Tapaus Steve Moore

  • 37 467
  • 284

valas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti Moore kynii kunnon korvaukset Bertuzzilta.

Kaveri on koko elämänsä pistänyt jääkiekkoon ja juuri kun kauan haaveiltu ura NHL:ssä oli aukeamassa, veteraanilla pimenee päässä lopettaa miehen uran siihen paikkaan. Takaapäin. Täysin silmittömän raivon vallassa.

Mikään NHL:n sisäinen sääntö ei puolusta tälläistä. Väitän että Bertuzzi ei tiennyt että kaverille näin kävisi, mutta toisaalta ei varmasti siinä mielentilassa välittänytkään. Moore tipahtaa kuin märkä rätti jäähän ekan lyönnin jälkeen. Bertuzzi pitää kaverista kiinni, joten varmasti huomasi että taju lähti. SIlti alkoi hakata silmittömästi tätä tajuntansa menettänyttä nuorta pelaajaa.

Sillä ei ole merkitystä, että näin pahasti käy vain harvoin. Sillä on merkitystä, että näin voi käydä ja siksi tällaiset järjettömät raivokohtaukset täytyy pitää poissa kaukalosta.

Jos Mooren toipuminen on edennyt niin huonosti kuin kerrotaan, niin mikään rahasumma ei voi koskaan korvata menetettyä terveyttä.

Siksi kunnon rahakorvauksessa on kaksi pointtia:

a) tulonmenetykset, jos peliura loppuu. Tapaus oli tahallinen, ei siis mikään vahinko, joten Bertuzzin pitää kantaa vastuu tekosistaan ja korvata Moorelle edes osan kaverin menetetyistä NHL-tuloista. Rahassa mitattuna jo Mooren perheen sijoitukset pojan harrastukseen ja junnuvuosien treenaamiseen ovat olleet mittavat, nyt sijoitukset eivät maksa luultavasti koskaan itseään takaisin.

b) Tällainen ei kuulu kaukaloon. Rangaistuksen omaisena määrätty järjettömän iso korvaus herättäisi muutkin NHL:n steroidipäät miettimään kahdesti, ennen kuin sortuisivat jatkossa tällaisiin järjettömyyksiin.

Ja lopuksi. Tappelut ja taklaukset ovat enemmän kuin jees. Niihin on kuitenkin omat pelin sisäiset sääntönsä. Bertuzzi ei niitä kunnioittanut ja näin kävi. Koska Bertuzzi ei niitä kunnioittanut, pitäisikö Mooren kunnioittaa Bertuzzia nielemällä paskaa loppuelämänsä ajan?

Loppujen lopuksi Moore ja Bertuzzi ovat vain työmiehiä samalla työpaikalla. Tuskin kukaan meistä ilahtuisi jos oman työpaikkasi senioriduunari hyökkäisi ruokalassa takaapäin kimppuusi hakkaisi sinut teho-osastolle ja työkyvyttömyyseläkkeelle. Luultavasti meistä jokainen veisi asian käräjille kahdesta yllä mainitusta syystä.

Jotain järkeä kaukaloväkivaltaankin.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Kirjoittamattomat säännöt, Moore bullshit

Viestin lähetti nuck
Voit pitää näitä sääntöjä [kirjoittamattoimia sääntöjä] leikkisääntöinä, mutta samalla suljet silmäsi. Jokainen NHL kiekkoilija tuntee nämä säännöt ja näitä sääntöjä kunnioitetaan jopa enemmän kuin kirjasääntöjä. Peliä pelataan pitkälle näiden sääntöjen mukaan ja näissä säännöissä on pelin moraali. Yksinkertaistettuna tämä moraali tarkoittaa sitä, että sinun pitää olla valmis vastaamaan omista teoistasi kentällä. Sinä et siis taklaa vastustajan pelaajia polveen, takaapäin tai tappele goonina vastustajan tähtien kanssa.

Juu, kirjoittamattomat säännöt.

Näiden kirjoittamattomien sääntöjen ongelma on että jokainen pelaaja, toimittaja ja fani voi määritellä ne OMAN päänsä mukaan. Siis niiden tarkkaa muotoa ei määrittele kukaan, vaan ne ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja.

Ja tämä on tässäkin ketjussa näkynyt. Erotuomarin, Mooren, GM Lacroixin, NHL:n kurinpitäjien ja muutaman tämän palstalle kirjoittajan mielestä Mooren taklaus oli sääntöjen mukainen. Ei siis mikään rankaistava teko sen paremmin kirjoitettujen kuin kirjoittamattomienkaan sääntöjen mukaan.

nuckin, Vancouverin valmentajan ja ainakin osan Canucks-pelaajista mielestä taklaus oli törkeä vääryys, minkä vuoksi heidän mielestään Moorea piti rankaista. Tässähän ei sinänsä vielä ollut mitään ihmeellistä, sillä kyllähän maailmaan mölyä mahtuu. Mutta siinä vaiheessa kun nämä "kunnian miehet" alkavat seuraavassa pelissä jahtaamaan kostomielessä Moorea, niin mennään päin helvettiä niin että ryskyy.

Mutta näinhän se kirjoittamattomien sääntöjen maailmassa käy. Ensiksi Canucksit asettuvat erotuomarien ja NHL:n kurinpitäjien - noiden peliä ymmärtämättömien ja jääkiekosta mitään tietämättömien tollojen - yläpuolelle vetoamalla epätäsmälliseen koodistoon ja tuomitsevat sen perusteella Steve Mooren syylliseksi heidän tähtipelaajansa vahingoittumiseen. Sopivaksi rangaistukseksi katsotaan tappeleminen Canucks-pelaajan kanssa seuraavassa Nucks-Avs -ottelussa.

Mutta hops, itse ottelussa heille ei riitäkään se, että non-fighter Moore tappelee Matt Cooken kanssa, ehei. Eihän se riitä että vastaa teoistaan tappelemalla, vaan pitää ottaa turpaansa! "Sinun pitää olla valmis vastaamaan omista teoistasi kentällä." Ikäväähän vain on että vastuuta, rangaistuksen sopivuutta ei määritellä missään sen tarkemmin, vaan jokainen pelaaja, valmentaja ja GM määrittelee sen tapauskohtaisesti erikseen.

Tämä mielivaltaisuus minua näissä machobullshit-koodistoissa eniten ärsyttää. Rangaistusten oikeellisuus ja ankaruus menevät miten sattuu ja ne asettavat pelaajat eriarvoiseen asemaan. Mooreahan ei vahingoitettu ensisijaisesti sen takia, että hän vahingoitti Canucks-pelaajaa vaan sen takia kun hän taklasi tähtipelaajaa.
 
heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Re: Re: Mitä vittua?

Viestin lähetti vlad
Mikäli luet ketjua tarkemmin niin huomaat varmasti ettei tätä Cooken ja Mooren tappelua voi pitää minään kuitinjakotilaisuutena, kas kun, siinähän Moore haki tappeluun kentän pienimmän (ja kenties heikoimman) Canucks pelaajan.

Häh? Mikä maa, mikä valuuttaa? Aloittiko Moore ko. tappelun? Lueppa Matt Cooken pelaajakortti Jatkoajasta.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti heikkik
Häh? Mikä maa, mikä valuuttaa? Aloittiko Moore ko. tappelun? Lueppa Matt Cooken pelaajakortti Jatkoajasta.

Näkemyseroja voi olla siitä kuka aloitti tappelun mutta siitä tuskin on, että Moore jänisti ennen tätä lukemattomia kertoja kun astetta kovemmat sällit haastoivat häntä matsiin.

Sen verran on kuitenkin vedettävä takaisin ettei tuo Cooke ehkäpä heikoin pelaaja joukkueessa ole, pienimpiä kuitenkin. Mutta tässä keskustelussa Cooke on sivuseikka, nähdäkseni. Hän on totaalisessa sivuosassa, enkä edelleenkään voi pitää tätä tappelua minään kuitinjakotilaisuutena, vaan vain Mooren yrityksenä välttää vastuuta.

Edelleenkään en kuitenkaan hyväksy Bertuzzin toimintaa, Moore olisi tullut laittaa vastuuseen toisella tapaa - oman vaihtoehtoisen toiminta tapani olen jo tässä ketjussa kertonut joten siihen en enää puutu.

vlad.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Viestin lähetti valas
.Ja lopuksi. Tappelut ja taklaukset ovat enemmän kuin jees. Niihin on kuitenkin omat pelin sisäiset sääntönsä. Bertuzzi ei niitä kunnioittanut ja näin kävi. Koska Bertuzzi ei niitä kunnioittanut, pitäisikö Mooren kunnioittaa Bertuzzia nielemällä paskaa loppuelämänsä ajan?

Mitä tarkoitat tällä? Bertuzzihan nimenomaan yritti kuitata tätä juttua rehdisti tappelulla, mutta Moore luikki karkuun eikä vastannut teoistaan.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Re: Re: Re: Mitä vittua?

Viestin lähetti heikkik
Häh? Mikä maa, mikä valuuttaa? Aloittiko Moore ko. tappelun? Lueppa Matt Cooken pelaajakortti Jatkoajasta.

Ja katsopa sinä HF boardsin sivulta 11 (muistaakseni) tästä tappelusta video. Moorella putoavat hanskat ja mies ehtii jo iskemäänkin kun Cookella on vielä maila kädessään. Ihmeellinen tappelunaloitus Cookelta. Uskotko tosissasi, että itse aloitettu tappeleminen joukkueen pienimmän kanssa ja kaikista muista tappelukutsuista kieltäytyminen olisi riittänyt millekään joukkueelle? Ja mitä tekemistä jatkoajan pelaajakortilla on tämän tapauksen kanssa?
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Re: Kirjoittamattomat säännöt, Moore bullshit

Viestin lähetti heikkik
Juu, kirjoittamattomat säännöt.

Näiden kirjoittamattomien sääntöjen ongelma on että jokainen pelaaja, toimittaja ja fani voi määritellä ne OMAN päänsä mukaan. Siis niiden tarkkaa muotoa ei määrittele kukaan, vaan ne ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja.

Ja tämä on tässäkin ketjussa näkynyt. Erotuomarin, Mooren, GM Lacroixin, NHL:n kurinpitäjien ja muutaman tämän palstalle kirjoittajan mielestä Mooren taklaus oli sääntöjen mukainen. Ei siis mikään rankaistava teko sen paremmin kirjoitettujen kuin kirjoittamattomienkaan sääntöjen mukaan.

Erotuomarit, NHL ja Lacroix puhuvat säännöistä kirjan mukaan. Jokainen tiesi tämän Moore-Näslund taklauksen jälkeen, että kuitti olisi tulossa koska mies ei kunnioittanut kirjoittamattomia sääntöjä. NHL lähetti peliin erillisen kurinpitoryhmän ja varoitti Canucksia etukäteen. Tämä payback oli yleisesti tiedossa jo ennen Bertuzzin kostoa. Payback piti vain maksaa eri tavalla kuin tapahtui. Kuten olen tässä ketjussa kirjoittanut, kirjoittamattomat säännöt kokonaisuudessaan käsittävät pelin moraalin johon hyvin suurena osana kuuluu kanssapelaajien kunnioitus.

Kun pelaajaa taklataan sivusta käsin voimalla päähän siten, että taklaaja ei edes yritä pelata kiekkoa ja taklattava kiekoton pelaaja, kanssapelaajan kunnioitus puuttuu täysin. Tyhmempikin ymmärtää, että ollaan menty rajan yli. Voit pitää näitä sääntöjä jokaisen oman mielipiteen mukaisina leikkisääntöinä, koska mitään sääntökirjaa ei ole tehty. Mutta jokainen pelaaja ymmärtää näiden merkityksen ja kunnioittaa näitä. Näitä ei ole myöskään kovin hankalaa lukea pelaajien kesken ja kanssapelaajat ottavat kyllä kantaa jos on vaara, että toista joukkuetta on loukattu pahasti kuten tässä tapauksessa. Ehkä Mooren olisi kannattanut kuunnella pelaajayhdistyksen presidenttiä tarkemmin tekonsa jälkeen. Uskon hänen kokeneena pelaajana olevan aika lailla oikea mies kertomaan näistä säännöistä ja siitä, onko raja ylitetty.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Re: Re: Kirjoittamattomat säännöt, Moore bullshit

Viestin lähetti nuck
Erotuomarit, NHL ja Lacroix puhuvat säännöistä kirjan mukaan. Jokainen tiesi tämän Moore-Näslund taklauksen jälkeen, että kuitti olisi tulossa koska mies ei kunnioittanut kirjoittamattomia sääntöjä. NHL lähetti peliin erillisen kurinpitoryhmän ja varoitti Canucksia etukäteen. Tämä payback oli yleisesti tiedossa jo ennen Bertuzzin kostoa. Payback piti vain maksaa eri tavalla kuin tapahtui. Kuten olen tässä ketjussa kirjoittanut, kirjoittamattomat säännöt kokonaisuudessaan käsittävät pelin moraalin johon hyvin suurena osana kuuluu kanssapelaajien kunnioitus.

Ei tämä tapaus tosiaan liity mihinkään kirjoittamattomiin sääntöihin (paitsi lähinnä niitä rikkomalla) vaikka en yhtään ihannoikkaan tätä urheilumaailmassa ainutlaatuista perinnettä. Tässä mielessä (NHL-)jääkiekko on oikeasti väkivaltaisin urheilulaji, kun kerran avoimesti katsotaan että säännöt eivät riitä vaan kosto, oman käden oikeus ja pelottelu ovat ainoat keinot, jolla peli pysyy edes jonkin verran siistinä. Vastenmielinen piirre muuten hienossa lajissa, joka varmaan pitää sen tulevaisuudessakin suht. marginaalisena. Anyway, rajansa kuitenkin kaikella, myös kirjoittamattomilla säännöillä eli jos ne ylittää niin voi tosiaan löytää itsensä lakituvasta - ja kun puhutaan laista niin ei välttämättä enää oikeudenmukaisuudesta. Eli ei välttämättä tosiaankaan ole oikeudenmukaista että vastuuseen joutuu myös henkilöitä, joita suht. normaali oikeustaju ei voi pitää vastuullisina tapahtumista, mutta näin käy jos joku menee liian pitkälle. Siinäpä yksi kirjoittamaton sääntö lisää: katso ettei yksikään joukkueesi pelaaja rupea aivan psykoilemaan jäällä. Karu on maailma. Moore ansaitsi kurinpalautusta, mutta ei työuransa tuhoamista eli toivottavasti tulee korvauksia siinä mitassa kuin taloudellista menetystä plus kohtuulliset kipurahat.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Re: Re: Re: Kirjoittamattomat säännöt, Moore bullshit

Viestin lähetti mjr

Minun mielestäni kirjoittamattomat säännöt puolestaan ovat tärkeitä kanssapelaajien kunnioituksen suhteen ja luovat pelin sisälle omat käytöstapansa. Jos siis taklaat sivusta jotakuta päähän ja isket poikittaisella tästä viikon päästä toisen joukkueen supertähteä takaapäin pleksiin (Moore-St.Louis viime kaudella), älä ihmettele jos joudut vastaamaan teoistasi.

Mikäli kirjoittamattomia sääntöjä, eli pelin moraaliin kuuluvia sääntöjä ei olisi ollut, Wayne Gretzky olisi todennäköisesti kärsinyt paljon enemmän loukkaantumisesta urallaan. Nyt Wayne sai antaa kiekolle sen suuren lahjakkuuden, minkä mies pystyi kun harva yritti taklata häntä päähän keskialueella kuten tässä Moore-Näslund tapauksessa.

Jokainen pelaaja tiesi, että jos otat miestä tarpeettoman kovaa, joudut vastaamaan teostasi. Jos joku olisi niitannut hänet kylmäksi, palautus olisi ollut todella kovaa. Kaikki kunnioittivat miestä ja ymmärsivät tämän arvon, joten mitään vakavampaa ei koskaan päässyt tapahtumaan.

Jos olisi tapahtunut, asiat oltaisiin hoidettu rehdisti nyrkeillä. Tuohon aikaan Mooren kaltaiset rotat olivat harvemmassa ja jokainen pelaaja myös vastasi teoistaan tappelemalla. Vaikka vastaaminen tulikin joidenkin mielestä lajiin kuulumattomalla tappelulla, kirjoittamattomat säännöt itse asiassa ehkäisivät loukkaantumisia ja antoivat normit, joiden sisällä pelata tätä hienoa peliä. Supertähdillä oli mahdollisuus antaa pelille se, mitä peli tarvitsi.

Ilman kirjoittamattomia sääntöjä joukkueiden tähdet eivät olisi siis turvassa ja kiekkomaailma muuttuisi areenaksi, jossa jokainen saa taklata ketä tahansa millaisessa tilanteessa tahansa ja minkälaisilla seurauksilla tahansa. Sääntökirjan mukaiset jäähyt eivät koskaan korreloi kanssapelaajien antamaa arvostusta tai halveksuntaa. Ja tämä halveksunta tai arvostus ansaitaan kirjoittamattomia sääntöjä noudattamalla ja päinvastoin.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Re: Re: Re: Re: Kirjoittamattomat säännöt, Moore bullshit

Joo, mitäpä tässä sanoisi - ei kysymys jääkiekossakaan ole kuin tahdon asiasta. Jos tämä - sääntöjen valvominen - onnistuu kaikissa urheilulajeissa niin miksi ei muka kiekossa? Euroopassa tälläistä instituutiota ei näin yksityiskohtaisena ja vastenmielisenä ole, ja monet tunnetut kiekkonimet pitävät sitä täällä vastenmielisenä. Lähinnä tätä mentaliteettia pitää yllä se, että asia katsotaan liian laajalti kuuluvan lajiin. Mikäs siinä sitten, vaikka vähän eksentriseltä vaikuttaakin, mutta turha on esittää mitään käytännöllisiä perusteita - ne ovat vain tekosyitä. Asia halutaan tehdä tätä kautta ja ok sinänsä, lajin seuraajat ja menestys asian ratkaiskoon.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Re: Re: Re: Re: Re: Kirjoittamattomat säännöt, Moore bullshit

Viestin lähetti mjr
Joo, mitäpä tässä sanoisi - ei kysymys jääkiekossakaan ole kuin tahdon asiasta. Jos tämä - sääntöjen valvominen - onnistuu kaikissa urheilulajeissa niin miksi ei muka kiekossa?

En tiedä, mutta tämä "tahdon asia" ei ole riittänyt missään vaiheessa ja kentältä ei saada ylilyöntejä pois, vaikka kuinka tahdottaisiin. Ylilyönnit kuitenkin harvenevat selvästi kirjoittamattomien sääntöjen (toisen pelaajan kunnioituksen) kautta ja väitän, että kirjoittamattomat säännöt ehkäisevät tehokkaammin rikkeitä kuin kirjoitetut. Kirjoittamattomista säännöistä lähtöisin oleva kanssapelaajien kunnioitus menee arvomaailmassa jäähysarakkeen edelle. Voit siis ottaa vaikka yhden kaksiminuuttisen kaudessa ja pelata muuten sääntöjen rajamailla koko kauden ja sinua arvostetaan muiden työntekijöiden (pelaajien) kesken paljon vähemmän kuin pelaajaa, joka noudattaa näitä kirjoittamattomia sääntöjä.

Minun mielestä tämä asia, joka itse asiassa ehkäisee loukkaantumisia ja joka tuo voimakkaasti esiin kanssapelaajan kunnioituksen, ei ole ollenkaan vastenmielinen. Päinvastoin.
 
repe_joke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim
Re: Re: Re: Re: Kirjoittamattomat säännöt, Moore bullshit

Viestin lähetti nuck

Ilman kirjoittamattomia sääntöjä joukkueiden tähdet eivät olisi siis turvassa ja kiekkomaailma muuttuisi areenaksi, jossa jokainen saa taklata ketä tahansa millaisessa tilanteessa tahansa ja minkälaisilla seurauksilla tahansa. Sääntökirjan mukaiset jäähyt eivät koskaan korreloi kanssapelaajien antamaa arvostusta tai halveksuntaa. Ja tämä halveksunta tai arvostus ansaitaan kirjoittamattomia sääntöjä noudattamalla ja päinvastoin.

Kirjoittamattomissa säännöissä on myös se ihana puoli, että niitä voi aina kääntää oman etunsa mukaisesti, koska niistä ei ole mustaavalkoisella.
Ja mitä tulee sääntökirjaan, niin kyllähän sekin pitäisi tarkastaa vastaamaan tämän päivän pelejä. Esim koukkaaminen on sääntökirjassa kielletty kaikissa muodoissa. Nykyään tuomarit tulkitsee sitä, niin että jos siitä ei ole haittaa kohtuuttomasti niin ei vihelletä. Sama juttu takaapäin pohkeille ja käsille hakkaamisien kanssa, jos ei ole törkeää jätetään viheltämättä, koska eihän se käy päinsä, että tuomarit ratkoo pelejä.

Minusta on muutenkin naurettavaa, että Bertuzzin tekoa puolustellaan kirjoittamattomilla säännöillä. Niihinhän varmasti kuuluukin se, että jos tähteä taklataan, niin kaverin uran saa lopettaa vapaasti valitsemallaan tyylillä. Vaikka ois kuinka ottanu Bertuzzia päähän se Näslundin taklaus, niin ei se oikeuta tuommoiseen. Ois perkele enemmin sanonu, että jos et tappelu minun kanssa, niin ajellaan joku teidän tähti "levyks" ja sen jälkeen ois käyny ajamassa Sakicin levyks ja mielellään puhtaasti.
Jos ei ois tämänkään jälkeen Moore tapellu, niin ois sieltä ainakin joku muu tanssikaveri löytynyt.

Ja mitä tulee itse oikeusjutusta, niin oikein. Bertuzzi pahoinpiteli Mooren jäällä ja todistajia oli jokunen paikalla. Mooren ura on ohi ja täten elannon hankkiminen hitusen hankalampaa. Minä oisin vielä ymmärtäny vaikkapa napakan iskun ranteeseen, mutta en kyllä sitä, että yritetään tappaa joku. Ja jälkeenpäin ihmetellään, että sattuko sitä oikeesti, kun en minä tarkottanu.

Kostaa voi monella tavalla, mutta aina se on väärin. Paras kosto on tehdä se puhtaasti kovaa taklaamalla jollekkin vastustajan tähdelle tai sitten Moorelle itselleen ja jatkuvasti koko pelin ajan. Turha väittää, että ei satu, kun yli 100kg liikkuvaa lihasta tulee kohti ja vastapuolella on laita+pleksi jotka eivät hirveästi anna periksi.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tässä ketjussa kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että Bertuzzin teko oli väärin. Myös Mooren käytös on lähes poikkeuksetta tuomittu. Keskustelu ja suurimmat erimielisyydet pyörivät nyt lähinnä kirjoittamattomien sääntöjen (olisiko pinnalla ilman Jounin kolumnia?) sekä Mooren taklauksen ympärillä.

Itse haluaisin erottaa Bertuzzin purkauksen ja Mooren taklauksen toisistaan. Olkoonkin, että tuo purkaus tuskin olisi tapahtunut ilman sitä kuuluisaa taklausta. Bertuzzin käytös ei ole puolusteltavissa Mooren teoilla tai tekemättömyyksillä. Moore ei missään nimessä ansainnut moista kohtaloa eikä häntä voida syyttää siitä, että näin tapahtui. Vastuussa tästä ja sen seurauksista on yksin Bertuzzi, eikä Vancouverin valmennus, GM, taustaorganisaatio tai Moore.
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Käsittääkseni VAIN ja ainoastaan NHL-jääkiekolla on näin läpeensä turmeltuneita kirjoittamattomia sääntöjä. Ja muka pelin siistinä pitämiseksi. Kissan vitut!

On olemassa todella kovia pallopelejä, kuten esimrkiksi aussifutis, jonka rinnalla NHL-kiekko on lähinnä hupaisaa poikasten neppailua.

Olen jutellut parin Australiassa asuneen ja Suomeen muuttaneen kaverin kanssa näistä asioista, ja molemmat vakuuttivat, että sielläkin rubgypiireissä tähtikultti voi hyvin. Parhaat tienaavat miljoonia ja asuvat vieraspelin aikana luksussviiteissä. Se on ok ja kuuluu asiaan kuten ammattiurheilussa on aina kuulunut.

Mutta kun peli vihelletään käyntiin, niin KAIKKI ovat tasa-arvoisia kentällä supertähtiplaymakerista omaa kaistaansa vartioivaan pakkiin. Ja tämähän on itsestäänselvästi kilpaurheilun ehdoton perusperiaate.

Paitsi NHL-jääkiekossa. Eiköhän tämäkin tähtipelaajan koskemattomuussääntö pitäisi pikimmiten romuttaa ja jättää rankaisu tuomareille niin NHL:kin alkaisi olla aivan oikea kilpaurheilusarja, eikä mikään urheilun irvikuva.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kirjoittamattomat säännöt, Moore bullshit

Viestin lähetti nuck
En tiedä, mutta tämä "tahdon asia" ei ole riittänyt missään vaiheessa ja kentältä ei saada ylilyöntejä pois, vaikka kuinka tahdottaisiin. Ylilyönnit kuitenkin harvenevat selvästi kirjoittamattomien sääntöjen (toisen pelaajan kunnioituksen) kautta ja väitän, että kirjoittamattomat säännöt ehkäisevät tehokkaammin rikkeitä kuin kirjoitetut.

Olet varmaan oikeilla jäljillä että tärkeintä on asenne (sitä voi kutsua kunnioitukseksi tai miksi vaan), ja ilman tätä asennetta sääntökirja on avuton. Eli toisin sanoen ellei jo valmiiksi ole laajaa ja vakavaa tahtoa luopua näistä ylilyönneistä niin ei tule olemaan myöskään mahdollisuutta valvoa sääntöjen noudattamista niin kovalla kädellä, että muutos tosiaan tapahtuisi koko lajissa. Muutos ei tule koskaan lähtemään sääntökirjasta ja/tai tuomareista. Tämän takia kahvauskin on sitkeästi pysynyt pelin tuhoajana liigassa: tarvittavaa laajaa yhteistahtoa ei koskaan ole ollut tarpeeksi.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Muutama kysymys tulee mieleen:

Miksi ei taklausta voi kuitata taklauksella?

Mitä varten tämä Scott Stevens ei ole joutunut goonien hampaisiin? Jos vastaus on, että häntä ei kukaan pysty pätkimään kuonoon, niin jossain mättää.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Viestin lähetti finnjewel
Muutama kysymys tulee mieleen:

Miksi ei taklausta voi kuitata taklauksella?

Mitä varten tämä Scott Stevens ei ole joutunut goonien hampaisiin? Jos vastaus on, että häntä ei kukaan pysty pätkimään kuonoon, niin jossain mättää.

Ymmärrän pointtisi, vaikka esimerkkisi on huono tai vastauksesi väärä. Stevens on kuuluisa kovista pommeistaan, mutta ne voidaan poikkeuksetta tulkita puhtaiksi.
 
heinamies

Jäsen
Viestin lähetti valas
Toivottavasti Moore kynii kunnon korvaukset Bertuzzilta.

Mikään NHL:n sisäinen sääntö ei puolusta tälläistä. Väitän että Bertuzzi ei tiennyt että kaverille näin kävisi, mutta toisaalta ei varmasti siinä mielentilassa välittänytkään. Moore tipahtaa kuin märkä rätti jäähän ekan lyönnin jälkeen. Bertuzzi pitää kaverista kiinni, joten varmasti huomasi että taju lähti. SIlti alkoi hakata silmittömästi tätä tajuntansa menettänyttä nuorta pelaajaa.

Siis et ole nähnyt videota tapauksesta vai onko vika kenties penkin ja ruudun välissä?

Anteeksi nyt vaan, mutta tapaus oli tarpeeksi paha ilman turhia värityksiäkin. Bertuzzi kaatui iskunsa jälkeen Mooren päälle, koska oli epätasapainossa ja piti Mooren paidasta kiinni tämän menettäessä tajuntansa. Tämän jälkeen samaan kasaan hyppäsi useampikin ukko. Bertuzzi löi siis vain kerran. Mitään silmitöntä hakkaamista ei tapahtunut (jos ensimmäistä lyöntiä ei sellaiseksi lasketa).

Sillä ei ole merkitystä, että näin pahasti käy vain harvoin. Sillä on merkitystä, että näin voi käydä ja siksi tällaiset järjettömät raivokohtaukset täytyy pitää poissa kaukalosta.
Olen tässä samaa mieltä sillä erolla ettei uhrin loukkaantumisen pitäisi vaikuttaa tuomioon. Tuossa oli paljon huonoa tuuria mukana ja jos vammautumista ei olisi tapahtunut, niin koko homma olisi taas kuitattu pään silityksillä ja "pojat on poikia" kommenteilla.

Mistähän tuon alkuperäisen Moore-Näslund -taklauksen saisi näkyville (aiemmin ketjussa ollut linkki ei toiminut)? Olisi mielenkiintoista nähdä onko kyseessä puhdas taklaus vai vahingoittamisyritys.

Tuskin kukaan meistä ilahtuisi jos oman työpaikkasi senioriduunari hyökkäisi ruokalassa takaapäin kimppuusi hakkaisi sinut teho-osastolle ja työkyvyttömyyseläkkeelle.
Missä firmassa on sallittua heitellä toisia työntekijöitä rutiininomaisesti seinille? Tämähän on jääkiekossa sallittua (taklaukset) ja rinnastuksestasi päätellen myös teillä.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Viestin lähetti heinamies
Olen tässä samaa mieltä sillä erolla ettei uhrin loukkaantumisen pitäisi vaikuttaa tuomioon. Tuossa oli paljon huonoa tuuria mukana ja jos vammautumista ei olisi tapahtunut, niin koko homma olisi taas kuitattu pään silityksillä ja "pojat on poikia" kommenteilla.

Mistähän tuon alkuperäisen Moore-Näslund -taklauksen saisi näkyville (aiemmin ketjussa ollut linkki ei toiminut)? Olisi mielenkiintoista nähdä onko kyseessä puhdas taklaus vai vahingoittamisyritys.

Ensimmäinen kappale sisältää turhaa jossittelua. Samaa rataa voisi jatkaa tyyliin; jos vain Moore ei olisi taklannut Näslundia tai jospa Nykänen olisi voittanut sormikoukun...

Itsellänikään ei tuo taklausklippi toiminut. Siitä on aikaa kun olen sen nähnyt ja mielellään katsoisin sen uudestaan. Nyt tuntuu siltä, että tilanne on epäselvä ja klipin voi tulkita haluammallaan tavalla.
 
Hielo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, Espoo Blues, HIFK
Viestin lähetti heinamies
Mistähän tuon alkuperäisen Moore-Näslund -taklauksen saisi näkyville (aiemmin ketjussa ollut linkki ei toiminut)? Olisi mielenkiintoista nähdä onko kyseessä puhdas taklaus vai vahingoittamisyritys.
naslundhurt2.mpg. Minä en pysty tuosta sanomaan, onko kyseessä (normaalia merkittävämpi) vahingoittamisyritys. Sen tietää luultavasti vain Moore itse. Sen sijaan voin sanoa, että Moorea ei kiekko kiinnosta pätkääkään, vaan Näslundia kaveri haluaa kovasti pommittaa.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Oma tulkintani on, että kyseessä oli jäähyn arvoinen taklaus. Kiekon tavoittelu, jossa Moore ei yrittänyt pelata kiekkoa lainkaan. Näslund ei tätä arvannut vaan yritti tavoitella pelkästään kiekkoa odottamatta taklausta. Selvä päähän kohdistunut taklaus, mutta edelleenkään sen kohdistumisen tahallisuudesta ei voi tuon perusteella sanoa mitään.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Re: Re: Re: Re: Re: Kirjoittamattomat säännöt, Moore bullshit

Viestin lähetti repe_joke
Kirjoittamattomissa säännöissä on myös se ihana puoli, että niitä voi aina kääntää oman etunsa mukaisesti, koska niistä ei ole mustaavalkoisella.

Niin on. Esimerkiksi se, että kirjoittamattomien sääntöjen mukaan jäähyjä ei saa kalastaa tai se, että pelaajat eivät saa näytellä loukkaantumisia. Näihin kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu myös tämän ketjun yksi aiheista eli se, että vaarattomassa tilanteessa ei saa taklata tarkoituksellisesti kiekotonta pelaajaa päähän. Jokainen tilanne on aina yksilöllinen ja mitään painettua tekstiä missään kirjassa ei ole olemassakaan. Mutta jokaiselle pitää olla
selvää (valitettavasti ei ole...), että jos taklaat vastustajan kiekottoman tähtipelaajan sairaalaan, odota kuittia.

Jokaisessa kirjoittamattomia sääntöjä koskevassa keskustelussa mielipiteet joukkueen edun mukaan luonnollisesti vaihtelevat fanien mukaan. Esimerkiksi; Joku pelaaja esittää jonkun fanin mielestä loukkaantunutta ja vastustaja joutuu viiden minuutin alivoimalle. Tämä loukkaantunut pelaaja palaa kaukaloon ja tekee pelin voittomaalin. Keskustelu syntyy varmasti, oliko loukkaantuminen aiheellinen loukkaantuminen vai pelkkä "loukkaantuminen". Mitään ei voida kuitenkaan todistaa varmaksi.

Tässä tapauksessa Vancouverin kannattajien mielestä Mooren taklaus oli tarpeeton ja likainen, kiekottomaan pelaajaan kohdistunut erittäin ikävä taklaus. Coloradon kannattajat kertovat, että koska taklauksesta ei annettu jäähyä, taklauksessa ei ollut mitään väärää ja he kyseenalaistavat
kirjoittamattomien sääntöjen olemassaolon. Kun myös Moore kertoo, että ei tiennyt Näslundin edes olleen kentällä, kukaan ei pysty todistamaan mitään.

Moni taklauksen nähnyt on kuitenkin sitä mieltä, että se oli tarpeeton ja likainen, taklaus jossa ei kunnioitettu vastustajaa. Jäähyä ei annettu ja näin ollen se oli pelikirjan mukainen, mutta se oli kuitenkin monen mielestä myös kirjoittamattomien sääntöjen vastainen ja usein tällaisissa tapauksissa seuraa kuitti. Mistään ei löydy mitään kirjoitettua tekstiä, että näin pitäisi toimia, mutta jokainen liigaa seuraava tietää, että näin useassa tapauksessa toimitaan.

Kun kysyin tässä keskustelussa mielipidettä siitä, mitä Canucksin olisi kannattanut tehdä, kaikki vastaajat kertoivat että jotenkin tästä oli maksettava. On selvää, että Bertuzzin kosto oli väärin, enkä puolusta häntä. Kuitenkin näissä teoissa pitäisi nähdä kokonaisuus ja Mooren teolla oli ratkaiseva vaikutus lopputulokseen. En sano, että lopputulos olisi ollut oikea tai että Bertuzzi teki kostonsa oikein, mutta Mooren teolla oli ratkaiseva
vaikutus siihen, että kostoon yleensä päädyttiin.

Bertuzzi pelasi korttinsa väärin ja on ansainnut rangaistuksensa. Hänen hermonsa pettivät totaalisesti ja hän hyökkäsi takaapäin Mooren kimppuun lopettaen (?) miehen uran. Kuitenkin tässä mielestäni pitää kuuluttaa osittain myös Mooren vastuuta. Mielestäni molemmat pelaajat pelasivat korttinsa väärin, Bertuzzi tietysti vakavammin seurauksin. Moore oli toiminnallaan kuitenkin koko sopan aloittaja ja tätä moni katsoo silmät kiinni.

Katson tätä asiaa varmasti Canucks laseillani ja mielestäni tämä on myös luonnollista. Mooren taklaus Näslundiin oli mielestäni erittäin ikävä. Hänen paskapuheensa lehdistölle olivat erittäin ikäviä. Hänen hyökkäyksensä Cooken kimppuun ja tästä tullut hänen kuvitteellinen tilanteen paikkauksensa nostatti karvoja entisestään. Hänen tappeluista kieltäytymisensä olivat mielestäni tässä tilanteessa väärin ja hänen viimeinen temppunsa, koko organisaation nostaminen syytteeseen on mielestäni pelkkä rahastuskeino ja esimerkiksi Brian Burken vetäminen tähän soppaan on todella ihmeellistä.
 
nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Viestin lähetti secord
Tässä ketjussa kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että Bertuzzin teko oli väärin. Myös Mooren käytös on lähes poikkeuksetta tuomittu. Keskustelu ja suurimmat erimielisyydet pyörivät nyt lähinnä kirjoittamattomien sääntöjen (olisiko pinnalla ilman Jounin kolumnia?) sekä Mooren taklauksen ympärillä.

En tiedä olisiko Jounin ja The Hockey Newssin ansiokkaalla kirjoituksella kirjoittamattomista säännöistä tähän keskusteluun yhteyttä. Ainakin tämä kirjoitus nosti nämä säännöt varmasti yleiseksi puheenaiheeksi. Tosin aina kun tällainen tilanne syntyy, keskustelua kirjoittamattomista säännöistä syntyy. Kirjoitin itsekin jo yli vuosi sitten näiden sääntöjen noudattamisen puutteesta tämän jutun keskuudessa.

Viestin lähetti secord
Itse haluaisin erottaa Bertuzzin purkauksen ja Mooren taklauksen toisistaan. Olkoonkin, että tuo purkaus tuskin olisi tapahtunut ilman sitä kuuluisaa taklausta. Bertuzzin käytös ei ole puolusteltavissa Mooren teoilla tai tekemättömyyksillä. Moore ei missään nimessä ansainnut moista kohtaloa eikä häntä voida syyttää siitä, että näin tapahtui. Vastuussa tästä ja sen seurauksista on yksin Bertuzzi, eikä Vancouverin valmennus, GM, taustaorganisaatio tai Moore.

Kuten kirjoitin yllä, minä haluaisin puolestani katsoa kokonaisuutta tässä asiassa koska molemmat ovat tiiviisti yhteyksissä toisiinsa. Bertuzzia voidaan lynkata tietysti niin paljon kuin jaksetaan ja kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, että hänen tekonsa oli väärin. Mies on helppo pistää nyt matalaksi ja syystäkin. Kuitenkaan silmiä ei kannata mielestäni ummistaa siten, että hän olisi hyökännyt ilman mitään syytä Mooren kimppuun. Tässä kävi todella ikävästi, mutta molemmissa oli syynsä ja Mooren pakoilu edesauttoi tätä koko soppaa
merkittävästi.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Mielestäni tuossa taklauksessa ei sinänsä ole mitään väärää, mutta se toki on varsin turha. NHL-säännöillä päähän kohdistunut taklaus ei käsittääkseni ole rike (edellyttäen että taklaa olkapäällä, kuten Moore teki)

Bertuzzin koston tuomitsen täysin. Mooren ei kuitenkaan pitäisi saada minkäänlaisia korvauksia keneltäkään muulta kuin Bertuzzilta.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Hielo
Sen sijaan voin sanoa, että Moorea ei kiekko kiinnosta pätkääkään, vaan Näslundia kaveri haluaa kovasti pommittaa.

Siltä minustakin ehdottomasti näyttää, Moore olisi voinut valita luistelulinjansa toisin tai tavoitella kiekkoa, sen sijaan hän oikein hakeutuu kontaktiin Näslundin kanssa huomatessaan tämän koettavan viimehetkillä välttää taklauksen. Näslundilla ei asennostaan johtuen ollut juurikaan mitään tehtävissä, sen sijaan Moorella oli - hän valitsi taklauksen, seuraukset kaikki tiedämme.

Olisinko itse vastaavassa tilanteessa taklannut? Houkutus olisi ollut suuri, kenties olisin taklannut mutta olisin myös kantanut vastuun teostani, mitä Moore ei mielestäni tee. Hän vältti vastuun kantamisen, toimi omalta osaltaan kirjoittamattomia sääntöjä vastaan (sitä "sääntöpykälää" en allekirjoita jossa kielletään tähtipelaajien taklaaminen) nähdyin seurauksin. Hänen toimintansa ei kuitenkaan anna oikeutta Bertuzzin tuomiolle, se oli liioittelua ja kohtuutonta.

vlad.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös