Mainos

Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

  • 1 095 127
  • 9 169

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Se on tietysti selvää, ettei "kokematon kloppi" saa uskottavuutta urheilussa tai työelämässä, mutta nämä nykyiset 30-40-vuotiaat nuoremmat valmentajat eivät ole kokemattomia vaan he ovat aloittaneet valmennuksen alemmilta sarjatasoilta, saaneet samalla teoriaopetusta käytännön valmennuksen ohella ja ovat 30-40-vuotiaina valmiita isompiin saappaisiin koska he osaavat nimen omaan valmentaa sen sijaan, että heillä olisi vain pelaajataustaa.
Tämä teoriaopetus oli mielestäni hyvä nosto. Oppiminen on nopeampaa kun voi hyödyntää aiempaa osaamista eikä tarvitse yrittämisen ja erehdyksen kautta oppia kaikkea. Minä valmennan itse ihan nuorimpia junnuja ja minullekin olisi ollut kauden aikana tarjolla puolen tusinaa valmentajakoulutuspäiviä joiden pitäjänä on ollut mm-kisoissakin esiintynyt entinen kiekkoilija (itse toki osaan luonnostaan asiat paremmin joten en ole osallistunut)

En muuten usko että Jortikat ovat olleet absoluuttisesti mitattuna hyviä valmentajia kasarillakaan mutta kun valmentamisen taso on ollut lasten kengissä kokonaisuudessaan niin se on mahdollistanut pärjäämisen. Toki pelaajatkaan eivät ole osanneet vaatia samaa kuin nyt kuten totesitkin.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Miten tämä mentaalivalmennus, josta esim. Lindströmin Currea kiiteltiin, voiko sen oppia ilman kokemusta, voiko sen teoriaa opettaa? Voiko hyväksi strategiksi oppia koulun penkillä vai onko sellainen kyky myötäsyntyistä?
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tämä teoriaopetus oli mielestäni hyvä nosto. Oppiminen on nopeampaa kun voi hyödyntää aiempaa osaamista eikä tarvitse yrittämisen ja erehdyksen kautta oppia kaikkea. Minä valmennan itse ihan nuorimpia junnuja ja minullekin olisi ollut kauden aikana tarjolla puolen tusinaa valmentajakoulutuspäiviä joiden pitäjänä on ollut mm-kisoissakin esiintynyt entinen kiekkoilija (itse toki osaan luonnostaan asiat paremmin joten en ole osallistunut)

En muuten usko että Jortikat ovat olleet absoluuttisesti mitattuna hyviä valmentajia kasarillakaan mutta kun valmentamisen taso on ollut lasten kengissä kokonaisuudessaan niin se on mahdollistanut pärjäämisen. Toki pelaajatkaan eivät ole osanneet vaatia samaa kuin nyt kuten totesitkin.

Tasa-arvoketjuun liittyen vielä valmennuksellinen jalkapallouutinen uusimmasta Urheilulehdestä ((5/2018), jossa oli uutinen Englannin naisten jalkapallojoukkueen uudesta päävalmentajasta. Joukkueen päävalmentajaksi valittiin ex-puolustaja Phil Neville, joka ei ollut edes hommaan hakenut. Nevillen valmentajakokemus kattaa yhden ottelun verran päävalmentajana, tämäkin Englannin kahdeksanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Lisäksi hän on ollut apuvalmentajana MaNussa ja tv-kommentaattorina. Nevillen vanha Twitter-viesti koskien naisten pelaamista oli aikoinaan muotoa "naisten paikka on kotihommissa".

Toimittaja Eero Laurila kirjoitti, että "Englannin jalkapalloliitto antoi surullisen viestin. Miten FA aikoo perustella valmentajakoulutuksissaan nuorille koutseille, että osaaminen ratkaisee maan futispiireissä? Ja miten FA aikoo avata yhtälön naisten erittäin kyvykkäälle ryhmälle?
[...] Liitto luuli, että iso nimi kirkastaa kuvan, mutta maailma on muuttunut: osaaminen ratkaisee huippujalkapalloilussa.
"

Vaikka Neville olisi valittu miestenkin valmentajaksi, niin tämäntyyppinen päävalmentajien valinta vanhoista pelaajista pelkän pelaajakokemuksen perusteella kuuluu ehdottomasti menneeseen maailmaan. Kyllähän se varmasti asiansa osaavia kunnon valmentajakoulutuksen saaneita hakijoitakin ottaa päähän, kun ns. puskista valitaan joku vanha kehäraakki sen takia, että tämä on ollut aikoinaan kelpo pakki kentällä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Miten tämä mentaalivalmennus, josta esim. Lindströmin Currea kiiteltiin, voiko sen oppia ilman kokemusta, voiko sen teoriaa opettaa? Voiko hyväksi strategiksi oppia koulun penkillä vai onko sellainen kyky myötäsyntyistä?
Eikös mentaalivalmentajat ole yleensä Psykologeja koulutukseltaan, joten uskoakseni teoriaa voidaan opettaa ihan yliopistosta. Esim maajoukkueessa Juri Hanin on hommia hoidellut: Urheilupsykologia auttaa menestymään | Yle Uutiset | yle.fi
En näe myöskään strategia olisi ala jota ei voisi opettaa. Liekköhän sellaista osaamisalaa olemassa ollenkaan?
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä pieni, ilmiselvästi huomaamatta tehty tönäisy Emma-gaalassa kertoo kulttuuristamme? Aika paljon, kirjoittaa kommentissaan Jussi Lehmusvesi.

Hesarin toimittaja on tehnyt Emma-gaalan yksittäisestä tilanteesta tulkinnan, joka kertoo hänen mukaansa miesvaltaisesta kulttuuristamme. Katsokaa itse tuo video ja tehkää johtopäätökset.

Pakko sanoa, että hiljaiseksi vetää. Minä en kertakaikkiaan näe tuossa videolla tapahtuvassa tilanteessa mitään sellaista, mistä toimittaja kirjoittaa.

Ennemminkin voisi sanoa, että toimittajan kirjoittama juttu ja se, että Hesari vakavalla naamalla tällaisen julkaisee, kertoo feministisen maailmankuvan hallitsemasta keskustelukulttuurista yhteiskunnassamme.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
@Patapakka positiivista on se että nyt meetoo-porukka pääsee analysoimaan videolta freimi freimiltä ahdistelua.

Oma tulkintani tilanteesta on että mies juontaja yrittää vaan kumartua mikrofoniin. Tilanteessa tapahtuu kuitenkin vartalokontakti joten tähän voi soveltaa päähänkohdistuneiden taklausten pykälää 124/iii
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Patapakka , mainio nosto, tosin tietysti leiman me kaikki arvostelijat tästä saamme, ansaitsemattomasti väitän.
Jussi Lehmusvesi, Kirjailija, miten meni niinkuin omasta mielestä? Luultavasti aivan helvetin hyvin.
Kaksi mikrofonia, toinen feministisesti säädetty ja kolmas mies, se puheenvuoron kuitenkin saanut, on sivuraiteelle ajettu: mitä tilanteessa olisi pitänyt tehdä? Kaapata mikki naisen edestä ja nostaa se puhekorkeudelle? Siitäpä vasta olisi Kirjailija riemastunut.
Naurettavaa. Kauanko tätä suhteellisuuden tajuttomuutta pitää vielä kestää? Sanoma-konserni, haloo Helsinki?!
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vielä muutama vuosi sitten olisin kuitannut tuon jutun, ja esim. sen jokin aika sitten julkaistun jutun, missä keski-ikäisen näköinen alaikäinen turvapaikanhakija oli myynyt pikkusiskonsa (roimasti alaikäisen, jos ilmoitettuun ikään uskoo) matkarahat hankkiakseen, pelkkänä satiirina. Nykyään en ole enää varma. Itse asiassa, olen päivä päivältä varmempi, että olen joskus viitisen vuotta sitten vajonnut koomaan ja elän nyt jotain aikoinaan liian absurdina hyllytettyä Monty Python-sketsiä.
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Muutaman sekunnin hetki Emma-gaalassa kertoo paljon miehistä ja siitä, kuinka näkymättöminä miehet naisia yhä pitävät
Mitä pieni, ilmiselvästi huomaamatta tehty tönäisy Emma-gaalassa kertoo kulttuuristamme? Aika paljon, kirjoittaa kommentissaan Jussi Lehmusvesi.
SE OLI erittäin pieni hetki lauantai-iltana Emma-gaalassa. Ja samalla äärimmäisen kuvaava.

Lavalla olivat Radio Suomirockin aamujuontajat Mikko Honkanen, Shirly Karvinen ja Ville Kinaret, ja jaettavana oli Vuoden rock-Emma.

Alku menee ihan normaalisti. Honkanen lausuu sanasen, samoin Karvinen ja Kinaret. Mutta sitten tulee uudelleen Honkasen vuoro. Hän ojentautuu kohti mikrofonia ja työntää naispuolisen juontajakollegansa sivuun täysin ilmeettömästi.

Ei pahoittelua, ei edes pientä vilkaisua. Vain tuuppaus olkapäällä, ja paikka on hänen.

Viereen jää seisomaan hieman typertyneen oloinen nainen.

TURHA hetkeä on toki ylidramatisoida. Honkasen tarkoitus ei taatusti ollut olla loukkaava tai tökerökään. Ja olihan mikrofonin ääreen suorassa lähetyksessä päästävä.

Silti huomion kiinnittää eleen luonnollisuus ja välinpitämättömyys. Näinhän se kuuluu hoitaa ja näin se hoidetaan, kehonkieli tuntuu viestivän.

Aika paljon se myös kertoo miesvaltaisesta kulttuuristamme.

ITSELLENI tuo viitisen sekuntia kestävä hetki toi mieleen Steven Spielbergin perjantaina ensi-iltansa saaneen elokuvan The Post, joka kertoo Washington Postin voitokkaasta taistelusta presidentti Nixonin hallintoa vastaan.

Siinä Meryl Streep esittää lehden kustantaja Katharine Grahamia, joka on tahtomattaan joutunut päätöksentekijäksi miesten hallitsemaan maailmaan.

Huonostihan siinä aluksi käy. Miehet eivät anna paljon painoarvoa hänen sanoilleen, ja kustantajaa myös tönitään fyysisesti kaikkialla, jatkuvasti, huomaamatta ja anteeksi pyytelemättä.

On kuin hän olisi miesten silmissä täysin näkymätön.

JA ON asiaa testattukin. Yksi jatkuvaan tönimiseen kyllästynyt on nuori newyorkilaisnainen Beth Breslaw, joka päätti kahden kuukauden ajan kulkea kotikaupunkinsa katuja kuin mies, väistämättä ketään.

Tulos oli selvä: naiset väistelivät ja pyytelivät anteeksi, miehet taas törmäilivät ja jatkoivat matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Myöhemmin Breslaw kertoi lehtihaastattelussa muistavansa jokaisen häntä väistäneen miehen.

”Heitä oli niin vähän”, hän sanoi.

Naisten keskuudessa Breslaw’n testi herätti paljon vastakaikua. Hän sai paljon julkisuutta medioissa eri puolilla maailmaa. Jossain vaiheessa lanseerattiin myös manslamming-termi, joka tarkoittaa juuri miesten harrastamaan töytäilyä.

MITÄ siis Shirly Karvisen olisi siis pitänyt Emma-gaalassa tehdä?

Seisoa paikallaan väistämättä? Protestoida äänekkäästi?

Vai peräti tönäistä takaisin?

Ehkä.

Olisi se ainakin lähettänyt matkaan Leo Stilmanintyhjää kiroiluatärkeämmän viestin.
Sori pojat. Pakko vielä laittaa tuo koko juttu ilmoille, että tuo irvikuva ei saa yhtäkään klikkausta täältä.

Eihän tuosta voi sanoa tosiaan muuta kuin, että hiljaiseksi vetää. Ihan uskomaton ajatuksenjuoksu.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hesarin toimittaja on tehnyt Emma-gaalan yksittäisestä tilanteesta tulkinnan, joka kertoo hänen mukaansa miesvaltaisesta kulttuuristamme. Katsokaa itse tuo video ja tehkää johtopäätökset.
Kun elät täysillä tietyssä aatemaailmassa, on vaikea nähdä muuta kuin sitä aatemaailmaa. Oma somekuplani pursuaa näitä ihmisiä. Jos mikrofoniin kumartunut mies olisi tuossa lyhyeksi aikataulutetussa hetkessä pysähtynyt pyytelemään anteeksi ja ihmettelemään särkyikö tuo herkkä vastakkaisen sukupuolen edustaja syntyneestä tahattomasta kosketuksesta (vaikka on juuri keskittynyt sanomaan ajatuksensa isolle live-yleisölle, ja henkilö sattuu olemaan tuttu), se olisi kertonut enemmän kulttuuristamme.
 

sinikettu

Jäsen
Otetaanpa tähän väliin varsin konkreettinen ja korjattavissa oleva ongelma tasa-arvon suhteen terveydenhuollossa. Rintasyöpään keskitetyt resurssit ovat 2x mitä eturauhassyöpään keskitetyt resurssit ja tämä todellakin on alkanut näkymään syöpäkuolleisuudessa: Martin Daubney Twitterissä: "Prostate cancer deaths overtake those from breast cancer – yet this male cancer gets half the money. More proof men's health seen as a lesser priority? >> https://t.co/91FizhqRiw… https://t.co/Tq85t5TcLL"

Pitäskö muuttaa vai antaa vaan olla?
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Hyvä nosto toimittajalta.

Juuri näin. Nämä pienet ja huomaamattomat eleet pitävät kuitenkin yllä näitä sortavia rakenteita. Kuten toimittaja osasi kertoa, tämä oli oiva esimerkki miesvaltaisesta kulttuurista, jossa naiset ovat lähes näkymättömiä. Paitsi niissä tapauksissa naiset eivät ole näkymättömiä, kun heitä seksuaalisesti ahdistellaan tässä miesvaltaisessa kulttuurissa, mutta muutoin he ovat näkymättömiä, josta esimerkkinä käy mm. manslamming.

Kuinkakohan monta sanaa voidaan vielä demonisoida laittamalla siihen etuliitteeksi sana "man". Odotan mielenkiinnolla.
 

Lelu26

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, NHL
Otetaanpa tähän väliin varsin konkreettinen ja korjattavissa oleva ongelma tasa-arvon suhteen terveydenhuollossa. Rintasyöpään keskitetyt resurssit ovat 2x mitä eturauhassyöpään keskitetyt resurssit ja tämä todellakin on alkanut näkymään syöpäkuolleisuudessa: Martin Daubney Twitterissä: "Prostate cancer deaths overtake those from breast cancer – yet this male cancer gets half the money. More proof men's health seen as a lesser priority? >> https://t.co/91FizhqRiw… https://t.co/Tq85t5TcLL"

Pitäskö muuttaa vai antaa vaan olla?

Joo tämmöinen asia kävi itsellä mielessä kun yllättäen pääosin naisten rintasyöpään tukeutuva Roosanauha kampanjan huipennus oli yllättäen juuri Movemberin alun kanssa eikä sitten suomeen saatu edes yhtään yhteistyökumppania Movemberiin. Rintasyöpä on vaan nyt tärkeämpi kuin eturauhas -, tai kivessyöpä, eihän se ole kuin pallit veks tai eturauhanen pois ja kyllä mies pärjää mutta mietippä jos tissit leikataan, se on naiselle tosi kova paikka koska ulkonäkö. Ei siinä, naisten eteen on tässä tehty kovaa työta ja hyötyäkin on saatu mutta pitäiskö miesten alkaa pitää enemmän meteliä?
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Rintasyöpä on vaan nyt tärkeämpi kuin eturauhas -, tai kivessyöpä, eihän se ole kuin pallit veks tai eturauhanen pois ja kyllä mies pärjää

Eturauhassyöpää todetaan vain noin 5 000 uutta tapausta/vuosi. Eikä kivessyöpäkään (n. 200 /vuosi) ole kuin nuorten miesten yleisin syöpä, joka on vielä yleistymään päin. Ei siis syytä huoleen. Nimim. syöpää sairastava, jonka syöpätyyppiä väheksytään, koska se ei ole rintasyöpä. Tämän vuoksi skippaan Roosanauha-kampanjan...
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä nosto toimittajalta.

Just joo... Aihetta olisi voinut nostaa järkevästikin esille mutta toimittaja valitsi kykyjensä mukaisen höpöhöpölinjan. Olennainen ote: "TURHA hetkeä on toki ylidramatisoida..."..."kehonkieli tuntuu viestivän."

Siis voi hyvää päivää. Joku kuplapää toimittaja kokee Jeesuksen paahtoleivässä näkemisen kaltaisen ilmestyksen ja kirjoittaa tästä vuolaan avautumisen, sillä hänestä tuntuu siltä että jonkun kehonkieli viestii jotain. Upeaa eikä yhtään ylidramatisoitua tulkintaa. Suorastaan akateemiset lähteet olivat yhden naisen "tutkimus" ja elokuva. Näistä on hyvä ammentaa. Sinänsä mielenkiintoista että oma arkinen kokemus on täysin päinvastainen: Tuntuu että nimenomaan erityisesti vanhemmat naiset ovat tottuneet että heidät päästetään ensin ja heitä väistetään ja välillä kiilaavat kyllä kohtalaisen huoletta milloin missäkin etuajo-oikeuteensa luottaen. Tämä toki oma anekdotaalinen evidenssini Helsingistä, joten yleistämisen kanssa olisin varovainen. Niin kannattaisi olla hesarin toimittajankin kun ensi kerran Jeesus näkyykin cappuccinon vaahdossa.

@Walrus21: Sitten kun ehdit, lukisin mielelläni niitä perustelujasi kokemusperäisen lain tarpeesta seksuaalisessa häirinnässä. Ei ole näkynyt vaikka kuulemma perusteet ovat olemassa.

Otetaanpa tähän väliin varsin konkreettinen ja korjattavissa oleva ongelma tasa-arvon suhteen terveydenhuollossa. Rintasyöpään keskitetyt resurssit ovat 2x mitä eturauhassyöpään keskitetyt resurssit ja tämä todellakin on alkanut näkymään syöpäkuolleisuudessa: Martin Daubney Twitterissä: "Prostate cancer deaths overtake those from breast cancer – yet this male cancer gets half the money. More proof men's health seen as a lesser priority? >> https://t.co/91FizhqRiw… https://t.co/Tq85t5TcLL"

Pitäskö muuttaa vai antaa vaan olla?

Mielenkiintoista olisi kuulla muuten esim. juuri Walrusilta, että onko ero miesten ja naisten eliniässä ylipäätään biologinen vai onko kyseessä yhteiskunnallisten rakenteiden aiheuttama ilmiö joka pitää korjata? Ihan siis aidosti. Miehen elinikähän on Suomessa nykyäänkin 0.93 naisen elinikää (lähteenä eliniänodote 2015 syntyneille lapsille).

edit: Pahoittelen viestini paatoksellisuutta, mutta tällainen "rasismin näkee silmistä" -ajattelulle sukua oleva asioiden ja ihmisten kyttääminen ja ylitulkitseminen on minusta todella raivostuttavaa. Milloin jossain on islamisaatio tai homosaatio ja milloin on suomalainen poliittinen järjestelmä fasismin syleilyssä ja pienet eleet yksittäisessä tilanteessa paljastivat koko yhteiskuntaa läpitunkevan rasismin, fasismin, sadismin ja sovinismin. Tämän "huomannut" eli joku hölmö joka ilman pienintäkään episteemistä nöyryyttä pieksee suutaan omiin olemattomiin havaintoihinsa sokeasti luottaen onkin sitten joku "tarkkanäköinen havainnoija" joka "uskaltaa nostaa vaikeita asioita esille".
 
Viimeksi muokattu:

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Siirsin sopivampaan ketjuun. Hyvin todennäköistä toki että muutos tulee perässä joka tapauksessa. Tämähän on tuon esittämäni teorian kanssa ihan yhteneväistä sikäli, että siinä valmentaja määräytyy vallitsevan käsityksen mukaan "edustavasta valmentajasta". Tuo vallitseva käsitys muuttuu kun tummaihoisia alkaa enenevässä määrin näkyä yhteiskunnassa johtavissa tehtävissä länsimaissakin. Samoin tuo tummaihoisten pelaajien yleistyminen voi vaikuttaa viiveellä. Kuitenkin tämä on taloustieteilijöiden tekemä havainto pelaajamarkkinoista ja syynä pidetään juuri hyvien ja huonojen valmentajien ja managerien toisistaan erottamisen vaikeutta ja siitä johtuvaa markkinoiden tehottomuutta. Populaariteoksessa Soccernomics puhutaan "vaalean messiaan kultista". Otan pari otetta kirjasta:

"Pitkän jaksonsa Britannian tasa-arvo ja ihmisoikeuskomission johtdossa vuonna 2012 päättänyt Phillips ei kuitenkaan usko, että syrjintä olisi jo kokonaan kadonnut jalkapallosta. Eräänä lumisena aamuna joitakin vuosia sitten hänen mieleensä pälkähti eräs sitkeä syrjinnän tapa brittijalkapallossa: "Mustia on kentällä vaikka miten paljon, mutta penkin päässä ei yhtäkään.

Voisi kuvitella että tämäkin syrjinnän muoto katoaisi lopulta - että aivan kuten koveneva kilpailu sai seurat hankkimaan mustia pelaajia, se saisi ne myös hankkimaan mustia managereita. Tosiasiassa ennakkoluuloisuus mustia managereita kohtaan on kuitenkin osoittautunut vaikeammaksi sysätä sivuun. Kun alkaa pohtia, mitä pitäisi tapahtua, jotta useampi musta pääsisi valmennushommiin, asettuu eteen hyvin nopeasti suuri kysymys jalkapallovalmentajista: Onko heillä todella merkitystä? Vastaukseksi paljastuu, että päävalmentajalla (tai englantilaistyylisellä managerilla) ei juuri ole väliä, ja niinpä valmentajamarkkinat ovat paljon tehottomammat kuin pelaajamarkkinat. Se taas tarkoittaa että mustilla tulee jatkossakin olemaan vaikeuksia löytää valmennustöitä.
...
Managerien ja valmentajien markkinat ovat hyvin erilaiset kuin pelaajien. Työmarkkinat yleensä toimivat jos ne ovat läpinäkyvät, eli kun työn jälki nähdään ja se voidaan arvottaa... Tehokkailla markkinoilla syrjintä kostautuu ja katoaa siksi ajan myötä. Tehottomilla markkinoilla syrjintä voi jatkua lähes loputtomiin.

Mustat jalkapalloilijat hyväksyttiin, koska pelaajamarkkinat ovat läpinäkyvät. On helppoa nähdä kuka osaa pelata ja kuka ei, tai kenellä on rohkeutta ja kenellä ei. Kuten olemme huomanneet, pelaajien palkkamarkkinat ovat niin tehokkaat, että palkat selittävät pitkällä tähtäimellä noin 90 prosenttia sarjasijoituksista... Sen sijaan valmentajamarkkinat eivät toimi läheskään yhtä tehokkaasti. Kun pelaajien palkat selittävät tulokset lähes kokonaan, voi päätellä ettei päävalmentajilla ole yleensä juuri merkitystä."

edit: NFL:ssähän on tosiaan nk. Rooney-sääntö, jonka mukaan on haastateltava vähintään yhtä vähemmistönedustajaa. Soccernomicsin kirjoittajatkin mainitsevat tämän ja pitävät häpeällisenä ettei jalkapallossa ole otettu samaa systeemiä käyttöön, sillä tulokset NFL:ssä ovat olleet erittäin lupaavia.
Ajankohtainen aihe sinänsä, kun NFL:n loppuottelu on jälleen tälle vuodelle saatu selvitettyä ja kummankin joukkueen QP:t ovat saaneet ylistystä ja valkoinen Tom Brady on jo lajin legenda, joka on vielä naimisissa valkoisista valkoisinta edustavan unelmanaisen, Gisele Bündchenin kanssa. Voi tätä rasismin määrää.

On ihan mielenkiintoista keskustella rodullisesta jakaumasta urheilussa ja kuvaako se mitään muuta kuin kulttuurillisia toimintatapoja? Vai voiko rotujen välillä olla muitakin eroja kuin vain genetiikan aiheuttama nopeiden lihassolujen suhteellinen jakauma kehossa? Väite, että amerikkalaisessa jalkapallossa ja NFL:ssä erityisesti mustat olisivat kirimässä eroa pelipaikkojen jakaumassa QPeiden osalta, jota pidetään ainoana aivotyöskentelyä ja harkintakykyä vaativana pelipaikkana kyseisessä lajissa, ei pidä aivan paikkansa. Viimeiset kaksi dekadia tilanne on pysynyt suhteellisen samana. Alla linkki artikkeliin, joka avaa NFL:n pelipaikkatilannetta rodullisesta näkökulmasta ja tuo myös esiin sen, että mm. laiturin rooliin valkoisella miehellä voi olla todellinen lasikatto rikottavana.

The NFL’s racial divide — The Undefeated

Pidän urheilua joka tapauksessa huonona mittarina, kun puhutaan mm. syistä tietyn rodullisen tai sukupuolen edustuksen kapeuteen eri elämänosa-alueilla. Huippujalkapallon valmentamiseen ja taktiikoihin ei vaadita professorin älyllisiä lahjoja, enemmänkin luontaisia johtajan ja psykopaatin kykyjä. Onko sitten kyseisenlaiset persoonallisuushäiriöt eleisempiä kilpailukeskeisessä valkoisessa yhteiskunnassa? Se on toisen keskustelun aihe. On monia genetiikkaan, perhedynamiikkaan, ihmisen fysiikkaan ja mielenlaatuun liittyviä tekijöitä miksi mustat ja naiset eivät päädy huippujohtajien tehtäviin, eivät väittele tohtoreiksi, tai saa yhtä isoa palkaa kuin valkoinen mies keskimäärin. Absoluuttista tasa-arvoa ei voida saavuttaa, jos edellämainittujen tehtävien ja etuisuuksien jakaminen tulee perustumaan reiluun paremmuuden mittaamiseen. Me ihmiset olemme taustamme takia hyviä eri asioissa.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Just joo... Aihetta olisi voinut nostaa järkevästikin esille mutta toimittaja valitsi kykyjensä mukaisen höpöhöpölinjan. Olennainen ote: "TURHA hetkeä on toki ylidramatisoida..."..."kehonkieli tuntuu viestivän."

Siis voi hyvää päivää. Joku kuplapää toimittaja kokee Jeesuksen paahtoleivässä näkemisen kaltaisen ilmestyksen ja kirjoittaa tästä vuolaan avautumisen, sillä hänestä tuntuu siltä että jonkun kehonkieli viestii jotain. Upeaa eikä yhtään ylidramatisoitua tulkintaa. Suorastaan akateemiset lähteet olivat yhden naisen "tutkimus" ja elokuva. Näistä on hyvä ammentaa.
Tuo oli kolumni, jossa toimittaja esitti havaintonsa - jonka vielä korosti olevan suht huomaamaton yksityiskohta - perusteli näkemyksen ja liitti sen laajempaan ilmiöön, jota hän kuvaili viittaamalla aiheesta tehtyyn tutkimukseen. Tutkimuksen tasosta tai johtopäätöksistä en lähde kinaamaan, koska en ole siihen perehtynyt.
@Walrus21: Sitten kun ehdit, lukisin mielelläni niitä perustelujasi kokemusperäisen lain tarpeesta seksuaalisessa häirinnässä. Ei ole näkynyt vaikka kuulemma perusteet ovat olemassa.
Tarve on olemassa, koska ahdistelua tapahtuu pääasiassa sanallisessa muodossa. Toistan kuitenkin, että kyseinen lakimuutos tuskin vaikuttaisi merkittävästi tuomioiden määrään (ymmärrettävistä syistä), mutta olisi periaatteellinen linjaus, jolla voisi hyvinkin olla vaikutusta yhteiskunnallisiin asenteisiin ja normeihin.

Muilta osin en näe tarpeelliseksi enää palata tuohon keskusteluun, eikä se minua juurikaan edes kiinnosta.
Mielenkiintoista olisi kuulla muuten esim. juuri Walrusilta, että onko ero miesten ja naisten eliniässä ylipäätään biologinen vai onko kyseessä yhteiskunnallisten rakenteiden aiheuttama ilmiö joka pitää korjata? Ihan siis aidosti. Miehen elinikähän on Suomessa nykyäänkin 0.93 naisen elinikää (lähteenä eliniänodote 2015 syntyneille lapsille).
Biologinen ero miesten ja naisten elinajanodotteen välillä on noin kaksi vuotta. Loput johtuu sitten monista muuttujista, kuten siitä, että miehet ottavat keskimäärin enemmän riskejä, välttelevät lääkärikäyntejä, ovat emotionaalisesti sulkeutuneempia ja omaavat epäterveellisemmät elämäntavat. Kaikkiin näihin voidaan puuttua yhteiskunnallisella tasolla kannustamalla ja ohjaamalla miehiä toimimaan tavalla, joka ehkäisee näitä ongelmia.

Jos ilmiötä tarkastellaan vaikkapa tuloluokittain tai koulutusasteen perusteella, havaittaneen, että ongelmat kumuloituvat heikosti kouluttautuneeseen kansanosaan, jolla on vähemmän henkistä pääomaa ja tietoa em. asioista.

Feminismin hyödyt painottuisivat siihen ryhmään miehiä, jotka näistä asioista kärsivät ja jotka aiheuttavat häiriökäyttäytymisellään ongelmia muille.

edit: Pahoittelen viestini paatoksellisuutta, mutta tällainen "rasismin näkee silmistä" -ajattelulle sukua oleva asioiden ja ihmisten kyttääminen ja ylitulkitseminen on minusta todella raivostuttavaa. Milloin jossain on islamisaatio tai homosaatio ja milloin on suomalainen poliittinen järjestelmä fasismin syleilyssä ja pienet eleet yksittäisessä tilanteessa paljastivat koko yhteiskuntaa läpitunkevan rasismin, fasismin, sadismin ja sovinismin. Tämän "huomannut" eli joku hölmö joka ilman pienintäkään episteemistä nöyryyttä pieksee suutaan omiin olemattomiin havaintoihinsa sokeasti luottaen onkin sitten joku "tarkkanäköinen havainnoija" joka "uskaltaa nostaa vaikeita asioita esille".
En tiedä, mitä tarkalleen haet tällä, mutta palaan vielä aiempaan toteamukseeni: yhteiskuntaa tutkittaessa joudutaan liikkumaan paljolti induktiivisen tutkimuksen alueella. Asiat ja ilmiöt ovat niin vahvasti toisiinsa linkittyviä, että ei voida tehdä luonnontieteellisiä kokeita kontrolloidussa ympäristössä, jotka aukottomasti todistaisivat väitteitä; aina on olemassa mahdollisuus, että kaikkia ilmiöön vaikuttavia muuttujia ei ole kyetty ottamaan huomioon.

Tämä kaikki johtuu ihan siitä yksinkertaisesta seikasta, että ihminen on tiedostava toimija, jonka käyttäytymiseen vaikuttavat ulkoiset ärsykkeet, omaksutut roolit ja muut vaikeasti määriteltävät seikat. Aina voidaan etsiä johdonmukaisuuksia, mutta loppuviimeksi niiden välinen vaikutus ja kokonaisarvio on varsin hatara.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kuinkakohan monta sanaa voidaan vielä demonisoida laittamalla siihen etuliitteeksi sana "man". Odotan mielenkiinnolla.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau näyttää puupökkelö-Sipilällemme mallia siitä, miten poliitikkojen tulisi kielenkäytössään suhtautua vähemmistöihin inklusiivisemmin:
Justin Trudeau corrects woman saying "mankind", it's "PEOPLEKIND" - YouTube

Itse opin tästä episodista sen, että jatkossa en aio enää sanoa matkustavani Manhattanille ja Manchesteriin. On parempi sanoa Peoplehattan ja Peoplechester. Nuo nimet voidaan toki tulkita hieman spesisistisiksi mutta se on paljon pienempi paha kuin seksistisen kielen käyttäminen.
 
Oletko huomannut, kuinka tympeää internetissä on? Internetin pilasi alt-right mutta syy on vasemmiston - Nyt.fi - Helsingin Sanomat

Oikein mielenkiintoinen juttu alt-rightista, vasemmistosta ja keskustelukulttuurin muutoksesta. NYT onnistuu edelleen aina välillä tekemään huikeita juttuja.

Huikea oli juttu, kyllä. Tosin sillä perusteella, että siinä teorisoitiin paljon asioita, joita ei edes tarvitsisi teorisoida. Vittuilu on useimmin vittuilua ilman teorisointiakin.

Esimerkki. " He sanovat ”matu” eli ”maahantunkeutuja”, kun kyse on heille vääränväärisistä maahanmuuttajista. He haukkuvat ”kukkeliksi”, kun heidän ideologiaansa arvostelee. Ja niin edelleen. "

" Valkoinen mies on ”cuck” kannattaessaan afrikkalaisten maahanmuuttoa, koska nämä afrikkalaiset vievät valkoisen miehen naiset, kulkee järjenjuoksu tässä internetin kolkassa. "

Tässähän toimittaja itse luulee, että maahantunkeutujuus on ihonväriin liittyvää. Mitä minä olen ymmärtänyt niin ihonväriin liittyvä (usein tarkoituksellinen) halventaminen tulee ilmi ihan sanalla "neekeri". Onhan niin, että "maahantunkeutujat" eli "matut" usein ovat tummahipiäisempiä kuin valkoiset. "Matuus" tosin on luvatta ja pyytämättä maahantulemista (eikä eroonkaan pääse, edes poliisi aina pysty laittomasti maassa olevia karkottamaan) =maahan tunkeutumista. Ei ymmärtääkseni sen kummempaa. Toimittaja ei ilmeisesti myöskään suostu ajattelemaan, että kukaan voisi maahan tunkeutua. Eli hänelle kaikki ihmiset ovat automaattisesti maahanmuuttajia. Syvempi ymmärrys koko "matu" sanan etymologiasta puuttuu, koska hän ei vaan hyväksy perusteita ideologisista syistä (tai muista syistä esim, palkanmaksaja voisi olla nyrpeä).

Jos taas toimii kuten kukkeli eikö kukkeliksi saa sanoa? Niin ja se kukkeli oikeasti tulee käestä. Naisilla ei liene asian kanssa mitään tekemistä vaan sillä, että valkoiset miehet elättävät (käenpojat) afrikkalaisten jälkeläiset yhteiskunnan tukien kautta. Tätäkään ei voida jutussa sanoa, koska luultavimmin se on vaan kiellettyä hesarissa edes vihjailla tietynlaisen maahanmuuton olevan taloudellisesti negatiivista. Analyysissä jäädään tasolle "Heh heh, onpa järjenjuoksu". Ei liene kovin korkea taso, jos ei edes auttavasti yritetä ymmärtää pohjavirettä vaan keskitytään pärskeisiin.
 
Viimeksi muokattu:

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Kanadan pääministeri Justin Trudeau näyttää puupökkelö-Sipilällemme mallia siitä, miten poliitikkojen tulisi kielenkäytössään suhtautua vähemmistöihin inklusiivisemmin:
Justin Trudeau corrects woman saying "mankind", it's "PEOPLEKIND" - YouTube

Hyvä huomio Kanadan pääministeriltä. Mielestäni naisia on vähemmistönä sorrettu jo aivan tarpeeksi länsimaisissa yhteiskunnissa, mukaan lukien Suomessa. Patriarkkaa ja miesvaltaista kulttuuria viestittää esimerkiksi se, että naiset voivat olla yhteiskunnassa ennemmistönäkin vähemmistön edustajia ja kuulua vähemmistöön länsimaisissa yhteiskunnissa.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Biologinen ero miesten ja naisten elinajanodotteen välillä on noin kaksi vuotta. Loput johtuu sitten monista muuttujista, kuten siitä, että miehet ottavat keskimäärin enemmän riskejä, välttelevät lääkärikäyntejä, ovat emotionaalisesti sulkeutuneempia ja omaavat epäterveellisemmät elämäntavat. Kaikkiin näihin voidaan puuttua yhteiskunnallisella tasolla kannustamalla ja ohjaamalla miehiä toimimaan tavalla, joka ehkäisee näitä ongelmia.
Tai kielletään avioliitot.

Miesten testosteronitaso romahtaa avioliiton myötä | Tiede

Testosteronin lasku lisää mm. lihoamisen vaaraa ja kasvattaa kolesteroliarvoja (elimistö muodostaa testosteronia kolesterolista).

Miesten hyvinvointi | Terveyskioski
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös