Syntyvyyden äkillinen romahdus Suomessa

[Byvajet]

Niin no, itsehän taisin sanoa, että massia on sen verran että mitään ei ole jäänyt rahan puutteesta tekemättä.

Tämä näkyy myös tilastoissa. Pienituloisuus selittää lapsettomuutta. Aika monen todellisuus on tämä: "Ja kun köyhäkin on, niin miten tässä valtiossa lapsen maksat?"

Köyhien lisäksi on mielenterveysongelmaisia tai kurjasta kotitaustasta tulevia. Monet heistä kokevat omankin elämänsä niin merkityksettömäksi tai vaikeaksi, ettei sitä tahdota siirtää lapsille.

Syntyminen on loppujen lopuksi paska nakki. Siihen sisältyy aina oleellisena osana kärsimys, merkityksettömyys ja suoriutumisen pakko. Mielenterveyden ongelmat alkavat siitä, mihin harha loppuu. Vain harhaiset ihmiset pystyvät olemaan onnellisia edes jotenkin. Jos näkee itsensä objektiivisesti maailmankaikkeudessa ja ajassa, siitä seuraa romahdus. Ainoastaan irrationaalinen usko merkitykseen pitää elämänliekkiä yllä.

Ja jos menetetyksi ajaksi laskee vaikka sen että käytän poikia jääkiekkokoulussa niin enhän minä siinä mitään aikaa menetä vaan teen juuri nimenomaan sitä mistä tykkään.

Nämä ovat niitä huippuhetkiä. Raskasta on arki, jatkuvan läsnäolon pakko ja pikkulapsen täydellinen riippuvuus vanhemmastaan. Jos pikkulapsiarki tai yleensä lapsiarki olisi oikeasti mukavaa, lapsia syntyisi aivan toiseen tahtiin kuin nykyään. Mutta eihän se ole. Vanhemmat hokevat, että lapset ovat ihania, mutta jostain syystä nykyään lapsia tekevilläkin lapsiluku usein tyssää yhteen tai kahteen. Mitä se kertoo lasten ihanuudesta?

Lapsen tekeminen perustuu biologiseen viettiin, jonka varaan rakentuu myös kokemus lapsen tuomasta merkityksestä, mutta harvempi nauttii lapsiperhearjen sitovuudesta. Siinä on huippuhetkensä, joita on mukava muistella jälkikäteen, mutta vastapainona ovat sitovuus ja väsymys ja myös tietynlainen tylsyys. Oikeastihan esimerkiksi lapsen kanssa leikkiminen on vain harvoin mukavaa. On tylsää yrittää eläytyä päivä toisensa perään lapsen maailmaan, koska ei itse siinä maailmassa elä. Siksi lapsen työntäminen ruudun eteen on niin suosittu vaihtoehto.

 

[444]

Kyllähän tuon voi kääntää ihan mihin suuntaan sen itse haluaa - eihän se ole lainkaan hankalaa - jotta kirjoitettu teksti tukee omia näkemyksiä asian suhteen.

Kuten tätä ketjua lukemalla on hyvin helppo havaita.

Kuitenkin vastasin myös kysymykseesi. Haluatko sinä vastata siihen minun esittämääni?

 

[Murkula]

Lapsen tekeminen perustuu biologiseen viettiin, jonka varaan rakentuu myös kokemus lapsen tuomasta merkityksestä, mutta harvempi nauttii lapsiperhearjen sitovuudesta.

Mutta samat harvat nauttii koiran pitämisen sitvuudesta. Ne perkeleet ei edes ymmärrä ruutuaikaa. Ihan mielenkiinnosta kysyn, että onko sinulla lapsia kun tiedät niin hyvin kaikki lapsiarjen hankaluudet?

Tuo yksi kappale syntymisen paskasta nakista on sen verran paksua huttua että enpä viitsi edes kommantoida. Tuo on jonkun ylimaallisen ylijumalan humaani saarna. Eli aivan täyttä paskaa.

 

[Jesus Shaves]

Kuitenkin vastasin myös kysymykseesi. Haluatko sinä vastata siihen minun esittämääni?

Olen tainnut tästä aiheesta kirjoittaa sen mitä minulla on kirjoitettavana, eikä minulla näin ollen ole tarvetta vääntää tästä asiasta sen enempää kenenkään kanssa. Kehäähän tämä on kuitenkin jo pidemmän aikaa pyörinyt.

Ymmärrän varsin hyvin sen, että ihmisillä on erilaisia näkemyksiä tämän(kin) asian suhteen - ei minulla ole tarvetta pakottaa muita olemaan kanssani samaa mieltä.

Jokainen on vapaa tekemään omat valintansa elämänsä suhteen.

 

[Byvajet]

Mutta samat harvat nauttii koiran pitämisen sitvuudesta.

Koira ei sido samalla tavalla. Sille pitää antaa peruskoulutus, sen terveydestä ja ravinnosta tulee huolehtia ja se tulee lenkittää ja virikkeellistää, mutta suhteessa lapseen tähän käytetty aika on hyvin pieni. Kaiken lisäksi monet koiranomistajat nauttivat lenkkeilystä itsekin.

Tuo yksi kappale syntymisen paskasta nakista on sen verran paksua huttua että enpä viitsi edes kommantoida.

Mutta niinhän se on. Huovinen asian oivallisesti ilmaisi: "Ihmisellä on tässä maailmankaikkeuvessa kusiaisen valtuuvet." Ei meillä ole täällä mitään todellista merkitystä. Kaikki perustuu harhaan.

Kun lapsia tekee, ei koskaan voi etukäteen tietää, kykeneekö lapsi kokemaan elämänsä merkityksellisenä. Siksi lasten tekeminen on varsin vastuutonta hommaa.

 

[444]

Olen tainnut tästä aiheesta kirjoittaa sen mitä minulla on kirjoitettavana, eikä minulla näin ollen ole tarvetta vääntää tästä asiasta sen enempää kenenkään kanssa. Kehäähän tämä on kuitenkin jo pidemmän aikaa pyörinyt.

Ymmärrän varsin hyvin sen, että ihmisillä on erilaisia näkemyksiä tämän(kin) asian suhteen - ei minulla ole tarvetta pakottaa muita olemaan kanssani samaa mieltä.

Jokainen on vapaa tekemään omat valintansa elämänsä suhteen.

Eli et halua vastata. Se olisi riittänyt.

 

[Murkula]

Koira ei sido samalla tavalla. Sille pitää antaa peruskoulutus, sen terveydestä ja ravinnosta tulee huolehtia ja se tulee lenkittää ja virikkeellistää, mutta suhteessa lapseen tähän käytetty aika on hyvin pieni. Kaiken lisäksi monet koiranomistajat nauttivat lenkkeilystä itsekin.

Niin onko sinulla monta lasta kun hyvin tiedät kaikki lapsiperheisiin liittyvät asiat? Kysyn toisen kerran, vastaa tai ole vastaamatta, mutta tuo kertoisi vähän keskustelenko tasan nollatason ymmärtämystä vastaan vai onko olemassa edes joku mahdollisuus että kaikessa väittämässä olisi tietoa.

Itse en muuten ole vielä toistaiseksi syyttänyt yhtään lapsetonta mistään, enkä ole moralisoinut kenenkään valintoja vaan päinvastoin olen kirjoittanut, että jos ei lasta halua, lasta ei kannata tehdä. Äijä, akka tai muunsukupuolinen vaan vääntää jostain perkeleen harhasta.

 

[Byvajet]

Niin onko sinulla monta lasta kun hyvin tiedät kaikki lapsiperheisiin liittyvät asiat?

Minä olen se hoitosetä, joka kutsutaan antamaan vanhemmille omaa aikaa, kun muksu kyllästyttää. Lapsen isä odotti innoissaan lapsen saamista. Ensimmäiset viikotkin menivät vaaleanpunaisessa kuplassa. Mutta kun arjen sitovuus iski päin kasvoja, ensin rupesi tulemaan aneluita hoitamisesta. Kun ne eivät tehonneet, alkoi syyllistäminen lähisukulaisuuteen vedoten.

Nyt sitten matkustelen parin sadan kilometrin matkaa edestakaisin antamassa vanhemmille omaa aikaa. Minusta vauvan ja pikkulapsen hoitaminen on ihan kivaa, kun saan tehdä sitä rajallisesti, mutta ei minusta kokopäiväiseksi isäksi olisi. En selviäisi sen tuomasta vastuusta.

Ja kyseiset vanhemmat ovat korkeakoulutettuja perusfiksuja ja empaattisia ihmisiä. Sitovuus vain osoittautui liian kovaksi palaksi.

Hyvin ja vastuullisesti he lapsensa hoitavat, mutta lapsi on imenyt elämästä onnen.

 

[Jesus Shaves]

Kuitenkin vastasin myös kysymykseesi. Haluatko sinä vastata siihen minun esittämääni?

Et ilmeisesti ole juurikaan lukenut mitä olen kirjoittanut tähän asiaan liittyen? Taidat kuulua siihen rotuun, joka ei ole tyytyväinen ennen kuin toinen toteaa sinun olleen oikeassa. Olet oikeassa - onko nyt parempi?

Tässä valossa ei ole tarvetta jatkaa keskustelua - toistan kuitenkin sen mitä mieltä minä olen: mielestäni molempiin suuntiin olevat mielipiteet ovat aivan yhtä hyviä. Elämän kaikista arvovalinnoista ei tarvitse olla samaa mieltä.

 

[Murkula]

Minä olen se hoitosetä, joka kutsutaan antamaan vanhemmille omaa aikaa, kun muksu kyllästyttää. Lapsen isä odotti innoissaan lapsen saamista. Ensimmäiset viikotkin menivät vaaleanpunaisessa kuplassa. Mutta kun arjen sitovuus iski päin kasvoja, ensin rupesi tulemaan aneluita hoitamisesta. Kun ne eivät tehonneet, alkoi syyllistäminen lähisukulaisuuteen vedoten.

Nyt sitten matkustelen parin sadan kilometrin matkaa edestakaisin antamassa vanhemmille omaa aikaa. Minusta vauvan ja pikkulapsen hoitaminen on ihan kivaa, kun saan tehdä sitä rajallisesti, mutta ei minusta kokopäiväiseksi isäksi olisi. En selviäisi sen tuomasta vastuusta.

Ja kyseiset vanhemmat ovat korkeakoulutettuja perusfiksuja ja empaattisia ihmisiä. Sitovuus vain osoittautui liian kovaksi palaksi.

Hyvin ja vastuullisesti he lapsensa hoitavat, mutta lapsi on imenyt elämästä onnen.

Tämä avasi itsellekin vähän tuota näkökantaa. Se on harmi jos ja kun joillekin käy noin. Ja tiedän kyllä itsekin ihmisiä joilla on vähän samanlaisia tilanteita. Itselleni ei ole noin käynyt ja ihan pienlapsi aika alkaa olla ohi kun pojat on 4v. ja 6v., ellei sitten tule uutta tulokasta.

Tuossakin on kyllä se sama asia kuin nähdäkseni koko yhteiskunnassa. Ihmiset heikkenevät jatkuvasti henkisiltä ominaisuuksiltaan syystä tai toisesta eikä vastoinkäymisiä ja haasteita kestetä sen enempää perhe-elämässä kuin työssäkään.
Sitä sen on kun kovasta maailmasta koitetaan tehdä hattaramaapalloa. Elämä ei oikeasti ole kovaa mutta ei se ole mitään kuviteltua hattaraista höttöäkään. Kaikilla tulee hankalaluuksia eteen ja silloin pitäisi riittää kova kantti mennä ylitse.

 

[mhaarala]

Syntyvyyden romahduksella on arvaamattoman isot seuraukset tulevaisuudessa. Vaikutus näkyy 20-30 vuoden sisällä kunnolla, kun työikäistä väestöä on vain vähän mutta vanhuksia on paljon. Nykyiset 30-40 vuotiaat ovat tämän suuria häviäjiä, koska heidän vanhuutensa osuu aikaan jolloin työikäisiä ihmisiä on erityisen vähäinen määrä. Tämä puolestaan tarkoittaa vanhustenhoidon merkittävää heikennystä. Onnellisessa asemassa ovat ne vanhukset, joilla on omia lapsia ja lapsenlapsia pitämässä huolta.

 

[Freya]

Jotenkin vain epäilen, että osa ihmeen kokeneista ei ole alun alkaenkaan pitänyt lapsista tai ainakaan isommin välittänyt. Minä olen jo nuoresta asti ollut paljon lasten kanssa ja tiedän kuinka ihania ja välillä myös kamalia lapset voivat olla.

Itsekkin olen aina pitänyt lapsista ( koska niiden kanssa on tehnyt töitä) mutta kyllähän se äidiksi ja vanhemmaksi kasvaminen oli silti niin ihmeellinen kokemus, ettei mikään aikaisempi suhde lapsiin ollut sen rinnalla mitään. Naisena vielä sen elämän kasvaminen sisällä, synnytys, jne. Ne ovat sellaisia asioita mitä ei pysty kenellekään selittämään.

Että joku rakastaa minua nyt ja tulevaisuudessa. Että en ole yksin nyt enkä tulevaisuudessa. Että saan jatkaa omia geenejäni eteenpäin.

Mä en osaa oikein ajatella tälläisiä asioita siinä oman lapsen saannissa. Ei sitä omaa lasta voi meitä pakottaa rakastamaan tulevaisuudessa tai olemaan ikuisesti meidän kanssa. Totta kai sitä toivoo että saisi pitää ne omat jälkeläiset lähellä, ja niitä rakastaa kaikesta huolimatta, mutta ei niitä voi ajatella minään omana "omaisuutena". Kyllä haluun saada lapsia kuuluu niin monia asioita, mutta mulla ne ei niinkään liity yksin jäämisen pelkoon tai siihen että olisi aina joku minua rakastamassa.

 

[444]

Et ilmeisesti ole juurikaan lukenut mitä olen kirjoittanut tähän asiaan liittyen? Taidat kuulua siihen rotuun, joka ei ole tyytyväinen ennen kuin toinen toteaa sinun olleen oikeassa. Olet oikeassa - onko nyt parempi?

Tässä valossa ei ole tarvetta jatkaa keskustelua - toistan kuitenkin sen mitä mieltä minä olen: mielestäni molempiin suuntiin olevat mielipiteet ovat aivan yhtä hyviä. Elämän kaikista arvovalinnoista ei tarvitse olla samaa mieltä.

Kyllä, se olen kaikesta päätellen juuri minä, jolla on ongelmia ymmärtää lukemansa. Minähän olen nimenomaan todennut tässä ketjussa, että minulla ei ole mitään syytä kyseenalaistaa sitä, mitä lapsia hankkineet ovat saaneet kokemusten muodossa. Minulla ei ole tarvetta kyseenalaistaa kenenkään päätöstä lasten hankkimisen suhteen. Olen vain todennut sen olevan itsekäs päätös ja todennut vielä senkin perään, että minun mielestäni itsekkyydessä ei ole mitään vikaa.
Sinä halusit kyseenalaistaa minun kantani asiaan pyytämällä esimerkkejä siitä, miten päätös muka on itsekäs. Tähän kysymykseen vastasin sinulle. Samalla pyysin sinulta vaihtoehtoista näkemystä asiaan, kun selvästi olit eri mieltä. Olisin mielelläni kuullut epäitsekkäitä syitä lasten hankkimiselle. Tästä olisi saanut mielestäni hyvää keskustelua aikaiseksi, joskin aiheeseen liittyen vähän metatasolla kulkevaa.

Vielä kerran: minulla ei ole mitään tarvetta olla "oikeassa" tässä asiassa. Olen tuonut esille omia näkökulmiani siihen, mistä tässä ketjussa keskustellaan; omasta valinnasta olla hankkimatta lapsia. Minä uskon, että yhä useammin minun ikäisilläni (+/- 10 vuotta) päätös jäädä lapsettomaksi johtuu itsekkäistä syistä. Tässä ketjussa jo muutama on ottanut kyseisen toteamuksen jotenkin itseensä eikä suostu mitenkään perustelemaan sitä, miksi yhä tänäkin päivänä perheen perustaminen pitäisi olla ihmisille jonkinlainen itseisarvo. Minä en ymmärrä, miksi vapaaehtoinen lapsettomuus nähdään jonain sellaisena asiana, että koetaan tarpeelliseksi hyökätä päälle. Aivan yhtä päätöntä touhua kuin triggeröityä siitä, että joku käyttää vihreitä housuja.

 

[Satunnainen]

Ihmiset joilla on lapsia ovat eläneet elämää ilman lapsia, joten osaavat varmaan kohtuullisen hyvin kuvitella sen mistä joutuvat luopumaan lapsen tehdessään. Ja sitten tietenkin syntymän jälkeen ei tarvitse kuvitella vaan tietävät. Lapsettomuuden valinnut ei tietenkään voi tietää lapsen saannin positiivisia puolia.

Eli koska kaikki ovat olleet jossain vaiheessa lapsettomia, niin kaikki osaavat kuvitella, millaista elämä lapsettomana on ihan minkä ikäisenä ja missä elämäntilanteessa hyvänsä. Mutta sitä miten lapset vaikuttavat elämään ei vain ole mahdollista kuvitella, vaan vain oma kokemus kelpaa. Käsitinkö oikein?

 

[Byvajet]

Syntyvyyden romahduksella on arvaamattoman isot seuraukset tulevaisuudessa. Vaikutus näkyy 20-30 vuoden sisällä kunnolla, kun työikäistä väestöä on vain vähän mutta vanhuksia on paljon. Nykyiset 30-40 vuotiaat ovat tämän suuria häviäjiä, koska heidän vanhuutensa osuu aikaan jolloin työikäisiä ihmisiä on erityisen vähäinen määrä. Tämä puolestaan tarkoittaa vanhustenhoidon merkittävää heikennystä. Onnellisessa asemassa ovat ne vanhukset, joilla on omia lapsia ja lapsenlapsia pitämässä huolta.

Tämä on surullinen viesti, koska se kertoo, miltä perustalta keskustelua käydään. Keskustelun ytimessä eivät ole lapset ja lasten arvo ja ainutlaatuisuus sinänsä vaan lasten merkitys koneiston osana. Lapsista odotetaan maksajia ja hoivaajia. Heidät tarvitaan rattaiksi kuluneiden rattaiden tilalle. Ihmisarvo ja ihmisyyden merkitys ovat toissijaisia suhteessa koneistoon.

Tällainen ajattelutapa on yksi syy, miksi en ole tahtonut lapsia tehdä. En tahtonut ottaa riskiä, että lapseni syntyvät yhteiskuntaan, jossa heidän on pärjättävä. Olisin tahtonut yhteiskunnan, joka tukee heitä siinäkin tapauksessa, että heistä tulee heikkoja ja pärjäämättömiä. Olen itsekin mielenterveysongelmainen, eikä liiemmin houkuta tehdä lapsia maailmaan, josta on purettu viimeisetkin hyvinvointiyhteiskunnan rippeet.

Tulevaisuuden maailma on pärjääjien maailma, joten lapsia suunnittelevien sietääkin pohtia, pystyvätkö he tarjoamaan lapsilleen perimän ja kasvuympäristön, jotka mahdollistavat selviämisen kilpailussa. Minun lapseni siihen tuskin olisivat pystyneet.

 

[Mediakuutio]

Eli koska kaikki ovat olleet jossain vaiheessa lapsettomia, niin kaikki osaavat kuvitella, millaista elämä lapsettomana on ihan minkä ikäisenä ja missä elämäntilanteessa hyvänsä. Mutta sitä miten lapset vaikuttavat elämään ei vain ole mahdollista kuvitella, vaan vain oma kokemus kelpaa. Käsitinkö oikein?

Kun ihmiset pohtivat haluavatko lapsen vai ei, niin luultavasti osaavat keskimäärin kohtuullisen hyvin arvioida mistä joutuvat luopumaan lapsen tehdessään. Lapsen saannin positiivisia puoliahan taas ei oikein voi tietää ellei sitä ole kokenut.

 

[Satunnainen]

Kun ihmiset pohtivat haluavatko lapsen vai ei, niin luultavasti osaavat keskimäärin kohtuullisen hyvin arvioida mistä joutuvat luopumaan lapsen tehdessään.

Lyhyellä aikavälillä ehkä. Mutta edelleen ihmettelen, että jos on jossain vaiheessa elämäänsä ollut lapseton, niin sen perusteella automaattisesti pystyisi kuvittelemaan, millaista elämä on lapsettomana aivan eri iässä ja elämäntilanteessa.

Lapsen saannin positiivisia puoliahan taas ei oikein voi tietää ellei sitä ole kokenut.

Havainnot muista tai kokemus asiasta toisesta suunnasta eivät siis tässä auta kuvitelmissa. Vai tullaanko taas siihen, mitä jo kirjoitin, eli lapsettomien heikompiin kykyihin.

 

[mhaarala]

Tämä on surullinen viesti, koska se kertoo, miltä perustalta keskustelua käydään. Keskustelun ytimessä eivät ole lapset ja lasten arvo ja ainutlaatuisuus sinänsä vaan lasten merkitys koneiston osana. Lapsista odotetaan maksajia ja hoivaajia. Heidät tarvitaan rattaiksi kuluneiden rattaiden tilalle. Ihmisarvo ja ihmisyyden merkitys ovat toissijaisia suhteessa koneistoon.

Tällainen ajattelutapa on yksi syy, miksi en ole tahtonut lapsia tehdä. En tahtonut ottaa riskiä, että lapseni syntyvät yhteiskuntaan, jossa heidän on pärjättävä. Olisin tahtonut yhteiskunnan, joka tukee heitä siinäkin tapauksessa, että heistä tulee heikkoja ja pärjäämättömiä. Olen itsekin mielenterveysongelmainen, eikä liiemmin houkuta tehdä lapsia maailmaan, josta on purettu viimeisetkin hyvinvointiyhteiskunnan rippeet.

Tulevaisuuden maailma on pärjääjien maailma, joten lapsia suunnittelevien sietääkin pohtia, pystyvätkö he tarjoamaan lapsilleen perimän ja kasvuympäristön, jotka mahdollistavat selviämisen kilpailussa. Minun lapseni siihen tuskin olisivat pystyneet.

Ajattelin asiaa lähinnä kokonaisuuden kannalta. Maa jossa on suuri vanhusväestö ja pieni työikäinen väestö kohtaa monia suuria ongelmia, joista vanhustenhoito on yksi. Tälläkin hetkellä Suomen vanhustenhoito kohtaa paljon arvostelua. Vanhuksia makuutetaan paskavaipoissa ja heille syötetään kehnointa mahdollista ruokaa.

Jos tänään, jolloin Suomi vielä on kohtalaisen vauras maa ja väestörakenne kohtalaisen hyvä, tilanne on tämä, niin mikä se on 30 vuoden päästä, kun rahaa ja resursseja riittää vanhuksille nykyistä merkittävästi vähemmän? Palataanko takaisin vaivais- ja köyhäintalojen aikakaudelle? Vai jätetäänkö yksinäiset vanhukset vain oman onnensa nojaan kuolemaan?

En näe tämän asian pohtimista mitenkään itsekeskeisenä.

 

[Mediakuutio]

Lyhyellä aikavälillä ehkä. Mutta edelleen ihmettelen, että jos on jossain vaiheessa elämäänsä ollut lapseton, niin sen perusteella automaattisesti pystyisi kuvittelemaan, millaista elämä on lapsettomana aivan eri iässä ja elämäntilanteessa.

Havainnot muista tai kokemus asiasta toisesta suunnasta eivät siis tässä auta kuvitelmissa. Vai tullaanko taas siihen, mitä jo kirjoitin, eli lapsettomien heikompiin kykyihin.

No tuskin se elämä siitä hirveästi muuttuu, resursseja on ehkä tulevaisuudessa enemmän. Vai osaisitko tästä heittää jotain? Mutta toisaalta lapset kasvavat ja asettavat sille elämälle rajoituksia enemmän silloin kun ovat pieniä.

Toki se auttaa varsinkin niiden negatiivisten puolten arvioinnissa, esim siitä miten lapsi rajoittaa etenkin ensin vapaa-aikaa yms. Mutta väittäisin, että esimerkiksi niitä positiivisia tunnepuolen asioita on hankala havainnoida.

 

[Petri1981]

Tämä on surullinen viesti, koska se kertoo, miltä perustalta keskustelua käydään. Keskustelun ytimessä eivät ole lapset ja lasten arvo ja ainutlaatuisuus sinänsä vaan lasten merkitys koneiston osana. Lapsista odotetaan maksajia ja hoivaajia. Heidät tarvitaan rattaiksi kuluneiden rattaiden tilalle. Ihmisarvo ja ihmisyyden merkitys ovat toissijaisia suhteessa koneistoon.

Tällainen ajattelutapa on yksi syy, miksi en ole tahtonut lapsia tehdä. En tahtonut ottaa riskiä, että lapseni syntyvät yhteiskuntaan, jossa heidän on pärjättävä. Olisin tahtonut yhteiskunnan, joka tukee heitä siinäkin tapauksessa, että heistä tulee heikkoja ja pärjäämättömiä. Olen itsekin mielenterveysongelmainen, eikä liiemmin houkuta tehdä lapsia maailmaan, josta on purettu viimeisetkin hyvinvointiyhteiskunnan rippeet.

Tulevaisuuden maailma on pärjääjien maailma, joten lapsia suunnittelevien sietääkin pohtia, pystyvätkö he tarjoamaan lapsilleen perimän ja kasvuympäristön, jotka mahdollistavat selviämisen kilpailussa. Minun lapseni siihen tuskin olisivat pystyneet.

Viestisi mitä kirjoitat, ovat ristiriidassa toistensa kanssa. Koita nyt ymmärtää, että jos me haluamme pitää tehokkaasti huolta heikoimmistamme, niin me tarvitsemme markkinataloutta, kilpailua ja pärjäämisyhteiskuntaa. Toisin sanoen, malthusin loukussa oleva maailma ennen markkinataloutta oli aivan helvetin paljon kurjempi maailma mitä nykymaailma. Ikävä fakta on se, että jos lapsiluvut jatkaa romahdustaan pitkään, niin niille mielenterveysongelmaisille on tulossa tulevaisuudessa paljon kusisemmat paikat mitä tällä hetkellä

 

[dana77]

Niinpä, pidetään naisia (ja myös miehiä) määräaikaisissa työsuhteissa ikävälillä 20-40 v. ja sitten ihmetellään ettei lapsia tule.

Sitä saa mitä tilaa.

Siinä olisi hyvä pr-paikka nyt iskeä. Synnytyslakko kunnes lainsäädännön puutteet on saatu korjattua. Tai jos ei nyt synnytyslakkoa, niin siittämislakko ainakin.
Nyt olisi paras mahdollinen kuviteltavissa oltava aika.

 

[Sanainen arkku]

Kenen kannalta? Naisten itsensä vai yhteiskunnnan? Siinä vaiheessa kun on naiset tehty ja koulut käyty, niin kovin helppoa ei ole lähes kolmikymppisenä lähteä etsimään ensimmäistä työpaikkaaa. Äitiysraha perustuu ansioihin eli opiskeijoillland ovat minimissään.
Melkoista kannattamista.

Joo tietysti mikäli on isompituloinen, on äitiysrahan vaikutus olennainen. Opiskelevilla lapsiperheillä on omat etunsa. Esimerkiksi päivähoitomaksuissa kuuluvat nollamaksuluokkaan.

Tuohon työllistymiseen: minun puolisolleni kävi niin, että lapsettomana kolmekymppisenä oli paljon vaikeampi päästä uusiin työpaikkoihin kuin lapsettomana vastikään valmistuneena. Ehkäpä vaikka kahden lapsen kolmekymppinen äiti on työnantajien silmissä vähemmän aikapommi kuin lapseton.

Joka tapauksessa olennaista olisi siirtää KAIKKI työnantajalle työntekijän lapsesta koituvat välittömät kustannukset täysimääräisesti Kelalle. Ei siis jakaa niitä molempien vanhempien kesken, vaan Kelalle. Silti ne epäsuorat kulut jäisivät suurelta osin äitien työnantajille, pl kenties sairaan lapsen hoitopoissaolopäivät.

 

[Jannacci]

Jos väkimäärä lähtee laskuun, niin eikö se meinaa sitä, että rahaa riittää enemmän, kun porukkaa on vähemmän?

 

[Murkula]

Jos väkimäärä lähtee laskuun, niin eikö se meinaa sitä, että rahaa riittää enemmän, kun porukkaa on vähemmän?

Näin ajattelisin itsekin, ellen tietäisi että samaan aikaan maahan otetaan tulonsiirroilla elävää kansaa niin paljon että rajat paukkuu. Vähenevä ihmismäärä elättää kasvavan ihmismäärän. Tästä yhtälötä voi todeta, että heippatirallaa vaan hyvinvointiyhteiskunta. Suomessa on jo ihan riittävän suuri ongelma kun ikääntyviä on paljon enemmän mitä työikään tulevia ja sen lisäksi nuorten pitäisi vielä elättää muuta ihmismassaa.
Erikoista kyllä, se kansanosa joka tämän maksajaksi joutuu on samaa kansanosaa joka valittaa kun raha ei riitä mihinkään, mutta on kuitenkin kansanosaa joka avosylin kertoo miten jokaista pitää auttaa. Eli pitäisikö auttaa mutta jonkun muun se auttaminen pitäisi maksaa.
Minulle on se ja sama minkä maalaisia ne työssäkävijät ovat, mutta siitä lienee aika hyviä tilastoja miten eri ihmisryhmät ovat työllistyneet.
Suomen etu olisi, että tänne syntyisi lapsia enemmän. Aikanaan jopa omien vanhempien aikaan niitä lapsia tehtiin paljon myös tarpeeseen. Monien ihmisten oli vähän pikkupakko tehdä jälkikasvua selvitäkseen, ja nytkö sitten on pikku pakko olla tekemättä lapsia selvitäkseen. Niin se maailma muuttuu.

 

[mhaarala]

Jos väkimäärä lähtee laskuun, niin eikö se meinaa sitä, että rahaa riittää enemmän, kun porukkaa on vähemmän?

Kyllä ja ei.

Mitä vähemmän Suomessa on populaa, sitä enemmän niitä vähäisiä luonnonvaroja joita Suomesta löytyy (lähinnä kai metsää) riittää yhtä asukasta kohti. Myös riittävän sähköntuotannon kapasiteetin ylläpito ja rakentaminen on halvempaa pienemmälle väkimäärälle. Sama pätee ruoantuotantoon ja maanviljelykseen.

Mutta Suomi on talous joka perustuu teolliseen tuotantoon ja raaka-aineiden jatkojalostukseen, ja nämä vaativat työvoimaa. Myös Suomen teollisuus on hyvin energiaintensiivistä, eli Suomi tulee tarvitsemaan jatkossakin paljon sähköntuotannon kapasiteettia riippumatta Suomen väestömäärästä, jos nykyinen teollisuus halutaan säilyttää.

Mainitsin aiemmin jo vanhustenhuollon kohtaamat suuret haasteet tulevina vuosikymmeninä. Mutta tämä ongelma tulee korjaantumaan itsestään nykyisten suurempien ikäluokkien kuollessa pois, edellyttäen että syntyvyyden lasku kuitenkin saadaan jossakin vaiheessa loppumaan.

Nykyinen maanpuolustusmalli saatetaan myös joutua miettimään uudelleen, koska asevelvollisuusikään tulevien ikäluokkien koko tulee jatkuvasti pienentymään.