Vielä siis kierros, vaikka kyllähän näistä aina höpisee.
Tietysti voidaan aina penkoa niitä syitä miksi joku näkee tietyn asian oikeaksi, miksi toisen vääräksi.
Mutta minusta "väärä" pelaaja, valmentaja, joukkue, kannattaja katsoo tuomariin, vetoaa niihin kurinpitäjiin silloin kun pitäisi astua esiin (odottaa/vaatia sitä joukkueelta) oman joukkueen puolesta. Kyllä joukkueen pitää suojella, puolustaa omiaan tai sitten ollaan menty pelin sisällä väärille raiteille (minun näkökulmastani), jos se siirretään muiden käsiin. Tai kun siitä tehdään hyväksyttävä tapa toimia.
Voittoa ei pidä anteeksipyydellä tai niitä käytettyjä keinoja. Halukkaampi, nälkäisempi ja röyhkeämpi voittaa, jos sitä lähdetään rajoittamaan tai kyseenalaistamaan, mennään taas pelin sisällä "väärälle" puolelle. Voittaja viime kädessä vetää aina ne rajat ja ja voitosta pelataan, ei mistäään muusta.Tämän puolesta pelin kuvaus tai odotukset eivät voi lähteä mistään tervehenkisyydestä tai "reilu peli"-jutusta.
Tappeluista puhuttaessa, en allekirjoita ns. "kovaa" pelaaja, jonka joukkuetta vastaan maalivahtien päälle käydään, ykkösjätkien/junnujen yli ajellaan ilman, että kaveri heitäisi siihen mitään vastausta. Kunhan silloin tällöin ottaa ne muutamat "tittelimatsit" omiin nimiinsä. Se on väärin, jos nämä katsotaan läpi sormien.
Seuraavan näen oikeana joukkueen rakentamisena/roolittamisena, kuten myös tapana kertoa siitä ihmisille, luoda sitä oikeaa kuvaa pelistä/pelaajista:
Their best player was Bobby Clarke, who had well-deserved reputation as a cheap-shot artist. The Flyers had a tough guys Dave "hammer" Shultz, "moose" Dupont and Bob "mad dog" kelly. Bill Barber was a butcher with his stick and Joe Watson contributed more than his share of fisticuffs.
Näin tiivistettynä eräs 70-luvun suurjoukkue, joukkueet ja pelaajat pelaavat vahvuuksillaan ja se on jääkiekon eräs ydin. Täällä Suomessa usein ihmettelen juuri tuota pelaajien vahvuuksien, pelityylin ja panoksen kyseenalaistamista. Bobby Clarke oli "ruma ja likainen" pelaaja aikanaan, antoi vahvuutensa myös siinä mielessä joukkueelleen. Bill Barber oli myöskin loistava pelaaja sekä kiistatta brutaali teurastaja mailallaan. Ottipa hän muutamat klassiset stick-fight karkelotkin aikanaan.
Mielenkiintoista olisi tietää nähtäisiinkö kyseinen tapahtuma nyt raukkamaisuutena ns. kovan pelin ystävien keskuudessa, koska minulle vaikkapa "Tiger" Williams-Dave Hutchison v.1975 stick-fight vain edustaa sitä oikeaa ja kadonnutta old time hockey-linjaa. Vetäisi hiljaiseksi, jos sen kokisin v. 2005.
Ylilyöntiä pidän vain median esiin nostamana terminä, jolle ei ole mitään vastinetta kaukalossa. Let them Play!
Mutta näkemyksiä näistä asioista riittää...