Mainos

Tappelut kaudella 2004-05

  • 128 291
  • 581

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Aika hyvä, vaikkakin yksipuolinen tappelu tuo Vopatin ja Kankaanperän välinen, sillä ainakin iskuja ja myöskin muutama kunnon osuma saatiin nähdä. Kyllä oli ero taas nähtävissä, kun amatööri lähtee tällaisen semi-pron kanssa ottamaan. Kanki myöhästyi pahasti eikä ehtinyt edes tajuamaan mitä tapahtuu, kun Vopat oli iskenyt ensimmäiset 5-6 lyöntiä. Aivan kamalaa katseltavaa oli se, kun Kanki piti toisen hanskan kädessään, yrittäessään sitoa Vopatin toista kättä. Voisi Vopat tai joku sen verran Kankea opettaa, että kyllä kaverista paremman otteen saa ilman hanskaa. 100-0 Vopatille ja toive uusinnasta, sillä niin huonosti Kanki otti. Mutta pääasia että otti.

Luttinen-Järvenpää olikin sitten tällainen kevyen sarjan ottelu, jossa Luttinen pääsi alussa hyvin vetämään paidan Maran pään yli ja siinä rytäkässä pari iskua sisään. Olisi normaaliottelussa ollut illan kliimaksi, mutta tuon pääottelun jälkeen tuntui vähän aneemiselta.

Hieno kiekkoilta kaiken kaikkiaan.
 

laive

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Blackhawks, KTP, Mavericks, Chelsea FC
Pelirangaistus vai ottelurangaistus?

Tietääkö joku mistä johtui, että Pasi ja Helge kuittasivat ottelurangaistuksen kun taas kyseisen matsin jälkeisistä tappeluista on annettu vain pelirangaistus?

Mielestäni OR on ehdottomasti liian kova tuomio reilusta tappelusta!
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei mulla tuosta Nielikäisen ja Heleniuksen tappelustakaan mitään tietoa ole mutta ottelurangaistukseen saattoi vaikuttaa se että tappelijat olivat juuri Nielikäinen ja Helenius, eli painavat nimet selässä.

Ja sitten se, mitä olen mietiskellyt kun tuosta tappelusta ensimmäisen kerran luin täältä Jatkoajasta, että äijät olivat kuulemma kätelleet nahinan päätteeksi. Ilmeisesti siis siinä jäällä? Mikäli tuomari näki tämän, hän saattoi päätellä että äijät olivat sopineet jo etukäteen ottavansa yhteen. Ja sehän ei tietenkään ihanan fantastiseen ja puhtoiseen liigaamme sovi, joten OR vaan niskaan molemmille.

Molemmat vaihtoehdot ovat siis ihan omaa arvailluani vaan.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Viestin lähetti Roku
Ei mulla tuosta Nielikäisen ja Heleniuksen tappelustakaan mitään tietoa ole mutta ottelurangaistukseen saattoi vaikuttaa se että tappelijat olivat juuri Nielikäinen ja Helenius, eli painavat nimet selässä.

Ja sitten se, mitä olen mietiskellyt kun tuosta tappelusta ensimmäisen kerran luin täältä Jatkoajasta, että äijät olivat kuulemma kätelleet nahinan päätteeksi. Ilmeisesti siis siinä jäällä? Mikäli tuomari näki tämän, hän saattoi päätellä että äijät olivat sopineet jo etukäteen ottavansa yhteen. Ja sehän ei tietenkään ihanan fantastiseen ja puhtoiseen liigaamme sovi, joten OR vaan niskaan molemmille.

Molemmat vaihtoehdot ovat siis ihan omaa arvailluani vaan.

Jos Heleniuksen ja Nielikäisen tappeluun liittyvät asiat vielä jotakuta mietityttävät, viimeistään nyt on oikea aika tsekata matsi Ilveksen nettisivuilta. Löytyy Ässät-Ilves -matsin videokoosteesta.

Ei pojat varmaan oo etukäteen mitään sopineet, kunhan kättelivät, että yhä kavereita.
 

Vimes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Näytettiinkö noita Jokerit-Hifk tappeluita mtv3+:lla? Ainakin normaalikanavat ovat jättäneet matsit huomioimatta, mitä nyt kolmosella näytettiin n.5s pätkä Luttinen vs. Marasta. Jos plussalla oli jotain niin saisko nettiin pätkää? Kiinnostaaaaa!!!
 
Viestin lähetti Vimes
Näytettiinkö noita Jokerit-Hifk tappeluita mtv3+:lla? Ainakin normaalikanavat ovat jättäneet matsit huomioimatta, mitä nyt kolmosella näytettiin n.5s pätkä Luttinen vs. Marasta.
Nelosen urheilu näytti yhtä lyhyen pätkän Vopatin ja Kankaanperän hanskaamisesta. Oli kyllä Kankaanperä täysin vastaantulija ja Vopat takoi monta iskua perille asti. Jos tosiaan digipuolella näyttivät, niin toivottavasti joku teki divx-pätkät näistä matseista.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Viestin lähetti masaman

Eikä tämä ole yhtään A-J Niemen puolustelua tai hehkutusta. Olenpa vaan sattunut näkemään tuon Mikkolan kääntölyönnin niin eipä siinä kovinkaan moni olisi pystyssä pysynyt.

edit. lisätty s-kirjain

Niemi nyt on mikä on, mutta tuo Mikkolan isku oli raukkamaistakin raukkamaisempi "sucker punch".

Tuollainen isku olisi takuuvarmasti kostettu NHL:ssä muun joukkueen toimesta. Suomessa vastaava rottailu jää yleensä aina kuittaamatta.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Viestin lähetti JHag

Joukossa rimpuloita, kuten Tom Laaksonen, AJ Niemi, Jarkko Ruutu...

Laaksonen? Milloinkas tuo matsi käytiin, Mäkkärin pelatessa HPK:ssa ensimmäistä kertaa vai? Laaksonen ja Mäkkäri pelasivat muistaakseni IFK:ssa yhdessä. Se olisi ollut mielenkiintoinen matsi nähdä. Samoin kun Kautosta vastaan, joka oli varmasti yksi liigan vahvimpia äijiä.

Kyllä olen samaa mieltä, että kova hanskaaja Mäkkäri on ja olisi heti tervetullut minun IFK:honi. Mutta kyllä se voisi Heleniuksen ja Vopatin kanssa tanssia joskus, ihan vaan uskottavuutensa takia.

Ja totuuden nimessä... on noissa "puun takaa" aloituksissa vähän perääkin. Muutama matsi on kyllä alkanut vähän epäreilusti "jumppina".
 

Teini-idoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti kristian
Laaksonen? Milloinkas tuo matsi käytiin

Ei ole ikävä kyllä käyty.

Mäkkäriltä nuo kovemmat kaverit listalta näkyy puuttuvan sitä aimmoisten aikojen Ruutu-vääntöä lukuunottamatta. Se tässä onkin suurin epäilyksien aihe mäkkärin taitoja arvioitaessa. Mäkkärin kuuluu todistaa pärjäävänsä jotain Vopatia tai Heleä vastaan, ei toisin päin.

Silti ottaisin Mäkiahon koska tahansa ilolla Tepsiin.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti kristian
Niemi nyt on mikä on, mutta tuo Mikkolan isku oli raukkamaistakin raukkamaisempi "sucker punch".
Toden totta. Mikkolankin olisi pitänyt tyytyä hakkaamaan Niemeä kymmenkunta kertaa poikkarilla selkään niinkuin A-J teki.

Tottakai olisi voinut varoittaa ensin, mutta en usko että Mikkolan tarkoitus oli tyrmätä ensi iskulla. Kyllähän pelissä kun pelissä pelaaja iskee toista nyrkillä, kaikilla ei vain ole sellaista lasileukaa kuin Niemellä.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Mtv3+ -kanavalta nähtyä

Vopat vs. Kankaanperä

Vopat luistelee kohti maalia Kankaanperän tavoin. Kaverukset osuvat toistensa tielle ja Vopat heittää hanskansa hiukan aiemmin. Kankaanperä yrittää sitoa Vopatia koko myllyn ajan hanska kädessä! Vopat paukuttaa oikeallaan, jota Kankaanperä yritti hanska kädessä sitoa, yli 10 hyvää lyöntiä Kankaanperän ohimoon/naamaan. Kankaanperä yritti pari kertaa lyödä muttei osunut kertaakaan. Vopatin näytös.

Luttinen vs. Järventie

Ennen myllyä näytti kuin taas tiedettiin mitä tuleman pitää. Katsekontakti keskialueella, Mara ottaa Luttisen mailasta kiinni ja Luttinen lyö hanska kädessä Järventien kypärän pois. Hanskat jäähän ja Luttinen vetää paidan Järventien silmille samalla osuen kahdesti suhteellisen hyvin. Pari lyöntiä vielä molemmilta vielä ja sitten Luttinen ottaa Järventien päästä kiinni ja linjurit väliin. Toinen tappelu, jonka näin Luttiselta, eikä vielä ole tappiota kokenut. Hyvä duuni Luttiselta taas.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Nyt on ollut joulu mättöjen ystävällä! isot pojat Helenius ja Vopat ovat näyttäneet kaapinpaikan ja molemmat ovat sen tason pelotteita, että aivan turha inistä kotisohvalta muuta. Pelaajan nauttiman rispektin tällä osastolla huomaa esimerkiksi kulmapelissä; Vopat, Helenius, Jere, Rudy, Topo, Haakana...kaikki nämä kaverit saavat hakea kiekkoa suhteellisen rauhallisesti kulmasta, ei ole selkäänajelijoita. Mutta Vopat ja Helenius ovat omassa kastissaan nyrkkihommissa ja jumalauta, jos joskus saisi Heleniuksen HIFKiin!

Swiftiltä hyvät analyysi, Luttinen on todella loistava fyysinen pelaaja ja itse asiassa toivon hänelle jatkopahvia meiltä ennemmin kuin hänen siirtymistään haluamaansa Pohjois-Amerikkaan.

Liigassa saa tapella, se on nyt nähty. Vopatin OR oli vähän kyseenalainen, PRK olisi riittänyt kuitenkin. Mitä eroa Vopatin ja Heleniuksen suorituksissa oli niin, että toiselle OR ja toiselle PRK?
 

Redcoat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viestin lähetti JHag
Mitä eroa Vopatin ja Heleniuksen suorituksissa oli niin, että toiselle OR ja toiselle PRK?

Eroa ei ollut suorituksissa, eikä rangaistuksissa (paitsi että Helenius sai sentään ottaa itsekin vastaan pari iskua). Myös Helenius sai OR:n.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Redcoat
Eroa ei ollut suorituksissa, eikä rangaistuksissa (paitsi että Helenius sai sentään ottaa itsekin vastaan pari iskua). Myös Helenius sai OR:n.

Kiitos tiedosta, mulla oli väärää infoa. Pasille siis PRK?

Pari vuotta sitten eräs ruotsalainen tuomari antoi HIFKin EHL-matsissa niin ikään ruotsalaista joukkuetta vastaan Zidlickylle ja mättökaverilleen 2+2 -tuomiot selkeästä nyrkkitappelusta. Se olisi mielestäni riittävästi vapaaehtoisesta ei-härskistä nyrkkeilystä.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Molemmille tuli PRK, Helge sai vielä kakkosen päälle jotta varmasti tunteilu loppuu jatkossa.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
JHag

Myös Nivalan Desperado sai OR:n (siis ei PRK:ta), ja Helge, joka tulkittiin aloittajaksi, sai tämän lisäksi myös kakkosen.

Koskahan liiga ymmärtäisi luopua tällaisista tuomio(j)ista?


Ranger
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Viestin lähetti HN
Eipäs tullu, vaan OR:t molemmille ja päälle automaattiset yhden pelin pelikiellot.

Noniinhän mun piti just sanoa mutta krapulassa kädet vastaanottaa virhesignaalia aivoista.

Eli OR molemmille ja Helgelle kakkonen päälle.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, All Blacks
Tämän illan Blues-Pelicans pelissä Pelicansin Jani Honkanen oli tiputtanut hanskat Bluesin Elomon kanssa. Ainankin pelicansin selostajan mukaan Honkanen olisi vienyt matsin melko selvästi. Itse pelissä ei pelicansilla sitten vastaavaa menestystä ollutkaan..
 

Cairns

Jäsen
Suosikkijoukkue
Miesten ringettemaajoukkue
Viestin lähetti Henry Blavatsky
Tämän illan Blues-Pelicans pelissä Pelicansin Jani Honkanen oli tiputtanut hanskat Bluesin Elomon kanssa. Ainankin pelicansin selostajan mukaan Honkanen olisi vienyt matsin melko selvästi. Itse pelissä ei pelicansilla sitten vastaavaa menestystä ollutkaan..

On se herkkää! Toivottavasti SM-liigan pamput pitävät ensi viikolla hätäkokouksen jotta tällaiset kammottavat väkivaltaiset purkaukset saadaan kuriin ja yleisölle tarjotaan oikeaa kunnollista viihdettä.

Mäkiaho, Nielikäinen, Honkanen... nyt itkettää - kuten aina tällaisissa tapauksissa - kun nämä miehet eivät enää pelaa omassa suosikkijoukkueessa. Pääasia että liigassa on alkanut tapahtumaan, nautitaan nyt näistä kun voidaan. Taitokiekon ystävät saavat nauttia taitokiekosta(??) kuitenkin taas loppukauden ilman mitään spontaaneja tapahtumia tai mielenkiintoisia käänteitä kentällä.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Nyt kyllä sydäntä lämmittää, on nimittäin odotettu koko kausi Miliisiltä näyttöjä ja nyt niitä alkaa tulemaan. Vahinko ettei tämä juhla tapahtuma sattunut kotipelissä.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hienoa Honkanen! Tällaista odottaisin myös kotiotteluissa. Kun ollaan selkeässä tappiotilanteessa, niin ei muuta kuin hanskat tiskiin ja menoksi.

Kunnon Miliisiä on talläkaudella nähty harmittavan vähän. Vieläkin huvittaa harjoitusottelussa ollut tilanne, jossa Honkanen koppasi Mikko Elorantaa sen kummemmin kyselemättä suoraan nenään. Lisää kaivataan.
 

Mick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Onpas ollut aikamoinen viikko liigassa tappelujen suhteen. Tai ainakin tappelurangaistusten.

Viime lauantaista (30.10.) lukien:

Pesonen (Ilves) vs. Setzinger (HPK)
Nielikäinen (Ässät) vs. Helenius (Ilves)
Ruutu (HIFK) vs. Salmela (Tappara)
Schneider (TPS) vs. Mäkiaho (HPK)
Kankaanperä (Jokerit) vs. Vopat (HIFK)
Järventie (Jokerit) vs. Luttinen (HIFK)
M. Elomo (Blues) vs. Honkanen (Pelicans)

SM-Liiga on pelkkää silmitöntä väkivaltaa! Vaadin kulttuuriministeriltä toimenpiteitä.
 
Viimeksi muokattu:

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Henry Blavatsky
Tämän illan Blues-Pelicans pelissä Pelicansin Jani Honkanen oli tiputtanut hanskat Bluesin Elomon kanssa. Ainankin pelicansin selostajan mukaan Honkanen olisi vienyt matsin melko selvästi. Itse pelissä ei pelicansilla sitten vastaavaa menestystä ollutkaan..

Älä nyt viitsi. Tuo oli tyypillinen liigatappelu, toisin sanoen pystypainia neljän miehen voimin (Honkanen, MElomo ja linjurit). Ei silti kyllä minä sanoisin että Honkanen vei tyylipisteet lukemin 1-0 mutta osumat taisivat kyllä jäädä nollaan molempien kohdalla.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Aika mitäänsanomaton vääntö, odotin kyllä paljon parempaa ennenkuin HN alkoi. Honkanen oli kyllä sikäli vanha hyvä itsensä, että oli jo hetkeä aikasemmin kyllä päättänyt käydä Elomon kanssa hippasille. Ainakin tuolta se näytti, tiedä sitten mitä oli tapahtunut tuota ennen?

Ei ainuttakaan lyöntiä perille, Elomo sitoi ja Honkanen parin ohilyönnin jälkeen aloitti myös painin. Linjurit tulivat kyllä aika hätäisesti väliin, vaan eipä kyllä haittaa. Aika vaatimaton esitys molemmilta.

Mutta hyvä jakso tässä välissä hanskausten suhteen. Onneksi myös muutamasta viime myllystä tullut pelirangaistuksia.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Viestin lähetti Mick
Onpas ollut aikamoinen viikko liigassa tappelujen suhteen. Tai ainakin tappelurangaistusten.

Viime lauantaista (30.10.) lukien:

Pesonen (Ilves) vs. Setzinger (HPK)
Nielikäinen (Ässät) vs. Helenius (Ilves)
Ruutu (HIFK) vs. Salmela (Tappara)
Schneider (TPS) vs. Mäkiaho (HPK)
Kankaanperä (Jokerit) vs. Vopat (HIFK)
Järventie (Jokerit) vs. Luttinen (HIFK)
M. Elomo (Blues) vs. Honkanen (Pelicans)

SM-Liiga on pelkkä silmitöntä väkivaltaa! Vaadin kulttuuriministeriltä toimenpiteitä.

Unohda sarkasmi, sillä Karpelan STAS-virkailijat jotka tätä lukevat eivät tuota ymmärrä...

Hyvä vain, että hanskaaminen on palaamassa muotiin rehtinä kahden miehen välisenä tapana selvittää välejä kaukalossa. Sillä, että se nyt palaa meidän kotoiseenkin SM-Liigaan, ei ole mitään negatiivista vaikutusta yhtään mihinkään. Päinvastoin!

Lisää tätä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös