Mainos

Tappara kaudella 2016–2017

  • 207 693
  • 575
Eihän tämä joukkueen vahvuuteen suoraan vaikuta, mutta leveyttä ropisi reilusti pois kun kärkijunnut karkasivat muualle. Nyt tarvitsee hommata yksi tai kaksi leveyspelaajaa lisää, kun omista ei enää löydy tarpeeksi montaa tasokasta paikkaajaa.
Tuskin noille olisi kauheasti peliaikaa muutenkaan herunut liigassa. Hyökkäykseen on se pari heppua vielä tulossa, joten Heikkilä/Honkanen on sitä reserviä sinne, kuten viime kaudellakin, ja pakistossa taas esim. Rouhiainen. Tappara mennee taas aika pienellä porukalla, kun ei ole Kärppien tavoin varaa ostella pelaajia huvikseen.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara joutuu menemään pienellä porukalla juuri siksi, ettei junnuista tuon kolmikon lähdön jälkeen löydy paikkaajia. Pari loukkaantumista ja jälleen on vajaa kokoonpano. Puhumattakaan siitä, että vuoden päästä kaikki olisivat olleet jo potentiaalisia vakiokokoonpanon miehiä, kun tällä kaudella heidät olisi ajettu kunnolla sisään LeKin avulla.

Jokiharju teki juuri 3 vuoden sopimuksen, mutta se ilmeisesti mitätöityi eikä korvauksia tietenkään makseta? Toivottavasti sopimuksissa ei ole tapana antaa mitään "allekirjoitusbonuksia".
 
Totta tuokin. Pojat päättivät valita tämän reitin, harmi sinänsä.

En usko, että noille junnuille mitään maksellaan sopimuksen allekirjoittamisesta - etenkin, kun tämä vaihtoehto on takuulla ollut myös Tapparan tiedossa.
 
Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän tuo rosteri ihan vähintään sen kaksi hyökkääjää tarvitsee, mielellään tietysti kolme. Pitää muistaa, että vähintään 1-2 pelaajaa on koko ajan sivussa loukkaantumisten (tai muiden syiden, kuten sairastumisen tai maajoukkuekutsun) vuoksi ja itse ainakin epäilen, että Luoto ja Levtchi eivät vielä ole Liiga-tasoa. Toki en heidän pelejään ole viime aikoina nähnyt, joten voin olla väärässäkin. Levtchin vauhti ei kuitenkaan viime kaudella vielä riittänyt Mestiksessäkään ja Luoto pelasi myöskin A-nuorissa, josta on vielä pitkä matka Liigaan. Puolustuksen suhteen ei edelleenkään ole tarvetta lisävahvistuksille, samoin veskariosasto on kunnossa.

Haapala - Lajunen - "AHL-mies"
Savinainen - Järvinen - Nurmi
Peltola - Ilomäki - Karjalainen
Rauhala - Jasu - "syvyysmies"
Honkanen, Heikkilä (+ junnut Luoto, Levtchi)

Elorinne - Kemiläinen
Bonsaksen - Rantakari
Saravo - Salonen
Sammalkangas - Tuhkanen
Rouhiainen

Lassila
Hrachovina
Heljanko
 
Viimeksi muokattu:

Apheu

Jäsen
Kyllähän tuo rosteri ihan vähintään sen kaksi hyökkääjää tarvitsee, mielellään tietysti kolme. Pitää muistaa, että vähintään 1-2 pelaajaa on koko ajan sivussa loukkaantumisten (tai muiden syiden, kuten sairastumisen tai maajoukkuekutsun) vuoksi ja itse ainakin epäilen, että Luoto ja Levtchi eivät vielä ole Liiga-tasoa. Toki en heidän pelejään ole viime aikoina nähnyt, joten voin olla väärässäkin. Levtchin vauhti ei kuitenkaan viime kaudella vielä riittänyt Mestiksessäkään ja Luoto pelasi myöskin A-nuorissa, josta on vielä pitkä matka Liigaan.

Haapala - Lajunen - "AHL-mies"
Savinainen - Järvinen - Nurmi
Peltola - Ilomäki - Karjalainen
Rauhala - Jasu - "syvyysmies"
Honkanen, Heikkilä (+ junnut Luoto, Levtchi)

Ei tuohon mielestäni tarvita tässä kohtaa syvyyshankintaa. Se yksi kova kärkihankinta, ja sitten keväällä voidaan siirtorajalla napata tarpeen mukainen (sentteri/laituri/rouhija/pisteidentekijä) hyökkääjä tai pari (kuten esim. Jasu viime kaudella). Honkanen ja Heikkilä mielestäni aivan ansaitusti saavat kilpailla siitä yhdestä rosteripaikasta, eikä mielestäni ole tarvetta heitä molempia ainakaan kauden alussa sijoitella kokoonpanon ulkopuolelle.

Ylimääräistä sentteriäkään ei tarvita, kun Rauhala, Peltola ja Savinainen voivat helpohkosti paikkailla mikäli tarvii. Keväällä tosiaan sitten eri juttu, kun tietää mikä osa-alue kaipaa vahvistusta. Lähtökohtaisesti kaikki näyttää muuten erinomaiselta, ja satsaisin ns. kaikki kesärahat nyt siihen oikeasti kovaan laiturihankintaan.

//Toki sellainen syvyyspelaaja (tai pari) olisi melkein hankittava, joka pelaa lähtökohtaisesti Mestiksessä, mutta pystyy tarpeen vaatiessa paikkailemaan (loukkaantumissuma), tyyliin "rasmuskulmala".
 
sheiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vieraaseen pöytään tulen kyselemään että joko Elorinne ottaisi sen viimeisen stepin ja kolkuttelisi MM-kisajoukkueen portteja? Maajoukkue tarvii kokoa puolustukseen.
 
Apheu

Jäsen
Vieraaseen pöytään tulen kyselemään että joko Elorinne ottaisi sen viimeisen stepin ja kolkuttelisi MM-kisajoukkueen portteja? Maajoukkue tarvii kokoa puolustukseen.

Veikkaan, että Elorinteen kohdalla katto alkaa olemaan saavutettu. Pelasi kyllä hyvät playoffit, paljon riippuu nyt siitä, miten jatkaa kauden alussa - samalla tasolla kuin poffit vai sillä tasolla, jolla pelasi runkosarjaa. Runkosarjassa oli meinaan ajoittain yllättävänkin heikkoja otteita, mutta playoffseissa pelasi taas hyvää perusvarmaa puolustuspeliä.

Elorinteellä luultavasti ensikaudella luvassa entistä puolustavampi rooli, kun saanee parikseen Kemiläisen, Rantakarin tai Salosen. Vastaavanlaisessa roolissa voisi MM-joukkueessa mennä silloin, kun on parhaimmassa vireessään. Elorinne on Liiga -tasolla kuitenkin suht hyvä avaaja, mutta keskittyi viime kaudella enemmän puolustavaan rooliin ja peruspeliin, kun taas 2014-2015 oli kiekon kanssa rohkeampi.
 
Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei tuohon mielestäni tarvita tässä kohtaa syvyyshankintaa. Se yksi kova kärkihankinta, ja sitten keväällä voidaan siirtorajalla napata tarpeen mukainen (sentteri/laituri/rouhija/pisteidentekijä) hyökkääjä tai pari (kuten esim. Jasu viime kaudella). Honkanen ja Heikkilä mielestäni aivan ansaitusti saavat kilpailla siitä yhdestä rosteripaikasta, eikä mielestäni ole tarvetta heitä molempia ainakaan kauden alussa sijoitella kokoonpanon ulkopuolelle.

Ylimääräistä sentteriäkään ei tarvita, kun Rauhala, Peltola ja Savinainen voivat helpohkosti paikkailla mikäli tarvii. Keväällä tosiaan sitten eri juttu, kun tietää mikä osa-alue kaipaa vahvistusta. Lähtökohtaisesti kaikki näyttää muuten erinomaiselta, ja satsaisin ns. kaikki kesärahat nyt siihen oikeasti kovaan laiturihankintaan.

//Toki sellainen syvyyspelaaja (tai pari) olisi melkein hankittava, joka pelaa lähtökohtaisesti Mestiksessä, mutta pystyy tarpeen vaatiessa paikkailemaan (loukkaantumissuma), tyyliin "rasmuskulmala".

Olen kyllä pääosin samaa mieltä. Edelliskausien tapaan joku henrituominen, tomituomisto tai rasmuskulmala olisi ihan riittävä rotaatiomies loukkaantumisten varalle. Kauden aikana voidaan sitten vielä vahvistaa sitä aluetta, jossa on eniten puutetta. Tappara on onnistunut aika hyvin naaraamaan potentiaalisia hakuja aiempina kausina, mutta sellaisia ei nyt hyökkäyksen osalta ole tullut. Osasta näistä hauista on myöhemmin kasvanut paloloita, järvisiä ja karjalaisia.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiintoista kyllä kuulla, mitä Jokiharjun Tappara-sopimukselle tapahtuu. Siltä alkaa tuntua, että ensi kauden osalta kyse olisi lainasta. Muu ei vaikuta järkevältä toiminnalta kummankaan osapuolen kannalta. Ensi kausi siis lainalla P-Amerikassa ja samalla pääsee draftivuotenaan paremmin scouttien silmien eteen kuin Lempäälässä pelatessaan pääsisi. Ensi kesänä paluu vuodeksi tai kahdeksi takaisin Tapparaan, minkä jälkeen alkaa NHL-unelman tavoittelu. Tuollainen kuulostaisi jo järkevältä. Ehkä tähän saadaan selvyyttä, kun toimiston väki palaa lomilta.
 
Kaivanto

Jäsen
Toki sellainen syvyyspelaaja (tai pari) olisi melkein hankittava, joka pelaa lähtökohtaisesti Mestiksessä, mutta pystyy tarpeen vaatiessa paikkailemaan (loukkaantumissuma), tyyliin "rasmuskulmala".

Mikä Barkovin nuoruusvuosien tutkaparin Jonatan Tanuksen tilanne lienee? Jossain kohtaa huhuiltiin siirtoa Sportiin. Tällä hetkellä Tappara.fissä on sopimuksen merkitty olevan kesän mittainen. On hankkinut kokemusta junnuissa Suomessa ja Amerikassa ja miehissä kaksi kautta Mestiksessä, ikää on 21 vuotta. Liigajoukkueen kokoonpanoon murtautuminen olisi pelaajapolulla luonteva seuraava askel, jos kyvyt ovat riittävät.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ehkä tähän saadaan selvyyttä, kun toimiston väki palaa lomilta.

Sellainen kuva jäi Tapparan uutisoinnista, että kyse olisi lainasta. Kerrottiin vain, että Jokiharju pelaa ensi kauden Pohjois-Amerikassa. Yleensä poislähtijöille on toivoteltu onnea yms., jos paluusta ei ole tietoa. Saattaa myös olla vain omaa toiveajatteluani.
 
Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olen kyllä pääosin samaa mieltä. Edelliskausien tapaan joku henrituominen, tomituomisto tai rasmuskulmala olisi ihan riittävä rotaatiomies loukkaantumisten varalle. Kauden aikana voidaan sitten vielä vahvistaa sitä aluetta, jossa on eniten puutetta. Tappara on onnistunut aika hyvin naaraamaan potentiaalisia hakuja aiempina kausina, mutta sellaisia ei nyt hyökkäyksen osalta ole tullut. Osasta näistä hauista on myöhemmin kasvanut paloloita, järvisiä ja karjalaisia.

Yleensä en lainaa omia viestejäni, mutta nytpä sattui sopivasti viikon sisään Tappara hommaamaan juuri tuollaisen rotaatiomiehen alempiin ketjuihin (Peltonen) sekä potentiaalisen projektipelaajan (Nestrasil). Vielä odotellaan ainakin sitä Kuuselan korvaajaksi huhuttua AHL-miestä. Laskeskelin aiemmin, että ainakin se puolisen milliä pitäisi olla budjetissa vielä varaa.
 
Wrathchild

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Detroit Red Wings
Näkyy olevan Andrej Nestrasilin veli, joka vääntää Nhl:ssä. Toivottavasti olis jollain aika välillä iloa myös liigan puolella!
Tuo mukavasti väriä kokoonpanoon, taitava luova pelaaja ilmeisesti.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Norjan maajoukkueen vakiokasvo laitahyökkääjä Martin Roymark liittyy joukkueeseen uutisoi seura kotisivuillaan. Linkkiä en nyt saa..
 
Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hyökkäys voisi siis muodostua jotakuinkin seuraavasti:

Savinainen - Lajunen - "ahl-mies"
Haapala - Järvinen - Karjalainen
Peltola - Ilomäki - Nurmi
Rauhala - Jasu - Röymark
(Heikkilä, Honkanen, Peltonen)
 
Viimeksi muokattu:

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Ensi kaudella on varmasti luvassa tasaisempaa peluutusta, kun nelosta uskaltaa peluuttaa yli 10 minuuttia ja Lajusen ei tarvitse vetää joka ilta 20 minuuttia. Hyvältä näyttää ainakin paperilla.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mielenkiintoinen haku tämä Roymark, erittäin kokenut maajoukkueen vakiokasvo. Voi hyvinkin onnistua, Eliteprospectin perusteella nopea, kohtuulliset kädet omaava alivoimapelaaja. Ei erityisen fyysinen mutta ei kaihda kontaktia, juttuseuraa Bonsalle jos ei muuta. Uskon että yllättää positiivisesti.
 
ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Onko tietoa koska runkosarjan yksittäisliput tulevat myyntiin? Osalla joukkueistahan ne käsittääkseni on jo.
 
Näillä näkymin Tappara lähtee nykyisellä joukkueella kauteen. Paletti lienee jotain seuraavaa:

Savinainen - Lajunen - Karjalainen
Haapala - Järvinen - Nurmi
Røymark - Ilomäki - Peltola
Rauhala - Jasu - Honkanen/Peltonen

Elorinne - Rantakari
Saravo - Kemiläinen
Sammalkangas - Salonen
Rouhiainen

Ja Bonsaksenin tullessa mukaan, Sammalkangas putoaa seiskapakiksi ja Rouhiainen LeKiin.
 
Puolustuksesta löytyy lisäksi Tuhkanen, joka näistä ennakkokaavailuista usein puuttuu. Luulisi, että hän saa reilun näytönpaikan. Pitää muistaa, että Tuhkanen oli toissa kaudella Pelicansin top 4 -puolustaja. Lisäksi Heikkilä on tietysti rotaatiossa mukana.

Erittäin hyvillä fiiliksillä voi tälläkin joukkueella lähteä kauteen. Runko on vahva ja budjetissa pitäisi edelleen olla varaa reagoida, jos tarvetta on. Joka vuosi joukkuetta on vahvistettu ennen siirtorajaa ja varmasti niin tehdään nytkin.
 
Puolustuksesta löytyy lisäksi Tuhkanen, joka näistä ennakkokaavailuista usein puuttuu. Luulisi, että hän saa reilun näytönpaikan. Pitää muistaa, että Tuhkanen oli toissa kaudella Pelicansin top 4 -puolustaja. Lisäksi Heikkilä on tietysti rotaatiossa mukana.
No juu, en noita 8. pakkia ja 14. hyökkääjää jne. laittanut tuohon. Uskon, että Honkanen on ajanut Heikkilän ohi ja haastaa Peltosen pelipaikasta. Oikeastaan mielenkiintoinen vertailu on Honkanen - Rauhala.
Tuhkanen jäi unohduksiin. Kamppaillee Rouhiaisen kanssa alkukauden 7. pakin paikasta, mutta Bonsaksenin palatessa tuskin kumpikaan mahtuu kokoonpanoon kaikkien ollessa terveinä.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Bonsaksenin palatessa tuskin kumpikaan mahtuu kokoonpanoon kaikkien ollessa terveinä.

Koska tämä tapahtuu? Jo keväällä vaivannut nivunenko estää pelaamisen ja harjoittelen vieläkin? Alivoimapeli kyllä kaipaisi Bonsaksenia, vaikka muuten puolustuksessa riittää leveyttä. Ei Saravokaan ihan jokaista kakkosta jaksa käydä tappamassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös