Nyt on minullakin asiaa tähän ketjuun. Kunhan puran tuntojani. Puolisolla neljä vuotta sitten löydettiin munasarjasyöpä joka leikkauksella saatiin taltutettua ja normaalia elämää elettiin pienen, nyt 6 v lapseb kanssa. Viime keväänä sitten löytyikin kasvaimia sitten vähän joka puolelta, vatsasta ja sydämestä jne.
Viime viikolla sitten tuli tuomio, ei enää hoitoja, aikaa on jäljellä viikkoja, ehkä kuukausia.
Elämä on epäreilua, varsinkin kun pieni lapsi on menettämässä äitinsä. Tiedän että elämä jatkuu, mutta ei se ole enää sama elämä. Sekä minulle myös on aina ollut vaikea pyytää apua keneltäkään. Hirveän raskaat ajat edessäpäin.
Elämä on välillä epäreilua. Näitä tämmösiä skenaarioita itsekin välillä päässäni pyörittelen, ja kuvittelen aina että mistä asioista sitä pitäisi osata olla kiitollinen jos joku ruma päivä nykyisen kaltaiselta elämältä putoaisi pohja jostain yhtä epäreilusta syystä kuin mitä sinulle kävi. On kamalaa, että lapsesi menettää äitinsä, mutta toisaalta hän kuitenkin sai elää äitinsä kanssa sen verran että sai oletettavasti häneltä elämänsä alkutaipaleelle eväitä ja katkeransuloisen kipeitä mutta silti lämpimiä muistoja, sen sijaan jos lähtö olisi tullut jo 4 vuotta sitten. Sinulle samaten oletettavasti jäi vaimostasi ja yhteisestä ajastanne perheesi kanssa kuuden vuoden ajalta hienoja muistoja. Monella on vähemmän. Joillain ei lainkaan.Nyt on minullakin asiaa tähän ketjuun. Kunhan puran tuntojani. Puolisolla neljä vuotta sitten löydettiin munasarjasyöpä joka leikkauksella saatiin taltutettua ja normaalia elämää elettiin pienen, nyt 6 v lapseb kanssa. Viime keväänä sitten löytyikin kasvaimia sitten vähän joka puolelta, vatsasta ja sydämestä jne.
Viime viikolla sitten tuli tuomio, ei enää hoitoja, aikaa on jäljellä viikkoja, ehkä kuukausia.
Elämä on epäreilua, varsinkin kun pieni lapsi on menettämässä äitinsä. Tiedän että elämä jatkuu, mutta ei se ole enää sama elämä. Sekä minulle myös on aina ollut vaikea pyytää apua keneltäkään. Hirveän raskaat ajat edessäpäin.