Syöpä – mitä nyt?

[Bobcat]

Isälläni todettiin mahalaukun syöpä syksyllä 1989. Alle 40-vuotias mies kävi lääkärissä, koska omien sanojen mukaan "kusi jumi". Ihmetteli vielä, miten siinä iässä jo eturauhanen alkaa vaivaamaan. Mahalaukun syöpähän se oli ja pitkälle levinnyt. Julkinen terveydenhuolto varmaankin totesi tilanteen toivottomuuden, mutta solumyrkkyhoitoa kokeiltiin silti. Isoisäni maksoi poikansa leikkauksen yksityssairaalassa, mutta eipä se isän henkeä pelastanut. Kolme-neljä kuukautta diagnoosista isäni kuoli joulun pyhinä vuonna 1989, aikaisemmin 80kg tiukkaa lihasta täynnä ollut mies oli muuttunut alle 50 kiloksi luuta ja nahkaa. Se oli hirveää nähtävää.

Syöpä todella on suuri saatana. En yhtään väheksy HIV:tä, mutta ennemmin sitä toivoisi että syöpä saadaan selätettyä. HIV sitä paitsi hillitsee hienosti väestönkasvua maapallolla.

En muuten ole lainkaan varma, mitä tekisin jos minulla syöpä todettaisiin. Isäni viimeiset pari kuukautta olivat silkkaa helvettiä, eli voipi olla että jättäisin hyvästit maailmalle jo diagnoosin kuultuani.

Kiitos äiti, että maksoit yksin ne kaikki talolainat ja kasvatit meistä kolmesta pienestä lapsesta kunniallisia kansalaisia. Me olemme sinun eläkevakuutuksesi.

 

[Koskenkorva]

Tilanne on isäni kohdalla ainakin tällä erää helpottanut. Syöpä ei ole näiden tietojen mukaan levinnyt laajemmalle. Ensi maanantaiksi sai ajan leikkaukseen jossa poistetaan kasvain, sekä varmuudenvuoksi vartijaimusolmuke, mitä ikinä se sitten meinaakin. Jatkoaikaa saatiin kuitenkin ja olen siitä helvetin onnellinen.

Kiitos teille osanottavista viesteistänne! Täältä tällä erää tähän.

 

[Uleåborgir]

Tilanne on isäni kohdalla ainakin tällä erää helpottanut. Syöpä ei ole näiden tietojen mukaan levinnyt laajemmalle. Ensi maanantaiksi sai ajan leikkaukseen jossa poistetaan kasvain, sekä varmuudenvuoksi vartijaimusolmuke, mitä ikinä se sitten meinaakin. Jatkoaikaa saatiin kuitenkin ja olen siitä helvetin onnellinen.

Vartijaimusolmuke on imusolmuke, johon ensimmäisenä imusolmukkeena joutuu kasvaimesta imunestettä kasvaimesta. Niitä voi olla monta. Mikäli sen (niiden) imunesteessä ei ole syöpäsoluja, ei niitä ole muissakaan imusolmukkeissa, mikä tietenkin on hyvä uutinen, koska syöpä ei ole metastoitunut ainakaan imusolmukkeisiin.

Siksi vartijaimusolmuke poistetaan. Se tutkitaan leikkauksen aikana ja mikäli se löytyy ja siitä löytyy syöpäsoluja, kaapaistaan yleensä kainalosta imusolmukkeet veks.

Olipa hyvä tuuri isälläsi, että muutos löytyi syövän varhaisvaiheessa. Hitosti onnea!

 

[kiwipilot]

Tilanne on isäni kohdalla ainakin tällä erää helpottanut. Syöpä ei ole näiden tietojen mukaan levinnyt laajemmalle. Ensi maanantaiksi sai ajan leikkaukseen jossa poistetaan kasvain, sekä varmuudenvuoksi vartijaimusolmuke, mitä ikinä se sitten meinaakin. Jatkoaikaa saatiin kuitenkin ja olen siitä helvetin onnellinen.

Hyvä homma; on tullut viime päivinä taas seurattua tätä ketjua hieman tiiviimmin! Kun sain kuulla omasta melanoomastani, konsultoin plastikkakirurgia jonka mukaan vapauttava vartijaimusolmuketutkimus tarkoittaisi lähes 100% paranemisennustetta. Omalla kohdallani kävi munkki ja imusolmuke oli puhdas. Eli jos ko. tutkimus menee kuten pitää, on homma aika hyvällä mallilla.

 

[Malla]

Olen käynyt silloin tällöin käynyt lukemassa ketjua ja toivonut, ettei ikinä itse tarvitsisi osallistua keskusteluun, vaan toisin kävi..

Äidilläni todettiin 2 viikkoa sitten mahasyöpä ja muutoksia löytyi myös maksasta. Eli paranemistoiveita ei ole - hoidoilla voidaan saada hidastettua tai parhaimmassa tapauksessa jopa pysäytettyä taudin eteneminen.
Kokemuksena koko tilanne on aivan maailmaa mullistava. Asiat saavat aivan uudet mittasuhteet.
Oma olotilanne on vaihteleva: toisaalta kiitollinen kaikesta mahdollisesta lisäajasta, mitä on tarjolla ja siitä, että mitään kipuja hänellä ei ole eli näyttää melko hyväkuntoiselta ikäisekseen (73v).
Toisaalta erittäin katkera Turun terveystoimelle eli arvauskeskukselle, jossa hänen närästystään hoidettiin yli vuoden närästyslääkkeillä vaikka mahasyövän yksi varhaisemmista oireista on närästys! Samaan aikaan ns. omalääkäri vaihtui muutamaan otteeseen eikä koskaan voinut olla varma osasiko tämä lääkäri tarpeeksi suomea asioiden hoitamiseksi. Kaikista kokemuksista tältä ajalta voisi kirjoittaa ohjekirjan, mitä EI saa tapahtua potilassuhteessa. Tämän suhteen on harkinta-aika päällä, valitetaanko potilasturvakeskukselle (vai mikä se onkaan nimeltään). Äitini ei ole innokas tätä tekemään ja hänen sanansa asianosaisena ratkaisee vaikka minä ja siskoni olemmekin eri mieltä.

Tsemppiä kaikille, joita asia koskee!

 

[Tex Willer]

Sain tänään/eilen eli ystävänpäivänä kuulla, että aivokasvainta sairastavan pikkusiskoni aviomiehen sairaus on muuttunut aivokasvaimesta aivosyöväksi ja suurin piirtein on pakko jo myöntää, että edessä ei ole enää kuin se pahin mahdollinen eli erittäin hienon ihmisen ja loistavan ystävän aivan liian aikainen poistuminen tästä maailmasta. Kaikki mahdollinen on tehty ( kaksi leikkausta, sädehoito + sytostaatit), mutta kasvain ei talttunut näistä toimenpiteistä huolimatta. Aivojen takaosaan levinnyt etäispesäke vei ensin näkökyvyn ja viimeisen viikon aikana lankoni on alkanut puhua välillä aivan järkyttävän sekavia juttuja johtuen sairauden todella voimakkaasta etenemisestä.

No eilen tuli puhelu Isältäni, joka kertoi, että Lankoni ei ollut kestänyt kolmatta aivoleikkausoperaatiota, vaan kasvaimen poiston jälkeen heräämisvaiheessa oli tullut komplikaatioita, jotka aiheuttivat aivoinfarktin. Eli käytännössä siskoni aviomies on aivokuollut. Ja lankoani operoineiden kirurgeiden mukaan siskoni mies tulee menehtymään joko lukuisiin aivoinfarkteihin, keuhkokuumeeseen tai sydämen pysähdykseen seuraavan viikonlopun aikana. Tajuissaan hän ei tule enään käymään.

Ette usko miten rankkaa on menettää 32-vuotias ystävä sekä poikani kummisetä ja ennenkaikkea upea ihminen, jonka tulevaisuus siskoni rinnalla näytti vielä vajaa kolme vuotta sitten hemmetin valosalta. Ja se, että siskoni jää 28-vuotiaana leskeksi on pelkkää vittuilua ns. oletetulta Korkeammalta Voimalta, jota ei vittuvie ole olemassakaan. Siskoni myös menetti äitinsä 18-vuotissyntymäpäivänään. Liika on liikaa vahvojen ihmistenkin kohdalla.

 

[Germanicus]

Ette usko miten rankkaa on menettää 32-vuotias ystävä sekä poikani kummisetä ja ennenkaikkea upea ihminen, jonka tulevaisuus siskoni rinnalla näytti vielä vajaa kolme vuotta sitten hemmetin valosalta. Ja se, että siskoni jää 28-vuotiaana leskeksi on pelkkää vittuilua ns. oletetulta Korkeammalta Voimalta, jota ei vittuvie ole olemassakaan. Siskoni myös menetti äitinsä 18-vuotissyntymäpäivänään. Liika on liikaa vahvojen ihmistenkin kohdalla.

Kyllä tuollainen on todella rankkaa, tiedän sen omasta kokemuksesta. Ensin meni isosisko syöpään, sen jälkeen äiti kuoli pitkäaikaiseen sairauteen myöskin. Pari vuotta sitten isäni menehtyi sairauskohtaukseen. Ilman vaimoani ja poikaani en varmasti olisi pysynyt kasassa. Elämä koettelee välillä todella kovalla kädellä, mutta on niitä valoisiakin hetkiä aina joskus.

Perheestäni ei ole enää kuin pikkuveljeni ja minä jäljellä. Siitä olen erittäin iloinen, että veljeni on lopettanut liiallisen dokailun ja tappelemisen. Ei ole nimittäin kivaa saada lapsuuskaverilta puhelu, jossa ilmoitetaan, että pikkubroidisi on tippunut viidennen kerroksen parvekkeelta alas. Veli oli ollut vetelemässä siellä kännipäissään leukoja. On todellinen ihme, että veljeni selvisi tuosta hengissä ja ilman halvaantumista.

Tsemppiä sinulle, kyllä aika ja läheiset auttavat murheeseen.

 

[Fanduli]

...

Tällainen vetää kyllä aivan sanattomaksi. Ei sitten lankomiehelle annettu enää niitä mestaruusjuhliakaan..

Ei muuta kuin älyttömästi jaksamista!

 

[Chambza]

...

Eihän tuollaista voi käsittää. Jotain kuitenkin tilanteesta ymmärrän, enoni vaimo menehtyi MS-tautiin vuosi takaperin, jättäen jälkeensä enoni lisäksi 5-vuotiaan tyttären.

Voimia sinulle Tex Willer, ja perheellesi.

 

[JHag]

Tämä on kaikessa karuudessaan terapeuttinen ja tarpeellinen ketju. Kuten todettu, joka 4. suomalainen saa jossain vaiheessa syöpädiagnoosin ja jokainen suomalainen (kyllä) omaa jonkun välillisen kontaktin "Isoon Ässään": lähiomaisella, ystävällä tai työkaverilla on syöpä. Siltikin syöpä on äärimmäisen epätrendikäs keskustelunaihe, vaikka esimerkiksi kaiken maailman Miss Munanlutkuttajat avautuvatkin mielellään masennuksestaan. Kaiken lisäksi 99% heistä ei omaa masennusdiagnoosia, kyseessä on syövän ohella eräs vaikeimmista sairauksista kuitenkin. Mutta hei, masennus on jotenkin niinku coolimpaa kuin syöpä.

Syöpätarinat menevät pitkässä juoksussa kuitenkin niin, että syöpä lähenee normitautia; yli 50% kaikista syöpädiagnooseista päätyy täydelliseen paranemiseen. Lisäksi kehittyneet syöpähoidot parantavat elämänlaatua ja -kestoa monessa tapauksessa. Tottakai traagiset ja nopeat caset puhuttavat enemmän ja tämäkin ketju painottuu sinne suuntaan. Voimia vaan kaikille asian kanssa kamppailleille, elämä on vitun epäreilua. Lapsuudenkaverini 19-vuotias tytär käveli pari viikkoa sitten auton alle ja kuoli heti. Samaan aikaan joku ihmisenä vastenmielinen niljake selviää itse aiheuttamastaan keuhkosyövästä ja palloilee keskuudessamme vuosikausia yleistä hämminkiä ja mielipahaa tuottaen. Tämäkin on tositapaus.

 

[Eino_Mies]

Elämä ei ihmisen mielestä ole aina oikeudenmukaista. Todella epäreilulta se tuntuu silloin, kun vakava sairaus iskee ja varsinkin nuorena. Lapsuudentoverini menehtyi 14-vuotiaana vatsasyöpään. Opiskeluaikoina eräs kurssikaveri sairastui aivokasvaimeen ja reilu vuosi koulusta päästyäni kuulin hänen kuolemastaan.

Isoäidilläni todettiin syöpä viitisen vuotta sitten. Hoidot onnistuivat ja nyt 8-kymppisellä mummulla on terveen paperit. Joskus tuntuu aika käsittämättömiltä nuo Korkeimman johdatukset.

 

[Uleåborgir]

Aiemmin tässä ketjussa mainitsemani pikkuveljeni paras kaveri on saanut hyviä uutisia. Kemoterapia on purrut ja leukemiasolut luuytimessä ovat nollassa. Sytostaattihoito on kuitenkin polttanut kaverin sisuskalut karrelle ja hän on jatkuvassa morfiinitipassa.

Pitää toivoa, että skidi parantuu syövästään ja sitten selviää vieroituksesta.

Tex Willerin kirjoitus on kyllä murheellisimpia viestejä, mitä olen koskaan lukenut. Voimia.

 

[Hejony]

On sanonta, että jokaiselle ihmiselle annetaan kannettavaksi juuri niin paljon kuin hän jaksaa kantaa.

Se on paskapuhetta.

Voimia kaikille tämän perkeleen kanssa taisteleville. Itse olen säästynyt toistaiseksi erittäin hyvin tältä, toistaiseksi ainoa lähitapaus on mummon siskon menehtyminen vanhoilla päivillään. Tiedän kuitenkin, että jossain vaiheessa niitä alkaa tännekin päin napsumaan.

Toisaalta, jos tätäkin asiaa yrittää tarkastella ulkopuolisen asemasta, inhimilliset tunteet unohtaen, niin syövän sairastaminenhan on siitä selvinneille varmaan aika "hyvä" juttu. Tarkoitan, että varmaan arvot menee vähän terveempään järjestykseen. Joten sairastetaan kaikki syöpää, parannutaan, ja ollaan parempia ihmisiä.

Ja toinen juttu, jos se takuuvarmasti parantava syöpälääke keksittäisiin, niin ihmismäärä tällä pallolla kasvaisi taas yli sietokyvyn. Ja eiköhän silloin luonto kehittäisi jonkun toisen sairauden, joka ottaisi syövän paikan.

No, nämä ovat ehkä hieman ketjun henkeen sopimattomia ajatelmia. Urheutta ja voimia kaikille taistelussa elämän pelikentällä.

 

[kissankarva]

Mummillani epäillään syöpää. Lääkäri olisi laittanut päivystyksenä vatsan ultraääneen, mutta mummi ei suostunut lähtemään. Ensi viikolla sitten selviää.
No, mummi on jo 82 joten elämä menee ihan luonnollista rataansa. Ei se silti huolta ja surua poista. Tällä hetkellä oikeastaan suurin huoli on siitä, että mitä sitten jos (kun) se ikävä totuus paljastuu ja diagnoosi saadaan. Olen ollut harjoittelussa syöpäosastolla ja nähnyt miten huonoon kuntoon vanhukset menevät syöpähoidoista. Toivoisin, että mummi saisi ennemmin vaikka 4 kuukautta mahdollisimman normaalia elämää kotona, kuin vaikka vuoden sairaalan sängyssä. Ihminen joka on elämänsä pelännyt ja inhonnut sairaaloita, ei mielestäni ansaitse sellaista loppua.
Oman pikku lisämausteen tähän hommaan antaa se, että meille syntyy esikoinen syksyllä. Toivon hartaasti että mummi ehtisi vielä ensimmäisen lapsenlapsenlapsensa tapaamaan.

 

[Tex Willer]

No eilen tuli puhelu Isältäni, joka kertoi, että Lankoni ei ollut kestänyt kolmatta aivoleikkausoperaatiota, vaan kasvaimen poiston jälkeen heräämisvaiheessa oli tullut komplikaatioita, jotka aiheuttivat aivoinfarktin. Eli käytännössä siskoni aviomies on aivokuollut. Ja lankoani operoineiden kirurgeiden mukaan siskoni mies tulee menehtymään joko lukuisiin aivoinfarkteihin, keuhkokuumeeseen tai sydämen pysähdykseen seuraavan viikonlopun aikana. Tajuissaan hän ei tule enään käymään.

Eilen tiistaina heräsin olohuoneen sohvalta vakio yövuoroni jälkeen kello 12.25 ja havaitsin nukkuneeni puhelimeni päällä, joka oli yrittänyt herättää minut ja siirtää sänkyyn nukkumaan.

Kun heräsin niin vaistomaisesti menin unenpöpperöissäni puhelimeeni tulleiden tekstiviestien tilaan, jossa oli seuraava siskoni lähettämä viesti: " Jäi vain kaipaus ja suunnaton suru. S... nukkui pois viime yönä, lähti tähdeksi taivaalle."

Eli väistämätön oli tapahtunut 4. maaliskuuta kello 02.25. Meille niin kovin rakas ja lämmin ihminen oli siirtynyt tähtitaivaan kirkkaimmaksi tähdeksi. Kaipuun tuska on aivan valtava.

Vaikka tämä kaikki oli odototettavissa, niin tapahtuma kyllä silti pystyi musertamaan minut aivan täysin. Menetin yhtäaikaa lankoni, poikani kummisedän ja parhaan ystäväni.

Edit. Ja kiitokset kaikille, jotka ovat olleet " hengessä mukana ". Eritoten nimerkeille Germanicus, Fanduli, Chambza ja Uleåborgir. Teidän jokaisen sanat lohduttivat minua jo vajaat viikko takaperin. Empaattisia kirjoittajia ei ole koskaan liikaa.

 

[Sic]

Voiskohan minulla olla kenties melanoomaa vai onko nämä vain minun ylireagointeja? N. viikko sitten tossa selässä olevaa luonta rupesi suihkusta tultua vähän kutittamaan, mutta en sitä toki raapinut kovin paljoa, joten se ei mennyt siis miksikään. No, kutitus laantui jo hetken päästä eikä siinä mitään. Muutamina seuraavina päivinä en sitten seuraillut luomea, eikä mitään oireita ollut sieltä päin. No, tänään kun saunasta nyt olen tullut niin sama luomi tuntui hieman kuivemmalta, tai miten sen selittäisi. Sen koko ei ole muuttunut, eikä se niin erilaiseltakaan näytä, eli mitään erikoista ulkonäössä ei siis ole, se vain tuntuu hieman erilaisemmalta.

En ole polttanut ihoani aiemmin, mitä nyt muistan, kun kerta UV-säteily ja ihon palaminen kai nostaa riskiä saada melanooma, tai sitten olen väärässä.

Luin myös, että nuorilla riski on pieni, ja olenhan vasta parin vuoden päästä täysi-ikäinen, joten nämä taas tuovat mieleen sen, että tässä voisi olla vain joku muu vika? Mutta eiköhän tuo olisi hyvä tutkituttaa, vai pitääkö tässä muutamat päivät seurailla tilannetta?

 

[Metalwarrior]

Luin myös, että nuorilla riski on pieni, ja olenhan vasta parin vuoden päästä täysi-ikäinen, joten nämä taas tuovat mieleen sen, että tässä voisi olla vain joku muu vika? Mutta eiköhän tuo olisi hyvä tutkituttaa, vai pitääkö tässä muutamat päivät seurailla tilannetta?

Yleensä noihin ihosyöpiin liittyy kyllä selvät muutokset, kuten luomen värin ja koon selkeä muutos, verenvuoto jne..

Jos epäilyttää, niin oman mielenrauhan takia ainakin kannattaa käydä tutkituttamassa.

 

[Malla]

Kirjoitin aikaisemmin, miten äidilläni todettiin mahasyöpä helmikuussa. Viime perjantaina hän sitten nukkui pois eli n. 3 kuukautta taistelu kesti. Loppu oli onneksi rauhallinen ja äiti sai ansaitsemansa levon.
Äitienpäivä oli siis ikimuistoinen.

Vuodeosaston hoitajien ammattitaitoa ja asennetta ei voinut kuin ihailla. Sitä huolenpitoa ja hoivaa, mitä äiti sai vaikka ei enää ollut kunnolla tajuissaan.
Vaatii kyllä luonnetta työskennellä tällaisella osastolla. Suuri kunnioitus heitä kohtaan!

 

[mission16W]

Mummillani epäillään syöpää. Lääkäri olisi laittanut päivystyksenä vatsan ultraääneen, mutta mummi ei suostunut lähtemään. Ensi viikolla sitten selviää.

Oma mummini kuoli juuri alkukeväästä syöpään. Aivokasvain vei ensin persoonallisuuden, sitten puhekyvyn ja lopulta hengen. Lääkärit tekivät kaikkensa, mutta yli 80-vuotiaalle ihmiselle ei voitu enää tehdä ihmeitä. Koko suku on oikeastaan helpottunut siitä, että mummi lähti ilman tuskia ja rauhallisesti, hän ei vain eräänä aamuna enää herännyt.

 

[saluzci]

Ensi viikolla on taas kohtaloni verikokeen tuloksen kertomana esillä. 2,5 vuotta on kulunut aikaa eturauhasen syöpäleikkauksestani. Sain syntymäpäiväni aattona keskussairaalan lähetin tuomana viestin suoraan käteeni, että otetuista näytepaloista löytyi syöpäsoluja arvosanalla 7, asteikon ollessa 2-10. 8, 9 ja 10 luokitellaan agressiiviseksi.

Kirosin äänekkäästi ja jatkoin maalaushommiani, pikkuhiljaa vasta päivän mittaan alkoivat ajatukset pyörimään. Seuraava päivä olikin sitten se elämäni rankin. Tyttäreni tullessa ovesta onnittelemaan isukkia silmät ilosta sädehtien, meinasivat polveni notkahtaa. Totuuden hänelle kerrottuani, näin, miten ilo muuttui raastavaksi tuskaksi ja kyynelvirta täytti posket.....

No, musta huumorini on aina kantanut minua eteenpäin, niin tässäkin tilanteessa. Asiasta alettiin kaivella positiivisia puolia, tosin eihän niitä nyt niin kamalan paljon ole tuossa tilanteessa. Ensimmäinen tietty tuli heti mieleen, että eturauhassyöpä kuitenkin luokitellaan erääksi helpoimmin hoidettavaksi - mikäli se löydetään ajoissa siten, että etäpesäkkeitä ei ole ehtinyt muodostua.

Hoitomuodoksi valitsin leikkauksen sädehoidon sijasta ja leikkaus tehtiin tähystysleikkauksena. Näitä kirurgeja löytyi 2,5 vuotta sitten tasan yksi, kertoi tehneensä n. 100 leikkausta ja vain yksi oli kuollut leikkaukseen. Leikkaus kesti 5,5 tuntia, siis melko vaikea leikkaus sinänsä, samalla kun poistettiin myös osa imusolmukkeista.... varmuuden vuoksi.

Sain leikkauksen jälkeisenä päivänä sisäisen verenvuodon, se hoidettiin. Seuraavana päivänä iski keuhkokuume, siitä selvittiin. Jälkitarkastuksissa löydettiin pseudomonas-bakteeri virtsasta, eräänlainen sairaalabakteeri. Sitä ei ole pystytty nujertamaan vieläkään, siihen ei tepsi antibiootit. Se vain majailee jossain ja epätietoisuus siitä, aiheuttaako se jonkin saamani infektion aikana kuoleman, jatkuu.

Muuten on mennyt hyvin. PSA on pysynyt 0:ssa, tosin viimeksi mittari näytti 0,4, mutta lekurini väitti, että mittaus oli suoritettu liian tarkalla mittarilla.

Olen sinut tilanteen kanssa, enkä mieti ko asiaa edes päivittäin, joskus, kun tulee selkäkipuja, tulee mieleen, että ei kai perkele se ole levinnyt sittenkin.

Ei tähän välttämättä kuole....:o)

 

[JJ IFK]

Että sillain.

Itselläni hodgkin-lymfooma todettiin ensimmäisen kerran talvella 2006, olin juuri täyttämässä 17-vuotta. Sama tauti siis, kuin muuan Saku Koivulla vuosia sitten. Kaiken piti olla ok ja lääkärien mukaan 90% potilaista parani ihan perussytostaateilla.

No, eipä parantunut ja viime kesänä oltiin tilanteessa, josta ehkä n. 50% potilaista oli hengissä viiden vuoden sisällä. Tultiin tilanteeseen, jossa sytostaatteja vaihdeltiin rankemmasta rankempaan, lopulta yhdet auttoivat ja kasvaimet olivat kuvien perusteella selätetty. Hoitojen päälle kävin tämän vuoden tammikuussa intensiivihoidon (reilu 3vko osastolla), jossa oman luuytimen toiminta pysähtyi, mutta saatiin herätettyä uudelleen itseltä aiemmin kerätyillä kantasoluilla. Tämä siis ns. kerta kiellon päälle-ajatuksella, että syöpä saataisiin pidemmäksi aikaa, ehkä jopa lopullisesti, talttumaan.

Nyt sitten viime perjantaina, ensimmäisissä seurantakuvauksissa kaiken tämän jälkeen, sain kuulla, että molemmissa keuhkoissa on useita epämääräisiä kasvaimia. Juuri, kun olin vihdoin, 18-vuotiaana, päässyt jälleen maistamaan normaalielämää, löytänyt mahtavan työpaikan tarjoilijana Helsingin keskustassa sijaitsevassa ravintolassa, suunnittelemassa omaa kotia, jne. Ja nyt, toivo normaalista elämästä, enää koskaan, on erittäin alhaalla.

Seuraavaksi edessä on jälleen erilaisia sytostaatteja, joilla (jälleen kerran), koitetaan saada kehittyneet kasvaimet talttumaan, ja sen jälkeen olisi, jos niin pitkälle päästään, edessä kantasolusiirtohoito, joko sisarukselta, tai muulta sopivalta henkilöltä maailman miljoonia ihmisiä käsittävästä kantasolurekisteristä. Vaan nyt puhutaan riskeiltään sellaisista hoidoista, että vaikka hoidot tehoaisi niin, että itse syöpä talttuisi, valitettavasti useimmilla ei ole enää koskaan mahdollisuutta elää täysin normaalia elämää näiden hoitojen jälkeen, ja osa kuolee pelkästään vieraan kantasolukon aiheuttamiin komplikaatioihin. Täytyy sanoa, että pelottaa. Vaikkei siitä tässä nyt mitään hyötyä olekkaan. Pirullinen tauti, aivan helvetillinen.

En tässä ole mitään sääliä keräämässä. Nyt on muutama päivä tullut kierrettyä ihan kamalassa humalassa siellä sun täällä, ja nyt kotona rauhoituttua tuli tarve kirjoittaa. En ajatellut koskaan tänne kirjoittavani, mutta nyt ei vain pystynyt olemaan hiljaa.

Paljon voimia kaikille muillekkin, jotka joutuvat syövän kanssa taistelemaan! Tästä taudista ei helposti voittajana nousta, mutta sitäkin paremmalta se tuntuu. ... ja sitäkin pahemmalta se, kun spyörteeseen takaisin joutuu.

 

[Jomppa_Koo]

No voi vittu. Tuntuu ihan kauhealta lukea näitä tarinoita. Voimia sinne JJ IFK:lle ja kaikille, jotka tämän taudin takia joutuu kärsimään.

Ei tässä kai muuta.

 

[Rocket Richard]

Taidan tästä kohta siirtyä kirjoittamaan tuonne "veti hiljaiseksi"-ketjuun, niin pahalta näitä kertomuksia tuntuu lukea. Etenkin tuo JJ IFK:n kertomus pistää todella miettimään, kyse kun on suhteellisen saman ikäisestä toverista.

Voimia kaikille tämän helvetillisin taudin kourissa oleville!!

 

[pernaveikko]

Iski sitten pirulainen lähipiiriin. Diagnoosi itsessään on varma, mutta tilanteen todellinen vakavuus selviää kahden viikon päästä.

Mitäpä tässä voimia minulle toivottelemaan, melko pysäyttävä se puhelinsoitto kuitenkin on.

 

[Helmi]

Tsemppiä JJ IFK:lle.
Itse aikalailla samat kuviot läpikäyneenä voin jotenkin kuvitella ahdistuksen/pahanolon/pelon määrää.
Olen saanut nyt olla tasan 2 vuotta ilman solumyrkkyjä ja siltikin koko ajan pelottaa että koska SE uusii, ja uusiiko SE..

Vielä pahemmalta tuntuu JJ:n kohdalla kun olet niin nuori :(
Mutta kuitenkin Suomessa on syöpähoidot todella korkeata tasoa, joten saat varmasti parasta mahdollista hoitoa.