Nyt Halonen on nostanut riman todella korkealle! Tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin takinkäännön ja tekopyhyyden galaksin ennätys. Viittaan tässä Halosen Nato-kantaan. Oksettava valkopesuyritys Putinin puudelilta.
Ei Halosen mielipiteillä enää ole väliä. Halosen maito meni maahan jo kauan sitten, olisi silloin miettinyt Venäjän luonnetta ja vetänyt johtopäätöksiä, kun oli oma vuoro, kuten oli 2008.
Onneksi ei tarvitse miettiä sitä, kuinka olisi Haloselta Suomen NATO:on vieminen onnistunut, jos presidenttivuorot olisivat jostakin syystä menneet eri tavalla, ja helmikuun 2022 tilanne olisi tullut Halosen kaudella kohdalle.
Mutta tällaista tämä joskus on. Tasavallan presidentin homma tuntuisi nykyisillä valtaoikeuksilla olevan pääosin kevyttä edustamista, puheiden pitämistä, hyvän hengen edistämistä ja hitusen omienkin arvojen esille nostamista. Siis silloin kun on hyvä aika ja valtioiden väliset suhteet tuntuvat Suomea koskien olevan sopuisalla ja vakaalla tolalla. Mutta suvannossa elelemisen helppoudessa on omat ansansa. Erityisesti tasavallan presidentin tulee ulkopolitiikan johtoroolinsa vuoksi olla jyvällä siitä, kuinka Suomen turvallisuuspoliittinen linja ja tähän kytkeytyvä puolustuksellinen varautuminen vastaavat paitsi nykyisiä, niin myös tulevaisuuden tarpeita. Kenelläkään meistä ei tietenkään ole kristallipalloa, mutta tasavallan presidentillä tulee olla edellytykset kyetä keräämään tietoa ja ymmärrystä Suomen turvallisuusympäristön tilasta ja siinä tapahtuvista tulevaisuuden uhista, samoin kuin hyödyntämään tätä ymmärrystä Suomen hyväksi.
Uskon linjavalinnoissaan epäonnistuneen Halosen yrittäneen hyvää valitessaan suhtautumisekseen tietynlaisen Venäjän tukemisen ja ymmärtämisen siinäkin tilanteessa, kun muille oli jo selvää, että Putinin Venäjä kulkee yhä kauemmaksi länsimaisista demokratia- ja ihmisoikeusihanteista. Kuitenkin viimeistään Venäjän vuonna 2008 toteuttaman Georgian aggression jälkeen olisi pitänyt olla Halosellekin selvää, että Venäjällä ei ole enää selkeää pyrkimystä noudattaa kansainvälisiä sopimuksia ja kunnioittaa naapureidensa suvereniteettia. Sen sijaan Halonen katsoi tarpeelliseksi moittia virolaisia puolustukselliseen liittoutumiseen tähtäämisestä ja varautumisesta kasvavaan Venäjän uhkaan. Tuo neuvostoaikojen ”posttraumaattisesta stressistä” puhuminen oli jo 2008 tyhmää, huonokäytöksistä ja näköalatonta, ja heijasti Halosen täysin vääristynyttä ymmärrystä Venäjän kehityksestä. Tämä on tietysti helppo todeta kenen hyvänsä jälkikäteen, mutta asia herätti keskustelua jo aikanaan, toki vain vähäisessä määrin ja rajatuissa piireissä. Halonen halusi muutenkin puuttua kaikkeen ulkopolitiikkaa ja varsinkin turvallisuuspolitiikkaa sivuavaan julkiseen keskusteluun, ja mieluusti vaientaakin koko keskustelun, mikäli tähän sisältyi Venäjän suoraa arvostelua tai pohdintaa puolustuksellisen liittoutumisen tarpeellisuudesta.
Nämä asiat mielessä pitäen on aivan herttaisen yhdentekevää, mikä mielipide Halosella on Suomen NATO-jäsenhakemuksesta rapiat 10 vuotta oman kakkoskautensa päätyttyä, kun valtiojohto ja eduskunta ovat jo päättäneet hakea Suomelle jäsenyyttä ja hakemuskin on jo saatu toimitettua perille.
