Mainos

Taistelukoiraroduille kuolemantuomio

  • 44 069
  • 257

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Voisitko tästä eteenpäin kommentoidessasi mainita, viittaatko taistelukoiralla rodunjalostamiseen, vaiko siihen, mitä käyttötarkoitusta varten minulla on koira? Mikäli jälkimmäiseen, koeta ystävä hyvä ymmärtää, että minä tiedän hieman paremmin kuin sinä, miksi minulla on juuri tietyn rotuinen koira.

Kuten itsekkin sanoit elän median luomassa illuusiossa taistelukoirista. Ei kait minun tarvitse sen kummemmin eritellä miksi?

Ja selvennettäköön etten ole vaatimassa yhdellekkään koiralle kuolemantuomiota, jos se ei ole tehnyt mitään väärää. Haluaisin vain ettei näitä "työkoiria" annettaisi yksityisille ainakaan kovin heppoisin perustein.

Vaikka täällä on keritty jo julistamaan etten tiedä koirista mitään, en voisi ikinä hankkia mitään koiraa yms. Niin kerrottakoon, että olen kuitenkin elänyt 17 vuotta kahden koiran kanssa saman katon alla, leikkinyt ja telminyt niiden kanssa koko lapsuuteni. Nykyisinkin juoksutan tutun koiraa 3 kertaa viikossa, kun hän itse on polvivamman vuoksi estynyt.
 

Cassu

Jäsen
Tuntuu jotenkin oudolta, että ihmiset haluavat asua pienessä kerrostaloluukussa keskustassa ja silti pitää jotain isoa koiraa. Miksi ei voi muuttaa maalle jos haluaa kotieläimiä? Nämä sylipuudelit nyt tietysti eivät tilaa tarvitse, mutta onko järkevää hankkia joku saksanpaimenkoira ja pitää sitä ahtaassa ja kesäisin kenties kuumassa kerrostalokämpässä? Luulisi, että vähemmästäkin sekoaa koiralla pääkoppa, paimenkoiraroduthan on kaiketi jalostettu paimentamaan, eli liikkumaan runsaasti avarissa olosuhteissa. En tosin asiaan ole lainkaan perehtynyt, tuli vain mieleen.

Minulla on itselläni paimenkoira eli kotona kerrostalossa pöyrii saksanpaimenkoira.Ihan pienestä pennusta lähtien olen itse tehnyt selväksi että kotona ei juuri riehuta. Leikkiä saa ja pitää tietysti, mutta jatkuva riehuminen tapahtuu ulkona. Ja niin se meneekin. Ei tuo vielä ole napsahtanu vaikka pääsee vasta metsässä purkamaan energiansa. Olen ilmeisesti huono omistaja, kun pidän isoa koiraa kerostalossa ja annan sen riehua kunnolla vain ulkona, kuten metsässä tai koulutuskentällä.

Kysynpä tässä näin yleisesti kuinka moni on itse tavannut vihaisen tai muuten pelottavan oloisen rotikan? Minä voin sanoa etten kertaakaan. On joku sakemanni ollut minkä olen kaukaa kiertänyt, mutta jokainen tapaamani rotikka lenkillä ja kentällä on ollut itse sosiaalisuuden perikuva. Suoraan sanottuna ison koiran ihmisenä en voi täysin ymmärtää tätä kohua. Voi kyllä johtua siitä, että mulle on tärkeää kouluttaa omasta sakemanniuroksestani yhteiskuntakelpoinen koira. Ja myös seuraavista koiristani, jotka hankin vähän myöhemmin.
 

Knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit+Petteri Nummelin
Tätä "ei isoja koiria pieneen kaupunkiasuntoon" -argumenttia en ole koskaan ymmärtänyt. Ei ne koirat siellä sisällä lenkkeile isossakaan talossa. Koiralle on nyt se ja sama millaisessa asunnossa asuu. Sen sijaan - rodusta riippuen - ison koiran pitää päästä mielellään vähän muuallekin ulkoilemaan kuin ainoastaan niitä kaupunkikortteleita kiertelemään. Kaupungissa asuvalta ison koiran omistajalta vaaditaan näin ollen pientä viitseliäisyyttä sen suhteen, että joskus pitää nakata koira autoon ja ajaa ulkoilemaan muualle. Itse heräsin tänään seitsemältä, pakkasin koiran takapenkille ja ajettiin vartin päähän umpimetsään. Siellä tunti vapaana ja kotio. Koiralta energiat pois ja ruuan jälkeen suoraan nukkumaan, itse töihin. Ei se tämän vaikeampaa ole.
 

Cube

Jäsen
Tämä vertailu urheiluun tai tupakinpolttoon on sekä koira- että aseyhdistysten vakiokamaa.
Miten mukava sattuma. En nimittäin kannata myöskään mitään totaalista ampuma-asekieltoa. Huomattavasti tiukempi suhtautuminen minulla on kuitenkin pyssyihin, koska niillä on paljon enemmän uhreja kuin koirilla. Tiukin suhtautuminen minulla on kuitenkin ihmisiin, jotka koirien ja aseiden kautta saavat vahinkoa aikaan.

Siksi, koska ne ovat TÄYSIN turhia ja niistä on aivan todellinen vammautumisen tai kuolemanvaara aivan SIVULLISILLE ihmisille. Se, että vähätellään kuolleiden lukumäärää ei ole mikään peruste pitää näitä koiria. Silloin kun on vaara yhdenkin sivullisen loukkaantua tai kuolla niin silloin itsestäänselvästi jonkin ihmisen oikeus pitää näitä petoja lemmikkeinä väistyy.
Kuolleiden lukumäärää täytyy näköjään vähätellä, että asia saataisiin edes vähän asiallisiin mittasuhteisiin. Minä en ole rottweilerin tai pitbullin omistaja, mutta veikkaan, että ihmiset jotka ovat näille roduille ison osan elämästään omistaneet, eivät ajattele niiden olevan täysin turhia. Kyseessä on sinun mielipide ja minkään objektiivisen totuuden kanssa asialla ei ole mitään tekemistä. Ihan samalla tavalla minä voin sanoa, että humalassa liikkuminen julkisilla paikoilla on täysin turhaa ja aiheuttaa todellisen vammautumisen tai kuolemanvaaran aivan sivullisille ihmisille. Humalaiset voivat olla hyvin arvaamattomia.

Haluaisin myös tietää pitäisikö hevoset kieltää Suomessa. Saavat potkulla aika pahaa jälkeä aikaan. Jääkiekkovertauskin on mielestäni edelleen pätevä, koska en usko, että 10-vuotiaat kovin tarkkaan ymmärtävät miten pahasti kaukalossa voi potentiaalisesti käydä.

Näistä asioista ei tässä ketjussa kuitenkaan haluta puhua, koska ne osoittavat miten marginaalisia ongelmia koirista pahimmillaankin seuraa.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Tuntuu jotenkin oudolta, että ihmiset haluavat asua pienessä kerrostaloluukussa keskustassa ja silti pitää jotain isoa koiraa. Miksi ei voi muuttaa maalle jos haluaa kotieläimiä? Nämä sylipuudelit nyt tietysti eivät tilaa tarvitse, mutta onko järkevää hankkia joku saksanpaimenkoira ja pitää sitä ahtaassa ja kesäisin kenties kuumassa kerrostalokämpässä? Luulisi, että vähemmästäkin sekoaa koiralla pääkoppa, paimenkoiraroduthan on kaiketi jalostettu paimentamaan, eli liikkumaan runsaasti avarissa olosuhteissa. En tosin asiaan ole lainkaan perehtynyt, tuli vain mieleen.

Minulla ei kylläkään ole mitään koiria vastaan ja vanhemmillakin on koira, johon olen jossain määrin kiintynytkin, mutta he nyt asuvat sentään omakotitalossa, joten koira saa halutessaan lähes aina olla ulkona.

Juurikin näin! Olen asunut puolet elämästäni maalla ja poissa kerrostalohelvetistä ja meillä on ollut koiria ja kissoja jotka ovat saaneet vapaasti liikkua pihapiirissä ja sisällä, se on niiden oikeaa elämää.

Pienissä kaupunkiyksiöissä koirien pito on mielestäni edesvastuuntonta eläinrääkkäystä, tule apuun Anja!
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Koirastahan tulee taistelukoira sillä hetkellä, kun se laitetaan taistelemaan. Aivan sama, onko sen rotutausta mäyrien pyydystys vai karhujen hätyyttäminen. Siten voimme kategorisoida jokaisen koirarodun taistelukoiraksi, josta on yksilö askiin laitettu. Ted Raikkaan elämäntapaan kuuluva lässytys sekarotuisista koirista oli taas yhtä tyhjän toimitusta. Jos sinulla ei ole mitään todellista sanottavaa, rauhoita näppiksesi.

Jossakin vaiheessa ketjua alettiin perinteiseen JA-tyyliin sekoittaa asioita keskenään; onko kuoleman suhteen vaarallisempaa kävellä suojatiellä vai kävellä koiraan pahki. Plääh. Esitettiin hienoja analogioita.

julle-jr kirjoitti:
Tuntuu jotenkin oudolta, että ihmiset haluavat asua pienessä kerrostaloluukussa keskustassa ja silti pitää jotain isoa koiraa. Miksi ei voi muuttaa maalle jos haluaa kotieläimiä? --- Luulisi, että vähemmästäkin sekoaa koiralla pääkoppa, paimenkoiraroduthan on kaiketi jalostettu paimentamaan, eli liikkumaan runsaasti avarissa olosuhteissa. En tosin asiaan ole lainkaan perehtynyt, tuli vain mieleen.

Meillä on paimenkoira, partacollie, joka viihtyy varsin hyvin 45 neliön kaksiossamme. Kesäisin se makailee parvekkeella siimeksessä ja talvisin on käsittääkseni täysin tyytyväinen elämäänsä. Eikä ole vielä pimahduksia sattunut. Vaimon vanhempien mökillä sen päästessä irti se vetää kuolemanpiruetit, joiden näkeminen on elämys.

Mutta kyllä siitäkin taistelukoira saataisiin kun ärsytettäisiin tarpeeksi ja lyötäisiin boksiin toisen koiran kanssa. Koira suojelee laumaansa ja itseään. Rotujen kategorisointi taistelukoiriksi on mielestäni turhaa, koska voimme kategorisoida kaikki koirarodut sellaisiksi, kun vain käyttötarkoitus on käyttää koiraa taistelukoirana.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Aiheeseen liittyen:

IS: Olli Saarelan taistelukoira tappoi pikkukoiran

On kyllä kuvottavat kommentit herra ohjaajalla:

Olli Saarela kirjoitti:
- Toinen koira otti yhteen, tai siis kaksi koiraa otti yhteen. Kun koirat tappelevat, niin vahinkoja voi sattua. Sehän oli jo vähän vanhempi koira.

Jep, amstaffi "vähän otti yhteen" pienemmän koiran kanssa ja nyt sitten kävi "vahinko". En edes ymmärrä mihin Saarela tuolla "vanhalla koiralla" viittaa, mutta ei se ainakaan tuota kommentointia yhtään järkevämmäksi tee.

Käsittämättömän junttia ottaa tuollainen koira johonkin Helsingin Ullanlinnaan kerrostaloasuntoon eli alueelle, jossa se ei voi oikeastaan koskaan purkaa turvallisesti energiaansa. Mikään koirapuistokoirahan tuo rotu ei ole, kuten nytkin surullisesti huomattiin. Tai sitten ainakin omistajan pitäisi olla todella kokenut. Tämän tapauksen omistaja vaikuttaa melkolailla kiireiseltä mieheltä kaikkine shoppailuineen eli ei ihme, jos koiralla alkaa käytös hieman heitellä. Tai eihän tuo edes varsinaisesti heittele, vaan lähinnä otus toimi rotuominaisuuksiensa mukaan, mutta isäntä ei vain ole osannut hallita eläintään. Haluaisin kuulla syyt miksi ollaan päädytty juuri tähän rotuun..

Metrossa oli itseasiassa tänään aivan vastaava juttu, mutta paikka oli Pihlajisto ja vastakkain rottis ja kääpiöpinseri. Surullista luettavaa.

Jotain järjen valoa näyttää vielä olevan, koska Kennelliiton Koiramme-lehti uutisoi, että rottweilereille on tulossa rekisteröintiin luonnetestivaatimus, jos ne otetaan ensimmäisiksi koiriksi. Tosin testi on siis valitettavasti vain eläimille... .. .
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Käsittämättömän junttia ottaa tuollainen koira johonkin Helsingin Ullanlinnaan kerrostaloasuntoon eli alueelle, jossa se ei voi oikeastaan koskaan purkaa turvallisesti energiaansa. Mikään koirapuistokoirahan tuo rotu ei ole, kuten nytkin surullisesti huomattiin. Tai sitten ainakin omistajan pitäisi olla todella kokenut.

Itseasiassa staffi tai amstaffi sopii oikein hyvin myös kerrostaloon, kunhan huolehditaan koiran tarpeista ja se koulutetaan riittävän hyvin - perusteet riittää. Staffi tai amstaffi pärjää myös toisten koirien kanssa, joskin leikki voi olla rajua mutta hyvin harvoin kyseisten rotujen koirat tappavat jonkun toisen koiran. Toki huonolla koulutuksella ja kasvatuksella niistä saa ongelmayksilöitä, jolloin jälki voi olla rumaa, jos huonosti käy. Kokoonsa nähden kun staffi ja amstaffi ovat kuitenkin voimakkaita, niillä on vahva purenta ja ne voivat olla rajuja(kin). Mutta nykyään suurin osa niistä on hyvin perhesitoutuneita ja jopa lauhkeita, jos niille annetaan oikea kasvatus ja niiden tarpeet otetaan huomioon. Ehkäpä kuitenkaan perheen ensimmäiseksi koiraksi en suosittelisi staffia tai amstaffia. Niin ja minulla ei ole amstaffia tai staffia, mäyräkoirista kyllä on kokemusta noin 30 vuoden ajalta.

Mutta mielessä on käynyt hankkia staffi seuraavaksi koiraksi, osin sen tähden koska rotu kiinnostaa mutta myös senkin tähden, koska on jo kokemusta koirista, joten uskoisin pärjääväni hiukan rajummankin koiran kanssa. Lisäksi tämä vaatii tiedonkeruuta vielä paljon, neuvotteluja asiansa osaavien kasvattajien kanssa, rotujärjestön kanssa etc. Mutta tähän on vielä aikaa, koska nykyisellä koirallani on ikävää vasta kymmenen vuotta.

vlad.

P.S. Saarelan kommentit ovat täyttä puusilmäisyyttä ja idiotismia. Jos minulla olsii kennel, niin hänelle en möisi koiraa. Hän ei silmissäni vaikuta asiaansa perehtyneeltä ja vastuuntuntoiselta omistajalta.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Itseasiassa staffi tai amstaffi sopii oikein hyvin myös kerrostaloon, kunhan huolehditaan koiran tarpeista ja se koulutetaan riittävän hyvin - perusteet riittää. Staffi tai amstaffi pärjää myös toisten koirien kanssa, joskin leikki voi olla rajua mutta hyvin harvoin kyseisten rotujen koirat tappavat jonkun toisen koiran. Toki huonolla koulutuksella ja kasvatuksella niistä saa ongelmayksilöitä, jolloin jälki voi olla rumaa, jos huonosti käy. Kokoonsa nähden kun staffi ja amstaffi ovat kuitenkin voimakkaita, niillä on vahva purenta ja ne voivat olla rajuja(kin). Mutta nykyään suurin osa niistä on hyvin perhesitoutuneita ja jopa lauhkeita, jos niille annetaan oikea kasvatus ja niiden tarpeet otetaan huomioon..

Juurikin noita lihavoituja kohtia tarkoitin tuossa, kun vertasin Saarelan tapaukseen. Ongelmakoiriahan saa parhaiten, jos eläimen kanssa ei harrasta mitään. Tätä taustaa vasten tuo eteläinen Helsinkin tuskin mikään paras mahdollinen vaihtoehto on, jos vielä kouluttaja sattuisi olemaan melko kokematon, mutta ei toki noiden rotujenkaan kanssa mitenkään mahdoton ympäristö, jos asiat hoidetaan hyvin. Muutoin erittäin fiksua tekstiä kaikkiaan, toki ehkä itse näkisin, että koulutusta ei kannata lopettaa missään vaiheessa esim. ko. rodun osalta. Perusteet sinällään eivät vielä välttämättä riitä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Muutoin erittäin fiksua tekstiä kaikkiaan, toki ehkä itse näkisin, että koulutusta ei kannata lopettaa missään vaiheessa esim. ko. rodun osalta. Perusteet sinällään eivät vielä välttämättä riitä.

Olet oikeassa. Koulutusta ei tietty pidä lopettaa, mutta minusta riittää, että se on ylläpitävää kun tietty taso on saatu, ts. koira on riittävän tottelevainen, pysyy hallinnassa kaiken aikaa, siihen luotettava suhde, se on omaksunut asemansa perheessä (laumassa) tms.

vlad.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Saarelasta vielä, kun sattui silmään kaverin kommentointi ko. uutiseen FB:ssa:

Asuttiin ennen samoilla kulmilla ja voin sanoa että lievästi ottaa päähän tyypin käytös koirineen...

Noh, onneksi mitään kovin vakavaa ei tapahtunut.
 

scholl

Jäsen
Koskeeko tämä kuolemantuomiovaatimus Olli Saarelaa? Itseäni on ainakin vituttanut se hiippari jo pitkään. En tiedä miksi tuollainen hörhö on julkisuudessa. Karpelaa on hoidellut niin moni mies, ettei sillä perusteella pitäisi olla julkkis.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Olli Saarela on antanut itsestään niin urpon kuvan julkisuudessa jo pitkään että siinä on jo perusteluita tarpeekseen miksi tyypille ei pitäisi antaa mitään eläintä vastuulleen.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Koskeeko tämä kuolemantuomiovaatimus Olli Saarelaa? Itseäni on ainakin vituttanut se hiippari jo pitkään. En tiedä miksi tuollainen hörhö on julkisuudessa. Karpelaa on hoidellut niin moni mies, ettei sillä perusteella pitäisi olla julkkis.

Kröhöm, no Suomessa monet pitkien elokuvien ohjaajat ovat julkisuudessa. Piskuinen elokuva"teollisuutemme" kun pitää huolen siitä, että aika monet heistä saa nimeä, vaikkeivat skilssit jossain isossa maailmassa antaisikaan myöten. Bad Luck Love ja jatkosotakuvaus Rukajärventie nyt olivat ihan katsottavia leffoja, samoin Lupaus. Mutta muuten täytyy todeta, että peelo mikä peelo, ihme kovan jätkän imago miehellä.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Bad Luck Love ja jatkosotakuvaus Rukajärventie nyt olivat ihan katsottavia leffoja, samoin Lupaus.
Tuon elokuvan Lupaus ohjasi kylläkin Ilkka Vanne. Muistan sen erityisen hyvin siitä, että olin itse elokuvassa mukana.

Tarkoitit kai elokuvaa Lunastus...

En ymmärrä miksi kenelläkään pitää olla taistelukoiria, ellei sitten ole mukana jossain huumesodassa tai vastaavassa. Normaaleja koiria ja tarvetta niiden pitämiseen sentään ymmärrän edes teoriassa.

Ja kyllä, Olli Saarela on aikamoinen rasite.
 

lapa78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexaa
Jep, amstaffi "vähän otti yhteen" pienemmän koiran kanssa ja nyt sitten kävi "vahinko". En edes ymmärrä mihin Saarela tuolla "vanhalla koiralla" viittaa, mutta ei se ainakaan tuota kommentointia yhtään järkevämmäksi tee.

Olli Saarelahan on ihmissaastaa, siitä ei varmaan tarvitse väitellä, mutta et sitten yhtään provosoivampaa kuvaa löytänyt amstaffista. Itse en kyseistä rotua omista, mutta pisti kohtuu pahasti silmään tuo kuva.
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
Ihan yksinkertanen kysymys;Miks sitä mustia on niin vaikea pitää hihnassa?

Ja nuo Saarelan kommentit..Kertovat kaiken kertojastaan;Idiootti.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
et sitten yhtään provosoivampaa kuvaa löytänyt amstaffista.

Kieltämättä en, vaikka yritystä kyllä oli. Jonkinlaista koiratappelukuvaa hain, mutta aika nihkeää oli. Suurimmassa osassa oli lähinnä bulleja. Tuokin kuva oli ihan töykeän etsinnän takana ja vaati ties kuinka monta "dogfight"-johdannaisia jne. hakuja. Piti ihan Googlen kuvahakuasetuksia muuttaa, kun aina vaan tarjosivat jotain näyttelykuvia jne. Olen oikeasti iloinen, että joku arvosti tuota vaivannäköä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Taas näitä hieman ikävämpiä uutisia. IS: Taistelukoira hyökkäsi koiran ja miehen kimppuun - hyökkääjä kuoli.

Onhan tuo hieman koomista, että kun suojelet omaa henkeäsi, niin joudut epäillyksi eläinsuojelurikkomuksesta. Noh, jaksan silti uskoa, että tuo ei mene läpi. Ja vaikka tuomio tulisi, niin valitettavasti eläinsuojelurikkomuksista jaetut tuomiot ovat täysiä vitsejä (yleisellä tasolla valitettavasti) eli tuskin tuosta kannattaa Simon hirveästi huolestua.
 

Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Taas näitä hieman ikävämpiä uutisia. IS: Taistelukoira hyökkäsi koiran ja miehen kimppuun - hyökkääjä kuoli.

Onhan tuo hieman koomista, että kun suojelet omaa henkeäsi, niin joudut epäillyksi eläinsuojelurikkomuksesta. Noh, jaksan silti uskoa, että tuo ei mene läpi. Ja vaikka tuomio tulisi, niin valitettavasti eläinsuojelurikkomuksista jaetut tuomiot ovat täysiä vitsejä (yleisellä tasolla valitettavasti) eli tuskin tuosta kannattaa Simon hirveästi huolestua.

Eiköhän tässä tapauksessa koira olisi joka tapauksessa lopetettu episodin jälkeen? Minä ainakin laitan tuon kokoisen koiran levyiksi jos lähtee raatelemaan, oli sitten jonkun lemmikki tai ei. En oikein ymmärrä vieläkään miksi joku haluaa tuonlaisen koiran lemmikikseen.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Tuo on kyllä naurettavaa jopa suomen mittapuussa. Itseään ei saa puolustaa edes koiran hyökkäystä vastaan, vaan on saman tien syytettynä ties mistä rikoksesta.

Tuli kyllä sen puoleen hyvä mieli tästä uutisesta, että miehen normaalinoloinen koira pysyi vahingoittumattomana, mies itse selvisi suuremmitta vammoitta ja sitten tuollainen luonnoton taistelukoira pääsi hengestään. Kaikki hyvin lopulta, kunhan poliisi tulee vielä järkiinsä. Tietysti kyseessä on vasta epäily ja kaiken järjen mukaan tuomiota ei tule. Virolaiselle kylläkin.

Mihinköhän tarkoitukseen virolainen mies on tuollaisen koiran ottanut? Kommenttikin oli, että ei se ennen ole IHMISEN kimppuun hyökännyt. Siellä vedetään jotain koiratappelurinkejä ja kaikilla on kivaa.
 

Kapo

Jäsen
Pidän ihan omalta kohdaltani todella kummallisena sitä että sitä omaa rakkia pitää oman henkensä kaupalla suojella. Ymmärrän kyllä että se on lemmikki ja niin poispäin mutta eihän se nyt perkele mikään lapsi ole. Kennelistä uusia kun vähän satasen korvaa vilauttaa. Eikö se tehokkainta olisi muutenkin antaa hyökätä sen oman koiran kimppuun ja sitten kunnon vauhdilla rankkipotku kalloon ja pari letkeää tasajalkahyppyä siinä pään päällä kunnes ei elukka enää liiku. Ei tarvitsisi missään ojanpohjalla verissäpäin makoilla kuin mikäkin Vantaalainen.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Minä ainakin laitan tuon kokoisen koiran levyiksi jos lähtee raatelemaan, oli sitten jonkun lemmikki tai ei.

Ihan oikeaa toimintaa, mutta ongelma varsinkin tiettyjen rotujen isoimpien yksilöiden kohdalla on, että niitä ei "laita levyksi" varmuudella edes Alexander Karelin, jos huono tuuri käy.


Kirjoitat ihan väärään ketjuun ja väärälle foorumille. Tänne siis vain: MuroBBS: Mikä olisi suurin eläin, jonka voisit tappaa paljain käsin?.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös