Törmäselle kenkää!

  • 177 991
  • 823

sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Vedenjakaja. Tänään ollaan sellaisella.

Jos IFK tänään häviää niin ei voi olla mitään muita vaihtoehtoja kuin potkut. Tässä on laskettava 1+1 ja varauduttava siihen, että sieltä tulee vielä Jukuria ja Sporttia ohi ja näin ollen IFK putoaa jopa sääleistä. Kyseessä on uskottavuuden lisäksi myös raha. Mikäli pudotuspeleihin ei päästäisi ollenkaan Törmäsen kanssa, olisivat rahalliset tappiot jo lähelle kaksinkertaiset. Joukkue on niin nimekäs että kyllä tuolla nyt on mahdollista rimpuilla sääleistä eteenpäin jos jonkinlainen pelisysteemi saataisiin pystyyn.

Itse jaksoin vielä joulukuussa uskoa että kyllä se tästä kääntyy kun loukkaantumiskierre on ohi, mutta näin ei nyt tule tapahtumaan enää. On sääli että homma on päättymässä rumasti, sillä IFK pelasi viime kaudella mielettömän hienoa kiekkoa ja Törmäselle tästä kuuluu iso osa. Mikäli puheet kesäharjoittelun laiminlyömisestä ja suurista vapauksista pitää paikkansa niin siltä osin en tunne sääliä mikäli kenkää tulee, vaikka Stögöstä pidänkin. Se on peruskivi johon rakennetaan ja jos sitä ei ole ammattilaisurheilussa hoidettu kunnolla niin et tee edes kuudella Rafalskilla ja 12:sta Aaltosella yhtään mitään.
 
Bulldog

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, St Pauli
FB:n HIFK ryhmä " Syntymästä kuolemaan" yksi aktiiveista on perustanut adressin " Törmäselle kenkää" eilen. Pari sataa on toistaiseksi käynyt sen allekirjoittamassa. Skrivasin itsekkin sen alle. Skrivatkaa nimenne sinne, mikäli olette samaa mieltä.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS

Jos kesäharjoittelu on laiminlyöty, niin mitä ihmeen järkeä on erottaa Törmänen tässä vaiheessa? Vai meinaako kansa täällä, että joku uuden valmentajan mukaantulo yhtäkkiä parantaisi joukkueen fysiikkaa?

Luulen, että Hifk menee Törmäsen kanssa tänä vuonna loppuun asti ja se on ainoa oikea ratkaisu. Kausi on niin loppusuoralla, että uusi koutsi ei voisi mitenkään saada joukkuetta parempaa lopputulokseen.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on peruskivi johon rakennetaan ja jos sitä ei ole ammattilaisurheilussa hoidettu kunnolla niin et tee edes kuudella Rafalskilla ja 12:sta Aaltosella yhtään mitään.
Vaikket tätä nyt varmaankaan tarkoittanut, niin huomautettakoon, että tuo on aika ristiriitainen kommentti siinä mielessä, että Aaltonen on Elkinsin (ja kaiketi Raskin?) ohella ainoa HIFK:n pelaaja, joka on hoitanut kesätreenit kunnialla.

E: Tältäkin kantilta on turhauttavaa lukea Aaltosen kritiikkiä, kun hän on liki ainoa pelaaja HIFK:ssa, joka on hoitanut oman ruutunsa. Ramukin joutui samanlaisen ajojahdin uhriksi kuin Stadi ja puolustin tuolloin häntäkin. Uskoisin tämän kierteen johtuvan siitä, ettei meidän kannattajat ymmärrä kuinka arvokkaita tämän tyyliset pelaajat ovat joukkueelleen, sillä brändin seurauksena täällä tunnetusti arvostetaan enemmän Ikosen kaltaisia päättömiä koohottajia.
 
Viimeksi muokattu:

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikket tätä nyt varmaankaan tarkoittanut, niin huomautettakoon, että tuo on aika ristiriitainen kommentti siinä mielessä, että Aaltonen on Elkinsin (ja kaiketi Raskin?) ohella ainoa HIFK:n pelaaja, joka on hoitanut kesätreenit kunnialla.

Mihin tämä "tieto" perustuu? Jos muutama pelaaja treenaa vituilleen tai laiminlyö kesäharjoittelun, niin se on ko. pelaajien vika. Jos lähes koko joukkue syyllistyy moiseen, niin valmentaja on vastuussa. Tuntuisi uskomattomalta kuvitella, että ammatilainen joka Törmänen nyt kuitenkin on ei pitäisi huolta että tällaisen suhteen kaikki on kondiksessa. Se että ei ole mikään kontrollifriikki tai antaa pelaajille vapauksia ei tarkoita että kesäharjoittelun suhteen kaikki pitäisi jättää pelaajien omatoimisuuden varaan.
 
En nyt oikein tiedä miten ymmärsit viestini, sillä olen yllä lausumasi kanssa samaa mieltä. Lähinnä meinasin sitä, että Aaltonen on olosuhteista riippumatta treenannut itsensä ammattilaisurheilijan kondikseen, kun taas muu joukkue ei ole siihen kyennyt.

E: Kyseessä oli siis puolustuspuheenvuoro Aaltoselle, ei Stögölle, joka olisi minun mielestäni tullut potkia pihalle jo aika päiviä sitten. ''Jos meillä olisi 12 aaltosta hyökkäyksessä, niin silloin nuo 12 aaltosta olisivat treenanneet itsensä huippu-urheilijan kondikseen olosuhteista riippumatta.''
 
Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
FB:n HIFK ryhmä " Syntymästä kuolemaan" yksi aktiiveista on perustanut adressin " Törmäselle kenkää" eilen. Pari sataa on toistaiseksi käynyt sen allekirjoittamassa. Skrivasin itsekkin sen alle. Skrivatkaa nimenne sinne, mikäli olette samaa mieltä.

Jos tänään tulee tappio niin potkut ovat ainoa vaihtoehto. Mutta jollain nettiaddressilla on varmaan todella suuri vaikutus IFK:n hallituksen päätöksentekoon.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähinnä vaan kyselin sen perään, että onko siis ymmärryksesi mukaan oikeasti niin, että vain nuo mainitut kolme pelaajaa ovat hoitaneet kesäharjoittelun ammattimaisesti.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähinnä vaan kyselin sen perään, että onko siis ymmärryksesi mukaan oikeasti niin, että vain nuo mainitut kolme pelaajaa ovat hoitaneet kesäharjoittelun ammattimaisesti.
Tämä on oman matematiikan ja korviini kantautuneen puheensorinan johdosta vetämäni johtopäätös. Mainitsemani kolme pelaajaa ovat ainoat, jotka ovat pelaamissaan matseissa pääsääntöisesti pysyneet Liigan vauhdissa mukana ja pystyneet pelaamaan koko pelin kovalla intensiteetillä ilman ylimääräistä puuskutusta. Lisäksi nuo mainitsemani kolme kaveria myös näyttävät, muusta joukkueesta poiketen, ammattilaisurheilijoilta (Finley on toki myös rautaisessa kunnossa, joten hänet voinee lisätä noiden kolmen kaverin joukkoon).

E: Minä väitän, ettei joukkueen/seuran vaatimustaso (esim. harjoittelun ja yleisen urheilijan elämän suhteen) ole vaaditulla tasolla. HIFK:n tulisi vaatia jokaisena kautena pelaajiltaan samanlaista sitoutumista joukkueeseen/seuraan, kuin mitä vaadittiin Nokan kausina. Se on toki ymmärrettävästi ns. mission impossible, koska tuolloin Nokka oli ainoa syy miksi vaatimustaso oli oikealla tasolla. Jos vaatimustaso haluttaisiin vakiinnuttaa sellaiseksi, joka poikisi hedelmää säännöllisesti, niin silloin organisaatiossa tulisi tapahtua perustavanlaisia muutoksia. Pelkkä koutsin vaihtaminen ei riitä.
 
Viimeksi muokattu:

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oliko Nybondaksen ketju vai mihin mä jo siitä kirjoittelin, että vaatimustaso ja ammattimaisuus tulee lähteä UTJ:stä. UTJ on se joka rekrytoi oikeanlaisen valmentajan (ja pelaajat, fysiikkavalmentajat jne.) ja seuraa että homma menee oikeaan suuntaan. UTJ on myös valmentajan tuki ja selkänoja, jos on merkkejä edariudesta tai muusta vastaavasta ja tarvitaan kurinpidollisia toimia.

Toki K. Jalosen kaltainen vahva valmentaja voi heikon UTJ:n aikanakin saada muutosta aikaan, mutta ongelma on se että valmentajan lähtieässä homma saattaa sortua kuin korttitalo. UTJ:n tulisi olla tässä se josta homma lähtee ja valmentaja vain toteuttaa yhdessä sovittuja juttuja.
 
BigRedCat

Puhut fiksuja. Ongelmahan on myös se, että miksi KJ:n kaltainen vahva valmentaja tuhlaisi aikaansa lapsenvahtina seurassamme kun voi menestyä paremmin ja helpommalla jossain ammattimaisesti johdetussa firmassa. Ts., kun tuollaisia hyviä "enemmän kuin valmentaja" -valmentajia on kovin vähän, miten sitouttaa juuri heidät juuri tänne. Eikös Kojokin puhunut miten raskasta aika täällä oli?
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jep, lätkäpiirit on pienet ja varmastikin kaikilla on suurinpiirtein tiedossa missä missäkin jengissä mennään. Se vaikuttaa valmentajien, pelaajien ja kaikkien rekrytointiin. Jos olet haluttu valmentaja, niin miksi lähtisit Tom Nybondasin alaisuuteen? No tarpeeksi isolla rahalla ehkä. Ja ihan sama se on "normaalissakin" työelämässä. Huiput menee sinne missä on parhaat olosuhteet tehdä omaa duunia. Jotkut ovat toki valmiita tästä tinkimään, jos maksetaan tarpeeksi hyvin. Kuulostaako tutulta?
 
Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
FB:n HIFK ryhmä " Syntymästä kuolemaan" yksi aktiiveista on perustanut adressin " Törmäselle kenkää" eilen. Pari sataa on toistaiseksi käynyt sen allekirjoittamassa. Skrivasin itsekkin sen alle. Skrivatkaa nimenne sinne, mikäli olette samaa mieltä.

Kävin vilkasemassa ja siellä oli Pena Matikaisia muutamia, Nybäri kerran , muutamien pelaajien nimiä, Trump jne. Kuka tuommosta pellelistaa ottaa tosissaan. Ja muutoksia en usko että tulee valmennukseen taikka urheilutoimenjohtajan vakanssiin.
 
heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllähän tolle stögölle pitäisi kenkää antaa. Jo senkin vuoksi, että kuka pelaaja haluaa ensi kaudeksi HIFK:hon, kun suurena vaarana on vetää siellä stögön "pelikirjalla" aivan surkean kauden itsekin. Joukkuetta olisi varmasti helpompi rakentaa ensi kautta ajatellen, jos Törmänen saisi lapikasta.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tänään tulee tappio niin potkut ovat ainoa vaihtoehto. Mutta jollain nettiaddressilla on varmaan todella suuri vaikutus IFK:n hallituksen päätöksentekoon.
Vaikkei sitä ääneen kukaan sanokaan ja virallisesti taistellaan loppuun asti, niin HIFK on jo käytännössä luovuttanut tämän kauden osalta. Toki aina voi toivoa ihmeitä tapahtuvaksi, mutta eikös Everikin sen joskus ääneen todennut, että urheilubisneksessä on hyvä tunnistaa se, missä vaiheessa vaan kannattaa lakata yrittämästä ja keskittyä tulevaisuuteen. Ei nyt ehkä nimenomaan noilla sanoilla, mutta viesti oli tuo.

Törmänen jatkaa peräsimessä kauden loppuun ja jatko varmasti arvioidaan kauden päätyttyä uudestaan, vaikka jatkosopimus jo onkin. Kuluva kausi pellaillaan loppuun kukin vähän haluamallaan tavalla. Vaikka esim. Grillfors on tehnyt hyvän päivätyön HIFKn nutussa, niin tuskin enää tämän kevään pelit kauheasti jaksaa napata, kun suunta mitä todennäköisimmin on takaisin Ruotsiin tulevalla kaudella. Sama juttu sitten Puustisella, Leinolla, Ikosella yms. runkopelaajilla, jotka mitä todennäköisimmin suuntaavat kauden päätyttyä muualle.

Tänään 3 pistettä Vaasasta ja säälipleijaripaikka alkaa olla saletissa. Wuhuu!
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikkei sitä ääneen kukaan sanokaan ja virallisesti taistellaan loppuun asti, niin HIFK on jo käytännössä luovuttanut tämän kauden osalta. Toki aina voi toivoa ihmeitä tapahtuvaksi, mutta eikös Everikin sen joskus ääneen todennut, että urheilubisneksessä on hyvä tunnistaa se, missä vaiheessa vaan kannattaa lakata yrittämästä ja keskittyä tulevaisuuteen. Ei nyt ehkä nimenomaan noilla sanoilla, mutta viesti oli tuo.

No jos HIFK teki 3 pelaajahankintaa 2 peliä sitten, niin tuskin ne nyt ovat päättäneet, että hanskat ovat tiskissä. Kuuden joukkoon pääseminen on sulanut, mutta edelleen olisi mahdollista välttää Tappara puolivälierissä ja raapimalla sija 8. Todennäköisempi skenaario lienee se, että tänään turpaan Vaasassa ja sitten KooKoon Saarelainen ja Mieho painavat 1+1 mieheen seuraavassa pelissä upottaen HIFK:n.

Pelitavalliset liikkeet valmentajanvaihdoksella tuskin mahdollisia näin lyhyessä ajassa, mutta jotain henkisiä takalukkoja saattaisi aueta. Kysymyshän on lähinnä siitä, että jatkaako Törmänen ensi kaudella? Jos ei jatka, niin ei liene iso kustannuserä palkata ensi kauden valmentaja jo nyt.

Kortelainen sanoi IS:n kiekkostudiossa, että todennäköisesti päitä tippuu mikäli HIFK ei pudotuspeleihin pääse. En tosin ymmärrä mikä ero on jos tiputaan sääleissä tai suoraan Tapparalle 4-0. Sehän pitää muistaa, että mikäli HIFK edes sääleihin menee, niin Tappara tulee erittäin suurella todennäköisyydellä vastaan, joten armokuolemankin saattaa HIFK haluta.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
mutta edelleen olisi mahdollista välttää Tappara puolivälierissä ja raapimalla sija 8.

Luultavasti kuitenki Tapparan välttäminen vaatisi sijan 7, koska jos ollaan sijalla 8. saadaan vastaan runkosarjan 1., ellei 10. sijoittunut jengi tiputa seiskaa.

Mä olen sitä mieltä että vaikka nyt jollain ihmeellisellä ylläyksellä mentäisiin välieriin, niin päitä pitää tippua, koska tällaiseen jamaan hommaa ei saa päästä ikinä.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä olen sitä mieltä että vaikka nyt jollain ihmeellisellä ylläyksellä mentäisiin välieriin, niin päitä pitää tippua, koska tällaiseen jamaan hommaa ei saa päästä ikinä.

Tämän kauden otsikko voisi kyllä olla, että HIFK teki sen taas. Jotenkin vaikea käsittää miten viime kauden lähtökohdista päästiin tähän näin nopeasti. kyllä pitäisi tosiaan viimeistään miettiä niitä syitä ja ne ovat syvemmällä, kuin Törmäsessä, vaikka ei hänkään syytön tähän ole. Mikäli vain Törmänen lähtee ja sillä pestään tämä homma, niin ei kestävää menestystä tulla saamaan jatkossakaan.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valmentajan kenkiminen on aina hyvä ratkaisu, jos ongelmia on monella eri tasolla ja halutaan mennä sieltä, mistä aita on matalin.

Ainoa oikea ratkaisu olisi antaa kaikille kenkää. Siis ihan oikeasti kaikille. Ja aloittaa kaikki alusta. Jokaisella organisaatiossa nykyisin työskentelevällä on tietenkin mahdollisuus hakea nykyiseen duuniinsa ja jos hän on paras tarjolla oleva, ei muuta kuin tervetuloa. Sellaisen myönnytyksen voisin tarjota nykyiselle henkilöstölle, että saavat jatkaa Garden-projektissa ja HIFK voi sitten maksaa heille jotain projektiin kuuluvia korvauksia. Mutta eihän tällainen ole realistista oikeasti.

Niin kauan, kun HIFK:ssa hyväksytään, että jengissä on Edareita, joiden fokus ei ole 100% lätkässä silloin, kun sen pitäisi olla, HIFK ei tule menestymään. Joku yksittäinen valmentaja voi muuttaa tilanteen tilapäisesti, mutta HIFK:n organisaatiokulttuuriin on todella syvälle syöpynyt ajatusmaailma, että jos ollaan hiljaa, tilanne muuttuu itsestään. Tulee mieleen perhe, missä ikävistä asioista ei puhuta. Ikinä. Asioita katsotaan sormien läpi ja niitä siedetään, kunnes tulee jotain muuta. Yleensä jotain muuta paskaa. Tällaisessa perheessä kasvaa ahdistuneita ihmisiä ja se sitten purkautuu jotenkin. Toki poikkeuksiakin mahtuu mukaan, mutta valtaosa ihmisistä alistuu kohtaloonsa ja alkaa elää, kuten perheessä on aina ollut tapana. Kuinka moni tällaisessa ilmapiirissä elävä/kasvanut ihminen on tyytyväinen elämäänsä ja saa itsestään kaiken irti?

Enkä ole tyytyväinen Törmäsenkään esityksiin, päinvastoin. Törmänen on peluuttanut joukkuetta todella huonosti, sekoittanut ketjuja tarpeettoman paljon, tehnyt täysin idioottimaisia ratkaisuja penkin takana, ollut täysi eleettömänä penkin takana, nolannut itsensä ja kannattajat, jne. Mutta Törmäsen puolustukseksi on sanottava, että hänen käytössään olleet palikat eivät ole ihan olleet sitä, mitä oli suunniteltu. Ja silti pitäisi tehdä tulosta. Ja jos ei tule tulosta, tulee monoa. Tai vähintään uhka monoista, niin kuin nytkin on ollut jo kuukausikaupalla. Törmänen ei myöskään ole kentällä tekemässä perusasioita huonosti. Ja siihen moni ottelu on juuri ratkennut ennen selkärangan katkeamista: perusasioiden tekemiseen huonosti. Vaikka olisit kuinka paskassa kunnossa ja huonosti valmennettu paskapäänarrin toimesta, peruasiat pitää osata ja tehdä ne 95%:sti oikein joka ottelussa. Alisuorittamiseen peruasioissa ei voi hakea syytä kenestäkään muusta kuin itsestä. Jokaisen pelaajan pitää omata sen verran ammattitaitoa ja -ylpeyttä, että saa itsestään irti edes perusasioiden tekemisen oikein. Ymmärrän rytmitysten merkitykset ja joukkuekemian ja blaablaablaa, mutta jos joka toinen syöttö on ripulia ja menee paikkaan, missä ei edes pitäisi kenenkään olla, vika ei ole valmennuksessa, vaan pelaajassa. Näennäinen 80% yrittäminen ei riitä siihen, että nostetaan 100% liksaa,
 
XXLshirt#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Drumheller Miners
Onko jollain palstagolleegalla oikeata tietoa siitä, että kesätreenit on laistettu, tai hoidettu huonosti ja että jengin kuntopohja on kuralla? Suoraan sanottuna mua ihmetyttää tämä tarinoiden eteneminen täällä. Joku heittää arvion milloin JMA.n "kopin myrkyttämisestä", huonosta treenaamisesta ja milloin mistäkin. Hetkessä juttu muuttuu jo lähes faktaksi ja me täällä haukutaan milloin mitäkin ja ketäkin. Mielestäni olisi parempi kertoa asiat omana mielipiteenä tai tietysti tuoda esiin faktat, jos sellaisia on tiedossa. Minun mielipiteeni tämän ketjun otsikon alle on, että peli on kuralla ja Törmäsellä ei ole ollut eväitä korjata tilannetta. Tämän mielipiteeni olen muodostanut katsomalla jokseenkin kaikki IFKn matsit paikan päällä, tai telkkarista. Eikä mua aina kauheasti viihdyttänyt itse pelit viime kaudellakaan varsinaisena kiekkotapahtumana, vaikka tulosta tulikin. Siitä toki olin tyytyväinen. Vielä olisi aika tehdä jotain radikaalia. Lopettaa törmäskiekko jo tänään ja laittaa Törmänen vaikka videovalmentajaksi. Ai kukako tilalle? Ei sen väliä, kyllä HIFK nimisessä organisatiossa on palkkalistoilla tai lähipiirissä lätkätietämystä yllin kyllin. Ja osataanhan me täällä JAssakin antaa joka lähtöön paljon parempia neuvoja, kuin AT.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No jos HIFK teki 3 pelaajahankintaa 2 peliä sitten, niin tuskin ne nyt ovat päättäneet, että hanskat ovat tiskissä.
No ei tuollaista päätöstä sinänsä kukaan ikinä teekään, mutta kyllä jokainen HIFKn johtoportaassa ja pelaajistossa sen ymmärtää, että tuo kolmen pelaajan hankkiminen ei tule muuttamaan kauden lopputulemaa käytännössä mitenkään. Jos/kun budjetissa tilaa noille hankinnoille oli, niin what the heck, miksipäs niitä ei olisi tehnyt. Henkisesti ajatukset on kuitenkin jo ensi kaudessa ja kuluvan kauden jäljelläoleviin peleihin motivoituminen on eri pelaajien kohdalla vähän sitä sun tätä.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Luulen, että Hifk menee Törmäsen kanssa tänä vuonna loppuun asti ja se on ainoa oikea ratkaisu. Kausi on niin loppusuoralla, että uusi koutsi ei voisi mitenkään saada joukkuetta parempaa lopputulokseen.

Kyllä löytyy lyhyelläkin aikataululla omanpään ja lähdöt kuntoon laittavia valmentajia. Nuo ne ongelmat ovat. Ei päästä omista pois niin ei päästä hyökkäämäänkään. Se on taas eri tarina onko joku Erkka pätkääkään kiinnostunut koko hommista.
 
M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Ottaa kyllä rankasti päähän, että Stögön tilanne on tällä hetkellä se, että monon kuva on piirtymässä hanuriin, koska aidosti diggasin sikana siitä lätkästä mitä viime keväänä vedettiin.

Joka kerta, kun katson tämän nyky jengin matseja, niin huomaan miettiväni, että missä ollaan menty niin pahasti vikaan, että runkkarin voitto on vaihtunut säälittävään taisteluun kympin sakkiin pääsemiseksi.
En millään voi uskoa, että Stögö on mogannu koko homman omilla valinnoilla ja siksi en myöskään toivo Stögölle potkuja. Voisko paras ratkasu olla, että kauden jälkeen lähetetään jokainen "edari" helvettiin ja katsotaan vielä mihin Stögö pystyy oikeanlaisella nipulla ensi kaudella??? Itellä fiilis, että noin pitäs toimii.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Ei se nyt ihan noin ole. Stögön pelifilosofia, että pelaajat päättävät miten pelata itsenäisesti, vaatii pelaajia, jotka ovat riittävän osaavia ja pystyvät kantamaan peliä. Viime vuonna heitä olivat: Ramu, Zabo, JJ, Auvitu ja Taimi (silloin pelihaluisena, mitä ei enää syskyllä, kun halusi pois - sinänsä siksi ei mikään ammattilainen).
Tänä vuonna heitä ei ole. Tämän vuoden jengi valmentajalla, jolla on systeemi ja taktiikka voisi pärjätä paremmin, mutta ilman järjestelmää ei voi pärjätä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös