Kirveellä töitä
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Tampereen TAPPARA
Tapahtuisiko otsaanlyöntikisat perinteisesti jäällä luistimet ja muut kiekkovermeet päällä vai kehäneliössä hanskojen kera? On meinaan vissi ero näillä kahdella täysin eri lajilla.
lenno kirjoitti:Alkaako kenekään muun sormet syyhyämään ajatukselle??
No ei todellakaan syyhyä, eikä taida syyhytä varsinkaan kellään pelaajalla. Viime kaudellahan Time Out yritti vähän samantyylistä spedeilyä, mutta se onneksi kuivui ennen kun alkoi Nielikäisen kieltäytyessä Lost Paten kutsusta.lenno kirjoitti:Alkaako kenekään muun sormet syyhyämään ajatukselle??
Se [munille mailalla vetäminen] ei oikeuta ketään tappelemaan. Meidän pelaajan virhe ei oikeuta tappelua
Animal kirjoitti:Kyllä ja ei.
Siksi ei syyhyä, koska hiukan vastaavanlaisia tapahtumia järjestetään P-Amerikassa. Esim. LNAH -liigan goonit ottavat kesäisin nyrkkeilyturnauksen ihan oikeassa nyrkkeilyssä. Tämän lisäksi on järjestetty Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa, Prince Georgessa lätkätappeluturnaus. Ottelijat, olivat mistä sarjasta tahansa, valittiin "statuksensa" perusteella. Turnauksen voitti Dean Mayrand kukistamalla finaalissa AHL:ssa pelaavan kilipään Mike Sgroin. Käsittääkseni Maynard lopetti viime kauden jälkeen LNAH:ssa ja ryhtyi harjoittamaan palomiehen ammattia. Voittopotti jonka Maynard kuittasi oli kymmeniä tuhansia dollareita. Muita osallistujia olivat mm. ex-NHL jyrä Kent Carlson, kylähullu Link Gaetz, CHL:n 2004-2005 jäähyennätysmies Derek Parker ja veteraanipoliisi Jason Simon.
Koko tapahtuman takana leijui alusta alkaen varsin hämärä varjo, koska esim. Winnipegissä ei alkuun saatu lupia järjestää taistelua, nimiä ilmoitettiin osallistujiksi alustavan kiinnostuksen perusteella (muistaakseni mm. Tony Twist), tapahtuma siirrettiin Jenkkeihin, jossa ei myöskään saatu skabaa järjestää jne.
Viralliset sivut, josta löytyy mm. kuvamateriaalia:
http://www.hockeyenforcers.ca/default.aspx
...ja toisaalta taas syyhyä, sillä olisihan se hienoa nähdä joku vastaavanlainen turnaus suomalaisten kovanyrkkien kesken, johon voisi myös kaikki jääkiekkoa pelaavat kylätappelijat osallistua.
Lienee kuitenkin utopiaa Suomessa, sillä eiköhän joku vitun kukkahattu-instituutio torppaisi asian ja myös vakuutusten ja lisenssien saaminen voisi olla vaikeaa...
lenno kirjoitti:Alkaako kenekään muun sormet syyhyämään ajatukselle??
Levonen kirjoitti:Eikös Suutarin Jukan pitänyt joskus ammoin päästä osallistumaan johonkin tällaiseen hockeygladiators tapahtumaan? Homma oli jossain vaiheessa kuitenkin tökkäissyt...
Tuo Asikaisen innoittamana tarkoitti juuri sitä, että kehässä väännettäisiin, siis nyrkkeilyvarusto päälläKirveellä töitä kirjoitti:Tapahtuisiko otsaanlyöntikisat perinteisesti jäällä luistimet ja muut kiekkovermeet päällä vai kehäneliössä hanskojen kera? On meinaan vissi ero näillä kahdella täysin eri lajilla.
lenno kirjoitti:Tuo Asikaisen innoittamana tarkoitti juuri sitä, että kehässä väännettäisiin, siis nyrkkeilyvarusto päällä
Morrow10 kirjoitti:Muutenkin nämä sovitut jääkiekon pelaajien tappelumittelöt jenkeissä ovat kyllä niin amerikkalaista idiotismia kun vaan voi olla.
Spontaani mylly kaukalossa sen olla pitää.
Vai olisiko mahdollista jos jotkin kaksi joukkuetta (esim satakunnan lippulaivat) järjestäisivät em. tapahtuman yhteisvoimin?Redcoat kirjoitti:Sen sijaan hiukan kevyempi versio tuollaisesta voisi olla toteutettavissa joukkueen sisällä. Jos jokin liigajoukkue järjestäisi esim. joulutauolla faniensa riemuksi NHL:n All Star-otteluista tuttuja taitokilpailu
lenno kirjoitti:Vai olisiko mahdollista jos jotkin kaksi joukkuetta (esim satakunnan lippulaivat) järjestäisivät em. tapahtuman yhteisvoimin?
tuuski kirjoitti:En tiedä mitään typerämpää kuin nämä showtappelut. Suurin pelkoni Nielikäisen liittyessä Kerhoon viime kaudella oli mahdollinen showpaini Heleniuksen kanssa. Onneksi sitä ei tullut, eikä muitakaan turhia paineja.
Spontaani pelitilanteesta lähtevä tappelu on parasta. Ymmärrän toki myös noutoja, joista Losted ja Laine tekivät taidetta viime kaudella.
Donald_22 kirjoitti:Siinä lyhyt ja huono laatuinen klippi tappelusta. Ei tuosta ota millään selvää mikä osuu ja mikä ei.
http://rapidshare.de/files/32254430/makiaho-clark.avi.html
Jos kyseisestä ottelusta ilmoitetaan jo Nielikäisen kotisivuilla, niin eiköhän kyse ole sillon show'sta, tai sitten on todella vahvoja antipatioita setien välillä.Shejbal kirjoitti:Mikäköhän näistä Heleniuksen ja Nielikäisen tappeluista tekee näitä monien mainostamia showpaineja. Ainakin viime kauden molemmissa matseissa kyseisten herrojen kohdalla oli kyseessä juurikin mainitsemasi "nouto".
Morrow10 kirjoitti:Spontaani mylly kaukalossa sen olla pitää.
Ihan vaan tiedoksesi...Jokerit kohtaa Pelicansin, Lukon ja Ässät neljä kertaa runkosarjassa, joten noita kuutosia en ymmärrä. Komediaa ja hauskuutusta kylläkin aiheutti viestisi.karel de groot kirjoitti:Nielikäinen vs. Hirsovitch x 8 (jokaiseen paikallispeliin jotain hupia)
Helenius vs. Hirsovitch x 6 (ja lahtelaisillekin hauskuutusta)
Platil vs. Hirsovitch x 6 (komediaa raumalaisittain...)
Crombeen vs. Hirsovitch x 6 (...ja porilaisittain)
juhana kirjoitti:Ihan vaan tiedoksesi...Jokerit kohtaa Pelicansin, Lukon ja Ässät neljä kertaa runkosarjassa, joten noita kuutosia en ymmärrä. Komediaa ja hauskuutusta kylläkin aiheutti viestisi.
mynthon kirjoitti:Jos liiga tekisikin järkevimmän mahdollisen sääntömuutoksen ja hanskauksesta saisi vain 5min, niin voisi myllyttää useammin pelissä.
No jaa.. aika heikkoa, pistetään väsymisen piikkiin.
Korjaillaan nyt vaikkei tulevaan kauteen niin liitykään. Mäkiahon muisti todellakin pätki, sillä hän muisteli että tuo olisi tapahtunut kauden 96 paikkeilla ja että taisivat silloin pudottaa Tapparan jatkosta. Näinhän tosiaankin tapahtui, mutta Mäkkäri siis sekoitti Clarken ja Mayerin. Jälkimmäisen kanssa ei tainnut kunnolla edes tapella, vaikka jotain kähinää Mayerinkin kanssa oli kun Mäkkäri kävi mv. Kauhasta ronkkimassa näpeille.Kirveellä töitä kirjoitti:Noin kuukausi sitten Mäkiaho oli vieraana Urheilukanavan chatissa ja kun joku tekstarilla kysyi, että oliko kiva ottaa pataan Clarkelta, niin Toni vastasi lyhyesti ettei omasta mielestään hävinnyt sitä tanssia...
Voihan se olla tietysti niinkin, että Dale veteli sen verran kovaa jotta Mäkkärin muisti pätkii.
Animal kirjoitti:Saksassa tulee tällä kaudella käytäntö, että ekasta rytäkästä tulee 2+2+10 ja tokasta vasta pihalle. Olivat joukkueet äänestäneet säännön puolesta. Eli sama sääntö kuin briteissä on ollut pitempään.
Vteich kirjoitti:Vopat tyytyi Tuokon ”tiputtamaan” lähinnä hihoista silmittömästi riuhtomalla joitain kausia sitten, nyrkkienheiluttelusta siis ei ollut kyse. Nielikäinenkin ainoastaan lehtien palstalla toivoi pääsevänsä Tuokkoon käsiksi.
lenno kirjoitti:Alkaako kenekään muun sormet syyhyämään ajatukselle??
Yksi tulee ainakin mieleen tuolta 90-luvun alkupuolelta, kun Kerhon silloinen kapteeni Kivelän Teppo pudotti vastustelijajoukkueen kollegansa kesken tuomareiden kanssa neuvottelun toimitsijakopin edessä yhdellä iskulla. Varsinainen tappeluhan ei kyseessä ollut, mutta kuitenkin. Paikka oli Rinkelinmäki, vastustelijaa en muista.Ohmi kirjoitti:Joku ei-dementikko voisi muuten listata kaikki yhden iskun pudotukset SM-liigan ajalta.