Tammikuun tasaus 2013

  • 81 379
  • 203

Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Yleisömäärät runkosarjassa 12-13 - SM-liiga

Siinä vielä linkki liigan katsojalukuihin. Ifk halli ei vedä läheskään aina täyteen edes tuota 8200 katsojaa, joten on aivan turha puuia että Jokerit tarvitsee ifkiä. Kärjistetysti ajatellen, jos jullit pelaisi hallissa jonka kapasiteetti olisi 13K, olisi halli puolillaan.
 
Inttikaveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK (Joukkue ja nimimerkki)
Keskustelemme selvästi eri asioista. Teidän hallin pieni katsojakapasiteetti ei edes anna mahdollista määritellä katsojalukuja vastustajan suhteen. Jos Jokerit pelaisi nordiksella tai sen kokoisessa hallissa, olisi katsoja KA kokoajan korkeampi kuin ifkillä, kyllä, aina tuo 8200. Areenalla käy jatkuvalla syötöllä enemmän jengia kuin jullihallissa. Et varmaan tätäkään kiellä?

Argumenttisi on väärä.

No totta munassa siellä käy enemmän porukkaa, kun liputkin on puolilmaisia IFK:n vastaaviin. Mutta miten tuo liittyi aiheeseen?

IFK:lta mielestäni hyvä valinta. HPK taistelee samoista pisteistä, ja nyt on hyvä mahdollisuus saada heitä kiinni paljonkin. En tajua, miksi sitä pidetään pelkuruutena jättää matsi Jokereita vastaan väliin, ainoa syy valita heidät olisi ollu muutama tuhat euroa ja mahdollisuus 32. ja 33. paikallismatsiin kahden ja puolen vuoden aikana.
 
Viimeksi muokattu:

Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Emme puhu lipun hinnoista tai edes siitä että "miksi" jengi hallilla käy. Puhuimme siitä että kummalla joukkueella on parempi imu koti-peleihin.

Ja mitä tulee tohon IFK:n tasausvalintaan, mielestäni heiltä hyvä veto valita hämptön, palvelee heitä paremmin enkä todellakaan ole sitä mieltä että heillä olis joku velvollisuus valita Jokerit.

Niin tai näin, tää asia on mun osalta loppuunkäsitelty.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Puhuimme siitä että kummalla joukkueella on parempi imu koti-peleihin.

Niin, jos tarkkoja ollaan, niin minä puhuin ihan toiselle nimimerkille ja sinä tartuit tähän kohtaan ja väitit argumenttiani virheelliseksi.

Meillä halli vetää korkeista hinnoista ja vastustajista huolimatta väkeä hyvin melkein pelistä, kuin pelistä. Meillä ei vastustaja määrittele katsojalukuja samallatavalla kuin ilmalassa, koska meillä se oma joukkue kiinnostaa enemmän, kuin vastustaja.

Kun sitten katsotaan niitä katsojalukuja sm-liiga sivuilta, niin molemmat joukkueet ovat ainakin kertaalleen vetäneet hallinsa täyteen ja heikoimmat tulokset ovat

03.12 Jok-Pel 7084 (13349 paikast) 53%
18.09 IFK-Sai 5857 (8200 paikasta) 71%

Eikä näissä luvuissa ole otettu sitä huomioon, että vaikka Nordiksella on joskus väitetty syöttöpisteitä puhutun ylimääräisiä, niin aivan samalla tavalla on väitetty jaffalassa silloin tällöin puhutun ylimääräistä juurikin noissa katsojaluvuissa.

Äkkisältään voisi tosiaan uskoa, että Nordiksella kotijoukkue kiinnostaa enemmän. Toisinsanoen vierasjoukkue ei aiheuta niin suurta heittelyä katsojaluvuissa (ei kokonaismäärissä, eikä edes suhteellisesti), korkeista lippuhinnoista huolimatta.

Eli ihan aiheeseenkin palaten. HIFK teki täysin oikean ratkaisun, omista lähtökohdistaan. Kolkyt peliä kolmessa vuodessa! Fuck this shit! sanois työsulkuvahvistuskin.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Niin, jos tarkkoja ollaan, niin minä puhuin ihan toiselle nimimerkille ja sinä tartuit tähän kohtaan ja väitit argumenttiani virheelliseksi.

Kun sitten katsotaan niitä katsojalukuja sm-liiga sivuilta, niin molemmat joukkueet ovat ainakin kertaalleen vetäneet hallinsa täyteen ja heikoimmat tulokset ovat

03.12 Jok-Pel 7084 (13349 paikast) 53%
18.09 IFK-Sai 5857 (8200 paikasta) 71%

Eikä näissä luvuissa ole otettu sitä huomioon, että vaikka Nordiksella on joskus väitetty syöttöpisteitä puhutun ylimääräisiä, niin aivan samalla tavalla on väitetty jaffalassa silloin tällöin puhutun ylimääräistä juurikin noissa katsojaluvuissa.

Toi Pelicans matsi on erittäin huono vertailukohta, koska peli pelattiin maanantaina ja samalla viikolla oli kaksi muuta kotipeliä. Epäilen, että Nordiksella ei menisi 4k rikki, jos te pelaisitte maanantaina Ilvestä vastaan, kun edessä olisi samalla viikolla vielä kotipelit Kärppiä ja KalPaa vastaan.
 
Jaksaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, NHL
Joka ketju menee tähän tsadilaisten vänkäämiseen, mikä vittu teitä vaivaa?

Hakatkaa toistenne ikoneita lisää ja hommatkaa vaikka oma Jokerit vs HIFK keskustelupalsta sitä varten.
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toi Pelicans matsi on erittäin huono vertailukohta, koska peli pelattiin maanantaina ja samalla viikolla oli kaksi muuta kotipeliä. Epäilen, että Nordiksella ei menisi 4k rikki, jos te pelaisitte maanantaina Ilvestä vastaan, kun edessä olisi samalla viikolla vielä kotipelit Kärppiä ja KalPaa vastaan.

Todella väärä epäilys! HIFK on jäänyt SM-liigan ottelussa nopealla vilkaisulla kerran 2000-luvulla alle viiden tuhannen katsojan, silloinkin n. 4500 katsojaa.

Otetaan vielä tuohon tuommoinen kolmen kotiottelun viikko vaikka kaudelta 2004-2005: ke HIFK-SaiPa 6534, pe HIFK-Kärpät 8120 ja su HIFK-jokerit 6379. Mutta joo, alkaa olemaan aika OT joten eiköhän tämä riitä tästä väännöstä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Mä tuun kiittään tänne avoimesti HIFK:ta munakkaasta ratkasusta, kun ne on päättäneet tukea lähikaupungin joukkuetta lisäyleisöllä, kun tuonne Hämeenlinnaan järjestään HIFK vetää sellaset 500+ ihmistä enemmän keskiarvoon nähden, joka on taas pienelle seuralle karmee summa. Siinä saa raha Kekäläinen itkee ihan rauhassa sen yhen nollan perään, mutta kyllä HPK:n kassa kiittää tästä pienestä tulonsiirrosta Etelän rikkailta. Kiva että joskus menee näinkin että voi näyttää Kekäläisen itkuille pitkää nenään ja toivoa että Hämeenlinnassa on viitosella alkava yleisömäärä. (tuskin on mutta lähelle päässee)
 
Terveis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Mistä näitä Kekäläisen itkuja voi muuten lukea? Hirveää urbaanilegendaa liikkuu about ranteiden viiltelystä tämän asian johdosta, mutta itse en ole löytänyt kun sen IS-jutun missä Kekäläinen nyt ei ainakaan asian perään hirveästi itkeskellyt.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mistä näitä Kekäläisen itkuja voi muuten lukea?
Ketä kiinnostaa? Johan tässä on luettavana sivukaupalla jokerifanien itkua siitä miksi HIFK ei valinnut Jokereita tasausvastustajakseen. Minulle ainakin siinä on jo riittoisasti jokeri-itkua luettavaksi. Jos se ei jollekulle riitä niin menköön lukemaan otteluketjufoorumista jokerifanien itkua tuomareista.

Kalen kierros on perseestä. Tosin ihan mielenkiintoiset otteluparit tänä vuonna, että ei sikäli mitään.
 
Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ketä kiinnostaa? Johan tässä on luettavana sivukaupalla jokerifanien itkua siitä miksi HIFK ei valinnut Jokereita tasausvastustajakseen. Minulle ainakin siinä on jo riittoisasti jokeri-itkua luettavaksi. Jos se ei jollekulle riitä niin menköön lukemaan otteluketjufoorumista jokerifanien itkua tuomareista.

En sitten tiedä, että onko useimmilla täällä luetun ymmärtämisessä jotain suurempaakin häikkää, mutta ei täällä olla mitään itketty. Jonkin verran hämmästelty tätä valintaa ja lyöty argumentteja puolesta sekä vastaan - sitä kutsutaan keskusteluksi. Kannattaisi kokeilla joskus.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
"No okei ei keklu itkenykkää mut jokerikannattajat itkee tuomareista otteluketjussa!" töpsykän logiikkaa.

Jotain ihme solinaa taas kuuluu. Joko sait neljänneksesi sämpylästä syötyä?

Eikun oikeasti, ihme selittelyä että HIFK:n pitäisi muka aina valita Jokerit. Kai sitä joskus saa vieraissa käydä.
 
Mr Uffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikun oikeasti, ihme selittelyä että HIFK:n pitäisi muka aina valita Jokerit. Kai sitä joskus saa vieraissa käydä.

Saa toki, ja jullien tilanne on sellainen, ettei heidän kannata edes lähteä mittelemään kikkeliä stadin ykkösjoukkueen kanssa. Kummastelen vain sitä, että parin kauden takainen mestari on taantunut tuohon kerhoynnämuut-tasolle, eivätkä he edes kykene taistelemaan Helsingin herruudesta, koska joutuvat tekemään kaikkensa jonkun vitun säälipleijaripaikan eteen.
 
Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
...koska joutuvat tekemään kaikkensa jonkun vitun säälipleijaripaikan eteen.

Eiköhän jullit itsekkin kyseisen asian tiedosta, ihan ilman provosointia. Siellä on hommat mennyt vituiksi valmentajavaihdoksen ja loukkaantumisien suhteen. Lisäksi koko joukkue on alisuorittanut eikä pidä unohtaa sitä surullista päivää case Ben Amor/Peltonen, kai siinäkin ollut osasyynsä joukkueen tilaan.
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Saa toki, ja jullien tilanne on sellainen, ettei heidän kannata edes lähteä mittelemään kikkeliä stadin ykkösjoukkueen kanssa.

Muuhun viestin osaan jo joku ehti tarttua, mutta tähän vielä se, että eikö niitä Helsingin herruuden paikallistaistoja sitten ole viime vuosien aikana ollut tarpeeksi?

Aiemminkin totesin niin HIFK:n ainut järkisyy valita Jokerit olisi ollut heidän mestaruuskevään kaltaisessa boostin haussa. Kun HIFK tiputti Jokerit ei sitä junaa pysäyttänyt enää mikään, tiedä vaikka samanlainen vire olisi ilmestynyt tästä tasauksesta. Mutta juuri nyt kun valinnat tehtiin oli joukkueiden taso niin kaukana toisistaan, että mielestäni fiksu veto HIFK:lta valita joku oman pistekastin jengeistä ja koittaa nousta sarjapykäliä viemällä lähimmiltä kilpailijoilta pojoja.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuten HBL asian uutisoi - HIFK valitsi järjellä, ei tunteella. Jokainen voi itse päättää kummalla kannattaa valita. Ohessa oma arvioni valinnan seurauksista:

Jos HIFK olisi valinnut Jokerit

Maksaneita katsojia kotipelissä
8200

Pisteitä kahdesta pelistä
Arvio: 0-1
Best case scenario: 3-4

HIFK valisi Kerhon

Maksaneita katsojia kotipelissä
Arvio: 7900-8100
Best case scenario: 8200
Worst case scenario: 7000

Pisteitä kahdesta pelistä
Arvio: 4-5
Best case scenario: 6
Worst case scenario: 0

Toki pitää huomioida sekin, että Jokerit-peleissä irtolipuilla on lisähinta. Silti olen HBL:n kanssa samoilla linjoilla - HIFK teki järkivalinnan.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Huomenna se sitten alkaa, ja ylihuomenna päättyy.

Kävin aikani kuluksi läpi, millaisia muutoksia sarjataulukkoon on tullut sen jälkeen, kun tammikuun tasauksen peliparit valittiin 10. joulukuuta. Listassa alla on joukkueparit, suluissa sarjatilanne ja pistemäärä valintahetkellä. Jokaisen otteluparin perässä on muutos tilanteeseen valitsijajoukkueen kannalta.

Koodi:
13. Pelicans 49 p. (13., 30 p.) - 14. Ilves 39 p. (14., 29 p.)
ero joulukuussa 1 sija, 1 piste - muutos: 0 sijaa, +9 pistettä.

12. TPS 50 p. (12., 40 p.) - 6. Lukko 63 p. (11., 41 p.)
ero joulukuussa 1 sija, 1 piste - muutos: -5 sijaa, -12 pistettä.

11. Ässät 59 p. (10., 42 p.) - 10. Blues 61 p. (8., 44 p.)
ero joulukuussa 2 sijaa ja 2 pistettä - muutos: 0 sijaa, 0 pistettä.

5. HPK 64 p. (7., 50 p.)  - 7. HIFK 63 p. (9., 43 p.)
ero joulukuussa 2 sijaa, 7 pistettä - muutos: 0 sijaa, +6 pistettä.

4. Tappara 66 p. (6., 51 p.) - 1. Jokerit 78 p. (1., 59 p.)
ero joulukuussa 5 sijaa, 8 pistettä - muutos: +2 sijaa, +4 pistettä.

2. KalPa 74 p. (2., 56 p.) - 3. Kärpät 69 p. (4., 53 p.)
ero joulukuussa 2 sijaa, 3 pistettä - muutos: -1 sija, +2 pistettä.

9. SaiPa 63 p. (3., 55 p.) - 8. JYP 63 p (5., 52 p.)
ero joulukuussa 2 sijaa, 3 pistettä - muutos: -3 sijaa, -3 pistettä.

Onnistuneista valinnoista kertoo lopulta pelien lopputulokset, mutta otan esille muutaman huomion.

- Pelicans on kasvattanut eroa Ilvekseen, ja saa vastaansa liigan tämän hetken heikoimman joukkueen. Onnistunut valinta.

- TPS toisena valitsijana valitsi silloin vain yhden sijan, ja yhden pisteen ylempänä olevan Lukon, mutta nyt ero on 7 sijaa ja 13 pistettä. Ennakkoon epäonnistunut valinta.

- Ässät taistelee samoista tärkeistä sijoituksista Bluesin kanssa, joten valintaa voidaan ennakkoon pitää onnistuneena ja mielenkiintoisena.

- Jokerit oli liigan kärjessä jo silloin, kun Tappara sen valitsi, mutta piste-erossa Tappara on kirinyt. Saa nähdä, onnistuuko Rautakorven juoni.

- SaiPa-JYP-parin molemmat joukkueet ovat tasaisessa laskusuunnassa ja ero on pysynyt lähes samana.

Kahdesta muusta parista en tältä istumalta pysty sanomaan mitään.

Vaikka vastustankin tasauspelejä, on pakko myöntää, että kyllä nämä mielenkiintoa lisäävät.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Toki pitää huomioida sekin, että Jokerit-peleissä irtolipuilla on lisähinta. Silti olen HBL:n kanssa samoilla linjoilla - HIFK teki järkivalinnan.

Sen lisäksi, kun olisi turpaa tullut ja pisteet mennyt niin olisi vitutusta lisännyt se, että jatkuvasti väännetään Jokereita vastaan! Alkaa pikkuhiljaa tulla yli noi paikallismatsit kun niitä nyt on viime vuosina hakattu urakalla. Vaihtelu virkistää ja HPK oli ihan mukava valinta :)
 
Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
- Pelicans on kasvattanut eroa Ilvekseen, ja saa vastaansa liigan tämän hetken heikoimman joukkueen. Onnistunut valinta.

Kerran Pelicans valitsi Ilveksen, niin tuo taulukko kusee, eikö? Onko siinä vain Pelicansin ja Ilveksen sijoitukset ja pisteet väärinpäin vai muutakin häikkää?
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kerran Pelicans valitsi Ilveksen, niin tuo taulukko kusee, eikö? Onko siinä vain Pelicansin ja Ilveksen sijoitukset ja pisteet väärinpäin vai muutakin häikkää?

Radiopään taulukko on tehty ilmeisesti sen hetken taulukon perusteella, jolloin valinnat tehtiin. Pelicans oli 13. ja Ilves 14.

Valinnat tehtiin kuitenkin 30 kierroksen pistetilanteen perusteella, jossa Ilves oli Pelicansia edellä. Reaaliaikaisessa sarjataulukossa se ei näkynyt missään vaiheessa johtuen erilaisista pelimääristä.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kerran Pelicans valitsi Ilveksen, niin tuo taulukko kusee, eikö? Onko siinä vain Pelicansin ja Ilveksen sijoitukset ja pisteet väärinpäin vai muutakin häikkää?

Taulukko on siltä ajalta, jolloin valinta tehtiin. Silloin ei kaikilla joukkueilla ollut sama määrä otteluita pelattuna, mikä taas otettiin huomioon valintajärjestyksessä.

Eli Pelicans oli valinapäivänä sijalla 13., mutta enemmän pelanneena kuin Ilves. Jos kaikilla olisi ollut sama määrä pelejä pelattuna, olisi Pelicans ollut sarjataulukossa vimeinen, ja siksi sai valita ensin.
 
teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Katsotaanpa miten valinnat onnistuivat.

Pelicans-Ilves 6-0. Pelicansilla kävi pieni munkki, kun se sai valita ensimmäisenä ja pääsi näin varmistamaan sarjapaikkansa Ilveksen kustannuksella.

TPS-Lukko 3-3. Lukko oli TPS:lle ihan ok-valinta, mutta enemmän pisteitä olisi varmaan Turkuun tästä kaivattu.

Ässät-Blues 0-6. Täysin järjetön valinta Ässiltä. Siellä oli vielä 9 vaihtoehtoa ja tämän kauden saatuihin pistesaldoihin nähden Bluesin olisi pitänyt olla vihoviimeisiä vaihtoehtoja. Eikä Ässillä sitten mitään jakoa näissä peleissä ollutkaan.

HIFK-HPK 1-5. Melko vihkoon meni tämäkin valinta. Toki ennalta oli ehkä odotettavissa, että HIFK saisi enemmän. Aina ei voi voittaa.

Tappara-Jokerit 5-1. Loistava rohkea veto Tapparalta ottaa sarjakärki vastaan ja tämä onnistui lähes täydellisesti.

Kärpät-KalPa 6-0. Kärpiltä myös onnistunut valinta jäljellä olevista.

SaiPa-JYP 3-3. Ja näistähän kumpikaan ei enää valinnut vaan jäivät jäljelle.
 
Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sylettää tämä koko tasaus. Tällä ei ole mitään tekemistä reilun kilpaurheilun kanssa. Pelicans sai palkinnoksi perseelleen menneestä syyskaudestaan kuusi lahjapistettä Ilvekseltä. Olisi varmaan muillekin joukkueille maistunut kaksi lisämatsia Ilvestä vastaan?
 
Voltti

Eikös se ole justiinsa tasauksen idea. Mitäs tasaamista se semmonen on, jossa se jolla on paljon saa lisää.

Sitäpaitsi Ipa pelaa kuitenkin sen verran yritteliästä kiekkoa ettei sieltä mitään lahjaksi saa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös