Mikä on lähellä, jos ei tolpat/ylärima tähän määritelmään kelpaa?
Kieltämättä aika lavea ilmaisu. Jos kuitenkin katsotaan sitä pidempää perspektiiviä niin Tapparan viimeisestä ilman maalivahtia tasoitetusta pelistä on kulunut tovi. Itse asiassa niin pitkä tovi, että ainoastaan muutama pelaaja on joukkueeseen silloin kuulunut nykyisestä joukkueesta, kun näin viimeksi tapahtui. Mutta olet ihan oikeassa, että eilen tuli tolppa ja rima lopussa, mutta isossa jatkumossa noi on kuitenkin yhdessä pelissä tapahtuvia asioita, jotka eivät isoa trendiä muuta. Mielestäni noin pitkä putki kertoo jo jostakin - se putki alkoi jo Rautakorven aikana ja se on jatkunut ihan samanlaisena Tapolan uuden tulemisen aikana. Jotenkin sitä on vaikea johtaa valmennukseen enää tässä kohtaa, kun kokeiltuja variaatioitakin on kymmeniä tässä vuosien aikana. Takaa ohitse kuitenkin on sellainen "mantra" kiekossa, että jännästi Liigassa tuppaa jokaisella kaudella olemaan 1-2 joukkuetta, jotka tähän pystyvät. Tapparakin pystyi siihen kymmeniä kertoja 2016-2017, mutta se loppui kuin seinään sen jälkeen. Oletetusta vahvuudesta on tullut heikkous - ja tuo heikkous myös joukkueessa tiedostetaan ja tilanteisiin tulee melkoinen määrä ylimääräistä painetta ja uskokin on alkanut rakoilla varmaan ihan oikeasti.
On toki aina niin rattoisaa tehdä katsomosta erilaisia yksinkertaistuksia, mutta Tapparan harjoittama tapa pelata on aika volatiili - jos siis asiaa ajattelen laajasti. Tapparan vahvuudet koostuvat kiekkokontrollista ja kiekon pitämisestä, kiekoton pelaaminen ei enää ole Tapparan vahvuus kuten joskus aikanaan. Kun joukkueen keskittyminen jää vajaaksi niin Tapparan luontainen tapa johtaa sellaiseen peliin, jossa käydään nuuskimassa todella aktiivisesti jokainen kulma, mutta pelin kannalta ratkaisevat asiat jäävät vajaaksi - kuten eilen Sporttia vastaan. Nämä ratkaisevat asiat ovat tietysti maalin tekemisen kannalta tärkeitä asioita: miehien saaminen vastustajan maalille, oikea-aikaiset laukaukset sekä jatkuvat uhat. Olen itse keittiöpsykologisessa hurmiossani päätynyt siihen, että usein juuri nämä asiat jäävät Tapparalla vajaaksi, kun tunnetaso ei nouse pelin edellyttämälle tasolle. Peli kyllä näyttää kaukaa katsoen rakenteellisesti oikealta, mutta pelaajat eivät lauo paikassaan vaan siirtävät vastuuta ja kiertävät paikkoja, joissa on ikävää. Niistä ikävistä paikoista ne maalit vaan jääkiekossa tehdään - pitää mennä maalille ja pitää haastaa kohti maalia. Levtchi on pelannut loistavan kauden ja eilenkin tuli pisteitä, mutta Levtchi on tällä hetkellä eräänlainen ruumiillistuma Tapparan ongelmista. Levtchi on mielettömän taitava huippupelaaja, mutta hän usein ratkaisee tilanteet kiertämällä vähän mukavampiin paikkoihin - ei mene maalille vaan kiertää kiekon kanssa maalin taakse. Ei lauo, kun on paikka, vaan hakee parempaa paikkaa. Eikä hän ole ainoa tämän ongelman kanssa - samanlaisia ongelmia on monella muulla Tapparassa.
Se on sitten taas pidempi ja laajempi keskustelu, mitä kukakin pitää jääkiekossa tärkeänä. Onko edes mahdollista pitkässä sarjassa joka ilta taistella voitosta? Onko jonkun toisen tavoitteen uhraamiseksi joskus parasta laskea jotkut pelit ohisektoriin? Nämä ovat isoja kysymyksiä. Ikävä kyllä sarjataulukko on Tapparan kohdalla toiminut aivan liian hyvänä indikaattorina itselleni siitä, mitkä pelit uhrataan. Jos keväällä käteen jää mestaruus - kukaan tätä ei muista. Toisaalta olisi hyvä, jos porukka muistaisi, koska sen verran pitkällä suoralla tätä on tehty, että vaikea nähdä uusien kausikorttilaisten ainakaan helposti löytyvän tulevallakaan kaudella tai ottelutapahtuma lähtisi sisäisesti paranemaan.