Tuskin maailma kaatuu mihinkään yksittäiseen katastrofiin. Se kaatuu katastrofiin nimeltä Ihminen.
Ihan veikeä metafora sille, kun on joskus kysytty, "että mitä sitten, jos muutama kasvi tai eliölaji tuhotuu planeetaltamme oman toimintamme vuoksi", oli se, että "Voi kysyä, montako niittiä lentokoneesta voi irrota, ennen kuin kriittinen piste saavutetaan ja runko romahtaa tai repeää?"
Toiset tietysti ovat sitä mieltä, että ihminen voisi elää pallolla vaikka yksinään, mutta näinhän ei ole. Biodiversiteetti ei varmastikaan joissain tietyissä suppeissa elinympäristöissä merkitse mitään, mutta koko asian kompleksisuus on niin ihmisen mielen ja/tai jopa tietokoneella tehtävien mallinnuksien ulkopuolella, että ei voida ikinä sanoa, missä kohdin eliöstöjen ja kasvikunnan tuhoutuminen aiheuttaa jotain ennalta arvaamatonta reaktiota, joka ketjuuntuu. Itse uskon, että tämä tulee vääjäämättömästi vielä eteen.
Hyvänä esimerkkinä ovat kimalaiset. Kimalaiset pölyttävät 90 prosenttia kaikista hedelmää kantavista kukista. En tiedä, onko tehty mitään mallinnusta siitä, mitä tapahtuisi, jos kimalaiset kuolisivat pallolta. Ja tietenkään en tiedä, mikä sen voisi aiheuttaa, mutta tietyt tuholaisaineethan aiheuttivat jo taannoin suunnattomia katoja mehiläisillä Amerikan Yhdysvalloissa. Lähinnä pointti oli se, että asioita ei voida nähdä etukäteen. Nyt vaan mennään koko ajan perse edellä puuhun ja toivotaan parasta, vaikka toivominen on kai aika turhaa. Jotain sellaista tässä teknisessä biokehittelyssä ja geenitekniikassa vielä saadaan aikaiseksi, joka lopulta romahduttaa koko paskan, joskin tämä nykytason kuormitus voi sen kyllä jo itsestään hoitaa. Jos eivät sitten nämä kaksi seikkaa käsi kädessä.
En ole mikään lakanan levittelijä, mutta en rehellisesti sanottuna usko, että nyt syntyvä lapsi tulee näkemään onnellista eläkeikää. Toivon, että olen väärässä.