Mainos

Tappara kaudella 2019–2020

  • 238 253
  • 850

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Blood oli pelannut sopimusta tehdessä 48 ottelua runkosarjaa sekä pudotuspelejä Tapparan nutussa. Päälle vielä kasa harjoitus- ja CHL-otteluita. Jos tosiaan kolme kuukautta myöhemmin etsittäisiin kaverille uutta seuraa, niin asianosaisilla olisi peiliinkatsomisen paikka. Itse en tuohon usko lainkaan, sillä Tappara tarvitsee Bloodin kaltaista puolustavaa puolustajaa. Viime kausi näytti, että siihen rooliin Blood pystyy.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Blood oli niin sensaatiomaisen hyvä viime kaudella että pitkä jatkosopimus oli ymmärrettävä liike. Ongelmat mitä viime aikoina on näkynyt loistivat poissaolollaan koko viime kauden, oikeastaan taso notkahti vähän vasta keväällä pudotuspeleissä. Nyt on näkynyt kiekollisia virheitä kun avauspaikkaa ei löydy millään, mutta pelitapaan ei kuulu heitellä kiekkoa keskialueelle eikä Bloodista oikein ole jalalla nostamaan peliä. Varmaan pelaajan omat ja muiden odotukset ovat kasvaneet liikaakin kun homma lähti niin hienosti liikkeelle, nyt pitäisi vaan keskittyä pelaamaan puolustavan pelaajan roolia ja alivoimaa mahdollisimman hyvin ja jämäkästi. Sen homman mies kuitenkin osaa pitkällä mailallaan erittäin hyvin vaikka vaikeampi jakso onkin menossa.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sehän olisikin kun Repo on haastanut Tapparan oikeuteen ja kiekkoilisi silti kirvespaita päällä muina miehinä, ei tule toteutumaan. Revon leirissä taitaa olla nyt tilannekatsauksen paikka. Pelityylin piti sopia hyvin P-Amerikkaan mutta yksipuolisuus taisi lopulta olla se kompastuskivi. Oli toki Tapparassa iso pelaaja keväällä 17 mutta paljon pitäisi yleispelaamista parantaa että pääsisi isoon rooliin suuremmissa sarjoissa. Ehkä sellainen joelarmiamainen heikkouksiin panostaminen sen jälkeen kun vuosia on keskitytty vahvuuksien hiomiseen voisi olla paikallaan. Mutta ei Tapparaan kiitos, aikansa kutakin.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Rautakorpi käyttänyt luovuuttaan ja pistänyt kaiken uusiksi.

Tappara tänään Lahdessa:

20 Niko Ojamäki – 11 Patrik Virta – 9 Charles Bertrand
71 Kristian Kuusela – 76 Anton Levtchi – 26 Jere Karjalainen
42 Otto Rauhala – 28 Jarkko Malinen – 88 Steven Iacobellis
96 Sami Moilanen – 61 Juhani Jasu – 23 Olavi Vauhkonen

19 Ben Blood – 4 Teemu Suhonen
33 Veli-Matti Vittasmäki – 13 Valtteri Kemiläinen
50 Jere Rouhiainen – 91 Alexander Ytterell
68 Mikko Pukka

34 Michael Garteig
(30 Christian Heljanko)

Jos tappio tulee, niin kaikkihan on sitten Jukan visiottomuuden syytä. Mutta jos tulee voitto, niin uudet hyökkäysketjut ovat tietenkin Pomo Ojasen ansiota ja pakiston muutokset luonnollisesti Rete Röönvallille iso sulka hattuun.
 
pelimies69

Mitähän muuta tolla materiaalilla voi odottaa, kun voittoja, Oliko Rautakorvella paljon muita vaihtoehtoja, kun muuttaa ketjuja. Niitä muutoksia olisi odottanut jo 10 peliä sitten.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mitähän muuta tolla materiaalilla voi odottaa, kun voittoja, Oliko Rautakorvella paljon muita vaihtoehtoja, kun muuttaa ketjuja. Niitä muutoksia olisi odottanut jo 10 peliä sitten.

Juu, kaikki olisi pitänyt tehdä eri tavalla kuin on tehty tai tullaan tekemään. Kaikki olemassaoleva on tehty väärin ja joku muu jossain muualla olisi parempaa. Näinhän se Donald Trumppikin höpisee.

Antisi tälle keskustelulle on kyllä tullut jo selväksi.
 
pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Juu, kaikki olisi pitänyt tehdä eri tavalla kuin on tehty tai tullaan tekemään. Kaikki olemassaoleva on tehty väärin ja joku muu jossain muualla olisi parempaa. Näinhän se Donald Trumppikin höpisee.

Antisi tälle keskustelulle on kyllä tullut jo selväksi.
Kuten myös allekirjoittaneen, mutta sanahan on vapaa.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos tappio tulee, niin kaikkihan on sitten Jukan visiottomuuden syytä. Mutta jos tulee voitto, niin uudet hyökkäysketjut ovat tietenkin Pomo Ojasen ansiota ja pakiston muutokset luonnollisesti Rete Röönvallille iso sulka hattuun.
Kunnia sille kulle kunnia milloinkin kuuluu, mutta kaiken kaikkiaan mää en ymmärrä sitten niin lainkaan tällaista kritiikkinegatiivisuutta. Mikä se himputin juttu tässä oikein on, ettei muka saisi tai pitäisi kritisoida, jos homma vaan ei lähde skulaan vielä kolmannellakaan kaudella? Pelaajia tulee ja pelaajia menee rosterin ollessa koko ajan huippuluokkkaa eli aikaa ja materiaalia on ollut ja annettu, mutta peli ei silti vaan vörki. Onko endgame tässä Tapparan urheilullinen ja kaupallinen menestys vai Rautakorven keisarin vaatteet?

Olisi todellakin vitsin kiva jutska, jos Rautakorpi ihan itse löytäisi punaisen langan ja Tappara-merkkisestä jääkiekosta tulisi valitettavan pitkän paussin jälkeen taas viihdettä. Mutta jos näin ei käy, varaan itselleni oikeuden jatkossakin sanoa "vittu mitä paskaa" ilman mitään true-scotsmännisyyksiä.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kunnia sille kulle kunnia milloinkin kuuluu, mutta kaiken kaikkiaan mää en ymmärrä sitten niin lainkaan tällaista kritiikkinegatiivisuutta.
Olisko siinä se juttu, että tappioista ja huonoista suorituksista kantaa vastuun päävalmentaja. Ja voitot, tiivis puolustuspeli, iloinen hyökkäyspeli ym. posit tapahtuvat päävalmentajasta huolimatta. Minäkin annan kritiikkiä, niin pelaajille kuin valmennukselle. Mutta tänne kritiikin antaminen ei oikein napostele, kun täällä on jo päävalmentaja vedetty kölin ali edestakaisin monen monta kertaa. Karhusen torjumaan Palolan laukaukseen G7 jatkoilla löytyy syyllinen penkin takaa. Ja Niemisen ylipeluuseen ennen Nuhiksen maalia. Ja Saravon nukahdukseen, jolloin Aho ratkaisi. Ja Larssonin omaankin maaliin syy on varmasti penkin takana.

Onneksi ankeuttajan tilalle saadaan ensi kaudelle Tapola. Ilostutetaan kansaa pitkästä aikaa limaisella kyttäysträpillä
 
Jos joku moisia esittää, niin se on melkolailla väärin ja vahvasti kohtuutonta. Mulle on aivan sama kuka penkin takana seisoo, jos peli vaan kulkee.

Onneksi ankeuttajan tilalle saadaan ensi kaudelle Tapola. Ilostutetaan kansaa pitkästä aikaa limaisella kyttäysträpillä
Mää en ankeuttajista tai limaisista kyttäysträpeistä tiedä hevonvitun humppaa, mutta kritisoidaan niitä sitten vuorollaan vasta ensi kaudella, jos aihetta on.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä kai se Rautakorven viimeisimmässäkin takaisinpaluussa on peli välillä toiminut. Välierissä Tepsiä vastaan toissa kaudella, tämän kauden alusta n. 10 peliä, ja just eilen nyt viimeksi.

Nega-Niiloissa on se rasittava piirre, ettei ne tällaisia huomioi koskaan ollenkaan. Sama itkuvirsi vain jatkuu. Mestaruus jos tulee, niin 3-4 päiväksi se taukoaa ja alkaa sitten uudestaan.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikä niitä Rautakorven heikkouksia tai puutteita kai kukaan kiistä, mutta ylenpalttinen negailu miehen valmennustaitojen osalta on vaan silkkaa kohtuuttomuutta. Vaikka tällä kaudella on ollut puurtamista nähtävissä räjähtävän alun jälkeen, niin silti Tappara on hyvissä asemissa ja tehdyt maalit kestävät vertailun minkä tahansa joukkueen kanssa. Uskoisin että vaikeimmat hetket alkavat olla takana päin ja pistetahti lähtee tästä taas kiihtymään kevättä kohti mentäessä. Hienoa olla tapparalainen myös keväällä 2020!
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Kyllä kai se Rautakorven viimeisimmässäkin takaisinpaluussa on peli välillä toiminut. Välierissä Tepsiä vastaan toissa kaudella, tämän kauden alusta n. 10 peliä, ja just eilen nyt viimeksi.

Nega-Niiloissa on se rasittava piirre, ettei ne tällaisia huomioi koskaan ollenkaan. Sama itkuvirsi vain jatkuu. Mestaruus jos tulee, niin 3-4 päiväksi se taukoaa ja alkaa sitten uudestaan.
Joo, ja samalla tavalla myös pelajia arvostellaan negapettereiden toimesta aina sen heikon suorituksen kautta. Kärppien puolella esim. Jussi Jokinen on joidenkin toimesta sellainen silmätikku että ei mitään rajaa. Huonot suoritukset huomioidaan aina ja eräs kirjoittaja syytti Jokista jopa game sevenin jatkoaikaratkaisusta. Sitten jätetään huomioimatta kuitenkin se että Jokinen pelasi ihan tehopisteidenkin valossa hyvän kauden (runkosarjassa reilusti yli piste per peli) ja oli sitten pudotuspeleissä loukkaantuneena jäällä. Ja joo, samalla jätetään huonojen otteiden sattuessa paitsioon myös edelliset n. 15 vuotta.
 
Foss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kunnia sille kulle kunnia milloinkin kuuluu, mutta kaiken kaikkiaan mää en ymmärrä sitten niin lainkaan tällaista kritiikkinegatiivisuutta. Mikä se himputin juttu tässä oikein on, ettei muka saisi tai pitäisi kritisoida, jos homma vaan ei lähde skulaan vielä kolmannellakaan kaudella?
Ongelma kritiikkinegatiivisuuden kohdalla on helppo ymmärtää, kun tiedostaa joidenkin yksilöiden olevan täysin rehellisesti sitä mieltä, että tällaiset lausunnot ovat laskettavissa kritiikin piiriin tai peräti hyväksi kritiikiksi:

varaan itselleni oikeuden jatkossakin sanoa "vittu mitä paskaa"

Tämähän ei ole kritiikkiä, vaan oman turhautumisen purkautumista kovin epärakentavalla tavalla. Niin pitkään kun yksilö kokee olevansa oikeutettu esittämään tällaista "kritiikkiä", ei hän tule ymmärtämään miksi joku saattaa kritisoida hänen sanomisiaan.
 
No niin, laitapas nuo tekopyhät pyssyt takaisin holstereihinsa - ymmärsit kuitenkin varmaan ihan hyvin, mitä tuolla tarkoitin. Jos et, niin sori siitä.

Miksi kritiikin pitäisi olla vain rakentavaa, kun tämä on kuitenkin mielipidepalsta? Lähtökohtaisesti mää oletan ja odotan, että asianosaiset kakan nakkaa jatkoaikalaisten (rakentavastakin) kritiikistä peliä kehittäessään. Olisin kovin huolissani, jos näin ei olisi.

Mutta kun puhun kiekosta viihteenä ja viihteestä maksavana katsojana arvioin ostamaani tuotetta ainoastaan viihteenä sitä kulloinkin parhaiten kuvaavin sanoin oli se sitten 'aivan superduper huippista' tai vaikka juuri tuota 'vittu mitä paskaa', jos pelin viihdearvon sellaiseksi koen.

Pointti on siinä, että en ymmärrä, miksi peliä ei saa kritisoida, jos se ei ole tyydyttävällä tasolla. Jatkuva negailu varioivilla kohteilla toki käy raskaaksi, mutta miksi tällainen vallitseva väkinäinen keisarin vaate slash true scotsman -hömpötys?
 
Viimeksi muokattu:

pelimies69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Annetaan tämän palstan nyt kuitenkin olla keskustelupalsta, jossa saa esittää oman mielipiteensä. Koskaan mielipide ei voi kaikkia miellyttää ja se onkin keskustelupalstan se punainen lanka.
Itse en ole väittänyt, etteikö Rautakorpi ole ansainnut kunnioitusta vanhoilla saavutuksillaan. Itse arvostelen hänen pelikirjaansa, joka on todella epäviihdyttävää kiekkoa. Alkusyksystä jo juulin, että vau vanhakin oppii vielä uusia asioita, mutta ollaan taas palattu vanhaan Rautakorpikiekkoon. En ole liputtanut Tapolan puolesta muuten kun että olisi ollut parempi nostaa hänen jo nyt rakentamaan ensivuoden joukkuetta ja ehkä uutta pelitapaa. Olisin odottanut ja toivonut, että Rautakorven jälkeen olisi siirrytty ihan uuteen aikakauteen ihan uuden valmennuksen kanssa. Jääkiekko on viihdyttävä urheilulaji ja itse ainakin toivon, että myös suosikkijoukkueeni esittää sitä. Jos joku pitää tätä negailuna, niin minulle se aivan sama. Ilman kriittisyyttä ei tule muutosta asioihin.
Malista on muuten huhuiltu pois Tapparasta jo tämän kauden aikana. Ei mitenkään erikoisesti ole pelannut, mutta kukahan on tulossa tilalle. Onkohan kyseessä vaihtokauppa? Onko kellään parempaa tietoa?
 
Foss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No niin, laitapas nuo tekopyhät pyssyt takaisin holstereihinsa - ymmärsit kuitenkin varmaan ihan hyvin, mitä tuolla tarkoitin. Jos et, niin sori siitä.

Miksi kritiikin pitäisi olla vain rakentavaa, kun tämä on kuitenkin mielipidepalsta? Lähtökohtaisesti mää oletan ja odotan, että asianosaiset kakan nakkaa jatkoaikalaisten (rakentavastakin) kritiikistä peliä kehittäessään. Olisin kovin huolissani, jos näin ei olisi.

Mutta kun puhun kiekosta viihteenä ja viihteestä maksavana katsojana arvioin ostamaani tuotetta ainoastaan viihteenä sitä kulloinkin parhaiten kuvaavin sanoin oli se sitten 'aivan superduper huippista' tai vaikka juuri tuota 'vittu mitä paskaa', jos pelin viihdearvon sellaiseksi koen.

Pointti on siinä, että en ymmärrä, miksi peliä ei saa kritisoida, jos se ei ole tyydyttävällä tasolla. Jatkuva negailu varioivilla kohteilla toki käy raskaaksi, mutta miksi tällainen vallitseva väkinäinen keisarin vaate slash true scotsman -hömpötys?

Kritiikin ei tarvitse olla rakentavaa, mutta vähintäänkin hyvin perusteltua. Toki, mikä tahansa omasta suusta tullut taantumuksellinen sonnanlingonta kuulostaa paremmalta kritiikiksi verhottuna. Olet kyllä oikeassa siitä, että kyseessä on todellakin palsta, mutta tarkemmin ottaen keskustelupalsta. Ja keskustelupalstalle kirjoitetuilla viesteillä on oletettavasti myös aina jonkinlainen tarkoitus.

Nämä negatiiviset viestit eivät epäilemättä ole tarkoitettu kohteensa luettaviksi, eivätkä ne sisällä vilpitöntä tai rakentavaa palautetta kohteen tai jonkun tämän osa-alueen parantamiseksi. Viestien tarkoitus ei ole siis hyödyttää kohdettaan. Viestit ovat yleensä lyhykäisyydessään asiasisällöltään olemattomia, joten niiden keskustelulle tuoma lisäarvo lähenee nollaa. Tavoitteena ei voi myöskään olla keskustelun herättäminen, sillä edellä mainitun kaltaiset viestit osoittavat välinpitämättömyyttä keskustelun laatua kohtaan. Viestien tarkoitus ei ole siis hyödyttää keskustelua tai kanssakeskustelijoita.

Jos viestejä ei ole tarkoitettu hyödyttämään kohdetta tai keskustelua, niin jäljelle jää vain yksi vaihtoehto. Nämä yksiriviset negailuviestit hyödyttävät vain kirjoittajaansa. Konkretisoitunutta turhautumista kanavoituna keskustelupalstalle kirjoitetun viestin muotoon, toiveena kenties löytää samanmielisiä murahteluja myötäilemään ja validoimaan omaa tunnetilaa. Itsekkäitä tuotoksia itsekkäin tarkoitusperin.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuosta Rautakorven pelikirjasta joka on epäviihdyttävää kiekkoa, kuulisi mielellään lisää. Siis että mitä ovat ne taktiset valinnat mitkä tekevät peleistä epäviihdyttäviä verrattuna muihin kärkijoukkueisiin?

Sehän on totta että Rautakorven joukkueet pelaavat aina puolustuksen kautta, jolloin vastustajan maalimäärät pysyvät poikkeuksetta matalina. Selittäisikö se myös osaltaan sitä että taskussa on 7 mitalia Tappara-uralta? Mutta tällä kaudella on nähty paljon pelejä joissa Tappara on jyrännyt vastustajan yli kovalla vauhdilla ja näyttävällä syöttöpelillä, onko tällöin siis pelaajat pelanneet jollain muulla pelikirjalla kuin tällä Rautakorven? Sellaistahan syksyllä jotkut anti-rautakorpelaiset esittivät että oikeasti taustalla naruista vetelee jo Jussi Tapola, mikä väitteenä on täysin naurettava mutta ilmeisesti tähän tosissaan uskottiin. Kummasti nämä puheet ovat hiljentyneet sen jälkeen kun on tullut vaikeampia jaksoja.

Kritiikkiä saa ja pitää esittää mutta huutelu ilman järkeviä perusteluja ei luo kuin huonoa ilmapiiriä ja hyödytöntä juupas-eipäs-miekkailua.
 
Nythän arvostellaan Tapparan viimeisten kuukausien peliesityksiä. Alkukausi oli lennokasta kiekkoa, mutta mihin se sitten katosi. Nyt on yritetty hitaita ja nopeita lähtöjä, mutta aina ne ajautuu kulmissa pyörimiseen. Erän epätasaisuudet pistävät myös silmään. Nytkin on ollut monta peliä, jotka olisivat ollet jo ohi ekan erän jälkeen ilman tuuria ja hyvää maalivahtipelaamista.
En vieläkään ymmärrä tätä veivaamista Rautakorven saavutuksista. Niitähän ei tässä nyt arvostella vaan tämän hetken pelillistä ilmettä.
Ihmeellinen asia on myös tämä negatiivuuden arvostelu. Samaahan voisi sanoa yltiöpositiivisuudesta. Ei niitäkään moni täällä perustele, muuten kun entisaikojen menestyksillä. Se ketä on tämänhetkisiin peliesityksiin tyytyväinen, niin saa minun puolestani olla, mutta itse vaadin paljon parempaa. Kun tässä puoli joukkuetta vielä muutetaan loppukauden aikana, niin eiköhän se sieltä lopulta tule esiin.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Toki, mikä tahansa omasta suusta tullut taantumuksellinen sonnanlingonta kuulostaa paremmalta kritiikiksi verhottuna.
Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, että

ymmärsit kuitenkin varmaan ihan hyvin, mitä tuolla tarkoitin. Jos et, niin sori siitä.
Eli sori siitä.

"Vittu mitä paskaa" -termi ei ollut kontentillaan kritiikkiä itsenään, vaan analogia oikeudelle ilmaista mielipiteensä, vaikka se ei olisikaan tämän positiivisen konsensuksen mukainen.
 
Viimeksi muokattu:

Foss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
"Vittu mitä paskaa" -termi ei ollut kontentillaan kritiikkiä itsenään, vaan analogia oikeudelle ilmaista mielipiteensä, vaikka se ei olisikaan tämän positiivisen konsensuksen mukainen.

Hyvä, että pääsimme yhteisymmärrykseen ainakin osittain. Mielipiteen pääoma on keskustelun kontekstissa luonnollisesti sisällöstä riippuvainen, oli se sitten mihin tahansa sävyyn ilmaistu.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Hyvä, että pääsimme yhteisymmärrykseen ainakin osittain. Mielipiteen pääoma on keskustelun kontekstissa luonnollisesti sisällöstä riippuvainen, oli se sitten mihin tahansa sävyyn ilmaistu.
Kiva jos pääsitte. Mää kun en sinänsä mitään yhteisymmärrystä hakenut, koitin vain esittää yksinkertaiseksi ja selkeäksi - ilmeisen erheellisesti - kuvittelemani mielipiteeni.

Jos nyt vielä kerran sitten, että minähän en siis arvostellut tässä Tapparan peliä "vittu mitä paskaa" millään sävyllä, vaan sitä että jokaisella pitää olla oikeus arvostella peliä haluamallaan tavalla vaikka sanomalla "vittu mitä paskaa", jos pelin sellaiseksi kokee ilman, että palstan konsensus edellyttää, mitä mieltä pitää olla ja miten.

Ja eihän sitäkään tiedä, vaikka joskus tuhannen sanan usein jo toistetun ali-, yli ja ohianalyyttisen jiirajaaran voisi tiivistää yksinkertaisesti ja tehokkaasti alinavallisella ilmaisulla. Jos esmes maksava katsoja luovuttaa kesken pelin kuvaten poistuessaan pelin tasoa - toistuvasti ja ehkä hieman aggressiiviseenkin sävyyn - mainitulla termillä, sen palautteen ydinsanoma ei muutu vaikka sen käärisi myöhemmin kuinka hienojen sanojen sellofaaniin. Ehkä joskus ruma sana on vaan paree sanoa niin kuin se on.

Toki se on omaa turhautumista. Mutta onko oman turhautumisensakaan ilmaiseminen - sikäli mikäli se ei ole jatkuvaa jankuttamista - aina poikkeuksetta väärin ja huonoa keskustelua? Monesti kysmykseen 'oliko hyvä peli' kuvaavimman vastauksen antaa mainittu alatyylinen rahvaisu kuin loputon jaarittelu träppiinjumittamisista, rännikiekoista ja kulmiinhyökkäämisistä.

* * *

Toivotaan nyt kuitenkin että Tapparan peli lähtisi viimeinkin tästä eteenpäin rullaan nykyisellä setillään ilman mitään sen kummempia sirkustemppuja. Siten tällainen terminologia ja neganiiloilu kokisi luonnollisen poistuman kiellettyjen palautteiden listalta turhina reliikkeinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös