Mainos

Tampere – mainettaan parempi kaupunki

  • 375 855
  • 2 023

ipaz

Jäsen
Mitäs vikaa tuossa Uros live nimessä on? Tietty joku Tampere areena olisi varmasti ollut osuvampi nimi, mutta money talks. Ei tuo nyt sen huonompi ole kuin vaikkapa hartwall areena.

Eihän siinä mitään vikaa pitäiskään olla, mutta joillekin feministeille ja muille mielensäpahoittajille se oli vähän liikaa kun tuollainen nimi areenalle ostettiin. Myös kyseinen firma sai osakseen melkoisen paskamyrskyn sen jälkeen kun samat ihmiset keksivät kyseisen nimisen firman olemassaolon tietämättä kuitenkaan yhtään mitä se edes tekee.

Mihin vdx muad zorbas tuolla viestillään viittaa, taitaa olla tämä viimeviikolla julkisuuteen tullut tieto, että Uroksen kassa on todellisuudessa paljon heikompi kuin mitä julkisuudessa on annettu ymmärtää. Osa tulokseksi ilmoitetuista luvuista ovatkin myyntisaamisia, joita yhtiö ei ole edes perinyt asiakkailtaan. Muutenkin tilipäätösiä on jäänyt tekemättä. Areenalle Uros on kuitenkin hoitanut kaikki velvoitteensa, joten nimi varmasti pysyy - ainakin jokusen vuoden.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Ihmiskyrpä has left the ci...area limits! Joka kerta kun tämä kekkuli mainosti menemisiään ja tulemisiaan, vitutti kuin pientä oravaa. Suurin mainehaitta arealle koskaan missään. Mitä vittua se tänne edes muutti. Toivottavasti uusi pormestari pitää huolen, että tämä limanuljaska ei astu tänne jalallaan enää koskaan.
Onko Valavuori jättänyt Kauppi Sport Centerin siivouskomeron pölyt taakseen? Se olisi hyvä se.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Yksi kysymys: mitä onnettomuuksia noissa ratikan sisätiloissa oikein sattuu? Ajo on nykivää ja porukka kaatuilee? Helsingissä en vastaavaa ilmiötä oikein tunnista.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro

Yksi kysymys: mitä onnettomuuksia noissa ratikan sisätiloissa oikein sattuu? Ajo on nykivää ja porukka kaatuilee? Helsingissä en vastaavaa ilmiötä oikein tunnista.
Osalle porukasta on istumapaikka ihan mahdoton käsite. Etenkin sivusuunnassa olevat taittuvat penkit oli aiemmin usein miehitetty niiden edessä seisoen, miksipä istumaan. Onhan siellä tolppaa ja lenkkiä joista pitää kiinni seisoskelijan, mutta ei taida maistua, ihan itseään saa syyttää.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Yksi kysymys: mitä onnettomuuksia noissa ratikan sisätiloissa oikein sattuu? Ajo on nykivää ja porukka kaatuilee? Helsingissä en vastaavaa ilmiötä oikein tunnista.
En tiedä mitä siellä on tapahtunut, mutta Tampereella nuo kaahaavat jopa 70 km/h kun Stadissa maksiminopeus taitaa olla jotain 40-50 km/h.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Väki on tottunut sardiinibusseihin, joissa saa seistä tönkkönä, haistaa naapurin kainalohien ja taistella tosissaan päästäkseen pysähdyksen aikana ulos autosta. Ei osaa seistää omillaan kun on enemmän tilaa ympärillä.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Osui silmiini lehtijuttu jonka mukaan Tampereella poliitikoille on maksettu 380 euroa kaupunvaltuuston kokouksen kokouspalkkiona kun Turussa on maksettu 180 euroa ja Oulussa 150 euroa. Ovatko tamperelaiset poliitikot niin ylivertaisia turkulaisiin ja oululaisiin verrattuna, että he ovat suurelta tuntuvat palkkionsa ansainneet vai onko palkkioissa joku Tampere-lisä?
 
Valapatto

Ovat täysin ylivertaisia.
 
Taitaa johtua siitä, että palkkiosta tuli kiinteä eikä kokouksen mahdollisesta venymisestä johtuvia lisiä enää makseta (poikkeuksena talousarviokokoukset). Lisäksi edellytyksenä palkkioon on yhden tunnin läsnäolon sijaan kahden tunnin läsnäolo. Kaikki muistavat "ratikka-kokouksen" joka kesti yli kuusi tuntia, ennen kun pääsivät äänestämään ja tekemään päätöksen. Tuolloin valtuutetuille piti maksaa ylityökorvauksia pitkittyneestä kokouksesta. En tosin nyt pikaisesti löytänyt, että minkälaisia nämä korvaukset olivat.

Helsingissä valtuutetun kokouspalkkio on 410 euroa, jossa yli 3h pituisen kokouksen lisä on 50% (eli 205e). Vantaalla palkkio on 240 euroa, jossa lisää yli 3h pitkästä kokouksesta 40% peruspalkkioon nähden (eli 96e). Espoossa palkkio on 355e.

Tiedä sitten istutaanko Tampereella kokouksissa pitempään, vai miksi palkkio on noinkin iso verrattuna vaikkapa lähes samankokoiseen Vantaaseen. Paljon täällä ainakin on tehtyä tiukkoja ja merkittäviä investointipäätöksiä viime vuosina.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Osui silmiini lehtijuttu jonka mukaan Tampereella poliitikoille on maksettu 380 euroa kaupunvaltuuston kokouksen kokouspalkkiona kun Turussa on maksettu 180 euroa ja Oulussa 150 euroa. Ovatko tamperelaiset poliitikot niin ylivertaisia turkulaisiin ja oululaisiin verrattuna, että he ovat suurelta tuntuvat palkkionsa ansainneet vai onko palkkioissa joku Tampere-lisä?

Tampereella rakennettiin kaupungin pääväylällä oleva rantatunneli ennakoitua nopeammin ja halvemmalla. Turussa yhden kävelysillan rakentamisen aikataulu on venynyt ja kustannukset kasvaneet. Tampereen ydinkeskustaan nousee uusi monitoimihalli, Turussa ei pystytä sopimaan edes pienen konserttitalon paikasta. Kummassakohan kokouspalkkioiden maksaja (veronmaksaja) saa rahalleen paremman vastineen?
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kummassakohan kokouspalkkioiden maksaja (veronmaksaja) saa rahalleen paremman vastineen?
Varmaan Tampereella kun Turussa monet rakennushankkeet ovat viime vuosina menneet pieleen. Liittyykö kaupunginvaltuutettujen kokouspalkkioiden suuruus asiaan? Maksetaanko heille tulospalkkioita?
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tampereella suurin syys asioiden eteenpäin menemiseen on SDP:n ja Kokoomuksen yhteistyö. Täällä onneksi Kepu ja muut kaupungistumisen jarrupuolueet ei saa valtaa. Voisi ottaa oppia valtakunnankin politiikkaan.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions

Ja lisäksi noissa isoissa infrahankkeissa on varmasti auttanut se, että käytössä on allianssimalli eli tilaaja ja tuottaja tekee yhteistyötä, hyötyy nopeasta ja edullisesta valmistumisesta tai ottaa vahinkoa hitaasta ja kalliista valmistumisesta samalla tavalla yhdessä.
 
Tuo allianssimalli on ollut kyllä Tampereella erittäin toimiva. Tunneli valmistui ennen määräaikaa ja alle budjetin, ja nyt myös raitiotie tuli 30 miljoonaa edullisemmaksi mitä oli budjetoitu ja valmistui etuajassa. Hämeenkadun piti olla täysin valmis vasta keväällä 2022, mutta siellä on jo ihan jotain viimeisimpiä viilaamisia valaistusten kanssa ollut kaikki valmista jo muutaman kuukauden. Ja kaiken lisäksi Hatanpään valtatien pätkää linja-autoasemalle ei edes ollut alkuperäisessä ykkösvaiheen suunnitelmassa. Nyt sekin on rakennettu ja Hervannasta pääsee ratikalla 300m päähän uudesta areenasta - tosin yhdellä vaihdolla.

Raitiotien kakkososaa Pyynikintori - Santalahti - Lentävänniemi rakennetaan par aikaa täyttä höökiä. Osa 2A eli Santalahteen pitäisi olla valmis 2023 ja osa 2B Lentävänniemeen 2024. Mutkana matkassa on vielä Näsijärven pohjukan täyttö tekosaaria varten, mutta eiköhän sekin valitusten jälkeen läpi mene. Uuden Näsisaaren täyttöaines, joka on louhittu Sulkavuoren sisään rakennettavasta jätevedenpuhdistamosta on valmiina kasana Lielahdessa ja odottaa vain lupaa, että se voitaisiin kipata järveen raitiotien pohjamateriaaliksi. Tuossakin kaupunki olisi säästänyt miljoonia, jos lupa olisi herunut heti ja kivet olisi saanut ajaa heti saaren pohjaksi mutta Tampereen Ympäristönsuojeluyhdistys ja Suomen Luonnonsuojeluliitto ovat valittaneet täytöstä. Vaasan Hallinto-oikeus hylkäsi valitusluvat, mutta nyt se on ilmeisesti sitten menossa korkeimpaan oikeuteen. Perusteluina mm. veden virtausten muuttuminen, pohjavedet sekä tietenkin maiseman radikaali muuttuminen. No mutta oliko se Lielahden tehdasalue sitten kauniimman näköinen, kun uudet tiet ja talot...
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Koko Lielahden peltoaukea, täynnä sekalaisia kauppoja ja liikekiinteistöjä, sekä tietysti tehdasalue, on helvetin ruma. Mikään muutos siihen ei voi mennä huonompaan suuntaan.

Tampereen esteettinen häpeäpilkku se on, kaikkinensa.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Tuossakin kaupunki olisi säästänyt miljoonia, jos lupa olisi herunut heti ja kivet olisi saanut ajaa heti saaren pohjaksi mutta Tampereen Ympäristönsuojeluyhdistys ja Suomen Luonnonsuojeluliitto ovat valittaneet täytöstä. Vaasan Hallinto-oikeus hylkäsi valitusluvat, mutta nyt se on ilmeisesti sitten menossa korkeimpaan oikeuteen. Perusteluina mm. veden virtausten muuttuminen, pohjavedet sekä tietenkin maiseman radikaali muuttuminen. No mutta oliko se Lielahden tehdasalue sitten kauniimman näköinen, kun uudet tiet ja talot...
Yksi perustelu tosiaan taitaa olla se, että tekosaari pilaisi kansallismaiseman. Sitä olen muutamaan kertaan pohtinut, että mihin kohtaan pitää mennä ja mihin suuntaan siitä katsoa, että näkisi sen kansallismaiseman, joka tuossa menisi pilalle.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nyt kun Uros -areena on menossa nimenä luiskaan, niin tasapuolisuuden nimissä uusi sponsori voisi olla Venus-yhtiö. Niitä löytyy ainakin Intiasta, Kiinasta, USA:sta, Englannista...
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuo allianssimalli on ollut kyllä Tampereella erittäin toimiva. Tunneli valmistui ennen määräaikaa ja alle budjetin, ja nyt myös raitiotie tuli 30 miljoonaa edullisemmaksi mitä oli budjetoitu ja valmistui etuajassa. Hämeenkadun piti olla täysin valmis vasta keväällä 2022, mutta siellä on jo ihan jotain viimeisimpiä viilaamisia valaistusten kanssa ollut kaikki valmista jo muutaman kuukauden.
Sanoisin, että tuo allianssimalli vaikuttaa siihen, että molemmilla osapuolilla on halu tehdä realistinen toteutusaikataulu jo suunnitteluvaiheessa. Ei siis tapahdu kummankaan osapuolen tinkaamista, että pitää olla valmista vuoden x huhtikuussa, vaikka toinen osapuoli tietää jo siinä kohtaa, että voipi tulla siihen mennessä kiirus. Neuvottelut ja työ etenevät pitkin matkaa paremmassa hengessä, kun kumpikin pääsee osille hyvästä lopputuloksesta.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Ratikkaa tulee matkoihin keskustaan ja takaisin käytettyä jos laiskuuttaan tai huonon kelin takia ei pyörällä viitsi. Tänään ensimmäistä kertaa näin matkalipuntarkastajat ratikassa, hiki ei otsalle noussut kun olin kuuliainen ja maksoin matkan kuten aina. Niiden olisi hyvä tehdä isku tuossa Turtola <-> Hervanta välillä, siinä on niin pitkä pätkä ilman pysäkkiä ettei matkaliputon ketku pääsisi karkuun.

Olihan siinä Stockmannin pysäkillä edustava paikallinenkin vokottelemassa nättejä tarkastajia, ilmoitti olevansa niin kännissä ettei tosikaan. Ei ne kiinnostunut isännästä, varmaan ainoastaan sen takia kun olivat töissä, muuten olisi heti lähtenyt kolmikko miehen mukaan.
 
Kun itse käytännössä päivittäin ratikalla kuljen, niin aika paljon ihmisiä kyllä maksamatta matkustelee. Itselle tarkastus on osunut kolmesti. Toivottavasti mahdollisimman moni liputon jää kiinni.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Aamulehdessä oli juttua siitä, miten ratikan ykköslinjalla on kolme kertaa vähemmän matkustajia kuin kolmosella.

Jutussa kaupungin edustaja sanoo: ”Toivottavasti linja jatkuu molemmista päistä, jolloin siitä tulee matkustuksessa ihan ykköslinjamme. Potentiaalia siinä ihan varmasti on."

Se olisikin mielenkiintoista jos ei jatkuisi. Silloin ykköslinja olisi ns. kusessa. Eli sen olemassaolo ei olisi ollut missään nimessä tarkoituksenmukaista käyttäjämäärän näkökulmasta. Linjan tarpeellisuuden tekisi kyseenalaiseksi myös se, että varsin pitkälle itäänpäin ykköslinjan asukkaat voisivat käyttää myös kolmosta.

Olen ehdottomasti ratikan kannattaja, mutta ykköslinjan jatkon epävarmuus saa miettimään ratikkasuunnitelman periaatteellista kestävyyttä/järkevyyttä. Kovin epätodennäköistä jatkumattomuus varmasti on, mutta noin niin kuin periaatteessa. Voisi jopa kuvitella, että joku perussuomalaiset vetäisi päätöksen tehneet jos ei nyt valtakunnanoikeuteen niin ainakin paikallisille käräjille. Olisi kiva tietää, miten päätöksenteon yhteydessä on keskusteltu vaihtoehdosta, että ykköslinja jäisi nykyisen kaltaiseksi.

Jos jatkoa ykköslinjalle ei tule, niin aika paljon saisi rakentaa, että ykkönen pääsisi tarkoituksenmukaiseen käyttäjäpotentiaaliin. Linjan varrelle kun ei oikein mahdu mitään uutta asujaimistoa. Ainoa vaihtoehto olisi Kalevan ja Kissanmaan rajamaat: virastotalon eteen kekkosentien päälle on suunniteltu kantta, Tekun ja Taysin parkkipaikoilla olisi ainakin teoriassa tilaa ja Litukan siirtolapuutarha nostettaisiin turpeesta vttn Niihamaan - siinäpä oikeastaan ne rakentamismahdollisuudet. En tiedä, saisiko noilla 10 000 asukasta lisää, mutta jotain tuota luokkaa tarve olisi.
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Eikö toi ratikan ykköslinja ole aika turhake tällä hetkellä. Keskustan mummot pääsee tayssiin sillä joo, mutta ehkä saisi ruveta laajentumaan hatanpäälle ja pirkkalaan mahdollisimman nopeasti.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Eikö toi ratikan ykköslinja ole aika turhake tällä hetkellä. Keskustan mummot pääsee tayssiin sillä joo, mutta ehkä saisi ruveta laajentumaan hatanpäälle ja pirkkalaan mahdollisimman nopeasti.

Eiköhän se siitä laajene tuonne, jahka Lentävänniemen haara on valmis?
Järkevää olisi myös kääntää siitä sitten haara meneen viinikan läpi Nekalan kautta Turtolaan, vaikka sinne Cittarille?
Hervannasta tulija voisi siinä vaihtaa linjaa, niin ei tarvisi Kalevan kautta kiertää keskustaan...? Uudelle areenallekkin olisi siten helpompi tulla ko. suunnista ratikalla...
Viinikan ympyrässä tosin voisi olla ahdasta?
Taysin alueeltahan ratikka kaiketi tulee jatkumaan aina sinne Lamminrahkaan, josta täällä taidettiin aiemmin puhella...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös