Varmasti onkin kovaa. Sen verran kun tunnen tuon ikäluokan miehiä, niin kovin ovat fakkiutuneet menneen maailman sukupuolirooleihin ja käytösmalleihin.
Nykyisin mieheltä vaaditaan myös omien tunteiden käsittelemistä, herkkyyttä ja kykyä sopeutua uusiin tilanteisiin. Harmi vain, että keski-ikään ehdittäessä ihminen on muutosvastarintainen ja tuntuu etsivän syyllisiä itsereflektion sijaan.
On varmasti totta, että naiset kaipaavat yleisesti ottaen yhä enemmän ja enemmän tätä tunteitaan käsittelevää ”modernia miestä” vanhakantaisen jäärän sijaan, siksi kaupungit houkuttelevat puoleensa etenkin naisväestöä, koska täällä tuohon mieheen on helpompi törmätä. En vain tiedä kuinka haluttava tuo ”moderni mies” on yhteiskunnan näkökulmasta. Utopisesti voi ajatella, että tuppisuisen jääräpään kuoltua sukupuuttoon, elämä on pelkkää tanssia ja laulua, eikä kenenkään tunteita koskaan loukata, koska naisetkaan ei enää nalkuta miehen lakattua olemasta urpo. Mutta ikävä totuus on myös se, että ”moderni mies”, joka on sivistänyt itsensä uuteen korrektiin maailmaan, jossa hän ei ajattele omaa arvoaan rahan kautta, ei ole kovin halukas ryömimään viemäreissä, rämpimään räntäsateessa metsässä, tai tekemään niitä kaikkia muita epämieluisia ja raskaita hommia, joissa porkkanana toimii oman arvonsa määrittäminen elättäjän roolissa. Silti jonkun täytyy ne hommat tehdä. Enkä tiedä jaksaisinko itsekään raataa fyysisesti kovassa duunissa, tulla väsyneenä kotiin kuuntelemaan vaimoni nalkutuksena manifestoituvaa väsymystä, kylmettämättä tunteitani ja tarttumalla pulloon. Vaihtoehto olisi herkästi se, että manifestoisin omat negaationi fyysisellä tavalla - varsinkin jos kokisin, etten pärjää verbaalisessa kaksintaistelussa, ja sen jälkeen olisin tehnyt jotain, josta vihaisin itsekin itseäni, ja noidakehä olisi valmis. Eikä pullo auttaisi tässä yhtälössä, mutta ei kukaan voi tunteitaan rajattomasti padota.
En väitä, että miehet tekisivät tässä maassa kaiken raskaan työn. Esimerkiksi hoiva-ala on pirun raskasta, eikä julkisella puolella rahakaan ole järin iso porkkana. Mutta rakenteellisella tasolla yhteiskunta tarvitsee tuota tunteitaan patoavaa elättäjäksi identifioituvaa jäärää juoksemaan porkkanan perässä viemäriin ja muihin paskahommiin, joihin ihmiset ei kutsumuksen perässä ajaudu. Tuo vaatimasi tunteiden käsittely, herkkyys ja kyky sopeutua uusiin tilanteisiin, tuhoavat ruokahalun niihin kaikista v-mäisimpiin hommiin, ja siten ne jäävät yhteiskunnasta tekemättä. Symppaamme jatkuvasti Sari Sairaanhoitajaa (ansaitusti), mutta kyllä meidän olisi hyvä sympata myös Jari Jäärää, eikä vaatia tämän sukupuuttoon ajamista.