aikamoinen shokki alkuun, kun aivot alkoi pyöriin ylikierroksilla ja mitenkään et voinut yrittää rauhoittua. Kai ne lääkkeet alkaa nyt toimia paremmin, eikä pelko sekoamisesta käynyt toteen. Tällaisia lyhyempia hypomaanisia jaksoja ne on pääasiassa olleet aiemminkin, vaikka kai tarkemmin ei tällä hetkellä ole määriteltykään että onko kyse ykkös vai kakkostyypin biposta. Piirteitä on molemmista.

 

[Morgoth]

Tällaisia lyhyempia hypomaanisia jaksoja ne on pääasiassa olleet aiemminkin, vaikka kai tarkemmin ei tällä hetkellä ole määriteltykään että onko kyse ykkös vai kakkostyypin biposta. Piirteitä on molemmista.

Maniahan yleensä johtaa lopulta sairaalahoitoon jolloin ollaan ykköstyypissä, mutta jos pysytään hypomaniassa niin ollaan kakkostyypissä. Yksikin maniajakso vie ykköstyypiin, mutta ilman yhtäkään maniajaksoa ei ymmärtääkseni olla ykköstyypissä. Itselläni on kakkostyypin ja oikeastaan hypomaniaa ei juurikaan ole esiintynyt (toisaalta eihan sitä välttämättä itse edes tunnista) vaan pelkästään toistuvia masennusjaksoja. Sepä kakkostyypissä onkin tietysti vaikeaa, koska hypomanian tunnistaminen voi olla vaikeaa.

 

[godspeed]

Maniahan yleensä johtaa lopulta sairaalahoitoon jolloin ollaan ykköstyypissä, mutta jos pysytään hypomaniassa niin ollaan kakkostyypissä. Yksikin maniajakso vie ykköstyypiin, mutta ilman yhtäkään maniajaksoa ei ymmärtääkseni olla ykköstyypissä. Itselläni on kakkostyypin ja oikeastaan hypomaniaa ei juurikaan ole esiintynyt (toisaalta ihan sitä välttämättä itse edes tunnista) vaan pelkästään toistuvia masennusjaksoja. Sepä kakkostyypissä onkin tietysti vaikeaa, koska hypomanian tunnistaminen voi olla vaikeaa.

Sekamuotoisessa tilassa olen kaksi kertaa yrittänyt tappaa itseni. Ollut helvetin hyvä ja tuskainen olo samaan aikaan, mutta lopulta olen päätynyt koittamaan lopullista ratkaisua. Ja kun olen todella ollut vauhdissa, niin olen valvonut 2,5 vuorokautta putkeen ja ryypännyt samaan aikaan, ilman mitään väsymisen tunteita. Yksi pidempi maaninen jakso historiasta löytyy, jolloin olin kouluaikana useita vuosia sitten lähes väsymätön ja aikatauluni olin suunnitellut niin, ettei nukkumiselle ollut laitettu tilaa. Tein tuollaisen aikataulutuksen kuukauden ajalle, mutta sitten kun hommia peruuntui niin nukuin kyllä välillä. Tuota jaksoa seurasi hermoromahdus ja 4 kuukauden erakoituminen ja masennusjakso, jolloin minut ensi kertaa kärrättiin perheen toimesta lekurille. Vaikeuksiahan omalla kohdallani tunnistamisessa tai edes itseni tekemissä tunnistuksissa oli se, kun en kokenut olevani sairas ennen ensimmäistä lekurikäyntiä ja olen aina ollut rauhallinen luonne.

 

[Morgoth]

Vaikeuksiahan omalla kohdallani tunnistamisessa tai edes itseni tekemissä tunnistuksissa oli se, kun en kokenut olevani sairas ennen ensimmäistä lekurikäyntiä ja olen aina ollut rauhallinen luonne.

Itseäni ainakin helpotti, kun pääsin psykoedukaation, jossa käytiin sairauden eri vaiheita läpi ja keinoja tunnistaa eri vaiheita jolloin hälytyskellojen pitäisi soida. Tosin nyt siinä mielessä olen onnekas, että vaimo on alalle töissä ja tuntee nämä sairaudet hyvin, joten toivon mukaan hän osaa tunnistaa pahimmat oireilut mikäli niin pitkälle mennään. Nyt olen ollut kohtuullisen sinut tämän kanssa ja suhteellisen hyvässä vaiheessa ollut jo pitkään, mutta tämä kanssa sitä on vain loppuelämä elettävä. Psykiatrin kanssa aikanaan käyntiin läpi, että voi hieman säätää omaa lääkitystäni tiettyjen rajojen sisälle oman tuntemukseni mukaan. Oma oireilu suhteellisen siedettävää ollut, vaikka taloudellisen helvetin onnistuin luomaan useaksi vuodeksi josta pääsin vasta muutama vuosi sitten pois. Mihinkään luottokortteihin yms. en ikinä enää lähde. Niitä hypomanian jälkiseurauksia on "kiva" sitten katsella masennusjakson aikana... Itsemurhaa en ole kuin kerran puolivakavasti yrittänyt. Sitä en edes muista montako kertaa ja pitkään olen halunnut kuolla tai olla kuollut.

 

[godspeed]

Itseäni ainakin helpotti, kun pääsin psykoedukaation, jossa käytiin sairauden eri vaiheita läpi ja keinoja tunnistaa eri vaiheita jolloin hälytyskellojen pitäisi soida.

Kyllä minä nykyään tunnistan oireilun, kuten nytkin tunnistin hypomanian, mutta aiemmin ei vain osannut, vaikka minulla on mielenterveysongelmakokemusta jo 15 vuoden ajalta. Jos siis lasketaan ensimmäinen ulkopuolisen tunnistama masennusjakso ja aletaan siitä purkamaan historiaa. Olen muutaman viimeisen vuoden aikana oppinut enemmän ja enemmän, mutta on turhauttavaa kun koskaan ei pääse eroon heilahteluista ja lääkkeitäkin saa rukata alituiseen eli viimeistään silloin kun taas jokin jakso puhkeaa. Lekuri sanoikin, että historiani tukee kovasti ykköstyyppiä, koska kokoajan saa olla hereillä.

Luottokorttia minulla ei ole koskaan ollut, kuten ei ole pidempää työsuhdettakaan. Eikä luottokorttia tule, koska se olisi virheliike toteutuessaan. Ne vähätkin koulutukset olen vaivoin jaksanut käydä läpi, mutta käytännössä olen ammatiton vielä tässäkin iässä, jolloin koulunpenkille ei enää jaksaisi mennä. Rahaa tuhlaan pääasiassa alkoholiin, koska olen jonkinlainen alkoholisti. Saatan juoda päivittäin 20 kaljaa ja olen seuraavana päivänä skarppi kuntouttavassa työtoiminnassa, jossa käyn, kun en muuhun kelpaa. En tietääkseni ole kuitenkaan aivan tyhmä, vaikka saatan olla laiska, ja ehkä jonain päivänä kykenen tekemään oikeita töitä. En tiedä. Alkoholi rentouttaa tavalla, jota mitään lääke ei tee.

 

[ace]

Noin 10 vuotta olen syönnyt mielialalääkkeitä, mutta tilaani ei ole juurikaan koskaan paremmin tutkittu. Tänä aikana on ollut hyviä ja huonoja jaksoja, mutta elämä on kuitenkin ollut aika tasapaksua ilman ilon huippuja tai syviä masennuksen kuoppia. Minulle on useampi henkilö sanonut että kannattaisi mennä juttelemaan ja hakea ammattiapua, mutta jostain syystä tämä tuntuu ylitsepääsemättömältä. En voi kuvitella kertovani omia henkilökohtaisia tuntojani kenellekkään vieraalle. En pysty enkä halua ottaa riskiä että tämä henkilö on joku jonka kanssa ei kemiat toimi alkuunkaan. Ylimielinen työhönsä leipiintynyt vanhempi mies, tai juuri valmistunut, minua huomattavasti nuorempi tyttö. Niinpä olen tarponut omassa tasapaksussa elämässäni vuodesta toiseen.

Nyt pari viime viikkoa on jostain syystä tuntunut niin raskaalta etten tiedä miten tästä nousen. Henkinen ja fyysinen väsymys ovat niin suuria, että joka päivä kuluu taistellessa sitä vastaan. Päivän kohokohta on se, kun pääsen illalla nukkumaan, vaikkakin unen tuloa saa välillä odotella pitkään. Kaikki, pienetkin asiat tuntuvat menevän päin persettä, isommista puhumattakaan. Kaikki asiat saavat myös pääni sisällä aivan järjettömät mittasuhteet, raivostun todella helposti, mitä en yleensä todellakaan tee, tai olen purskahtamaisillani itkuun kesken työpäivän, kun joku asia ei onnistu.

Kauan mietin haluanko edes näin nimimerkin takaa tilanteestani kirjoittaa, mutta päätin yrittää. En tiedä mitä tehdä, mutta kovin pitkään tätä en jaksa.

 

[teemu_s]

Noin 10 vuotta olen syönnyt mielialalääkkeitä, mutta tilaani ei ole juurikaan koskaan paremmin tutkittu. Tänä aikana on ollut hyviä ja huonoja jaksoja, mutta elämä on kuitenkin ollut aika tasapaksua ilman ilon huippuja tai syviä masennuksen kuoppia. Minulle on useampi henkilö sanonut että kannattaisi mennä juttelemaan ja hakea ammattiapua, mutta jostain syystä tämä tuntuu ylitsepääsemättömältä. En voi kuvitella kertovani omia henkilökohtaisia tuntojani kenellekkään vieraalle. En pysty enkä halua ottaa riskiä että tämä henkilö on joku jonka kanssa ei kemiat toimi alkuunkaan. Ylimielinen työhönsä leipiintynyt vanhempi mies, tai juuri valmistunut, minua huomattavasti nuorempi tyttö. Niinpä olen tarponut omassa tasapaksussa elämässäni vuodesta toiseen.

Nyt pari viime viikkoa on jostain syystä tuntunut niin raskaalta etten tiedä miten tästä nousen. Henkinen ja fyysinen väsymys ovat niin suuria, että joka päivä kuluu taistellessa sitä vastaan. Päivän kohokohta on se, kun pääsen illalla nukkumaan, vaikkakin unen tuloa saa välillä odotella pitkään. Kaikki, pienetkin asiat tuntuvat menevän päin persettä, isommista puhumattakaan. Kaikki asiat saavat myös pääni sisällä aivan järjettömät mittasuhteet, raivostun todella helposti, mitä en yleensä todellakaan tee, tai olen purskahtamaisillani itkuun kesken työpäivän, kun joku asia ei onnistu.

Kauan mietin haluanko edes näin nimimerkin takaa tilanteestani kirjoittaa, mutta päätin yrittää. En tiedä mitä tehdä, mutta kovin pitkään tätä en jaksa.

Parahin ace. Oikeasti, sinä tarvitset apua. Tuo kuulostaa masennukselta ja todennäköisesti sitä jollain tasolla onkin. Ota yhteys työterveyslääkäriisi ja kerro tilanteestasi ja vaadi päästä keskustelemaan ammattilaisen kanssa. Olipa kyseessä psykiatri tai psykologi ja minkä ikäinen tai sukupuolinen tahansa niin kyseessä on oikeasti auttamaan kykenevät ihmiset.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Kauan mietin haluanko edes näin nimimerkin takaa tilanteestani kirjoittaa, mutta päätin yrittää. En tiedä mitä tehdä, mutta kovin pitkään tätä en jaksa.

On hyvä että sait kirjoitettua asiasta tänne.

Yllekirjoittanut teemu_s sanoi jo olennaisimman, ja rohkaisen hänen laillaan sinua hakeutumaan avun piiriin. Voit myös ottaa yhteyttä johonkin sukulaiseesi tai kaveriisi johon luotat, ja kertoa tilanteestasi hänelle. Jos haluat, niin ehdota että menisitte vaikka yhdessä vastaanotolle.