Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

  • 292 956
  • 1 868

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kevennetääs aihetta.

Millä täytteillä jatkoaikalaiset tyrkkäätte pizzan suuhunne mieluiten? Oma ikisuosikkini on paikasta riippumatta kebab, kinkku, pepperooni ja jos on pakko valita neljäs, niin tonnikala tai sipuli. Näillä täytteillä saan kanssaruokailijan montun levälleen. Todella kasvispitoista, eikö?

Viimeiseksi ateriaksi en ottaisi pizzaa, siitä tulisi ikävää sotkua ennen itsemurhaa. Parempi olla lievällä paastolla pari päivää ennen, jotta on helpompi kuolinsyyntutkijoillakin tehdä ruumiinavausta eikä ronkkia mitään puolimätiä simpukoita vatsalaukusta.

Mutta jos nyt näin elävien kirjoissa vielä olevana ja todennäköisesti ainakin seuraavat 24-34 vuotta vuotta riittävän hyvissä voimissa rimpuilevana lähtisin rakentamaan pizzakokonaisuutta, niin siihen kelpaisivat seuraavat ainesosat:
tonnikala, simpukka, katkarapu, aurajuusto, salami, oliivi, pepperoni, kana, kinkku, anjovis, mustekala, kana

Eivät kaikki tietysti kerralla, 3-5 täytettä korkeintaan. Mereneläväpizzat ovat hyviä, samoin mikä tahansa missä on aurajuustoa ja vähän lihaisampaa tavaraa. Italialainen ruoanlaitto on yliarvostettua, samoin italialaiset pizzat, mutta tästä huolimatta olen syönyt elämäni parhaan pizzan Venetsiassa. Siinä oli pizzan keskellä kunnon mustekala. Noin 10-15 senttiä lonkeroineen, siis lokonainen mustis. Vieressä sitten pitkiä isoja simpukoita. Ai että oli hyvää. Silloin tuli minunkin otettua lonkeroa oikein kunnolla!

Kebab-lihat säästän kebabeihin. Kebabin syön usein riisillä tai sitten ranskalaisilla, myös aurajuusto-rullakebab on oivaa herkkua. Olen syönyt kyllä kebabin salaatillakin, mutta ei se oikein iskenyt. Iskenderiä olen kerran pari koittanut, voisi koittaa toistekin.
 

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Hyhhyh, mitä täytteitä! Kyllö kunnon pizzassa lihaa pitää olla vähintään kahta eri laatua. Homoille ja muille hipeille tuommoiset merenelävät.

…myös aurajuusto-rullakebab on oivaa herkkua...

Ai niin, ja rullakebuakin olen kerran kokeillut. Pizzeria oli kyllä niin saastainen, että pitäisi ilmoittaa Eviraan mahd. pian, jos jaksaisi. Sitten verotoimistoon. Ei siellä kaikki ole kunnossa, jos talvella kärpäset pörrää pöytien ympärillä, vesi on hirveän makuista (seissyt kylmäkaapissa kuukausia) ja muovipurkki täynnä kastematoja ja multaa kassakoneen vieressä. Lisäksi kaikissa ruoissa karvoja ja vastenmielinen haju tunkee sieraimiin astuttaessa pizzeriaan. Pariin otteeseen pitänyt kyseisessä paikassa käydä, sillä läheltä ei saanut tukevaa lounasta muuten.

E: quote-tag väärin.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Millä täytteillä jatkoaikalaiset tyrkkäätte pizzan suuhunne mieluiten? Oma ikisuosikkini on paikasta riippumatta kebab, kinkku, pepperooni ja jos on pakko valita neljäs, niin tonnikala tai sipuli. Näillä täytteillä saan kanssaruokailijan montun levälleen. Todella kasvispitoista, eikö?
Halvempien pizzapaikkojen kinkku on ihan paskaa. Olisikohan niissä lihaa joku neljäsosa tai jotain. Pula-ajan kahvinkorvikkeeseen voisi verrata, tai siis siihen jatkettuun kahviin. Se kebab on myös vähän vastaavaa, kuin ruskeaa lauantai-makkaraa, hitusen eri tavalla maustettu vaan. Niitä mä yleensä koitan vältellä.

Penskana lähes aina ja joskus vielä nykyäänkin suosin jauhelihapizzaa. Siinä vaan on sitä jotain. Kana - ananas - aurajuusto on kans yks suosikki. Kaikki täydentää toisiaan. Ja mikähän se pizza oli mitä Itiksessä asuessani hain usein siitä lähipaikasta. Rucolaa siinä ainakin oli. Kerran sattumoisin sen valitsin ja sen jälkeen usein.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Halvempien pizzapaikkojen kinkku on ihan paskaa
Tämä on kyllä ihan totta. Samoin monissa paikoissa käytetty pizzojen jauhelihakin on aika skeidaa ja näitä kahta ainesosaa nykyisellään en enää omiin pizzoihini ota. Monet muut ainesosat kelpaa kyllä, mutta kahden täytteen kombo on meikäläisellä vakio: pekoni ja kananmuna. Siihen päälle jotain tulista sekä juustoa, joko mozzarellaa tai aurajuustoa. Aika hyvä esimerkkikokonaisuus on vaikkapa pekoni, kananmuna, habanero ja aurajuusto. Aika paljon tulee kuitenkin varioitua.

En vissiin tunne lisäkseni ketään muuta, joka ottaisi pizzaansa kananmunaa. Monesti olen asiasta kummastelua kuullut, mutta en voi muuta kuin suositella joskus kokeilemaan. Ensimmäisellä kerralla olin skeptinen sen sopivuuden suhteen, mutta niin se mieli muuttuu.

Lisäyksenä vielä mainittakoon, että tuonlaisia siis karvakäsikioskeista. Jossain muualla valitsisin jotain muuta.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Halvempien pizzapaikkojen kinkku on ihan paskaa. Olisikohan niissä lihaa joku neljäsosa tai jotain. Pula-ajan kahvinkorvikkeeseen voisi verrata, tai siis siihen jatkettuun kahviin.

Minulle kinkku on yleensä viimeisiä vaihtoehtoja, ja osin samasta syystä. Heikkolaatuinen kinkku on huonoa. Jauheliha menee pizzan päällä jos ostaa esimerkiksi Saarioisten roiskeläppä-mikropitsan, pizzerioissa en sitä valitse. Ennemmin mereneläviä tai aurajuustoa, kanaa ja muita.

Karvakäsipaikoissa ei muuten aina edes saa kinkkua. Joissain paikoissa on vedettu jopa sian saastaisuuteen muslimihengessä. Yleensä näissä samoissa paikoissa voisi vedota kreikkalaisen Hygienia-jumalattaren nimeen samasta saastaisesta syystä. Ei se sika ole saastainen, karvakäsipaikkojen hygienia on monesti saastainen.

Eipä sen puoleen, että söisinkään koskaan sellaisessa paikassa, jossa tarjoiltaisiin musulmaanien oikeaoppisesti kidutusteurastamaa halal-lihaa. Olen voinut epähuomiossa syödä joskus, mutta halal-lihasta kieltäydyn ja kammoksun muutenkin kulttuuria ja uskontoa, jossa on niin kova fiksaatio leikata kurkkuja auki eläimiltä ja joskus ihmisiltäkin. Yleensä kurkunleikkauspakkomielteisiin liittyy puutteellinen hygienia sekä hassu käsitys veronmaksusta.

Ananasta en pizzaan hyväksy, hyi saatana. Ei kuulu pizzaan, ei kuulu ihmisravinnoksi. Kuka uskaltaa tunnustaa haluavansa ananasta pizzaansa?
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Kuka uskaltaa tunnustaa haluavansa ananasta pizzaansa?
No en minä ainakaan. Ikinä en ananasta pizzaani aseta, eikä kukaan muukaan minun pizzaani sitä aseta.

Etelä-Suomessa ei saa pizzaansa poroa. Eikä edes Kuopiossa. Paitsi ehkä joissain poikkeuspaikoissa, joihin en ole sattunut menemään. Sen sijaan pohjoisemassa, kuten Oulussa, siellä saa oikeastaan joka paikasta poroa pizzaan. Poro on hyvää. Siis varsinkin pizzan päällä. Ei nyt ajatella mitään poronkäristystä, se on ihan ei juttu. Poro saa elää vapaana eikä elele keskitysleirillä, kuten jauheliha ja kinkku elävät.

Siispä tilaan pizzaani aina poroa. Sinihomejuustoa myös. Jalapenoa myös melko usein. Tämä yhdistelmä on se, mikä riittää. Ennen oli myös salamia mukana, mutta hieman hihhuloiduttani, se on jäänyt pois. Näiden lisäksi kun on oreganoa ja valkosipulia, niin on siinä makuja.

Noin vuosina 1990-2005 pizzassani oli aina jauhelihaa. Vaan on selvinnyt, että se on karmeaa, siis luokattoman laadutonta. Lisäksi se voi jäädä osin raa'aksi, sillä tavalla ettei sitä huomaa. Älä ihminen syö pizzerian jauhelihaa! Pizzerioiden kinkku on todettu tutkimuksissa erittäin epähygieniseksi, muistaakseni kinkku on pahin näistä.

Ja olihan se tapaus, kun noin vuosikymmen sitten silloinen puolalainen tyttöystäväni kotonaan pizzan väänsi. Siinä hänen tekemässä pizzassa oli kymmentä eri täytettä. Kaikkea sitä hirveyttä, mitä kammoksuin. Ihan kuin pizza olisi tehty sen mukaan, että mistä en varmasti tykkää. Mustekalaa, parsaa, katkarapuja. Sitten joitain turhakkeita, kuten simpukoita. Siinä sitä sitten söin, hymyilevä ja kehuja odottava puolatar edessäni ja annos suoraan pelkokertoimesta suussani. Tiesihän sen, että ei siitä suhteesta tullut yhtään mitään.
 

Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Minä tunnustan. Sopii mielestäni erinomaisesti muiden valitsemieni täytteiden kanssa. Ananaksen lisäksi pizzaan yleensä tilaan kebabin, talonkastikkeen ja tonnikalan. Tämä on erittäin hyväksi todettu yhdistelmä.

Tuo talonkastike on hyvin mielenkiintoinen tapaus sinänsä, sillä siitä en ollut kuullutkaan ikinä, kun vielä etelässä asuin. Täällä Pohjanmaalla tuo on sitten taasen erittäinkin suosittua ja hyvin pian itsekin siihen tutustuin. Aluksi olinkin hyvin epäileväinen kastikkeen suhteen, mutta sen sopivuus pizzaan yllätti allekirjoittaneen täysin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Poro-sinihomejuusto-jalapeno -pizza maistuisi kyllä minulle koemielessä, varmasti hyvää. Poronlihahan on muutenkin hyvää. Harvoin tulee syötyä, mutta kyllä poronkäristys aina maittanut on.

Ihan kuin pizza olisi tehty sen mukaan, että mistä en varmasti tykkää. Mustekalaa, parsaa, katkarapuja. Sitten joitain turhakkeita, kuten simpukoita. Siinä sitä sitten söin, hymyilevä ja kehuja odottava puolatar edessäni ja annos suoraan pelkokertoimesta suussani. Tiesihän sen, että ei siitä suhteesta tullut yhtään mitään.

Parsan olisi voinut jättää väliin, mutta muuten kelpaisi minulle sekä hymyilevä puolatar että mustekala-simpukka-katkarapu -pizza. Ei toki ihan kymmenellä täytteellä. Mistähän noita saisi? Siis pizzantekoon valmiita puolattaria kotiin? Kunhan täyteasian (just say no to ananas) tekisi selväksi, niin yhteisymmärryksen luulisi löytyvän.

Kuinka moni jatkoaikalainen on käynyt Puolassa ja mitä mieltä puolalaisista aterioista sekä naiskauneudesta?

Vastaan toki omakohtaisesti tähän multikombokysymykseeni. Puola on hieno maa, jossa olen vieraillut tähän mennessä viidesti. Lähinnä 3-8 päivän mittaisia lomareissuja, joihin olen saanut mahtumaan paljon. Turusta pääsee mukavasti halpalennolla Gdanskiin, jossa olen ollut neljästi, viime kesänä tosin osana laajempaa reissua Saksaan, jonka aloitin käymällä katsomassa Iron Maidenia Gdanskissa. Lisäksi olen ollut toista viikkoa Krakovassa, ja samalla reissulla myös Varsovassa.

Mukavia ihmisiä, paljon historiaa, yleensä hyvät kelit, erinomaista ruokaa ja kauniita slaavilaisia naisia. Bigos-riistapata on erinomaista, samoin lihansyöjien kuningasvaihtoehto eli golonka, jossa on vajaa kilo sianpotkaa. Lihaisat żurek-keitot sekä maukkaan rasvaiset pierogi- keitinpiiraat maittavat joka kerta ja saavat veden kielelle. Puolan keittiö on hyvä yhdistelmä keskieurooppalaisia ja slaavilaisia makuja, ja palanpainike eli erityisesti zubrowka-biisoninruohovodka hakkaa kummasti kotimaiset tikkuviinat ja tinnerit, joita Suomessa Alko vodkana tarjoaa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
En vissiin tunne lisäkseni ketään muuta, joka ottaisi pizzaansa kananmunaa. Monesti olen asiasta kummastelua kuullut, mutta en voi muuta kuin suositella joskus kokeilemaan. Ensimmäisellä kerralla olin skeptinen sen sopivuuden suhteen, mutta niin se mieli muuttuu.

Hep, hep ja hep. Mielummin kuolen nälkään kuin ananasta söisin missään muodossa, mutta pizza ilman kananmunaa on aika huono pizza.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Kuinka moni jatkoaikalainen on käynyt Puolassa ja mitä mieltä puolalaisista aterioista sekä naiskauneudesta?
Olen käynyt. Puola pärjää kohtuuhyvin kansakuntien joukossa molemmissa lajeissa.

Joskus nuorempana olin välillä tekemisissä yhden puolalaisnaisen kanssa. Otos on henkilökohtaisen kanssakäymisen tasolla siis kokonaisuudessaan tässä. Mukava ihminen, eipä siinä mitään. Omalla tavallaan viehättävä tätönen, mutta jollakin tapaa vaikeasti ennakoitava oli hän.

Peripuolalainen ruoka on hitusen raskasta, mutta maittavaa. Jos ei aivan huono tuuri käy tai satu menemään pahimpaan turistihölmölään, niin Puolassa on hyvät mahdollisuudet tulla ravintolasta ulos sekä kylläisenä että tyytyväisenä saatuun kokemukseen. Jossakin voi kohdata ruokalistalla vielä ehdan golonkan, sikapotkaa.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Mitä tässä tapahtuu?

- Ai ai, polttaa polttaa, onpa pahhaa!

Jatkoaikalainen syö pizzan päällä ananasta.

No ähhihi!
 

Hanjohan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Peliitat
Etnokänkkypuolella putoaa parhaiten salami-jalopeno-sipuli-jauheliha-curry setti, kun taas muuten valkkaisin perinteisesti jonkin rucolaa ja parmankinkkua sisältävän pizzan.

Ananaskammosta pääsin ylitse yläasteiässä ja nykyään sitä tulee vapaaehtoisestikin toisinaan valittua täytteeksi. Viimeisin taisteluvoitto on saavutettu herkkusieniä vastaan, joita saan viimein nieltyä alas ilman pelkoa oksennusrefleksistä.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mitä tässä tapahtuu?

- Ai ai, polttaa polttaa, onpa pahhaa!

Jatkoaikalainen syö pizzan päällä ananasta.

No ähhihi!
Voi, kun täällä olisi edes yksi ketju, missä pohditaan pizzan syvintä olemusta. Ja roskaruokaketju olisi myös kiva. Avatkaa joku, minä en kehtaa.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Millä täytteillä jatkoaikalaiset tyrkkäätte pizzan suuhunne mieluiten? Oma ikisuosikkini on paikasta riippumatta kebab, kinkku, pepperooni ja jos on pakko valita neljäs, niin tonnikala tai sipuli. Näillä täytteillä saan kanssaruokailijan montun levälleen. Todella kasvispitoista, eikö?

Pekoni, kana, valkosipuli, ja neljäs vaihtelee.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pizzan täytteet vaihtelevat fiiliksen ja tarjonnan mukaan. Esim. ananas, artisokka, kinkku, kebabliha, salami, jauheliha, sipuli, valkosipuli, sinihomejuusto, kapris, oliivit... melkein kaikki käyvät. Banaania en ole täytteenä ymmärtänyt, eikä kananmunakaan omiin suosikkeihini kuulu. Merenelävät jätän allergikkona väliin.

Pizzasta tuli mieleen, että viime syksynä Chilessä tarjosivat yhdessä ravintolassa pizzan kyytipoikana ranskalaisia perunoita. Tällaista en ole missään muualla kokenut. Liekö ollut paikan oma viritys, vai onko tuollaista joku jossain muualla havainnut?
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ooonhan sitä telkkarissa toki oltu. Minullahan on takanani lyhyt mutta sitäkin räiskyvämpi näyttelijänura. Tein debyyttini eräässä suomalaisessa minisarjassa, Reino Nordinin, Martti Syrjän ja muutaman ihan nevarin kanssa oltiin samassa produktiossa. Esitin ansiokkaasti jääkiekkojoukkueen maalivahtia kohtauksessa, jossa juhlittiin jäähallin avajaisia ja halliin ajettiin rekalla sisään. Eli seisoin jääkiekkomaalivahdin paita päälläni rivissä jäällä muiden urpojen kanssa rekvisiittana. Debyyttini jälkeen päätin vetäytyä parrasvaloista.

Pizza on parasta silloin kun siinä on pepperonia, aurajuustoa ja jalapenoa. Hyvät juustot siihen päälle, tomaattikastikkeet alle, vähän oreganoa ja valkosipulia vielä höysteeksi ni voi saatana että on hyvää.

Puolassa oon työn puolesta käynyt aika monta kertaa, vapaa-ajalla kerran. Tykkään maasta, vähän sellasta rempallaan olevaa meininkiä siellä vielä on, mutta eteenpäin mennään. Ihmiset on järjestään tosi mukavia, ja on kyllä pistänyt silmään tuo mies- ja naisihmisten laadun huomattava epätasapaino. Naiset on järjestään aika näyttäviä ilmestyksiä, kun taas miehet on sellasia kukkakaalikorvaisia ja junttinaamaisia, läskejä pallopäitä. Zapieakanka-leivät on mukavaa pikaruokaa, pierogit ei oikein iskeneet. Liharuuat on kaikki olleet ihan jees, tosin välillä on joutunut niin kummallisissa paikoissa syömään että on joutunut taistelemaan että ruuan on saanut alas.

Varsova oli aika vaisu mesta, mutta Krakovasta ja Gdanskista tykkäsin. Gdanskin lähellä olevista mestoista Sopot voisi olla kesällä ja hyvällä säällä hauska mesta, Malborkissa taas kannattaa käydä kattomassa huikean isoa ja näyttävää linnaa, jossain lajissa linna on maailman suurin. Lodz oli kanssa aika symppis kaupunki, kuin myös erään työrupeaman aikana tutuksi tullut pieni Chelmnon kylä ja Torun, josta on kotoisin Nikolai Kopernikus. Kesäisin oikein kivoja paikkoja, talvisin ei niinkään.

Lyhytaikaisia visiittejä oon tehnyt myös paikkoihin nimeltä Ostrow Wielkopolski, Poznan, Bydgoszcz, Grudziadz ja Gdynia, mutta ne on olleet semmosia päivän piipahduksia tai yönviettopaikkoja joista ei oo oikein kiinni saanut. Ostroleka-nimisessä paikassa sitten oon viettänyt ihan liian monta päivää, pieni käylyinen maalaiskylä Varsovasta 100 kilsaa pohjoiseen, sieltä ei paljoa positiivista sanottavaa ole, vaikka onhan siinäkin oma eksotiikka kun pääsee näkemään ihmisten innon ja hämmästyksen kun niinkin järisyttävä paikka kuin McDonalds avattiin. Helsinki ja Burger Kingin jonot oli siinä hötäkässä vielä ihan kultivoitunutta meininkiä.

Poliisit on Puolassa kivoja, sakkoja ei tarvii maksaa jos on tyhjä lompakko, ei osaa puolaa ja on tarpeeksi vajaan näköinen.
 
Viimeksi muokattu:

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Pizzasta tuli mieleen, että viime syksynä Chilessä tarjosivat yhdessä ravintolassa pizzan kyytipoikana ranskalaisia perunoita. Tällaista en ole missään muualla kokenut. Liekö ollut paikan oma viritys, vai onko tuollaista joku jossain muualla havainnut?

Tarkoitatko "kyytipoikana" että pizzan täytteenä? Torinossa yhdestä pystypizzakioskista sai täytteenä juurikin ranskalaisia ja nakin palasia. Naurahdin oikein mutta hyvää sekin.

Jossain tyhmässä leffassa jonka nimeä en nyt muista jonkun pizzan täytteisiin kuului ranskalaiset ja purkka, sekin oli hauska juttu mutta varmasti huono idea.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tarkoitatko "kyytipoikana" että pizzan täytteenä? Torinossa yhdestä pystypizzakioskista sai täytteenä juurikin ranskalaisia ja nakin palasia. Naurahdin oikein mutta hyvää sekin.

Ei, vaan lautaselle tuli suhteellisen pieni pizza sekä annos ranskalaisia. Ja muistaakseni salaattia. Pizza siis tavallaan korvasi pihvin.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Millä täytteillä jatkoaikalaiset tyrkkäätte pizzan suuhunne mieluiten?

Aurajuusto, kinkku, tonnikala, jauheliha, ananas, sipuli. Mutta koska tuollaista pizzaa ei ole ainakaan niissä paikoissa, joista itse olen pizzani hakenut, ollut myynnissä, olen tyytynyt Americanoon eli aurajuusto-kinkku-ananas-pizzaan. Ananas kuuluu pizzaan.

Kebabia olen viimeksi syönyt muistaakseni seitsemisen vuotta sitten. Tykkäsin, mutten olen jaksanut sellaisia viime vuosina tilata.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisitkohan ollut myos eraaseen juoksutapahtumaan liittyen telkkarissa? Juoksin jonkun aikaa teidan perassa, ja naamani taisi silloin telkkarissa vilahtaa.

No tällainenkin sattumus on päässyt käymään. Siinähän seurattiin pidemmän aikaa yhden porukan valmistautumista tuohon juoksuun, mutta suurin osa heitti leikin kesken ennen starttia ja itse kisatapahtumassa meitä olikin enää muutama jäljellä. Sanomattakin on selvää, että juoksu meni pahanlaisesti penkin alle.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onko kukaan tilannut pizzaa kaikilla täytteillä? Voisihan se ehkä olla vähän junttia, mutta tietääkö onko se hyvää, jos ei ole koskaan kokeillut.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko kukaan tilannut pizzaa kaikilla täytteillä?

Joskus tilattiin duuniin perhepizza kymmenellä täytteellä. Ainakin tuo oli ihan hirveää moskaa, mutta ehkä siitä jäi pois juuri se täyte, joka koko komeuden olisi saanut maistumaan hyvältä. Ei voi tietää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös