Mainos

Tappara päästi koronaan sairastuneet juniorit harjoittelemaan

  • 201 358
  • 1 661

Kafka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin ravintolapianistit ja harhaoppiset joogaajat
Tapparan toiminta nyt oli mitä oli, mutta olisiko tämä tapahtunut voinut tapahtua myös muualla?
Ja mikä olisi sitten tähän ketjuun kirjoittaneiden asiaan suhtautumisen laita, jos vastaava perseily olisikin tapahtunut "omassa seurassa"...
Itse ainakin jättäisin kaiken rahallisen tukemisen siihen asti, että asianosaiset olisi saatu pois Ässien toiminnasta. En usko että olisin ainoa.
 

Optimisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Joo, kyllähän Tapparan kannattaisi olla nyt vain hiljaa. Se on tiedossa, että tällaisessa rummutuksessa ei voi tehdä mitään oikein. Somessa ja perinteisessä mediassa kaikki pystytään tulkitsemaan miten vain, eli vaikka Tapola olisi miten kohdistunut tuon puheensa faneille, isossa mittakaavassa sen voi tulkita täysin eri tavoin.

Itse vierastan ajatusta, että tuo viesti olisi ok faneille suunnattuna. Itse jätin Ilveksen kannattamisen kolmeksi vuodeksi, koska sen pääomistajan arvomaailma ei sopinut pirtaani. Päivääkään en ole päätöstäni katunut, vaikka kestikin yllättävän kauan ennenkuin valtaosa muusta Ilves-yhteisöstä näki asian samoin. Eikä silloin edes ollut kyse lainvastaisesta toiminnasta saati alaikäisten terveydellä leikkimisestä.

Varmasti silloin ydinryhmä näki asian Tapolan sanoittamalla tavalla, ja seuran jättävät olivat pettureita sekä huomattavan huonoja ihmisiä. Takaisin palatessakin oli ilmassa tiettyä epäluottamusta, ja se oli ihan ymmärrettävää; olinhan heittänyt jo useamman vuoden hiekkaa rattaisiin omalta pieneltä osaltani. Ja niin kauan kuin pidin Manngardin paluuta pienimmässäkään määrin mahdollisena, oli luottamuspula molemminpuolinen niiden kanssa, jotka eivät ykskantaan tuomineet entistä pääomistajaa.

En varsinkaan tuolla taustalla lähtisi tuomitsemaan ketään, joka tamperelaisista suurseuroista nuoremman tässä tilanteessa jättää. Ja mielestäni seuran lippulaivan päävalmentajalta on idioottimaista tehdä niin julkisesti.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Itse ainakin jättäisin kaiken rahallisen tukemisen siihen asti, että asianosaiset olisi saatu pois Ässien toiminnasta. En usko että olisin ainoa.

Kuten sanoin aiemmin viestissäni, tein ne tukemiset ennen tätä häpeällistä tapahtumaa
 

Kafka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin ravintolapianistit ja harhaoppiset joogaajat
Kuten sanoin aiemmin viestissäni, tein ne tukemiset ennen tätä häpeällistä tapahtumaa
Kyllä, ymmärsin. Vastasin vain noin yleisluontoisesti kysymykseen jonka lainasin.

Kuinkahan kauan liiga aikoo näitä mahdollisia sanktioita pallotella? Lajin imagon kannalta lienisi parasta, että niiden kanssa tultaisiin julkisuuteen asap. Toisaalta liigan toimintatavat ja kulttuurin tuntien, hätäillen tehty ratkaisu tuskin olisi kovinkaan kestävällä pohjalla.
 

findmuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
jääkiakko
Itse vierastan ajatusta, että tuo viesti olisi ok faneille suunnattuna. Itse jätin Ilveksen kannattamisen kolmeksi vuodeksi, koska sen pääomistajan arvomaailma ei sopinut pirtaani. Päivääkään en ole päätöstäni katunut, vaikka kestikin yllättävän kauan ennenkuin valtaosa muusta Ilves-yhteisöstä näki asian samoin. Eikä silloin edes ollut kyse lainvastaisesta toiminnasta saati alaikäisten terveydellä leikkimisestä.

Varmasti silloin ydinryhmä näki asian Tapolan sanoittamalla tavalla, ja seuran jättävät olivat pettureita sekä huomattavan huonoja ihmisiä. Takaisin palatessakin oli ilmassa tiettyä epäluottamusta, ja se oli ihan ymmärrettävää; olinhan heittänyt jo useamman vuoden hiekkaa rattaisiin omalta pieneltä osaltani. Ja niin kauan kuin pidin Manngardin paluuta pienimmässäkään määrin mahdollisena, oli luottamuspula molemminpuolinen niiden kanssa, jotka eivät ykskantaan tuomineet entistä pääomistajaa.

En varsinkaan tuolla taustalla lähtisi tuomitsemaan ketään, joka tamperelaisista suurseuroista nuoremman tässä tilanteessa jättää. Ja mielestäni seuran lippulaivan päävalmentajalta on idioottimaista tehdä niin julkisesti.

Selvästi sinulla ei ole suurta Ilves-sydäntä :D
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse ainakin jättäisin kaiken rahallisen tukemisen siihen asti, että asianosaiset olisi saatu pois Ässien toiminnasta. En usko että olisin ainoa.

Itse osallistuin suurella Tappara-sydämellä (ja pienellä rahallisella panoksellakin) tähän fanien tukihankkeeseen laitamainoksen hankkimisesta. En välttämättä halua johdon ja Rautakorven eroa, vaan että ottavat oppia tehdyistä virheistä ja parantavat tapansa. Sitä ovat lupailleetkin, tietysti vasta aika näyttää tapahtuiko näin todellisuudessa. Jos perseily jatkuu pidempään, niin sitten varmaan fanienkin pennoset jäävät saamatta ja alkaa kuulua vaatimuksia isommasta puhdistuksesta seuran johdossa.

Luulisin että useimmat Tappara-fanit ovat samalla lailla halukkaita antamaan vielä uuden mahdollisuuden. Ei ole näyttöä seuran johdon mädännäisyydestä pidemmältä aikaväliltä, on vain tämä yksi suht tuore kupru koronavirustilanteen hoidossa, sekä vähän ylimielistä viestintää sen päälle.
 

kepardi

Jäsen
Hyvää tietoa on tullut kriisiviestinnästä. Nyt kuitenkin asiat toistavat itseään. Tapparan julkaisemat lausunnot ovat olleet valtaosan mielestä riittämättömiä ja huonoja. Jos nyt mennään sillä olettamuksella että Rautakorven työsuhdetta ei irtisanota, niin miten jatko hoidetaan kriisinhallinnan puolelta oikeaoppisesti? Vai onko sitä mahdollista hoitaa hyvin ilman irtisanomista (tai useampia)? Ja jos irtisanotaan, niin olen ymmärtänyt että liian myöhään sekin tapahtuisi.

Onko mitään mahdollisuutta mennä nykyisillä tiedoilla ja tehdyillä toimenpiteillä eteenpäin? Se että toistetaan kuinka olisi pitänyt toimia jne. ei ainakaan asiaa miksikään muuta. Vai haetaanko tässä jotain "painostusta" Jatkoaikaa lukevien päättäjien ja median suuntaan? Joka sekin toisten mielestä on huono asia koska pelätään oman seuran ja koko lajin imagon puolesta. Eli pitäisi pitää meteliä mutta olla hiljaa.

Asiat on totta kai selvitettävä perin pohjin ja monellakin taholla lienee selvittelyt käynnissä. Mutta eteenpäinkin olisi kuitenkin mentävä. Se on sitten otettava vastaan mitä tulee. Kyllähän tämä tapparalaisena vituttaa aivan suunnattomasti.
 

Karmea Kiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ässät
Luulisin että useimmat Tappara-fanit ovat samalla lailla halukkaita antamaan vielä uuden mahdollisuuden. Ei ole näyttöä seuran johdon mädännäisyydestä pidemmältä aikaväliltä, on vain tämä yksi suht tuore kupru koronavirustilanteen hoidossa, sekä vähän ylimielistä viestintää sen päälle.
Yksi kupru. Vai pitäisikö sanoa Rautakorven tapaan hölmöys. Ostan vaimolle laihdutusoppaan joululahjaksi. Siinä tapahtuu hölmöys. Rikon harkiten ja täysin tietoisesti sekä tartuntatautilakia että työlainsäädäntöä. En tee hölmöyttä, en ole harmaalla enkä voi kuitata asiaa nostamalla kättä pystyyn virheen merkiksi.

Mädännäisyys on varmasti liian voimakas ilmaisu. Täysin yksittäisestä tapauksesta ei kuitenkaan voida puhua. Kintaalla viittaaminen kokoontumisrajoituksille (vrt. Urjalan leiri, junnujen harkkavuorot Sentterissä), hiljainen hyväksyntä "tapparasydämien" koronasalaliittoteorioille ja rokotevastaisuudelle sekä tietysti tämän viikon tapahtumat Tapolan lausuntoineen piirtää kuvan organisaatiosta, jossa ollaan pöyhkeän ylimielisiä ja koetaan olevan koronarajoitusten yläpuolella. Vain aidot "tapparasydämet" kelpaavat, muut pitäköön tunkkinsa.

Tappara on tehnyt niin hienoa työtä urheilullisesti sekä urheilu- että talousjohtamisen parissa viimeisen vuosikymmenen ajan, että tämä tilanne on ainakin itselleni tullut yllätyksenä. Erityisesti sitä kautta miten Tapparan arvot ja toiminta ovat näyttäytyneet. Saaga tietysti jatkuu vielä Liigan ja viranomaisten taholta, mutta toivottavasti rivit saadaan suoristumaan. Itse odotan ja toivon Tapparalta paljon parempaa, siihen kun on ehtinyt jo tottua.
 

A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä vittua Tappara? Tämän kaiken paskan keskellä pistävät tämän kusipään maalille. Ainoa oikea teko olisi ollut pistää tämä jätkä hyllylle loppukaudeksi.
Nyt ei mene hyvin vanhan rakkaan vihollisisella.
 

S.T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Tampa Bay
Otetaanpa kuvitteellinen seura, jolla omistaja toimii myös toimitusjohtajana. Sitten tapahtuu sillä tavalla ikävästi, että viikonloppuna Toimari tötöilee ja häntä epäillään rikoksesta ja tutkinta alkaa.
Onko kuvitteelinen seura irtisanoutunut omistajan humalapäissään aiheuttamasta vaaratilanteesta? Käsittääkseni omistajan tötöily aiheutti ihmisille todellisen terveysriskin ja huonolla tuurilla ihmishenkiä olisi voitu menettää. Seuralla oli mahdollisuus irtisanoutua toimarin lainrikkomisesta, sekä pyytää anteeksi syyskuussa tai maaliskuussa, mutta on ollut hiljaista sillä rintamalla.

Kuvitteelisella seuralla on myös yhteistyösopimus yksityisen terveydenhuoltoyrityksen kanssa, jonka arvoihin ilmeisesti kuuluu alkoholiongelmat ja niiden lieveilmiöt. Kuvitteelinen seura on ilmoittanut tämän yhteistyösopimuksen kattavan kevääseen 2023, mutta terveydenhuoltoyritys ei ole tullut julkisuuteen minkäänlaisen kannanoton kanssa.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Mitä vittua Tappara? Tämän kaiken paskan keskellä pistävät tämän kusipään maalille. Ainoa oikea teko olisi ollut pistää tämä jätkä hyllylle loppukaudeksi.
Nyt ei mene hyvin vanhan rakkaan vihollisisella.
Tapola halusi alleviivata, että tappara-sydämisille on jengissä paikka ja Domihan edustaa tapparalaisuutta paremmin kuin kukaan muu.
 

Huapala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mitä vittua Tappara? Tämän kaiken paskan keskellä pistävät tämän kusipään maalille. Ainoa oikea teko olisi ollut pistää tämä jätkä hyllylle loppukaudeksi.
Nyt ei mene hyvin vanhan rakkaan vihollisisella.


Saitte ilmaisen voiton, kun domilla oli surkea startti.

Miten voi olla siitä huolimatta ihminen noin täynnä vihaa?
 

Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Hyvää tietoa on tullut kriisiviestinnästä. Nyt kuitenkin asiat toistavat itseään. Tapparan julkaisemat lausunnot ovat olleet valtaosan mielestä riittämättömiä ja huonoja. Jos nyt mennään sillä olettamuksella että Rautakorven työsuhdetta ei irtisanota, niin miten jatko hoidetaan kriisinhallinnan puolelta oikeaoppisesti? Vai onko sitä mahdollista hoitaa hyvin ilman irtisanomista (tai useampia)? Ja jos irtisanotaan, niin olen ymmärtänyt että liian myöhään sekin tapahtuisi.

Onko mitään mahdollisuutta mennä nykyisillä tiedoilla ja tehdyillä toimenpiteillä eteenpäin? Se että toistetaan kuinka olisi pitänyt toimia jne. ei ainakaan asiaa miksikään muuta. Vai haetaanko tässä jotain "painostusta" Jatkoaikaa lukevien päättäjien ja median suuntaan? Joka sekin toisten mielestä on huono asia koska pelätään oman seuran ja koko lajin imagon puolesta. Eli pitäisi pitää meteliä mutta olla hiljaa.

Asiat on totta kai selvitettävä perin pohjin ja monellakin taholla lienee selvittelyt käynnissä. Mutta eteenpäinkin olisi kuitenkin mentävä. Se on sitten otettava vastaan mitä tulee. Kyllähän tämä tapparalaisena vituttaa aivan suunnattomasti.

Onhan tässä näitä ehdotuksia tullut pitkin matkaa muitakin kuin "kaikille kenkää". Omat mielipiteeni tässä. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä: yksi, mielellään tässä ryvettymätön ja riittävän arvostettu henkilö on ainoa, joka vastaa mihinkään asiasta esitettyyn kysymykseen. Saisitteko Miki Leinosen vielä ukkosenjohdattimeksi? Jollei, niin sitten asemansa puolesta pj tai tj. Ko. henkilö myös oikeasti vastaa niihin yhteydenottoihin, eikä ryhdy mihinkään mediapimentoon. Vaikka sitten sanoakseen vakavalla äänellä, että on päätetty tehdä täysi selvitys koronatoimista seurassa, selvitys on menossa ja että seuran arvojen vastaisesti on toimittu.

Valitaan oikeat sanat. Ei puhuta hölmöilystä, väärinymmärryksestä tai mistään muustakaan, minkä voi ymmärtää asian vähättelynä. Tässä on toimittu annettujen viranomaisohjeiden vastaisesti, eikä sitä voi enää vastaan vänkäämällä muuttaa. Raskas henkilökohtainen arviointivirhe, seuran arvojen vastainen toiminta tai jokin vastaava voisi riittää.

Loput riippuvat sitten pitkälti siitä, mitä tässä yritetään saavuttaa. Jos uskotaan, että mitään muuta ei löydy, niin asia on helppo: nimetään taas riittävän arvovaltainen, seurasta riippumaton selvittäjä, esimerkiksi asianajaja, jonka suuntaan kyselyt voidaan myös osoittaa. Annetaan tehdä työnsä, eikä sotkeuduta siihen. Rautakorven astuminen sivuun kaikesta seuran toiminnasta, ainakin nimellisesti, selvityksen ajaksi voi auttaa antamaan kuvaa selvityksen riippumattomuudesta.

Jos taas yritetään varoa, ettei jokin tehty näe päivänvaloa, niin ollaan paljon heikommalla jäällä. Annetaan kuitenkin kuva vastaavasta selvityksestä, jolla ostetaan aikaa ja aletaan kuumeisesti miettiä, kuinka asia saadaan myös pysymään piilossa, tai mitä tehdään, jos se tulee esiin. Jos epämiellyttävät asiat kuitenkin pulpahtavat pintaan, on kyse lähinnä siitä, kuka lähtee ja kenen toimesta. Ei viestinnästä. Ylipäätään viestintä on vain yksi askel, ei ratkaisu.

Niin, ja jos on pakko pitää kiinni henkilöstä, tässä esimerkiksi Rautakorvesta, niin viimeinen viestinnän keino lienee sitten anteeksipyyntö, jossa henkilö on ymmärtänyt vakavan itsetutkiskelun kautta, että tässä on kasvun paikka ja että kärsii pakkomielteisestä (valitse jokin terapiaa kaipaava selitys) menestymisen tarpeesta, ja että jää sairauslomalle ryhtyäkseen työstämään ongelmaansa terapeutin avustuksella, ja uskovansa paluuseen entistä kokonaisvaltaisempana ihmisenä. Noin vain osittain huumorilla esitettynä.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Onko kuvitteelinen seura irtisanoutunut omistajan humalapäissään aiheuttamasta vaaratilanteesta? Käsittääkseni omistajan tötöily aiheutti ihmisille todellisen terveysriskin ja huonolla tuurilla ihmishenkiä olisi voitu menettää. Seuralla oli mahdollisuus irtisanoutua toimarin lainrikkomisesta, sekä pyytää anteeksi syyskuussa tai maaliskuussa, mutta on ollut hiljaista sillä rintamalla.

Kuvitteelisella seuralla on myös yhteistyösopimus yksityisen terveydenhuoltoyrityksen kanssa, jonka arvoihin ilmeisesti kuuluu alkoholiongelmat ja niiden lieveilmiöt. Kuvitteelinen seura on ilmoittanut tämän yhteistyösopimuksen kattavan kevääseen 2023, mutta terveydenhuoltoyritys ei ole tullut julkisuuteen minkäänlaisen kannanoton kanssa.

Tässä hoidetaan yhdellä tapaa julkisuuskuvaa, kun paska osuu ns. tuulettimeen: Todetaan heti seuran suulla ja radiouutisissa, että kyseinen henkilö on siirretty syrjään kaikesta toiminnasta kuvitteellisessa firmassa tutkimuksen ajaksi. Lisäksi laitetaan ulos tiedote (linkki: kuvitteellisen firman tiedote) Vastuu on kannettu. Kaikki ymmärtää, että seura ei ole syypää henkilökohtaisiin ongelmiin ja on tarvittaessa tukena, mutta ei kuitenkaan ns. omiin muroihin esittämällä ettei mitään oikeasti tapahtunut.

Ja voihan olla, että lisäksi taustalla käyty pikaisesti keskustelu, jossa kuvitteellinen henkilö on autettu ymmärtämään itsekin, että nyt ei mennyt ihan maaliin tämä homma. Autetaan ymmärtämään, että mikä tahansa jatkaminen vaikuttaa varmasti sponsoreihin. Jos sponsorit toteavat päättävänsä yhteistyön, ja mikäli muutosta ei tule, niin kyllä kuvitteelliselle henkilölle se tarkoittaa käytännössä: a) etsit nopealla aikataululla uudet sponsorit, b) paikkaat kassavajeen omasta kukkarosta tai c) lyöt lapun luukulle.

Tappara on näemmä valinnut jonkin noista kolmesta kun kerran jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta ne piirtää, jolla on liitua, eiks niin?
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Ikurin Vireä eihän noin toimi hyvänen aika kukaan ja ole ikinä tässä lajissa toimittu ennenkään. Toki tämä Tapparan tapaus on sillä tavalla mielenkiintoinen, että jatkossa odotan innolla, kun seuraava seura mokaa niin varmaan toimitaan noin. Muistakko, kun tässä tapahtui n. 2 kuukautta takaperin semmoinen tapahtuma kuin Ruotsin EHT. Siellä rupesi koronavirus leviämään ja monet Liigaorganisaatiot menettivät pelaajia koronalle niin pitkäksi aikaa, ettei osa seuroista edes tiedä vieläkään, koska miehet saadaan takaisin riviin.

En muista, että jääkiekkoliitosta olisi kukaan eronnut tämän tapauksen johdosta enkä kyllä ole kuullut myöskään anteeksipyyntöä. Olihan se aika vastuutonta lähtökohtaisesti pelata hömppäturnaus ja testata pelaajia tässä ajassa johonkin MM-kisoihin - ja näistä suurimmalla osalla pelaajista edes ole mitään mahdollisuutta ko. joukkueeseen.

On totta, ettei tapauksia voi verrata sinänsä keskenään. Jos kuitenkin arvioidaan jälkikäteen, kumpi näistä on ollut ihmisten terveydelle ihan oikeasti merkittävä uhka ja aiheuttanut oikeaa vaaraa useammalle niin kyllähän se oli pelata turvallinen EHT-turnaus, johon pelaajat tulevat eri maista ja sarjoista.

Tapparan tapaus siis on loistava ennakkotapaus. Tappara tuskin on viimeinen Liigaseura, joka tulee mokaamaan, joten seuraavan mokan sattuessa odotan innolla, millaista viestintää & hallintaa muilta tulee. En malta olla sanomatta, että Ilveksestä tietysti olisi annettu potkut jo kaikille, kun sehän siellä osataan vuosien kokemuksella.
 

S.T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Tampa Bay
Vastuu on kannettu.
Tuomio on tullut, joten luulisi vastuun kantamiseen kuuluvan omistajan julkinen anteeksipyyntö mainehaitasta sidosryhmille. Lisäksi omistaja voisi kertoa, mitkä ovat jatkotoimet, että tämmöistä ei tulevaisuudessa enään tapahdu. Tämä ei ollut ensimmäinen kännisekoilu omistajalta, joten yhteistyö tälläkin saralla Terveystalon kanssa voisi tuoda ratkaisun ongelmaan.

Terveystalolla on taas omien arvojen tutkimisen paikka, jotta asiakkaille ei välitetä kuvaa moraalisäteilevästä yrityksestä.
 

Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
@Ikurin Vireä eihän noin toimi hyvänen aika kukaan ja ole ikinä tässä lajissa toimittu ennenkään.

Jos oltaisiin kysyttäessä kriisiviestinnän toimintamalleista tarkennettu, että vain vaihtoehto "ei tehdä mitään lisää" kelpaa, niin en olisi vaivautunut kirjoittamaan suht pitkää viestiä.

Jos jatketaan valitsemallasi linjalla, niin kiehunta asian ympärillä ei laannu. On se sitten mielestäsi oikein ja tasapuolista tai ei. EHT:hen vertaaminen on juuri tuota vähättelyä, jota pitäisi välttää, ja joka vain lisää yleiseen narratiiviin kierroksia. Siellä ei ketään kuitenkaan epäillä tartuntatautilain mukaisen määrätyn eristyksen rikkomisesta, eikä varsinkaan siihen ohjaamista työnantajan edustajan toimesta. Kyse ei ole tartuntariskin lisäämisestä puuttellisten varotoimien takia, vaan ihan eri tason asiasta, mitä julkisuuteen tulee.

Edit: Jos ei haluta toimia, niin eihän sitä kukaan voi estää. Mutta media ei toimi, kuten seura tahtoo. Toisen kommentoijan kuvaus, hait haistavat veren, toimii tässä erittäin hyvin. Jos seura ei lähde sitomaan haavoja, niin eivät ne hait siitä ympäriltä katoa.

Edit2: Vielä tarkennuksena kommenttiisi, ettei noin toimisi kukaan. Esimerkkitoimeni ovat kaikki käytännön elämästä, vaikka en itse olekaan alan ammattilainen. Noin toimitaan ihan oikeasti, kun pyritään minimoimaan yritykselle koituvia vahinkoja.
 
Viimeksi muokattu:

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Tuomio on tullut, joten luulisi vastuun kantamiseen kuuluvan omistajan julkinen anteeksipyyntö mainehaitasta sidosryhmille. Lisäksi omistaja voisi kertoa, mitkä ovat jatkotoimet, että tämmöistä ei tulevaisuudessa enään tapahdu. Tämä ei ollut ensimmäinen kännisekoilu omistajalta, joten yhteistyö tälläkin saralla Terveystalon kanssa voisi tuoda ratkaisun ongelmaan.

Terveystalolla on taas omien arvojen tutkimisen paikka, jotta asiakkaille ei välitetä kuvaa moraalisäteilevästä yrityksestä.

Tämä näyttää olevan juuri teillä ongelmana. Ei käsitetä mikä on henkilökohtainen ongelma, seuran ongelma ja sponsorin ongelma.

Henkilökohtainen ongelma syntyy kun tekee jotain lain vastaista. Tämän me kaikki ymmärrämme.

Seuran ongelma siitä tulee vasta jos joku ei henkilöhtaisesti kanna vastuuta siitä ja seura reagoi arvojensa mukaisesti. Mietipä sitä, että noin lyhyellä tiedotteella seura osoitti miten se asiaan suhtautuu ja kuka kertoo seuran kannan jatkossa.

Sponsori sponsoroi seuroja, ei yksittäisiä henkilöitä sen sisällä. Jos he ja heidän asiakkaat hyväksyvät seuran toiminnan kriisitilanteessa, ei heillä ole tarvetta kommentoida mitään asiaan liittyen.

Te vedätte selvästi eri latuja. Kuvitteellinen seura teki yhdellä tavalla ja nostan hattua siitä miten sen tekivät. Hankalassa tilanteessa kaikki toimivat ammattimaisesti seuran puolesta. Teidän kohdalla ihmettelen, että mitä oikein tavoittelette? En vaan ymmärrä.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Mitä vittua Tappara? Tämän kaiken paskan keskellä pistävät tämän kusipään maalille. Ainoa oikea teko olisi ollut pistää tämä jätkä hyllylle loppukaudeksi.
Nyt ei mene hyvin vanhan rakkaan vihollisisella.

Heljankokin varmaan tarvii lepoa välillä? Et sinäkään varmaan joka päivä töitä tee, joka ainoa aamu seitsemäksi mee? Tosin olisi sen Piiroisenkin voinu maaliin laittaa. Domin varaan varmaan on vaan jotain "laskettu"... Kai sitä senkin vuoksi peluutettiin.
 

findmuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
jääkiakko
Arvon @peterra, kannattaako sitä kuoppaa nyt kaivaa vain syvemmäksi? Mitä, jos käsitellään muiden joukkueiden mokailut sitten tulevaisuudessa ja keskitytään niihin sitten, jos sellaista tapahtuu? Sen lisäksi EHT:kaan ei liity tähän tapaukseen mitenkään. Lopeta whataboutismisi. Se, että tuomitsee Tapparan, ei tarkoita sitä, etteikö tuomitsisi myös EHT:a.

Tuossakin lainaamassasi viestissä oli ihan hyvä neuvo, eli nyt Tapolat ja ties mitkä Rautakorvet: turpa kiinni ja keskittyvää työhönne. Palkatkaa joku, joka osaa puhua. Tapola voi osoittaa puheensa miten tahansa, mutta yhteisö voi sen myös tulkita toisella tavalla. Siksi puhuminen pitää jättää sellaiselle, joka sen osaa tälläisellä hetkellä.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Te vedätte selvästi eri latuja. Kuvitteellinen seura teki yhdellä tavalla ja nostan hattua siitä miten sen tekivät. Hankalassa tilanteessa kaikki toimivat ammattimaisesti seuran puolesta. Teidän kohdalla ihmettelen, että mitä oikein tavoittelette? En vaan ymmärrä.

Ei kai me tätä kriisiä ole tilattu? Tapparan tavoite on varmaan löytää tästä kriisistä ulos mahdollisimman vähin vaurioin.
Nyt kannattaa sen verran lopettaa se kuvitelmassa eläminen ja palata tosimaailman asioihin vaihteeksi, että urheilussa on kyse ihmisten työpaikoista. Aina kun organisaatiosta poistetaan joku niin sen päätöksen täytyy olla raskas ja ison kiven takana. Yksi tapa katsoa asiaa on se, että vastuu tulee ulkoistaa. Ulkopuolelta tällä hetkellä paine on kova juuri siihen, että Tapparan pitää laittaa joku työihminen ihan oikeassa elämässä kilometritehtaalle.

Kun arvioidaan näin kovaa rangaistusta Tapparan näkökulmasta niin totta kai siinä täytyy tehdä kokonaisharkintaa. Rautakorpi tässä on nyt ollut myrskyn silmässä eli vähän sellainen vaikutelma tästä nyt vaan tulee, että Rautakorpi olisi pitänyt kenkiä ja sitä tässä nyt pyöritellään suunnasta toiseen. Ulkopuoliselle Rautakorvessa ei välttämättä ole mitään menetettävää, mutta jos hetkeksi pysähtyy mietiskelemään virheen laatua, Rautakorven työhistoriaa Tapparassa ja kaikkia näitä seikkoja niin voi varmaan senkin ymmärtää, ettei tässä ihan pienin perustein olla laittamassa Rautakorpea sivuun.

Ja eteenpäin meneminen tulee tapahtumaan ihan automaattisesti. Tappara menee eteenpäin, te menette eteenpäin, yhteistyökumppanit menee eteenpäin ja joskus sekin päivä tulee, että Rautakorpi istuskelee kotona kiikkustuolissa ja ei ole enää Tapparan palkkalistoilla. Se päivä ei vaan ole tänään. Vaikka kuinka Tappara nyt olisi tehnyt mitä virheitä niin sen verran voisi edes tässä olla solidaarisuutta, että annetaan Tapparan ihan itse siivota sitä omaa peseensä ja annetaan Tapparan organisaationa ihan itse valita, kenen työsuorituksista halutaan eroon ja kenen ei.

arvon @findmuck kannattaa ymmärtää, että peterra puhuu juuri mitä peterra haluaa ja juuri niin kauan kuin peterra haluaa. Peterra saa esittää tästä mielipiteensä vaikka seuraavalla vuosikymmenelle asti, jos peterra näin haluaa tehdä. Olen yksityishenkilö ja edustan täällä vain ja ainoastaan itseäni. Keskustelen juuri niin kauan kuin minusta tuntuu siltä. Peterran arvot eivät ole Tapparan arvoja, joten turhaan yrität sotkea peterran löpinöihin Tapparaa mukaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: S.T.

Rene Saari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hamilton Mustangs
Päälle vielä perinteinen "pahoittelemme tästä aiheutunutta mielipahaa" :D

Amatöörimäistä puuhastelua.
Tämä mielipaha tökkii itselleni tiedotteessa eniten. Se on vähän niinku näyttäisi sentteriä pöydän alta samalla kun lukee tiedotetta lehdistölle.
 

S.T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Tampa Bay
Ei käsitetä mikä on henkilökohtainen ongelma, seuran ongelma ja sponsorin ongelma.

Pasi Nurminen ja Pelicans oli yhdessä tiedottamassa, kun ESS raportoi poliisitutkinnasta koskien satojen tuhansien eurojen rahaliikenteestä virolaisen yrityksen tililtä Nurmisen tilille.

ESS

Pelicansin ja Nurmisen julkilausuma.

Pelicansin pääsponsori toivoi parempaa kriisitiedottamista, mutta Pelicans ja Nurminen käpertyi kuoreensa, kuten tuoreessa Nurmisen henkilökohtaisessa ongelmassa.
Lahti Energian hallituksen puheenjohtajan Jorma Ratian (kok.) mielestä Pelicansin pitäisi harkita tiedotustapaansa enemmän.

Lahti Energia on yksi Pelicansin pääsponsoreista. Ratia toivoo jääkiekkojoukkueelta avoimempaa linjaa.

Yle & Lahti Energian Jorma Ratian.

Onko Pelicansin linja muuttunut vai tiedotetaanko Nurmisen selkkauksista vain silloin, kun se palvelee omaa päämäärää?

TPS ja Anttalainen osaavat kriisitiedotuksen huomattavasti paremmin kuin Pelicans ja Nurminen. Anttalainen on rivipelaaja, joka ajoi kännissä autoa, mutta silti kannettiin vastuu ja tehtiin yhteinen tiedote.

– Halusin tulla itse tämän asian kanssa avoimesti julkisesti esiin ja kantaa vastuuni. Olen tehnyt karmean virheen, jota häpeän älyttömän paljon, kertoo Anttalainen.

– Haluan pyytää myös julkisesti anteeksi TPS:n organisaatiolta, yhteistyökumppaneilta, joukkuekavereiltani ja koko TPS-yhteisöltä, Anttalainen jatkaa.

TPS & Anttalainen.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Vaikka kuinka Tappara nyt olisi tehnyt mitä virheitä niin sen verran voisi edes tässä olla solidaarisuutta, että annetaan Tapparan ihan itse siivota sitä omaa peseensä ja annetaan Tapparan organisaationa ihan itse valita, kenen työsuorituksista halutaan eroon ja kenen ei.

Eihän kukaan sitä voi tehdä muuta kuin Tappara itse. Ja itse kantavat seurauksen siitä, jos heidän siivouksensa näyttää ulkopuolisille riittämättömältä. Tappara voi pitää toki Rautakorven ja muut asianosaiset hommissa jos ei oikeudellisia seuraamuksia tule viranomaisilta. Sponsoreilla ja meillä muilla on ihan yhtälainen oikeus paheksua Tapparan toimia ja vetää omia johtopäätöksiä asiasta. Sitä ei Tappara eikä sen fanit voi meiltä pois viedä.
 

Teikel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers&Barkov
Kyllä hävettää olla Tapparan kannattaja. Yritetään selittää mustaa valkoiseksi ja vähätellään tekoa.

Yritetään sysätä Rautakorven esimiesvastuuta vanhemmille ja agentille.
@Ikurin Vireä eihän noin toimi hyvänen aika kukaan ja ole ikinä tässä lajissa toimittu ennenkään. Toki tämä Tapparan tapaus on sillä tavalla mielenkiintoinen, että jatkossa odotan innolla, kun seuraava seura mokaa niin varmaan toimitaan noin. Muistakko, kun tässä tapahtui n. 2 kuukautta takaperin semmoinen tapahtuma kuin Ruotsin EHT. Siellä rupesi koronavirus leviämään ja monet Liigaorganisaatiot menettivät pelaajia koronalle niin pitkäksi aikaa, ettei osa seuroista edes tiedä vieläkään, koska miehet saadaan takaisin riviin.

En muista, että jääkiekkoliitosta olisi kukaan eronnut tämän tapauksen johdosta enkä kyllä ole kuullut myöskään anteeksipyyntöä. Olihan se aika vastuutonta lähtökohtaisesti pelata hömppäturnaus ja testata pelaajia tässä ajassa johonkin MM-kisoihin - ja näistä suurimmalla osalla pelaajista edes ole mitään mahdollisuutta ko. joukkueeseen.

On totta, ettei tapauksia voi verrata sinänsä keskenään. Jos kuitenkin arvioidaan jälkikäteen, kumpi näistä on ollut ihmisten terveydelle ihan oikeasti merkittävä uhka ja aiheuttanut oikeaa vaaraa useammalle niin kyllähän se oli pelata turvallinen EHT-turnaus, johon pelaajat tulevat eri maista ja sarjoista.

Tapparan tapaus siis on loistava ennakkotapaus. Tappara tuskin on viimeinen Liigaseura, joka tulee mokaamaan, joten seuraavan mokan sattuessa odotan innolla, millaista viestintää & hallintaa muilta tulee. En malta olla sanomatta, että Ilveksestä tietysti olisi annettu potkut jo kaikille, kun sehän siellä osataan vuosien kokemuksella.

Lopeta jo. Häpeän olla Tapparan kannattaja. Mene keräämään rahaa foorumille ja laita pää pensaaseen. Jukan toimia ei voi perustella MILLÄÄN tavalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös