Viestin lähetti Pee
Minun kohdallani tässä takkiasiassa tilanne on siis samanlainen kuin lakki päässä ruokailemisessa: minkäänlaista päähinettäkään en käytännössä koskaan käytä, joten minun ei tarvitse miettiä, otanko sen pois syödessäni vain en. Kuitenkin jos näen jonkun ihmisen, joka syö lakki päässä, ei siinä ole mitään tuomitsemista. Jokaisen henkilökohtainen asia tämäkin!
Arvoisa Pee
Ei näissä asioissa ole lakeja, eikä yksiselitteisiä standardeja. Nämä ovat asioita, joita oppii ymmärtämään iän karttuessa. Nämä ovat niitä asioita, joita meistä osa oppii kantapään kautta, jotkut eivät koskaan.
Ajamasi asiat riippuvat paljolti asiayhteydestä. "Frendipiirissä", (huomannet, että yritän olla ikäisekseni nuorekas), pipat ja morjestelut "on ihan jees", mutta yhtälailla on tilanteita, joissa ympäristöä hyväksyvämpi tapa toimia on järkevämpi. Otan esimerkin: kun usein työhön rekrytoivat ihmiset ovat keski-ikäisiä, tohtisin suositella ulkoasua ja tapaa puhua, mikä on jossain määrin hyväksyttävää kuulijan arvoihin. En ole palkannut, enkä tule palkkaamaan, yhtäkään pipapäistä pussihousua riippumatta tehtävästä. Minun arvoin, hattu pois päästä sisällä. Persvaon erottamista takaa tiiraillen en nosta eduksi työpaikkahaussa. Eli eläkää omalla tyylillänne, mutta oppikaa tekemään kompromisseja. Jos siis haluatte sulautua työelämään paremmin.
Moni kakskymppinen varmaan nauraa omille periaatteilleni, mutta minä olen ollut sujut itseni kanssa muutamine periaatteineni, jotka äitini ovat minulle opettanut. Lue tilannetta. Jos et ole kartalla tai jos olen asiakastilanteessa: Teitittele ja kirjoita ensimmäinen kirjain isolla. Vastapuolen kunnoittaminen, vaikka menisi joskus överiksi, ei saa aikaan reklamaatioita. Usein päinvastoin. Tavan tulee tulla halusta, ei pakosta.
Opi uskomaan, että monissa asioissa vanhemmat ovat viisaampia. Jos ajattelet, että he ovat kalkkiksia, tulet vielä oppimaan. Minusta yksi ikääntymisen mielenkiintoisemmista saavutuksista on ollut kärkien hioutuminen, suvaitsevaisuus ja kokemuksen arvostaminen. Niitä on yhtä vaikea ymmärtää, kuin lapsettoman sitä, mitä on olla isä tai äiti.
Minun arvomaailmassani the point ei ole se, että kutsutaanko vaimoa "muijakseni" vai "naisekseni". Ilman, että varhaislapsuudessani oli isää arvoineen höntsäilemässä, äitini opetti minut siihen, että kaikkia naisia, varsinkin rouvaa, tulee arvostaa. Samaan kategoriaan tulee lukea itseään selvästi vanhemmat ihmiset. Heillä on meille opetettavaa. Elämä ja siihen liittyvät kokemukset lisäävät "viisautta". Edellisen sitaatin voi korvata sanalla elämänkokemus. Se vain on asia, jota voi, on millään mahdollista ja pystyy karttumaan vain yksi vuosi kerrallaan. Harva kakskymppinen osaa opastaa kuuskymppistä elämän perusarvoista ilman, että jälkimmäiselle kehkeytyy syystä "hyväksyvä" hymynkare kasvoille. Moni kakskymppinen on enemmän ajantasalla "päivän tilanteesta", kuin moni kuuskymppinen. Silti viittaamasi "perinteiset tavat" tai niiden kyseenalaistaminen, avautuu Sinulle todennäköisesti iän karttuessa.
Sori, että olin kenties pitkäsanainen ja vaikeasti tajuttava. Pyrin vain sanomaan, että aina ei kannata tehdä juuri niin, kuin _nyt just_ tuntuu. Aina kannattaa ajatella ja oppia. Ympäristö kannattaa ottaa huomioon. Kuten armeijassa aikoinaan: älä ole koskaan eka tai vika. Siten pärjää monella tavalla paremmin.
On hyvä muistaa, että tulevaisuuteesi vaikuttavissa asioissasi usein asioit itseäsi vanhempien ihmisten ja heidän arvomaailmoiden kanssa. Sinustakin tulee joskus henkilö, joka ei ymmärrä, että työnhakuun tullaan (20-30 v kuluttua) korvalappustereot tai vastaavat päässä. Millaisen ketjun silloin avaat? Ettei vaan alkaisi ajatuksella: mihin tämä maailma on menossa?