Mainos

Törmäselle kenkää!

  • 180 937
  • 823

Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viime kaudella kuitenkin nähtiin mihin Törmäsen valmentamalla jengillä pääsee. Tällä kaudella joukkueen pelaaminen on ollut jotain ihan muuta, mutta eiköhän siinä joku taka-ajatus ole. Potentiaali on kuitenkin valtava eikä Ramun yv:n pyörittämisen perään voi itkeä liikaa. Kyllä se tästä lähtee.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Itsekin ollut todella kauan Pro-Stögö, ja tiedän, ettei se tästä mihinkään paranisi jos annettaisin potkut perseelle ja nostettaisiin esim. Tanska ykköseksi. Tää saa vaan mielen aivan maahan, ja Stögökin näyttää siltä, ettei edes kiinnosta yrittää ennen kuin sairastupa tyhjenee.

Jotain pitää nyt kuitenkin tehdä. KalPan kokoonpano on ihan samaa tasoa, silti ne porskuttaa. Kun on systeemi niin heikotkin pärjää: meillä ei systeemiä ole.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Tämä on kysymys, johon et tule koskaan saamaan näiltä paskan pelin aikana kivenkoloistaan ryömiviltä mumisijoilta vastausta. Kaikille pitäisi olla jatkuvasti antamassa kenkää, mutta mitään realistista vaihtoehtoa ei ole tarjota. Tätä sitten perustellaan sillä, että "ei ole mun duuni ettiä" tai "mieti ite, kyllä niitä löytyy". Oliko muita yhtä hyvä selityksiä?
Mussutetaan, kuinka pelin pitäisi näyttää vauhdikkaalta ja viihdyttävältä ja ehdotetaan, että ostetaan Marjamäen sopimus maajoukkuehommista ulos. Tai Kivi. Eihän se haittaa, että sopimus on katkolla vasta 2018, rahallahan nämä hommat on ennenkin hoidettu.

Edelleen: realistisia vaihtoehtoja tiskiin, kiitos. Joku sellainen valmentaja, jolla on meriittejä voittamisesta edes viimeisen vuosikymmenen ajalta. Valmentaja joka peluuttaa viihdyttävää kiekkoa. Valmentaja, joka on vapaa hyppäämään puikkoihin vaikka heti.
Löytyykö?
No, ellei ostamalla saa, onhan meidän kakkosvalmentaja yksi vaihtoehto tai A-junnujen valmentaja tai Kiva-Harri (en uskonut sanovani tätä) tai Kölli tai Peltonen Sveitsistä tai joku muu entinen pelaaja tai henkilö yritysmaailmasta (tyyliin kioskin pitäjä C Lindström). Kyllä niitä on ja nyt on annettu esimerkkejä.
 

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Itsekin ollut todella kauan Pro-Stögö, ja tiedän, ettei se tästä mihinkään paranisi jos annettaisin potkut perseelle ja nostettaisiin esim. Tanska ykköseksi. Tää saa vaan mielen aivan maahan, ja Stögökin näyttää siltä, ettei edes kiinnosta yrittää ennen kuin sairastupa tyhjenee.

Jotain pitää nyt kuitenkin tehdä. KalPan kokoonpano on ihan samaa tasoa, silti ne porskuttaa. Kun on systeemi niin heikotkin pärjää: meillä ei systeemiä ole.
Siellä on monta jengiä, joiden pelaajat ei eroa paljoakaan meidän tämänhetkisestä kokoonpanosta. Silti on juuri näin surkeaa, kun systeemiä ei ole. Ainakaan minä en sokeana näe sitä.
 
4

444

No, ellei ostamalla saa, onhan meidän kakkosvalmentaja yksi vaihtoehto tai A-junnujen valmentaja tai Kiva-Harri (en uskonut sanovani tätä) tai Kölli tai Peltonen Sveitsistä tai joku muu entinen pelaaja tai henkilö yritysmaailmasta (tyyliin kioskin pitäjä C Lindström). Kyllä niitä on ja nyt on annettu esimerkkejä.
Ketkä näistä täyttävät edes itse asettamasi kriteerit? Vai onko tämä sitä, että kenkää kaikille, koska se näyttäisi joillekin, että jotain muka yritettiin tehdä?
Mitään vitun järkeä ei ole vaihtaa valmentajaa ja kaivaa jostain naftaliinista jotain muumiota, joka ei ole kahteen vuosikymmeneen voittanut yhtään mitään. Jos vaihdetaan, niin vaihdolla pitää olla järkevä syy. Jos vaihdetaan siksi, ettei nykyisellä voiteta (eikä ole kuulemma mitään koskaan voitettu, ei ole näyttöjä yms.) niin voitaisiinko vaihtaa voittavaan valmentajaan? Niitä minä yritän peräänkuuluttaa. Mutta ei tunnu löytyvän.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos halutaan puntaroida vaihtoehtoja, niin esimerkiksi Kari Heikkilää voisi tiedustella. On joskus voittanutkin jotain ja vaatimus suoritustasolle on, kaikkien pelaajien osalta, korkea. Ja toki, Pohjois-Amerikassa on vapaana jopa NHL-kokemusta omaavia valmentajia (toimineet apuvalmentajina) mutta heidän saaminen Liigaan, edes keikkohommiin, on varmaan utopiaa.

Myös Hannu Jortikka on vapaana - asennetta tulisi ainakin tekemiseen.

Oma mielipiteeni on, että loukkaantumissuman helpottaessa homma muuttuu ja näin ollen tarvetta valmentajan vaihtamiselle ei ole. Se on selvää, että kevätkaudella tulee kiire mutta joku 10 pelin voittoputki muuttaa tilannetta jo kummasti...
 

toimittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täyttä fuulaa mennä loukkaantumisten taakse. Tänäänkin mukana mm.Taimi, Eronen, Elkins, Johansson, Finley, Generous, Nykopp, Petrell, Hintz, Partanen, Leino, Åsten + Lankinen. Kaikki oletus arvoltaan kokoonpanossa vaikka kaikki olisivat terveenä. Lisäksi Tamminen, Teppo pitäis olla myös ihan kelpo liiga tasoa.
Junnut kuten Jääskä ja Hämäläinen skulanneet ihan ok mutta kyllä noiden muiden pitäisi tätä porukkaa johtaa eteenpäin.
Kyllä tällä kokoonpanolla pitäisi pystyä edes haastamaan Kalpaa, Ässiä ym.mutta jostain syystä me ollaan ihan jaloissa.

Tyytyväinenkö tässä pitäisi olla ja hymistellä.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Myös Hannu Jortikka on vapaana - asennetta tulisi ainakin tekemiseen.
.


En tiedä olenko sekoamassa lopullisesti, mutta Jortikkaa mietin itsekin äskeisen matsin loppuhetkillä, enkä nyt tarkoita mitään kullia, vaan sitä aitoa ja alkuperäistä piiskuria jolla tulokset puhuu puolestaan, vaikka äijä on ärsyttävyydessään jotain ihan järkyttävää. Jarnan kirjaa muutama viikko sitten lukiessa jo mietin kuinka hienoa olisi jos Jortikka vittuilisi ja piiskaisi olonsa nyt tyytyväisiksi tuntevien edarien keskuudessa.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
En tiedä olenko sekoamassa lopullisesti, mutta Jortikkaa mietin itsekin äskeisen matsin loppuhetkillä, enkä nyt tarkoita mitään kullia, vaan sitä aitoa ja alkuperäistä piiskuria jolla tulokset puhuu puolestaan, vaikka äijä on ärsyttävyydessään jotain ihan järkyttävää.

Vaikka kuinka vituttaa, niin jotain rajaa nyt! "Tulokset puhuu puolestaan"? Just joo, äijä on totaalinen muumio, joka on voittanut jotain viimeksi 15 vuotta sitten. Ei mitään käyttöä nykypäivän jääkiekossa. Kas kun ei Raatoa vaadita kohta takaisin.

Hannu Jortikka. Anna mun kaikki kestää.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Vaikka kuinka vituttaa, niin jotain rajaa nyt! "Tulokset puhuu puolestaan"? Just joo, äijä on totaalinen muumio, joka on voittanut jotain viimeksi 15 vuotta sitten. Ei mitään käyttöä nykypäivän jääkiekossa. Kas kun ei Raatoa vaadita kohta takaisin.

Hannu Jortikka. Anna mun kaikki kestää.


Niimpä. Jatketaan vain näin, sillä hyvältä näyttää ja kaikki pelaa:)
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Todennäköisyys sille, että loppukaudesta vielä jotain tulee on moninkertainen sille, että jatketaan Stögön kanssa kuin että tilalle astuisi Hannu vitun Jortikka.

Totta. Tunnekuohussa ei pitäisi tänne kirjoitella, mutta tätähän tämä rupeaa olemaan illasta toiseen=ainaista vitutusta tuolla miljoonamiehistöllä. Jortikka muistaakseni jossain totesikin että liigaan tuskin palaa, mutta ryssäliiga voisi kiinnostaa vielä. Mennään näillä ja katsotaan kuinka käy, sillä vasta vajaa 30% kautta pelattu.
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
En ottaisi ketään projektivalmentajaa vetämään vain loppukauden. Tämä kausi voidaan yhtä hyvin vetää Törmäsen kanssa mutta jos sellainen kaveri olisi vapaana joka voisi ottaa valmennusvastuun 2-3 vuodeksi niin siinä tapauksessa vaihto kannattaisi tehdä nyt. Olisiko Peltonen jo valmis vastuuvalmentajaksi?
 

Bulldog

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, St Pauli
Nyt tuli kuppi täyteen, meni yli ja kaatui. Nyt riittää. Törmänen on menettänyt joukkueen hallinnan ja luottamuksen. Mulle riittää. Mun kiinnostus on nollatasolla ja olen saanut tarpeekseni tästä täysin munattomasta, mauttomasta ja haluttomasta pelaamisesta.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
En ottaisi ketään projektivalmentajaa vetämään vain loppukauden.
Ihan sama.
Kunhan ensi kauden valmentaja on ajoissa tiedossa ja hänellä on näin riittävästi aikaa rakentaa joukkue uudestaan. Tyhjältä pöydältä, ilman näitä nykyisiä tyhjiä kortteja.
 
4

444

Niimpä. Jatketaan vain näin, sillä hyvältä näyttää ja kaikki pelaa:)
Le Banner; kestävyyttä rakentamassa jo vuodesta en tiedä.
Jos vaihdokki ei ole takuulla parempi kuin lähtökohta, niin miksi vaihtaa? Koska "pitää tehä jotain hei, ihan sama vaikka paskoja ratkasuja, mut jotain hei"?
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Törmäsellä loppukausi, käy miten käy. Jos taaperrus jatkuu samanlaisena, niin saa siinä Antti itsekin kärvistellä koko rahan edestä ja se olisi sille sitten ihan oikein. Tekisi samalla jonkinlaisen ennätyksen siinä, miten pahasti valmentaja saa joukkueensa alasajettua projektinsa viimeisenä vuotena - ja heti finaalipaikan jälkeen.

Sääli, jos Stögö on pelaajavapauksien suhteen lähtenyt alposuhosmaisiin teeseihin tyyliin teidän pitää itse tietää, mistä olette tulossa ja minne menossa. HIFK-edareille ei sovi täysi akateeminen vapaus, se on nähty ennenkin.

Mitä tulee joidenkin spekulointeihin, että pelaajat pelaisivat valkkua ulos, niin olisihan se aivan hanurista. Juuri HIFK:ssa tuota teesiä on vilauteltu turhankin usein 2000-luvulla. Kovin on herkkähipiäistä pelaajakaartia, jos tuota korttia kaivettaisiin taas esiin.
 

Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105 NYR
Le Banner; kestävyyttä rakentamassa jo vuodesta en tiedä.
Jos vaihdokki ei ole takuulla parempi kuin lähtökohta, niin miksi vaihtaa? Koska "pitää tehä jotain hei, ihan sama vaikka paskoja ratkasuja, mut jotain hei"?

Niin, missä on se mittari ja tilasto jossa lukee että kuka on parempi tai kuka on huonompi. Itse annoin aikaa ensimmäiset 15 peliä näyttää missä mennään tuolla HELVETIN kalliilla miehistöllä ja nyt lähellä 20 peliä ja olemme sijalla 10 suunnilleen. Itse diggaan Törmäsestä edelleen, enkä vähiten siksi kun keväällä kuitenkin finaaleihin mentiin ja joka jätkä jätti kentälle sielunsa viimeisessä taistelussa Tapparaa vastaan ja olin paikanpäällä tätä spektaakkelia todistamassakin, mutta nyt ainoa asia mikä on hyvä on, että omiin ei mene ihan älyttömiä määriä. Nyt kun pahin vitutus on ohi taas kerran tuon taaperruksen jälkeen niin mennään näillä ja odotellaan niitä 15 pelaajaa sairaslomalta...
 

Kouhia

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Törmäselle kenkää! | sivu 7 | Jatkoajan keskustelupalsta
Suikkaselle kenkää! | sivu 10 | Jatkoajan keskustelupalsta

Sekä IFK:n että Kärppien kärkiketjuja tällä hetkellä. Pitäiskö koutsit pistää vaikka päittäin vaihtoon? Vaihdellaanhan niitä pelaajiakin.

Vituttaa Törmäsen reagoimattomuus pelin sisällä, ketjukoostumuksista puhumattakaan. Pelin lopussa vielä 3-1 tilanteessa ilman maalivahtia, viivapelotteena marsu Salmela. Okei, saumat ei olleet tässä kohtaa hirveän hyvät, mutta luovuttaminen paistaa kilometrien päähän.

Ei jatkoon!
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Vaikka kuinka vituttaa, niin jotain rajaa nyt! "Tulokset puhuu puolestaan"? Just joo, äijä on totaalinen muumio, joka on voittanut jotain viimeksi 15 vuotta sitten. Ei mitään käyttöä nykypäivän jääkiekossa. Kas kun ei Raatoa vaadita kohta takaisin.

Hannu Jortikka. Anna mun kaikki kestää.

@-Kantor-; kerrankin olemme samaa mieltä jostakin. Hannu Jortikka on jäänyt pysyvästi Pysähtyneisyyden Aikaan, jolloin SadoMasokistiliiga oli kuin DDR:n pääsarja, jossa Berliinin Dynamo ja Dynamo Weisswässer pelasivat keskenään 60 ottelua kaudessa. Silloin ennen muinoin kehitettiin huippuunsa IFK:n sittemmin riemulla omaksuma Teps-kiekko (tee yksi maali, nukuta ensin yleisö, sitten vastajoukkue ja lopulta tuomarit - loppuaika lyö kiekkoa keskialueelle - viimeinen sammuttaa valot). Tuohon aikaan Aarne Kärpänen oli ainoaa viihdettä Artukaisten illassa; kestikö trapetsi?
 
4

444

Törmäselle kenkää! | sivu 7 | Jatkoajan keskustelupalsta
Suikkaselle kenkää! | sivu 10 | Jatkoajan keskustelupalsta

Sekä IFK:n että Kärppien kärkiketjuja tällä hetkellä. Pitäiskö koutsit pistää vaikka päittäin vaihtoon? Vaihdellaanhan niitä pelaajiakin.

Vituttaa Törmäsen reagoimattomuus pelin sisällä, ketjukoostumuksista puhumattakaan. Pelin lopussa vielä 3-1 tilanteessa ilman maalivahtia, viivapelotteena marsu Salmela. Okei, saumat ei olleet tässä kohtaa hirveän hyvät, mutta luovuttaminen paistaa kilometrien päähän.

Ei jatkoon!
Suikkanen? For real? Mieluummin vaikka Heikkilä, jonka viimeisin meriitti on ihan tuosta lähihistoriasta vuodelta 2004.
Mutta jos nyt vaikka palataan tähän viime hetken viivapelotteeseen, niin kenet olisit valinnut Salmelan sijaan? Meillä on kourallinen pelaajia, jotka osaavat lämätä. Näistä Puustinen ja Aaltonen ovat vempassa, Eronen ja Taimi eivät saa laukausta kärkikarvaajan ohitse ja Partanen laukoo siniviivalta muikkuverkkoihin päästessään yksin läpi. Tähän peilaten Salmela oli yhtä huono valinta kuin kuka tahansa muukin.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei missään nimessä kenkää, vaan jatkosoppari ulos. Peli on täyttä skeidaa, mutta tiettyjen pelaajien löysäilyille ei pidä antaa periksi. HIFK:n pitää antaa sekä sisään- että ulospäin viesti, että koutsi on pomo ja sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Nyt näyttää siltä, että muutamalla pelaajalla ote lipsuu ja se pitää stopata heti. Siellä loppuu monelta sopparit tähän kauteen ja myös heidän intresseissään on nyt skarpata, koska muuten hintalappuun kirjoitetaan nykyistä pienempiä numeroita.

Korostan, että peli on kamalaa katsottavaa ja aivoihin sattuu katsoessa. Mutta totuus on se, että joukkueessa on nyt niin hirveä taito- ja roolivaje, että se näkyy kaikkien suorituksissa. Suurin ongelma on kuitenkin henkisellä puolella ja siksikään mikään ei onnistu. Törmäsen on tavallaan pakko peleissä jatkaa tutulla linjallaan, koska hänen täytyy yrittää olla näyttämättä tunteitaan kesken pelin ja uskoa siihen, mitä on sovittu. Hirveästi ei parane nyt alkaa "reagoida", koska palikat on muutenkin sekaisin ja koutsin liikkumavara on superkapea normaalitilanteeseen verrattuna.

Nyt tarvittaisiin onnistumisia. Joku hirveä munkki. Jotain, mikä aidosti keventäisi puristusta. Ketjut pitäisi saada lukittua nyt kiinni ja pitää muutokset aivan minimissä. Ongelma vaan on se, että joka pelissä joku putoaa pois. Uskon myös, että pelaajat alitajuisesti ovat alkaneet pelätä omaa loukkaantumistaan, koska ympäriltä lakoo äijää koko ajan.

Nothing is over. Kovin pitkäksi tappioputki ei saa repsahtaa, mutta onneksi suuri osa muistakin jengeistä pelaa sekavasti ja tilanne elää illasta toiseen. Se saattaa pelastaa vielä paljon.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mulle on ihan vitun sejasama kuka siellä koutsaa, mutta kattokaa nyt tota IFK:ta. Ei ole mitään ideaa missään, joten mitä pitäisi ajatella. En tiedä...

BOL kirjoittaa faktaa yllä, lukekaa ajatuksella.
 

Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897
No hei, noiden jätkien pitäisi vetää paremmin vaikka keskenään, joten mitä v.ttua nyt on menossa?? Joku kaikkien aikojen kevät vai Stögön kosto entisistä ajoista tai ... tai... tai...

Ei kohta enää tervetullut tänne Laruun...
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös