Niin no, itsehän taisin sanoa, että massia on sen verran että mitään ei ole jäänyt rahan puutteesta tekemättä.
Tämä näkyy myös tilastoissa. Pienituloisuus selittää lapsettomuutta. Aika monen todellisuus on tämä: "Ja kun köyhäkin on, niin miten tässä valtiossa lapsen maksat?"
Köyhien lisäksi on mielenterveysongelmaisia tai kurjasta kotitaustasta tulevia. Monet heistä kokevat omankin elämänsä niin merkityksettömäksi tai vaikeaksi, ettei sitä tahdota siirtää lapsille.
Syntyminen on loppujen lopuksi paska nakki. Siihen sisältyy aina oleellisena osana kärsimys, merkityksettömyys ja suoriutumisen pakko. Mielenterveyden ongelmat alkavat siitä, mihin harha loppuu. Vain harhaiset ihmiset pystyvät olemaan onnellisia edes jotenkin. Jos näkee itsensä objektiivisesti maailmankaikkeudessa ja ajassa, siitä seuraa romahdus. Ainoastaan irrationaalinen usko merkitykseen pitää elämänliekkiä yllä.
Ja jos menetetyksi ajaksi laskee vaikka sen että käytän poikia jääkiekkokoulussa niin enhän minä siinä mitään aikaa menetä vaan teen juuri nimenomaan sitä mistä tykkään.
Nämä ovat niitä huippuhetkiä. Raskasta on arki, jatkuvan läsnäolon pakko ja pikkulapsen täydellinen riippuvuus vanhemmastaan. Jos pikkulapsiarki tai yleensä lapsiarki olisi oikeasti mukavaa, lapsia syntyisi aivan toiseen tahtiin kuin nykyään. Mutta eihän se ole. Vanhemmat hokevat, että lapset ovat ihania, mutta jostain syystä nykyään lapsia tekevilläkin lapsiluku usein tyssää yhteen tai kahteen. Mitä se kertoo lasten ihanuudesta?
Lapsen tekeminen perustuu biologiseen viettiin, jonka varaan rakentuu myös kokemus lapsen tuomasta merkityksestä, mutta harvempi nauttii lapsiperhearjen sitovuudesta. Siinä on huippuhetkensä, joita on mukava muistella jälkikäteen, mutta vastapainona ovat sitovuus ja väsymys ja myös tietynlainen tylsyys. Oikeastihan esimerkiksi lapsen kanssa leikkiminen on vain harvoin mukavaa. On tylsää yrittää eläytyä päivä toisensa perään lapsen maailmaan, koska ei itse siinä maailmassa elä. Siksi lapsen työntäminen ruudun eteen on niin suosittu vaihtoehto.