Niin, toki olin sen päivän, kun varsinaista pomoa tuurasin, esimiehenä. Silloin minulla oli valtaa vaikka antaa potkuja ja tehdä kaikkea muutakin siihen työpaikkaan kuuluvaa, mitkä virallisen pomon oikeuksiinkin kuuluivat. En kuitenkaan ollut koko paikan pomo.
Nojaa, itse olen myös sitä mieltä, että Spede oli sen verran hieno mies, että hänen nimensä käyttäminen ivallisessa mielessä on aika outoa. Niin kuin ylipäätänsä kenen tahansa ihmisen samanlainen "nimenhäväistys".
Ihan vapaasti. Suomessa kun on käsittääkseni mielipiteenvapaus olemassa. Muista vielä ilmoittaa kyseinen mielipiteesi monta kertaa myöhemminkin tässä ketjussa, kun sen nyt olet jo kerran tehnyt. Ettei vain käy esim. niin, että me muut unohtaisimme, mitä mieltä Sinä olet jostakin.
En toki kommentoinut suoraan hygieniaseikkoja, mutta jo lainaamassasi tekstissäni ketjun ensimmäisellä sivulla mainitsin takinkäytön terveysseikoista. Aivan täysin vaille huomioita ko. asia ei siis toki minulta jäänyt.
Tuo ei toki ole tyylirasismia, mihin tähänKIN olen jo aiemmin tässä ketjussa viitannut. Tyylirasismia ei lisäksi ole esimerkiksi jo niin ikään mainitsemani myöhästelyn katsominen läpi sormien, vaan tyylirasismia on VAIN ja AINOASTAAN hakijoiden pätevyyden rankkaaminen pukeutumisen perusteella. Toki jos jo ennen työhaastattelua on työpaikalta informoitu, että pitää pukeutua juuri tietyllä tavalla esim. työpaikan terveysseikkojen tms. takia, niin sitten sen voi ehkä vielä jotenkin hyväksyä.
Olen täysikasvuisena ollut elämässäni yksissä hautajaisissa (ensimmäiset olivat, kun olin 5-vuotias). Kaikkia vieraita, joita oli yli 20, ei yhteen kuvaan laitettu, mutta vaikka olisikin laitettu, en suinkaan olisi ollut porukan ainoa, joka ei ollut sonnustautunut siistiin mustaan pukuun ja solmioon (minulla oli päällä tummansiniset Levikset, kauluspaita ja vähän puvuntakin tyylinen, mutta kuitenkin paljon paksumpi ja isompi takki).
Muistan tämän nimittäin kuvasta, jossa olivat tämän kuolleen isoisäni kaikki lapsenlapset. Heistä neljä oli miehiä, kaikki täysi-ikäisiä, ja muistaakseni yhdellä oli puku ja solmio (toisella serkullani oli puvun housut ja kauluspaita, mutta ei takkia eikä solmiota, ja isoveljelläni puolestaan suunnilleen minun tyylinen asustus). Näin edes tuossa kuvassa en erottunut pukeutumisen perusteella.
Mitä jos minä tapaan ensimmäistä kertaa jonkun kauhean hyvännäköisen tytön ja sanon hänelle, että "voisimmeko tutustua siten, että otat minulta nyt heti suihin?". Sitten kun hän todennäköisesti tämännäköiselle kaverille sanoisi, että "tuo ei käy", niin minullehan tulee pahaa mieli ja loukkaannun.
Vaikka tämä asia kuuluukin toiseen ketjuun, niin sanonpa nyt silti, että tottakai asenteen voi omistaa. Olen sanonut, että "IHMISTÄ ei voi omistaa", mutta esim. television ja rannekellon kyllä. Asenne ei ole esine, mutta toki sen voi omistaa. Tai oikeastaan on vähän pakkokin omistaa, koska kai kaikilla ihmisillä sellainen on...