Syöpä – mitä nyt?

[kone82]

Yli kuuskymppiseltä äidiltäni on tänään todettu paksusuolen syöpä. Itku tuli kun hän asiasta kertoi puhelimessa. Kolme viikko sitten äitini kertoi olleensa rutiinitarkastuksissa, missä lääkäri oli antanut lähetteen jatkotutkimuksiin jotka siis olivat tänään. Olin tuolloin kotona, ja oli todella vaikea pitää pakettia kasassa kun pelko syövästä oli tuolloin jo tiedossa. Varsinkin kun kuulin että oireina oli ollut verta ulosteessa. Vielä ei ole tarkkaa tietoa onko syöpä levinnyt.

Leikkaus ja sädehoitoa äidilleni tiedossa. Täytyy koittaa olla positiivinen.

 

[Pekka Pälvikalju]

Yli kuuskymppiseltä äidiltäni on tänään todettu paksusuolen syöpä. Itku tuli kun hän asiasta kertoi puhelimessa. Kolme viikko sitten äitini kertoi olleensa rutiinitarkastuksissa, missä lääkäri oli antanut lähetteen jatkotutkimuksiin jotka siis olivat tänään. Olin tuolloin kotona, ja oli todella vaikea pitää pakettia kasassa kun pelko syövästä oli tuolloin jo tiedossa. Varsinkin kun kuulin että oireina oli ollut verta ulosteessa. Vielä ei ole tarkkaa tietoa onko syöpä levinnyt.

Leikkaus ja sädehoitoa äidilleni tiedossa. Täytyy koittaa olla positiivinen.

Noin kuusikymppisellä isälläni todettiin sama diagnoosi parisen vuotta sitten ja olihan se kova paikka. Vaaksan verran leikattiin suolenpätkää pois, sytostaattihoidot tepsivät ja ukko on taas kondiksessa. Häntää pystyyn siellä teidänkin perhepiirissä!

 

[ISH]

Nyt sitten viime perjantaina, ensimmäisissä seurantakuvauksissa kaiken tämän jälkeen, sain kuulla, että molemmissa keuhkoissa on useita epämääräisiä kasvaimia.

Tästä taudista ei helposti voittajana nousta, mutta sitäkin paremmalta se tuntuu. ... ja sitäkin pahemmalta se, kun spyörteeseen takaisin joutuu.

:( Eipä ole JJ IFK:sta kuulunut mitään yli kolmeen vuoteen. Ei kai vaan :(

 

[-FNM-]

:( Eipä ole JJ IFK:sta kuulunut mitään yli kolmeen vuoteen. Ei kai vaan :(

Ymmärtääkseni hän on poistunut keskuudestamme. Näin ainakin jostakin ketjusta luin.

Voimia kone82:lle ja perheellesi. Shokki on varmasti hirvittävä, mutta toivotaan tietenkin parasta!

 

[kone82]

Kiitoksia kommenteista. Lähipiirissä on paksusuolensyövästä selviytyneitä, mutta kyllä tämä vakavaksi laittaa kun oma äiti on kyseessä. Eniten tässä harmittaa jos huonosti käy enkä pysty ennen ajan loppumista äidilleni lapsenlasta tekemään. Ehkä hiukan kummallinen kommentti, mutta tiedän tämän olevan tärkeän äidilleni.

Googlauksen mukaan noin 60% paksusuolensyöpään sairastuneista on hengissä viiden vuoden jälkeen diagnoosista, ja kun ottaa huomioon tämän syöpätyypin todennäköisimmän puhkeamisiän olevan siellä kuudenkymmen paikkeilla, elinikäodote on aika hyvä.

 

[Helmi]

Yli kuuskymppiseltä äidiltäni on tänään todettu paksusuolen syöpä. Itku tuli kun hän asiasta kertoi puhelimessa. Kolme viikko sitten äitini kertoi olleensa rutiinitarkastuksissa, missä lääkäri oli antanut lähetteen jatkotutkimuksiin jotka siis olivat tänään. Olin tuolloin kotona, ja oli todella vaikea pitää pakettia kasassa kun pelko syövästä oli tuolloin jo tiedossa. Varsinkin kun kuulin että oireina oli ollut verta ulosteessa. Vielä ei ole tarkkaa tietoa onko syöpä levinnyt.

Leikkaus ja sädehoitoa äidilleni tiedossa. Täytyy koittaa olla positiivinen.

Tsemppiä, ja muista että hoidot ovat suomessa erinomaiset.

Omakohtaisesti syövän ja pitkän hoitojakson kokeneena sanoisin että läheisten tuki ja usko paranemiseen on kullanarvoista.

 

[penkinlämmittäjä]

Tämä ketju ei ollutkaan tuttu vielä. Tuo JJ IFK:n kertomus kolmen vuoden takaa veti kyllä erittäin hiljaiseksi ja sai muistot mieleen. Toivottavasti luet tätä siellä jossain, lepää rauhassa... Oma veljeni sairastui akuutti leukemiaan pari vuotta sitten. Hänen siunauksenaan oli runsas veljien määrä (saatiin optimaaliset kantasolut), terveelliset elämäntavat (ei alkoholia ja tupakkaa jne.), urheilu ja uskoakseni runsas tuen määrä. Nyt on hyvällä mallilla, mutta vielä muutama vuosi on uusiutumisen mahdollisuus. Toivottavasti en enää koskaan joudu moista päivää kokemaan, kun kuulin silloin asiasta vain pari päivää aiemmin kaverini auto-onnettomuudessa menettäneenä.

 

[SherwoodinHartsa]

Enpä ollut aiemmin huomannut tätä raskasta ketjua. Oma isäni sairastui aikanaan 90-luvun alussa paksunsuolen syöpään. Onneksi päivystävä lääkäri terveyskeskuksessa ymmärsi miksi verta tulee ja laittoi jatkotutkimuskiin.

Pätkä suolta poistettiin muutaman viikon kuluttua. Kaikki meni hyvin, kunnes 2003 syksyllä diagnosoitiin eturahassyöpä. Seuraavana alkukesänä tauti heittäytyi radikaalisti eteneväksi ja elokuussa vietettiin hautajaisia.

Oma työterveyslääkärini laittoi minut vuotuiseen PSA kontrolliin sen jälkeen ja niin kävi, että joulukuun alussa 2009 lääkäri kertoi arvon nousseen liikaa omaan ikääni nähden. Kävin kahdesti koepalan otossa ,joka on aika veemäinen tapahtuma. Huhtikuun lopulla sain diagnoosin, eli syöpäsoluja löytyi ja sovimme että minut laitetaan jonoon radikaalia robottileikkausta varten.

Mutta toukokuun lopulla sain keuhkoveritulpan ja sitten siinä lääkärit miettivät kumpi on pienempi paha. Leikkauksen siirtö joka oli jo ilmoitettu elokuun lopulle vai leikkaus ja riski uuteen isompaan tulppaan.

Leikkaus siirrettiin marraskuulle ja menikin sitten ihan OK. Kirurgin mukaan eturauhanen oli kolminkertainen normaaliin nähden, eli oli viimeiset hetket leikata.

Toipuminen sujui melko lailla odotusten mukaan sen neljä viikkoa,mitä olin sairaslomalla. Opettelin nuo pienemmät wc rituaalit uudelleen. Mutta eihän se nyt ihan täysin normaaliksi tullut. Tekee työreissut lentokoneissa ja kentillä haastaviksi, kun on aina muistettava käydä ns ajoissa vessassa. Onneksi tuli ajoissa tehtyä kolme lasta, meinaan nyt ei paljon niitä asioita enää reenata....

Kahdet jälkikontrolit takana ja onneksi PSA on pysynyt liki nollassa, eli taitaa se asia olla nujerrettu. Mutta heinäkuun alussa iski taas kunnolla.

Sain lievän aivoinfarktin. Onneksi vaimo vei ajoissa ensiapuun, kun alkoi kävely kaataa väkisin ja näin kaksoiskuvia. Nyt sitten koitan tehdä työhommia rauhallisemmin ja välttää stressiiä jne. Lääkkeitäkin on niinkuin päälle 70-kymppisellä.

Jokohan nuo kaksi keltaista korttia piisaavat, en haluaisi ihan vielä sitä puanista.

 

[kone82]

Mutsini tilanteeseen sellaista päivitystä että maanantaina äitini paksusuolesta poistettiin syövän saastuttama pätkä. Isäni soitti tänään ja kertoi että etäpesäkkeitä ei ole äidistä löytynyt ja leikkaus on mennyt hyvin!

Seurannat jne. tulee tottakai paketin mukana, mutta nyt pääfiilis on helpotus.

 

[Amerikanihme]

Mutsini tilanteeseen sellaista päivitystä että maanantaina äitini paksusuolesta poistettiin syövän saastuttama pätkä. Isäni soitti tänään ja kertoi että etäpesäkkeitä ei ole äidistä löytynyt ja leikkaus on mennyt hyvin!

Seurannat jne. tulee tottakai paketin mukana, mutta nyt pääfiilis on helpotus.

Pidetään kädet ristissä äitisi puolesta. Onhan tuo sellainen sairaus, että kun sen kerran saa, niin siitä pelosta ei irti enää koskaan pääse.

 

[Sanainen arkku]

Pidetään kädet ristissä äitisi puolesta. Onhan tuo sellainen sairaus, että kun sen kerran saa, niin siitä pelosta ei irti enää koskaan pääse.

Omasta sairastumisestani (leukemiaan) on kulunut kaksi vuotta. Kohta vuoden olen ollut taas töissä jne. Jos johonkin kolottaa, kolotukselle täytyy aina löytää syy. Yleensä sellainen löytyy. Kuolema ei pelota, vaan se että vajaan vuoden kestänyt taistelu olisi ollut "turhaa". Onneksi vaimo silloin osaa muistuttaa, että kaikki päivät ovat olleet elämisen arvoisia.
Kontrolleissa käynti helpottaa oloa, ja nollaa pelkohistorian, kun (jos) kaikki onkin kunnossa. Toisaalta pahimmat hetket ovat silloin, kun kontrolleissa käy ilmi IHAN MITÄ VAAN sellaista, joiden perusteella valkotakkinen ei uskalla vakuuttaa kaiken olevan kuten pitää, vaikka se epämääräinen signaali olisikin sellainen joka saatettaisiin saada täysin terveestäkin ihmisestä.

Pelon kanssa eläminen on jokaisen ihmisen osa. Ne, jotka ovat jotain kovaa kokeneet, pelkäävät kokevansa sen uudelleen. Ne, jotka eivät ole kokeneet (onko sellaisia?), pelkäävät epämääräistä pahaa tapahtuvan.

Kaikki tuska liittyy elämään, ei kuolemaan. Jos pelkää, on siis hengissä, ja voi kokea myös positiivisia asioita.

Tätä kirjoittaessani olen ensimmäistä päivää sairauslomalla muusta kuin syövän aiheuttamasta syystä kolmeen vuoteen. Onhan se merkkipaalu sekin...

 

[chubster]

Aika "hieno" ketju täällä pystyssä.

Itsellänikin isovanhempien kautta kosketusta tähän ikävään tautiin löytyy. 2006 kuoli isoisä keuhkosyöpään 69 vuotiaana, joka oli silloin todella kova paikka. Ensimmäinen todella läheinen ihminen joka poistui, ei voinut käsittää. Myös se kärsimys minkä sairauden loppuvaiheilla näki oli pysäyttävää ja samoin se kuinka nopeasti kaikki tapahtuu.

Nyt vuonna 2011 syöpä nujersi myös leskeksi 2006 jääneen mummoni 73 vuoden iässä. Haimasyöpä, joka levisi nopeasti. Sairaalassa kävin katsomassa niin paljon, kuin vain välimatkalta (160km) ja töiltäni ehdin. Ensimmäinen reaktio oli jälleen järkytys siitä, kuinka ihminen muuttuu nopeasti. Ei meinannut samaksi iloiseksi ihmiseksi tunnistaa niitä riutuneita kasvoja. Muutenkin pieni ihminen kyseessä, niin nyt näytti todella pieneltä, lapselta. Vaikka ei meinannut edes tunnistaa minua enää sairaalan pediltä ja ei "samassa maailmassa" kipulääkkeiden ja taudin takia ollutkaan, niin se hymy minkä viimeisellä vierailulla hän sai vielä puristettua on jotain, mitä ei koskaan unohda.

Viikon päästä saa mummokin ottaa paikkansa Isoisän viereltä hautausmaalta. Vaikka kaipaus on suuri, niin silti on tyytyväinen, että ei pidempään tarvinut sairaalassa taistella.

 

[Ranksu]

Itse näin vierestä kun isäni kuoli -01 1-asteen aivokasvaimeen 41- vuotiaana, kasvain todettiin -91. Alkujaan ensioireet huomattiin kun käytiin sirkus Finlandiassa ja lannoiteen ja väkevä virtsan haju laukaisi pitkään olevat päänsäryt jolloin hakeuduttiin tutkimuksiin ja selvisi karvas syy särkyihin. Kasvain oli vasemmassa aivolohkossa jota ei saatu kokonaan poistettua vaikka operoinnilla poistettiinki kananmunan kokoinen kasvain. Ennuste oli, että sädehoito voisi toimia, mutta aivokirurgi sanoi, että uskallan antaa 10-vuotta elinaikaa, eikä tuo ennuste heittänyt lopulta kuin 1kk.
En ala suuremmin kertomaan sairauden kulkua ja kuinka ahdistavaa on nähdä obj katottunakin kun niinkin positiiviselta ihmiseltä katoaa elämänhalu loppujen lopuksi.

Mitä olen lukenyt ketjun viestejä niin ymmärrän täysin tuskanne, epätoivon ja lopullisen ”huojennuksen”. Voimia kaikille niille jotka taistelevat vastaan. Isäni joskus sanoi, että ”turhaan mie näitä 40 eri taplettia söisin joka päivä ellen uskoisi niitten vaikuttavan, usko parantumiseen ja positiivinen ajattelu on puolet voitettua tässä taistelussa”.

Koskaan ei voi olla puhumatta ”liikaa” läheisen menettämisestä.

 

[kone82]

Äitini viipalekuvattiin viime viikon torstaina ja tämän viikon maanantaina tuli tieto ettei mitään etäpesäkkeitä ole kuvista löytynyt. En sitten tiedä pitäisikö vielä hengähtää, ilmeisesti kuvat lähetetään vielä eteenpäin ja edessä on ainakin syöpälääkärin haastattelu. Mutta näillä näkymin varsinaisia syöpähoitoja (sytostaatit/sädehoito) ei olisi luvassa ollenkaan. Joten hyvässä vaiheessa syöpä on havaittu, kiitos lääkäreiden.

 

[Amerikanihme]

Äidiltäni löytyi "ystävällinen" syöpä virtsarakosta. Kuulemma saatiin kaavittua suurin osin pois ja laitettiin sytostaattia. Jatkohoito-ohjeena on tarkastukseen meno kahden kuukauden välein seuraavan viiden vuoden ajan.

Onko kenelläkään kokemuksia tällaisista "ystävällisistä" syövistä vai onko tuo jotain lääkärien kieltä joka tarkoittaa jotain muuta? Kokemuksia virtsarakkosyövästä? Oireena oli vain verta virtsan mukana, mutta mitään kipuja ei ole ollut.

 

[sampio]

Olisikohan se jotain ei niin aggressiiviseen viittaavaa, eli ei olisi tehnyt pesäkkeitä ympäriinsä tai edes tekisi. En ole todellakaan minkään sortin asiantuntija, kunhan mietiskelen.

 

[Amerikanihme]

Olisikohan se jotain ei niin aggressiiviseen viittaavaa, eli ei olisi tehnyt pesäkkeitä ympäriinsä tai edes tekisi. En ole todellakaan minkään sortin asiantuntija, kunhan mietiskelen.

Tuota minäkin ajattelin, toivottavasti niin. Asia selvinnee, kun pääsen paremmin puhumaan äidin kanssa siitä.

 

[J.J.Jasper]

Painava ja koskettava ketju monella tapaa. Hyvin surullinen olo tulee, kun tätä lukee.

Miten tänne kirjoittaneet tai läheisenne voivat nyt? QWERTY ja saluzci eivät ole enää hetkeen kirjoittaneet. Saluzci kohta kahteen vuoteen ja QWERTY viimeksi vuonna 2006. Ollut kuitenkin vielä viime vuonna kirjautuneena.

 

[Daro]

En tiedä enään miten elämään enään voi suhtautua. Onko tämä etuoikeutettua vai ei. Syöpä on tuttu juttu elämässäni äitini kautta, mutta avopuolison kautta se vei jalat alta viimeistään kirjaimellisesti.

Lääkärit ovat toiveikkaita, kuten myös äitini tapauksessa, josta opin miten kivasti lääkärit osaavat hienostella/valehdella/ todellisuutta.

Nyt lähdetään uusiin seikkailuihin. Kaiken tukeni ja apuni annan, mitä vain voin antaa. Elämä tuntuu joskus epäreilulta.

 

[kananlento]

Nyt lähdetään uusiin seikkailuihin. Kaiken tukeni ja apuni annan, mitä vain voin antaa. Elämä tuntuu joskus epäreilulta.

Aina tulee paha mieli, kun näkee tämän ketjun ylhäällä. Turhiltahan nämä toivotukset usein tuntuvat, mutta voimia molemmille taistoon. Elämä on nimenomaan epäreilua.

 

[Sanainen arkku]

Nyt lähdetään uusiin seikkailuihin. Kaiken tukeni ja apuni annan, mitä vain voin antaa. Elämä tuntuu joskus epäreilulta.

Itse asian kokeneena (potilaana) haluan antaa yhden neuvon: älä tuhoa itseäsi siinä kun "annat kaiken tukesi". Nuku riittävästi, syö hyvin, liiku, huolehdi omasta terveydestäsi. Se on nimittäin sellainen ansa, johon helposti puolisona putoaa. Stressihormonien avulla jaksaa antaa kaikkensa. Kun hoidot ovat ohi (toivotaan että toimineena) puoliso onkin hermoraunio mahahaavapotilas joka pystyy nukkumaan vain unilääkkeillä.

Tsemppiä teille molemmilla.

 

[kovalev]

Itse asian kokeneena (potilaana) haluan antaa yhden neuvon: älä tuhoa itseäsi siinä kun "annat kaiken tukesi". Nuku riittävästi, syö hyvin, liiku, huolehdi omasta terveydestäsi. Se on nimittäin sellainen ansa, johon helposti puolisona putoaa. Stressihormonien avulla jaksaa antaa kaikkensa. Kun hoidot ovat ohi (toivotaan että toimineena) puoliso onkin hermoraunio mahahaavapotilas joka pystyy nukkumaan vain unilääkkeillä.

Kirjoitat tärkestä asiasta, johon on alettu vasta viime vuosina kiinnittää enemmän huomiota. On kai ihan tutkittuakin, että useimmissa tapauksissa juuri syöpään sairastuneiden läheiset ovat henkisesti paljon kovemmalla koetuksella; oma elämä ikään kuin katoaa sinne jonnekin, kehittyy lääkeriippuvuutta ym. Ja sekin tulee muistaa, että henkimaailman asiat ovat kuitenkin yllättävänkin isossa roolissa toipumisen kannalta.

 

[Germanicus]

En tiedä enään miten elämään enään voi suhtautua. Onko tämä etuoikeutettua vai ei. Syöpä on tuttu juttu elämässäni äitini kautta, mutta avopuolison kautta se vei jalat alta viimeistään kirjaimellisesti.

Lääkärit ovat toiveikkaita, kuten myös äitini tapauksessa, josta opin miten kivasti lääkärit osaavat hienostella/valehdella/ todellisuutta.

Nyt lähdetään uusiin seikkailuihin. Kaiken tukeni ja apuni annan, mitä vain voin antaa. Elämä tuntuu joskus epäreilulta.

Tsemppiä todellakin sinulle Daro. Itse joudun aina miettimään ennenkuin tätä ketjua alan lukea. Syöpä vei siskoni, juuri ehti täyttää 24 vuotta. Tuostakin on jo miltei 30 vuotta aikaa, mutta vieläkään en katso mitään syöpä-ohjelmia, enkä muutakaan asiaan liittyvää. Toivottavasti kaikki kääntyy teillä parhain päin.

 

[Squit]

Todellakin tsemppiä Daro, sitä tarvitaan.

Itse toivon sydämestä, että herra syöpä olisi tänä vuonna hissun kissun näillä main. Viime vuonna meni täti leukemiaan, setä haimasyöpään ja pitkäaikainen naapurini vatsasyöpään, kaikki alle 55 vuotiaina ja 5 kuukauden sisään.

 

[Daro]

Todellakin iso kiitos teille tuesta. Toivoa en ole menettänyt yhtään minkään suhteen, kuten ei myös avopuolisoni. Aloitus viesti oli ehkä turhan dramaattinen johtuen äitini tapauksen jälkeen.

Te todelliset soturit, jotka taistelette tämän sairauden kanssa, niin en voi sanoa kuin olette urheimpia ihmisiä mitä täällä maapallolla tavataan.