Syöpä – mitä nyt?

[Steril]

Tänään sitten on se vaihe, kun mummoni siirretään ns. viimeiselle matkalleen elävien kirjoissa. Viimeiset viisi päivää viettänyt vain omassa sängyssään, pääosin nukkuen, kipujen vaivaamana. Jalat eivät enää kanna muualle kuin sairaalapöntölle sängyn viereen mihin isoisäni hänet auttaa sängyltä. Morfiinipumppu on säädetty lähes äärimmilleen mutta ei silläkään kipuja saada kuriin kuin ajoittain.

Tarkoituksena oli viettää siis alunperin tämä kesä vielä suht normaalisti siellä maalla, järven rannalla elämästä nautiskellen, mutta tämä taudin etenemisnopeus on yllättänyt kyllä jokaisen. Joten, hänet siirretään tänään ambulanssilla lähimpään keskussairaalaan saattohoito-osastolle jonne sitten jää lopullisesti. Kauhean montaa päivää ei varmaankaan ole enää jäljellä.

Kyllä se nyt konkretisoituu kunnolla myös isoisälleni, tuo tilanteen lopullisuus. On yrittänyt pysyä vahvana ja uljaana, mutta nyt alkaa olla hänellekin vähitellen liikaa, sekä fyysisesti että henkisesti. Jokainen päivä on lähestulkoon pelkkää jojoilua eri tunnetilojen ja uupumuksen värittämänä. Itselläni on sen verran ollut opiskelukiireitä sekä suorituspaineita koko heinäkuun ajan että pakko on ollut ajatella muitakin asioita, mutta on sitä aika pysäyttävää miettiä että siellä maalla ei jatkossa enää koskaan olekaan mummoa eikä hänen herkullisia kokkailujaan vastassa.

 

[-FNM-]

Voimia koko perheellesi.

 

[penaz]

@Steril
On teillä ollut raskas kesä. Jaksamista koko perheellenne.

 

[Steril]

@Steril
On teillä ollut raskas kesä. Jaksamista koko perheellenne.

Kiitos.

Joo, ei ihan semmoinen kesä mitä vielä reilu pari kuukautta oli odotuksissa. Mutta eihän nämä koskaan kello kaulassa tule.

 

[Steril]

Tänään sitten oli se päivä. Mummoni nukkui parisen tuntia sitten pois syövän uuvuttamana suht rauhallisesti, oli viimeiset tunnit jo tajuttomassa tilassa. Sappiteiden syöpä vei siis alle kolmessa kuukaudessa alkuoireista vainajaksi. Sairaalassa ehti olla puolitoista viikkoa.

No, ainakin tuskat ovat vihdoin hänellä ohi, nyt voi levätä rauhassa.

 

[Sistis]

Tänään sitten oli se päivä. Mummoni nukkui parisen tuntia sitten pois syövän uuvuttamana suht rauhallisesti, oli viimeiset tunnit jo tajuttomassa tilassa. Sappiteiden syöpä vei siis alle kolmessa kuukaudessa alkuoireista vainajaksi. Sairaalassa ehti olla puolitoista viikkoa.

No, ainakin tuskat ovat vihdoin hänellä ohi, nyt voi levätä rauhassa.

Osanottoni ja voimia suruun. Ikäviä asioita aina nämä tällaiset. Oma vaarini meni 30 vuotta sitten keuhkosyöpään hieman alle 80-vuotiaana, vaikka oli ollut noin 30 vuotta tupakoimatta. Hänen isänsä oli taas kuollut samaan sairauteen, vaikka ei tupakoinut. Joku sukurasite ehkä taustalla ja mahdollisesti heidän kotiseudullaan paljon esiintyvä radon myös myötävaikuttanut asiaan. Olin tuolloin vaarin kuollessa ala-asteen loppumetreillä. Vielä vuosien jälkeenkin muistissa on, kuinka ikäisekseen hyväkuntoinen mies kuihtuu ja menee hieman alle vuodessa. Eivät nuo koskaan ole helppoja asioita.

 

[Vanha Len]

Mulla oli kuvaukset viime viikolla. Tänään lääkäri soitti ja sanoi, että olen puhdas. Kaikki sisäelimetkin kunnossa. Sitten tulee se mutta...Keuhkoissa on kuvien mukaan jokin tulehdustila. Kysyi, että olenko sairastanut koronan (juu olen), sillä tämä viittaisi paljolti sen jälkitiloihin. Lekuri ei pitänyt tätä akuuttina juttuna, vaikka tulehdusarvo oli 30. Mulla ei ole ollut mitään tuntemuksia keuhkoissa tai hengenahdistusta ja yleisvointikin on hyvä. On vaan yskittänyt hieman enemmän, kun röökiä vedän. Vielä. No, marraskuun puolivälissä sitten keuhkot kuvataan hieman tarkemmin ja sitten hoito tulosten mukaan. Mutta mikä tärkeintä, SYÖPÄ ON TALTUTETTU tällä erää.

 

[Individual]

Hienoa! @Vanha Len

 

[Barnes]

Mutta mikä tärkeintä, SYÖPÄ ON TALTUTETTU tällä erää.

Hieno juttu ja suuret onnittelut tästä! Toivotaan että keuhkokuvaukset toisivat hyvää viestiä myös!

Olipa iloinen uutinen.

 

[Ollakseni]

Isoäidilläni on syöpä. Taas kerran. Vaikka onkin vahva nainen, niin eiköhän se ole tällä kertaa kohtaloksi. Haimasta levinnyt maksaan ja keuhkoihin. Ikääkin jo 95 vuotta niin edessä on siirto palleatiiviseen hoitoon. Onhan tämä hieman ikävää, kun aina jotenkin oletti että on aikaa keskustella enemmän.

Noh, vielä on aikaa keskustella. Se pitää käyttää hyväksi sillä aika on aina rajallista. Mieleltään edelleen skarppi nainen kyseessä.

 

[Grainger]

Noh, vielä on aikaa keskustella. Se pitää käyttää hyväksi sillä aika on aina rajallista. Mieleltään edelleen skarppi nainen kyseessä.

Oma isoäitini sai keuhkosyöpädiagnoosin alle kuukausi sitten, nyt näyttäisi, että puhutaan enää päivistä, ei edes viikoista. Ollut aina todella läheinen allekirjoittaneelle, mummu oli vain 44-vuotias, kun synnyin ja sydäninfarktin takia jäi pian tuon jälkeen eläkkeelle. Niinpä olin nuoren yrittäjäperheen lapsena paljon isovanhemmillani hoidossa. Muistan, kuinka paljon vitutti, kun serkkuni ja pikkusiskoni syntyivät jakamaan huomiota.

Mummu lupasi lopettaa tupakoinnin, kun ensimmäinen lapsenlapsenlapsi syntyy. Ihan siihen ei pystynyt, mutta 11 ja puoli vuotta sitten, esikoisemme täyttäessä vuoden, isoäiti poltti viimeisen mallunsa. Eipä sekään ikänsä polttaneita keuhkoja pelastanut, vaan tänään käydessämme, mummu sanoi, että ei taideta enää nähdä.

Kiitollinen pitää olla, että pian 34 vuotta täyttävänä ei ole tarvinnut yhtään isovanhemmista haudata, mutta kyllä nyt taitaa olla sekin aika lähellä. Jotenkin vielä diagnoosin hetkellä kuvitteli itsekkäästi, että tässä nyt isoäiti sairastaa pitkän aikaa ja tila heikkenee koko ajan, mutta on kuitenkin vielä aikaa jutella ja juoda kahvia. Eipä sitä aikaa taida sitten ollakaan.

Fuck cancer.

 

[Kiekkokatsoja]

Jossain se ensin piileksii, ja päättää levittää paskaansa kehoon. Eipä sitä juurikaan ennakkoon osaa huomata.
Useinmiten lääketiede voittaa, mutta tuo sitkeä paskiainen käy keräämässä voimiaan, ja pyrkii tulemaan uudelleen. Entistä vahvempana.
No, rajallista on aika, meillä kaikilla. Eletään siis siitä nauttien, toki kohtuu asiallisesti.

 

[sampio]

Appi sai tietää sairastavansa pitkälle levinnyttä syöpää tuossa pari viikkoa sitten. Ennen hoitojen aloittamista pitää kuitenkin saada hoidettua toinen vaiva kuntoon, mikä vie prosessin aloituksen tammikuulle, ja silloin vasta lopulta selviää, millainen ennuste on.

Aika puskista tuli, vaikka aina ollaan juteltu vaimon kanssa, että isänsä lähtee kyllä saappaat jalassa. Koko elämänsä tehnyt töitä ihan helvetisti, eikä siksi kai osannut ensimmäisiä merkkejä kovin tosissaan ottaa. On ollut myös muutamia sukurasitteita, jotka ilmeisesti häivensivät oireita, tai ne oli helppo tulkita väärin. On kuitenkin käynyt vuosittain lääkärissä noiden vaivojen vuoksi.

Ikää ei ole kuin vasta 69. Helppo ajatella, että tällaiset kuuluvat elämänkiertoon, mutta eihän tuo ole vielä lopulta mikään ikä. Eläkkeellä muutama vuosi, lapsenlapset aloittelevat omia polkujaan, ja sitten iskeekin tällainen stoppi. Julmaa.

Itselleni toinen iso pysäytys tänä vuonna, ja kyllähän tässä palikoita asetellaan tärkeysjärjestykseen. Merkittävä mies on kyseessä omallekin polulleni, mutta erityisesti vaimoni tukena täytyy valmistautua olemaan. Lisäksi täytyy valmentautua myös tietynlaiseen sukupolvenvaihdokseen, kun patriarkkatyyppinä appi on monen asian suhteen kävelevä tietopankki, mitä esim. talojen ylläpitoon tulee.

Vaan eipä tässä miestä haudata vielä. Yhteinen joulu vietetään varmasti aiempaa merkityksellisimmissä tunnelmissa.

 

[Sanainen arkku]

Jossain se ensin piileksii, ja päättää levittää paskaansa kehoon. Eipä sitä juurikaan ennakkoon osaa huomata.
Useinmiten lääketiede voittaa, mutta tuo sitkeä paskiainen käy keräämässä voimiaan, ja pyrkii tulemaan uudelleen. Entistä vahvempana.
No, rajallista on aika, meillä kaikilla. Eletään siis siitä nauttien, toki kohtuu asiallisesti.

Kuukauden päästä on 13 vuotta täynnä vaihdetuilla kantasoluilla. Joissakin asioissa olen kovempi kuin koskaan, joissakin asioissa tiputtanut hanskat lähes täysin. Syöpä ei ole edes top 5 isoimpien huonojen kokemusten listalla elämässäni. Tavallaan se oli jopa mielenkiintoista.

Sen sijaan erittäin monta kertaa on huonona päivänä käynyt mielessä, että jos olisi mennyt toisin ei tätäkään paskaa tarvitsisi syödä ja mennä eteenpäin.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Äitini kuoli muutama päivä sitten, pitkälle yhdeksättä kymmenettä elettyään. Kaksikin syöpää vaikutti äitini arkiseen elämään loppuvuosien ajan, ja ne vaikuttivat merkittävästi myös hänen lähtöönsä.

Oli tuo kyllä pentelettä, kun joskus kuutisen vuotta sitten äitini pitkittyneet selkäkivut paljastuivat syövän etäpesäkkeiden aiheuttamiksi. Ne onnistuttiin suurelta osin leikkaamaan, mutta tuohon loppui käytännössä äitini vireä ja omaehtoinen eläkeläiselämä. Muutaman kuukauden sairaalakierros ja välttämätön makuulla oleminen heikensivät nekin leikkauksesta toipuneen äitini liikuntakykyä, mitä saatiin rahtusen verran palautettua kuntoutuksella. Hitaasta liikkumisesta rollaattorilla tuli päivittäinen osa äitini arkea. Leikkauksen jälkeen hän ei poistunut kotoaan kuin syöpäkontrolleja, välttämättömiä lääkärikäyntejä ja lyhyitä palvelutalon asumisjaksoja varten. Palvelutaloon hän sitten muuttikin pysyvästi runsas vuosi ennen kuolemaansa.

Loppuvuodet eivät varmaan tarjonneet kummoistakaan herkkua äidilleni, vaikka lempeänä ja peruspositiivisena ihmisenä hän ei juuri valittanut ikääntymisen tuomia vaivoja. Sanoi vain olleensa kovasti tyytyväinen elämäänsä. Jotain olisi voinut mennä toisinkin, elämä oli pienellä maatilalla niukkaa ja raskasta, mutta loppujen lopuksi "aika hyvin meni kuitenkin". Jo vuosia sitten äitini sanoi olevansa joutilas lähtemään, sillä kaikki työt on jo tehty, lapsilla ja lastenlapsilla menee ihan mukavasti, ja suurin osa tutuista on jo siirtynyt rajan toiselle puolelle.

Onhan se ihan eri asia, kun syöpä vauhdittaa vanhan ihmisen lähtöä, kuin jos sama tapahtuu työikäiselle, saati sitten nuorelle tai lapselle. Tietysti jokainen meistä lähtee ennen pitkää jostakin syystä. Äitini tapauksessa lähipiiri luonnollisesti ikävöi poismennyttä, mutta ikävää ei leimaa niinkään lohduton suru, vaan jonkinlainen helpotus. Aamuyöllä kesken unien oli ihan hyvä hetki lähteä, vaikkapa juuri näillä main tänä talvena. Luulen, ettei äitini olisi ollut yhtään eri mieltä.

 

[ultrar]

Jo vuosia sitten äitini sanoi olevansa joutilas lähtemään, sillä kaikki työt on jo tehty, lapsilla ja lastenlapsilla menee ihan mukavasti, ja suurin osa tutuista on jo siirtynyt rajan toiselle puolelle.

Onhan se ihan eri asia, kun syöpä vauhdittaa vanhan ihmisen lähtöä, kuin jos sama tapahtuu työikäiselle, saati sitten nuorelle tai lapselle. Tietysti jokainen meistä lähtee ennen pitkää jostakin syystä. Äitini tapauksessa lähipiiri luonnollisesti ikävöi poismennyttä, mutta ikävää ei leimaa niinkään lohduton suru, vaan jonkinlainen helpotus. Aamuyöllä kesken unien oli ihan hyvä hetki lähteä, vaikkapa juuri näillä main tänä talvena. Luulen, ettei äitini olisi ollut yhtään eri mieltä.

Otan osaa suruusi. Sama asia oli kohdallani kaksi vuotta sitten ja tuo syöpä näin sivusta katsottuna on kohtuullisen raskas kärsittävä. Kun ihmisellä on ikää jo runsaasti niin, se näyttää juuri usein menevän niin, että hän itse toivoo pääsevän jo pois kipujen alta, vaikka toisaalta heistäkin on haikea luopua lapsista ja lastenlapsista.

Meille muille se on usein raskasta ja surullista, luonnollisesti, usein jää myös niin paljon puhumatta, koska se loppu näyttää aina kuitenkin yllättävän. Nyt viedään sitten jouluna(kin) kynttilöitä ja hiljennytään haudoille, jotenkin haluaisi uskoa sen kontaktin kuitenkin syntyvän siellä haudalla seistessä ja kyllähän se syntyykin. Äitini yhden sisaruksen seinäkello pysähtyi lähes samaan aikaan, kun äitini kuoli. Hänen sisarensa sanoo, että sisko kävi sen sammuttamassa ja sitä kelloa ei koskaan enää laiteta käyntiin.

Lämpimimiä ajatuksia meidän kaikkien menehtyneille vanhemmille ja lähisukulaisille.

 

[Glove]

Kolme vuotta sitten näihin aikoihin äitini joutui saattohoitoon haimasyövän vuoksi. Sai viettää viimeisen joulun kotonaan vaikka se muutama päivä taisi olla aika raskas rupeama hänen miesystävälleen. Noin kuukausi eteenpäin ja voimat viimein loppuivat. Joskus olen miettinyt, että sattuukohan tuo haimasyöpä omallekin kohdalle kun sitä tuolla äidin suvussa on useammalla ollut.

 

[Breeze Harbour]

Hohhoh.. viikko sitten saimme tietää, että Ruotsissa asunut tätini sairastaa kohtusyöpää.

Eilen aamulla hän oli sitten ollut kuulemma hirveissä tuskissa ja kiidätetty pikaisesti ambulanssilla sairaalaan.

Lähellä keskiyötä tämän tädin tytär sitten soittaa isälleni että mitään ei ole enää tehtävissä. Itkimme tuon puhelun jälkeen hyvän tovin vanhempieni kanssa olohuoneessa.

Syöpä oli siis ilmeisesti levinnyt laajalle vatsan alueelle ja aiheuttanut sisäisen verenvuodon, joka oli niin valtava, että leikkaus ei ollut enää mahdollinen. Aamuviideltä tänään täti nukkui pois.

On se syöpä yksi perkele. Vajaassa viikossa diagnoosista vei tätini. Väkisinkin pistää miettimään että mitä jos kasvain olisi löydetty ajoissa. Onneksi saimme vielä kesällä nähdä häntä vieraillessamme Ruotsissa. Se jäi sitten viimeiseksi näkemiseksi... :(

Fuck cancer.

 

[Vanha Len]

@Breeze Harbour otan osaa suruusi. Tässä nyt lähes viisi vuotta tapellut oman sairauteni kanssa ja kyllä se läheisiin on vaikuttanut. Paska sairaus, joka niittää nykyään paljon ihmisiä keskuudestamme. Diagnosin kuuleminen on aivan saatanan jäätävä tilanne. Itse tihrustin itkua pari päivää ja oli pää hajota.

 

[sampio]

Appi sai tietää sairastavansa pitkälle levinnyttä syöpää tuossa pari viikkoa sitten. Ennen hoitojen aloittamista pitää kuitenkin saada hoidettua toinen vaiva kuntoon, mikä vie prosessin aloituksen tammikuulle, ja silloin vasta lopulta selviää, millainen ennuste on.

Rakentajan vasara vaikeni, appiukko menehtyi varhain aamulla.

Joulu oli aika vaikea ja vaivainen jo hänelle, mutta vuoden alussa helpotti hetkeksi hoitotoimenpiteiden purtua. Ehdittiin nähdä vielä hänet kahvipöydässä ajatuksiltaan voimissaan, vaikka kroppa alkoi antaa myöden.

Viikonloppuna kuitenkin kunto romahti äkillisesti. Vaimo ja lapset olivat vuoroin vierellä ja iso joukko ystäviä kävi moikkaamassa miestä, joka ei juuri apuaan muilta kieltänyt.

Ehdin vielä itsekin pari kertaa käydä moikkaamassa häntä, vaikka kaikkein mieluiten vaalin mielessäni sitä kuvaa, joka hänestä pari vuotta sitten mieleeni piirtyi eräällä talkootyömaalla. Oltiin siinä tauolla mökinrakennuspuuhista, kun mies totesi, että "tämä kevät on sitten hienoa aikaa, kun tuoksuu ihan rakentamiselle." En muista tarkkaa ilmaisua, mutta se tuli sydämestä.

Armollista on, että saattovaihe oli lopulta lyhyt. Armotonta on, että mies vietiin kuitenkin niin elämän keskeltä - ensi kesänä piti saattaa ensimmäinen lapsenlapsi alttarille, matkoja varattu, alta 70 vuotta mittarissa.

Mutta tällaista tämä on.

Omasta puolestani kiitokset Matti sinne pilvenreunalle siitä kaikkein suurimmasta luottamuksesta, minkä mies voi toiselleen antaa, tyttärestäsi, vaimostani. Kättelemisiin.

 

[Aces High]

Huomenna kohti satakuntalaista hoitokotia ja sen saattohoito-osastoa. Tämän otsikon alle mennee, kun näyttää eturauhassyöpä vievän vaarista voiton. 15v. sitten paksusuolensyöpä vei kunnon, mutta sitkeästi ukko jaksoi, vaikka vaimonsa meni yllättäen reilu vuosi sitten.

Yksi polvi hiipuu tuossa, kun viimeinen isovanhemmista kuolee. Toivottavasti vauhti sukulinjan sammumisessa ei vallan kiihdy, sillä faija odottaa tuomiota samasta syöpälajista. Näytteen ottanut lääkäri oli antanut 95% todennäköisyyden pahanlaatuiselle kasvaimelle. Tuskin tuo patologilla enää muuttuu.
Samalla tuli hälle puheeksi vaivan perinnöllisyys joten kai jokin seula tulee itsellekin tutuksi viimeistään viisikymppisenä.

 

[madeOFspade]

Meinasin jo aiemmin kirjoittaa tänne, mutta en kirjoittanut ennen kuin tuli varmuus.

Oma äitini kävi tähystyksessä 1,5vk sitten ja lääkäri löysi jotain minkä sanoi suoraan olevan todennäköisesti syöpää.
Nyt tänään tuli puhelu, että löydös oli pahalaatuinen ja nyt kiireellisenä lähete kuvauksiin. Ei osattu sanoa onko paksusuolen sisällä mutkassa vai ulkopuolella.

Vittu että pelottaa. Äiti jäi eläkkeelle joulukuussa ja nyt piti alkaa uusi vaihe...no alkaakin, mut vähän erilainen.

Mulla löytyi itseltä muutama vuosi takaisin leikkauksen yhteydessä kasvain mikä poistui kokonaan, samalla todettiin sen olleen pahanlaatuinen. Silloin ajattelin että kun ei nyt osuisi kellekään enää lähipiirissä kun itsellä kävi niin hyvä tuuri.

Mä en koe olevani tähän vielä valmis vaikka vielä ei ole tietoa yhtään onko kuinka pahat hoidot edessä. Syke on kokoajan pilvissä ja oma kroppa alkaa oireilemaan pelosta/jännityksestä.

Nyt lähdetään moikkaamaan äitiä ja lasten mummua. Viedään kaikki rakkaus mitä meidän perheellä on tueksi antaa.

 

[madeOFspade]

Päivitystä äidin tilanteeseen.

Ihan helvetti paha pommi tipahti niskaan.

Taitaa olla sittenkin laajalle levinnyt munasarjasyöpä. Tt-kuvaus kertoi että on molemmissa munasarjoissa, vatsaontelossa, toinen munuainen suurentuntut ei toimi kunnolla.

Outoa sekin, että verikokeissa syöpäarvot oli alhaalla.

Omat työt loppui kuin seinään ja autolla äitin luo tueksi. Tässä on ihan shokissa, kokoajan itkettää ja pää särkee.

Helvetin helvetti.

 

[Aces High]

Huomenna kohti satakuntalaista hoitokotia ja sen saattohoito-osastoa. Tämän otsikon alle mennee, kun näyttää eturauhassyöpä vievän vaarista voiton. 15v. sitten paksusuolensyöpä vei kunnon, mutta sitkeästi ukko jaksoi, vaikka vaimonsa meni yllättäen reilu vuosi sitten.

Yksi polvi hiipuu tuossa, kun viimeinen isovanhemmista kuolee. Toivottavasti vauhti sukulinjan sammumisessa ei vallan kiihdy, sillä faija odottaa tuomiota samasta syöpälajista. Näytteen ottanut lääkäri oli antanut 95% todennäköisyyden pahanlaatuiselle kasvaimelle. Tuskin tuo patologilla enää muuttuu.
Samalla tuli hälle puheeksi vaivan perinnöllisyys joten kai jokin seula tulee itsellekin tutuksi viimeistään viisikymppisenä.

Vaarin osalta loppuliuku oli "nätti" ja lyhyt, yöllä annetun morfiinipiikin jälkeen tuli viimeinen uni.
Eli rapia viikko viimeisestä siirrosta saattohoitopuolelle pääsi kivuista, enempää tähän väliin ei toivottukaan.
Faijalle omalla makaaberilla tavalla toisenkin kautta hyvä, sillä 95% varmuus toi maanantaina varmuuden pahanlaisesta kasvaimesta.
Eipä tarvitse omaa kuun lopulla alkavaa hoitorumbaa pelkästään funtsia kun hoitaa nyt laukeavan kuolinpesän asioita. Pesä perustettiin vajaa kaksi vuotta sitten kun hänen äitinsä kuoli.

 

[tiipii]

Nyt on minullakin asiaa tähän ketjuun. Kunhan puran tuntojani. Puolisolla neljä vuotta sitten löydettiin munasarjasyöpä joka leikkauksella saatiin taltutettua ja normaalia elämää elettiin pienen, nyt 6 v lapseb kanssa. Viime keväänä sitten löytyikin kasvaimia sitten vähän joka puolelta, vatsasta ja sydämestä jne.
Viime viikolla sitten tuli tuomio, ei enää hoitoja, aikaa on jäljellä viikkoja, ehkä kuukausia.
Elämä on epäreilua, varsinkin kun pieni lapsi on menettämässä äitinsä. Tiedän että elämä jatkuu, mutta ei se ole enää sama elämä. Sekä minulle myös on aina ollut vaikea pyytää apua keneltäkään. Hirveän raskaat ajat edessäpäin.