Susi – tavattaessa rauhoitettava

  • 233 674
  • 2 197

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Olen sitä mieltä että susi kuuluu luontoon ja niitä saisi ehkä olla vähän enemmänkin.
Lähinnä verottamassa hirvi, peura ja villisikakantaa.
Ymmärrän metsästäjän vitutuksen kun kallis koira ja ystävä jää suden suuhun. No jää niitä auton allekin. Vahinkoja sattuu ja kun luonnossa kuljetaan, eletään niiden realiteettien mukaan. Sudelle koira on potentiaalinen saalis ja helpohko moneen muuhun verrattuna. Fiksuna eläimenä ottaa mistä saa. Ongelmaksi tulee vasta sitten kun alkavat liikkua pelottomasti pihapiireissä saalistamassa, eivätkä enää pelkää/vältä ihmisen läheisyyttä. Silloin on mahdollisuus että sattuu ikävästi. Tässäkin tilanteessa en sano että on välttämätöntä "rauhoittaa" susi, vaan karkoittaa se. Esim karhujen kanssa tehdään jossain päin Amerikkaa näin (ja vieläpä Karjalan karhukoirilla.) Kumiluotia karhua kohti - kipua, oppii että ihmisen ja koirien lähellä sattuu. Sitten koirat ajavat karhun riittävän kauaksi.
En jaksa kauheasti ruveta pätkimään lainausta, mutta siis itsekkin varmaan leimautuisin susivihaajaksi tietyissä piireissä. Mutta jaan hyvin pitkälle samat ajatukset kuin sinulla on. Jos susi/sudet rupeavat pyörimään pihapiirissä, vaanimassa vaikka koiraa aitauksessa tai muita elikoita, on se jo tottunut ihmiseen. Silloin kaatoluvan pitäisi tulla puhelinsoitolla ja homma hoitaa kunnolla. Tämä isojen cityjen wannabe-kettutytöt ja heidän susien totaalisuojelu vs landen punaniskajuntit ja kaikkien susien lahtaaminen ei nykyisillä lupamenettelyillä muutu. Etu tässä tapauksessa on landen punaniskajunteilla, koska he voivat susia ampua ilman lupia, wannabe-kettutytöt taas eivät voi susia landella suojella, ainakaan ilman powerbankkia, pitäähän tärkeät kuvat instaan saada.

Nyt kun kaatolupaa ei saada millään, niin salametsästys on lisääntynyt ja silloin ammutaan käytännössä kaikki sudet jotka kohdalle tulevat. Usein sattuu kaatumaan alfauros, jonka jälkeen koko lauma on sekaisin ja ongelmia tulee lisää. Jostain sattuneesta syystä myös susien jakautuminen maassa on hieman kummallinen. Sudet olisi hyvä saada levitettyä isommalle alueelle, kuin se että on näitä keskittymiä.
 
Jos Venäjällä tehdään jotain paremmin kuin Suomessa niin se on kyllä susien vapaa metsästys. Suomeen ilman muuta sama säädös niin saadaan susihukat viheriäimmille niityille. Pitäisi lailla kieltää nuo helvetin susien ruokintahaaskat, koska sen takia sudet tulevat entistä kesymmiksi.
 
kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Tässä maikkarin uutinen koiran ja suden kohtaamisesta. Asuantuntija vähän valottaa suden käyttäytymistä ja vaikka itse olen paljon susista lukenut, niin ihan uutta tietoa antaa. Tutkijalta muutenkin hyvää tietoa ilman hysteriaa tai myöskään suden siloittelua.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jos Venäjällä tehdään jotain paremmin kuin Suomessa niin se on kyllä susien vapaa metsästys. Suomeen ilman muuta sama säädös niin saadaan susihukat viheriäimmille niityille. Pitäisi lailla kieltää nuo helvetin susien ruokintahaaskat, koska sen takia sudet tulevat entistä kesymmiksi.

Jyrkästi erimieltä ja samaa mieltä. Susien ruokintahaaskoja ei tarvita yhtään eikä minnekään.

Susi kuuluu Suomen luontoon ja sitä pitää osata sietää. Häirikköyksilöt jotka liikkuvat jatkuvasti asutuksen lähistöllä (huom. en laske tähän mökkiä ja muutamaa hassua asuntoa keskellä ei mitään minun mökin poikki ja kulmilla saavat sudet ja karhut pyöriä) tulisi saada ampua kuitenkin. Myös metsäpeuroja pitäisi pyrkiä suojelemaan sudelta jotta tuo uljas metsäpeura saadaan Suomeen pysyvästi.

Metsästyksessä voi joutua kokemaan menetyksiä, sitä se on. Sitä siellä metsällä itsekin tehdään, ollaan tappamassa. Onhan koiran menetys sudelle varmasti hirveä tunne, mutta sen riskin aion itsekin varmaan joskus tulevaisuudessa ottaa. Tietenkin pyrin välttelemään susia enkä viemään koiraani susien alueelle.

Arvostan itse luontoa ja susia suuresti. Onhan nuo sudet kuitenkin koirien esi-isiä ja koirista on ollut paljon iloa ja apua ihmisille.
 
Hubacek

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Vegas Golden Knights, altavastaajat
Itse olen punaniskajuntti täältä korvesta, mutta silti samaa mieltä kuin @Walkin tuossa edellä. Häiriköt ja pihoissa pyörivät hengiltä, muut vapaana luonnossa.
Ja näistä isännistä irtaallaan toimivista koirien syömisistä mielestäni vastuu on sillä omistajalla. Kyllä se susi sinne korpeen kuuluu. Esim. kaurisjahdissa viikonloppuna vältimme järvien lähistöjä ettei koira uppoa heikkoihin jäihin. Sama kait toimii susialueella. Vältä niitä alueita.

Itse metsästän noutajan avulla, joten koira pyörii lähistöllä. Suden suuhun päätyminen aika epätodennäköistä, mutta silti lasken sen luonnon kiertokulun piikkiin jos niin sattuisi käymään. Itse 15 vuotta metsästäneenä (ei hullun lailla) en ole koskaan nähnyt susia ja karhuja livenä. Jälkiä (tuoreita) kylläkin susista, karhuista ja ahmoista. Ja tiedän että kaikkia niitä on joku havainnut alle kilometrin päässä talostani.

Tällä alueella vaan on noita peuroja paljon, harmittaa jos nekin liiallisen susikannan takia taantuvat. Kauriit kyllä täälläkin ovat lisääntyneet, joten ei niitä petoja varmaan liikaa vielä ole.

Ja vaikka susi ei ole ihmistä sataan vuoteen syönyt, niin täällä maalla lapset liikkuvat jalkaisin pimeälläkin pitkiä matkoja metsien keskellä olevilla teillä. Kyllä siinä vaaransa on kun susitiheys menee tietyn pisteen yli. Toista se siellä kaupunkien lähistöllä julkisilla välineillä on liikkua. En haluaisi että tulisi se ensimmäinen suden syömä sataan vuoteen.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Auton alle jääminen, ihmissaalistaja, irti päässyt lemmikkikoira. Tuossa kai noita todennäköisempiä lapsen surmaajia kuin joku Suomen 100 tai 200 (tai montako nyt sitten onkaan, tuskin paljon enempää vaikkei virallisiin laskelmiin luottaisikaan) sudesta. Tietysti tärkeäähän se on, että yksittäiset häirikkösudet hoidetaan pois, ettei tule sitä ensimmäistäkään uhria. Metsän siimeksessä asuskelevasta susilaumasta ei taida tiellä kulkevalle lapselle olla vaaraa.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Lähtökohtaisesti syrjäseuduilla asuu aina keskimääräistä tyhmempää porukkaa, joka selittää alkukantaisen tappamisvimmansa ja murhanhimonsa milloin milläkin ”perinteillä” ja viime kädessä ”lapsetkin” on vaarassa. Kunhan vaan päästään tappamaan.

Junttius on mielisairaus.
Lähtökohtaisesti kehä kolmosen sisällä asuu elämästä vieraantuneita ihmisiä. Kai se on mielipide sekin.

Niin, toisaalta taas lihansyöntiä enimmäkseen vastustavat ihmiset, jotka eivät ymmärrä susien ampumista. Kannattavat kuitenkin kovasti nisäkästä, jonka elinehtoihin kuuluu lihansyönti.

Nykyinen susipolitiikka tukee valtion hyväksymää salametsästystä. Annetut laskentaluvut ovat ne millä mennään ja ylimääräiset saa ampua. Näinhän se tuolla maalla menee, että turhautuneena laskennan oudon mataliin lukuihin susia hukkuu paljon jäihin ja jää junien alle. Kun laskennallinen arvo on elossa, kukaan ei valita.

Susi ja muut pedot kuuluvat niin kaupunkiin kuin maalle. Ihmisten ei saisi vieraantua luonnosta ja helpoiten tämä estetään petoeläinten ollessa mahdollisimman lähellä kasvukeskuksia.

Tässähän tuli infoa ihan kehä kolmosen sisälle asti.

Luken luvut ovat kivat, tosin ne pysyvät vuodesta toiseen samoina. Vaikka Luke on myöntänyt, että Suomessa on vähintään 25 eri susi laumaa. Ja viimeiset 10 vuotta aina se kanta on 190-220 kpl joka vuosi ollut Luken mukaan. Aika kova prosentti on sudella syntyvien pentujen kuoleisuudessa. Käytännössä yhdestä pentueesta ei selviä kuin yksi tai kaksi pentua vaikka on todettu että niitä voi olla sen 8 kpl per naaras.

Kanta pysyy samana aina eikä se koskaan kasva. Ja ihan vinkiksi teille höpönassuille, että ei niitä salaa tapeta vuoteen millään sitä määrää jotta voisitte jeesustella niillä.

T: Punaniska juntti
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse ihailen susia, mutta tunnistan niiden vaarallisuuden ja villeyden. On ollut upeaa nähdä vierestä susilauman saalistavan. Näin kävi kerran, kun pysähdyin talvisena ja lumisena yönä metsäiselle alueelle bussipysäkille tupakointia varten. Yhtäkkiä noin 10-20 metrin päästä loikki hirvi tien yli, ja pian hieman kauempaa (minusta kaiketi johtuen), viisi sutta ylitti harvassa jonossa peräkkäin tien ja lumivallin. Kukaan ei luonut katsettakaan minuun, kaikki toimivat kuin en olisi ollut paikallakaan. Olin heille ilmaa.

Vaikka moni kaupunkilainen pitää maalla metsässä olevaa susilaumaa vaarattomana lähellä taajamaa oleville ihmisille, ei se todellisuudessa näin ole. Laumasta erkaantuu usein nuoria susia, jotka voivat käydä ihmisten lähellä, ja palata sitten laumaansa. Kyse ei sinänsä ole häirikkösusista vaan ihan tavallisista nuorista susista, joilta puuttuu vielä paljon sellaista osaamista, mitä vaaditaan kun eletään suhteellisen lähellä ihmisiä.

Ongelmana Suomessa on myös erään venäläisen susitutkijan, Vladimir Bologovin, toiminta. Hän on vuosikausia kasvattanut susia ja päästänyt osan niistä Suomen rajan lähellä vapauteen. Näiden susien käyttäytyminen ihmistä kohtaan voi olla arvaamatonta ja Bologov totesi HS:ssa muutama vuosi sitten, että nuoret sudet eivät vielä tajua, mikä on turvallinen etäisyys ihmiseen ja saattavat käyttäytyä arvaamattomasti. Erityisen suojattomia saattavat Bologovin mukaan olla lapset. Jo vuosia sitten mm. Luontoliitto nousi kapinaan Bologovin toimintaa vastaan, ja epäili, että päinvastaisista puheista huolimatta, Bologovin manipulointi saattaa johtaa Karjalasta susia Suomeen ja suden käyttäytymisen muutokseen, jolloin sudet tulevat liian lähelle ihmistä.

Minusta susi kuuluu Suomeen. Samoin kaikki muutkin petoeläimet. Mutta sudelle kuin muillekin, on useita erilaisia uhkia. Pahin varmasti olisi se, jos susi syystä tai toisesta kävisi lapsen päälle. Tämäkin asia on sellainen, että siitä pitäisi kyetä puhumaan. Vaikka mahdollisuus on todella pieni, se on olemassa. Meidän tehtävä on varjella suden ja ihmisen elämää niin, että sudet eivät tule liian lähelle ihmistä saalistamaan esimerkiksi läheltä pihaa lampaita.

Keinot jätän muiden pohdittavaksi. Ois kai niistäkin jotain, mutta seuraava NHL-ottelu alkaa justiinsa.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Itse ihailen kaikkea sitä ammattitaitoa ja tietotaitoa mitä porukka omistaa. En olis koskaan uskonut, että ihan susi tutkijoiden kommentteja olisin täällä koskaan nähnyt. Ronkainen Suomessa välittää samaa tietoa, kuin näköjään Cobol. Onneks ei ala matsi just nyt
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse ihailen kaikkea sitä ammattitaitoa ja tietotaitoa mitä porukka omistaa. En olis koskaan uskonut, että ihan susi tutkijoiden kommentteja olisin täällä koskaan nähnyt. Ronkainen Suomessa välittää samaa tietoa, kuin näköjään Cobol. Onneks ei ala matsi just nyt

Ronkaisesta en tiedä, mutta laitoin Luontoliiton ja venäläisen, kiistellyn susitutkija Bologovin näkemykset. Molemmat nimeltä mainiten. Bologov varoitti tutkimustensa ja susikasvatuksensa perusteella siitä, että nuoret sudet voivat olla vaarallisia lapsille, koska niillä ei ole vielä riittävää osaamista ihmisen suhteen. Ja tämän toki myös laitoin Bologovin suuhun.

Tuo talvinen kohtaaminen hirven ja susilauman kanssa on jäänyt ikuisesti.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Ronkaisesta en tiedä, mutta laitoin Luontoliiton ja venäläisen, kiistellyn susitutkija Bologovin näkemykset. Molemmat nimeltä mainiten. Bologov varoitti tutkimustensa ja susikasvatuksensa perusteella siitä, että nuoret sudet voivat olla vaarallisia lapsille, koska niillä ei ole vielä riittävää osaamista ihmisen suhteen. Ja tämän toki myös laitoin Bologovin suuhun.

Tuo talvinen kohtaaminen hirven ja susilauman kanssa on jäänyt ikuisesti.

Tuo Bologovin juttu on itselle ihan uutta kyllä. Nuoret erauspennut karhulla kyllä pelkäävät kaikkea. Nuoret sudet pelkäävät kanssa ja toimivat juuri niin kuin, erauspentu karhulla. Pelkäävät kaikkea. Toki nuorella yksillöllä on defensive mekanismi olemassa jolloin pelon takia hyökätään vastaan. Sudella toki pennut erkaantuvat jopa nuorempana kuin karhulla.

Itse en oikein jaksa uskoa jonkun yksittäisen nuoren suden tekemiseen ihmistä vastaan, olen nähnyt niitä useita ja ne vain vaeltavat. Ne vain etsivät tulevaa kumppaniaan. Ne pelkäävät oikeasti ihmistä. Ainoa ongelma on ne laumat jotka saalistavat omassa ryhmässään.

En toivo koskaan, että lapsi joutuisi uhriksi koskaan. Mutta en ihmettele jos se joskus tapahtuisi vielä Suomessa. Kai sekin on víelä mahdollista.

Muistetaan vain sietää niin säästyy lapset ainakin. Rukkaset osaan edelleen tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tuo Bologovin juttu on itselle ihan uutta kyllä. Nuoret erauspennut karhulla kyllä pelkäävät kaikkea. Nuoret sudet pelkäävät kanssa ja toimivat juuri niin kuin, erauspentu karhulla. Pelkäävät kaikkea. Toki nuorella yksillöllä on defensive mekanismi olemassa jolloin pelon takia hyökätään vastaan. Sudella toki pennut erkaantuvat jopa nuorempana kuin karhulla.

Itse en oikein jaksa uskoa jonkun yksittäisen nuoren suden tekemiseen ihmistä vastaan, olen nähnyt niitä useita ja ne vain vaeltavat.
En tiedä voiko yhtäläisyysmerkkejä kauhean helposti vetää, mutta varsinkin kettujen suhteen, nimenomaan nuoret yksilöt rupeavat pyörimään pihoilla ja eivät välttele ihmisen hajua. Toki käytös susien ja ketun välillä eroaa huomattavasti, mutta jos puhutaan yksittäisistä häiriösusista, itse ainakin luulen että kyseessä on joko nuori ja/tai sairas yksilö.

Tämä siis tietysti vähän syrjemmällä, jossain keskustassa samat asiat eivät luonnollisesti (vai pitäisikö sanoa luonnottomasti) päde.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuo Bologovin juttu on itselle ihan uutta kyllä. Nuoret erauspennut karhulla kyllä pelkäävät kaikkea. Nuoret sudet pelkäävät kanssa ja toimivat juuri niin kuin, erauspentu karhulla. Pelkäävät kaikkea. Toki nuorella yksillöllä on defensive mekanismi olemassa jolloin pelon takia hyökätään vastaan. Sudella toki pennut erkaantuvat jopa nuorempana kuin karhulla.

Täytyi kaivaa tuo juttu ja tuohon suuntaan Bologov siinä lopussa puheli:

Koirien ja muiden kotieläinten kimppuun käyneiden häirikkösusien Bologov arvelee olevan nuoria susia, jotka lähtevät keväisin lauman ulkopuolelle tutkimaan maastoa.

Ne eivät vielä tajua, mikä on turvallinen etäisyys ihmiseen ja saattavat käyttäytyä arvaamattomasti, hän sanoo. Erityisen suojattomia saattavat hänen mukaansa olla lapset.

Kiistelty venäläinen susitutkija: En ole syyllinen Suomen susiongelmiin

Itse en oikein jaksa uskoa jonkun yksittäisen nuoren suden tekemiseen ihmistä vastaan, olen nähnyt niitä useita ja ne vain vaeltavat. Ne vain etsivät tulevaa kumppaniaan. Ne pelkäävät oikeasti ihmistä. Ainoa ongelma on ne laumat jotka saalistavat omassa ryhmässään.

En toivo koskaan, että lapsi joutuisi uhriksi koskaan. Mutta en ihmettele jos se joskus tapahtuisi vielä Suomessa. Kai sekin on víelä mahdollista.

Muistetaan vain sietää niin säästyy lapset ainakin. Rukkaset osaan edelleen tehdä.

Kyllä, ja ei tule kyllä mieleenikään, että susi tulisi ihmisen päälle. Mutta sekin on mahdollista ja asiasta on parempi avoimesti puhua, kun susia on Suomessa enemmän. Mikä ei mielestäni ole huono asia. Mutta ei tuo Bologovin toimintakaan ole fiksua, ja muodostaa pienen vaaransa. En ihmettele, että luontoväki Suomessa on näytttänyt sille hampaitaan.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Sillä lailla. Kaivoit oikein Iltalehden uutisen. Meinaatko, että me ns. riemuidiootit tapettas toistemme metsästys koiria tuolla tavalla? Jotain rajaa näihin kuitenkin nyt. Ymmärrän, että aihe ottaa pannuun siellä...Tuokin uutinen on vissiin vanha jopa sinne kehäkolmosen sisään. Ainakin koko tapaus taisi olla jo aiemmin kuin se saavutti iltalehden uutis kynnyksen.

Jos tämä helpottaa teitä kaikkia siellä omassa vihreiden kuplassa eläviä, niin olen toki menettänyt oman koirani isolle pahalle sudelle.Ei sille mitään mahtanut, enkä ole katkera missään nimessä. Tai no vitutti se oikeasti jos totta puhutaan. Mut ei se ketään kiinnosta.

Tosin nykyään on muist
Sillä lailla. Riemuidiootit tappavat omia ja toistensa metsästyskoiria ja siinä sivussa varmaan muitakin metsäneläimiä. Toivottavasti myös itse kävelevät toistensa rautoihin. Toivon heidän kärsivän samat tuskat kuin eläimet, jotka näitä syöttejä syövät tai rautoihin astuvat.

Kaikki kukkivat kukat on otettava huomioon ja annetaan vaan näiden vihreiden kukkien kukkia vaan. Oma syyhän se aina on.

Jos helpottaa se, että susia myös kuolee ihmisen toimesta... niinkin voi käydä nykyään. Sekin on mahdollista oikeasti. Osaan rakentaan teille sellaisen pilvilinnan, Satulinna Sillanpää...

T: Riemuidiootti
 
Viimeksi muokattu:

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
T: Riemuidiootti
Olet sä kyllä ressukka. Tulet uhoamaan ja esittämään hyväksyntääsi asialle, joka on laitonta ja metsästysrikos ja jonka uhriksi voi joutua mikä tahansa metsässä liikkuva elukka.

Kai teit koirasi jämistä rukkaset?
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Olet sä kyllä ressukka. Tulet uhoamaan ja esittämään hyväksyntääsi asialle, joka on laitonta ja metsästysrikos ja jonka uhriksi voi joutua mikä tahansa metsässä liikkuva elukka.

Kai teit koirasi jämistä rukkaset?

Rukkaset toki tein totta kai. Mitäpä veikkaat, oliko se puudeli vai ei?

Pyydän anteeksi kaikilta mielensä pahoittajilta toki, että tämä koko topikki on ylhäällä. Pitäkää lippu korkealla jne...Jeesustelu on kivaa.

EDIT. mummolle voimia, olen ressukka. Näin taas se suden oikeasti livenä eilen. Miten helvetissä me ratkaistaan se. että olen se ressukka?

Otetaanko mummon kanssa kisa kuka kuvaa eri susia vaikka? Säännöt on vaikka niin, että elävän suden kanssa pitää saada kuvaa?
 
Viimeksi muokattu:

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
En olisi uskonut, että näin käy.

Aika vitusti tuhlataan taas veromarkkoja. Tosin ketä se siellä kuplassa asujia kiinnostaa. Koko asia ei ketään oikeasti koske, jotka asuvat alueilla joissa ei niitä rakkaita hukkia saata vaikka vahingossa nähdä.

Tosin jos pohjoisessa esim. ahmat tapetaan ihan sukupuuttoon luvan kanssa,niin miks niitä pitäs sietää täällä alempana. Ahmojen siirtoistukset.. Tehty jo pitkään ja kukaan ei tiedä mitään mediassa.
 
Viimeksi muokattu:

Stirner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Che Guevara

Joensuulaisia ilmeisesti asia koskee, koska ovat joutuneet oikein susipartion laittamaan pystyyn susien salakaatoa vastaan. Mikä on se kupla tässä?
 
Mitäs ahmoissa on sietämistä etelässä? Harmittomia karvapalleroita muille, mutta poroille tuhoisia. Poroja ei ole poronhoitoalueen eteläpuolella, joten antaa tulla vaan.
 
A Siente

Jäsen
Joensuulaisia ilmeisesti asia koskee, koska ovat joutuneet oikein susipartion laittamaan pystyyn susien salakaatoa vastaan. Mikä on se kupla tässä?

Tuo perustettu partio liikkuu laajalla säteellä. Jutussa puhutaan Nurmeksesta, joka sijaitsee n. 100 kilometriä Joensuusta. Ovat siis tuollaisella säteellä torjumassa susien uhkaa. Tosin vain toinen noista on poliisi ja toinen joku erätarkastaja. Kai näille eläköityville poliiseille pitää jotain hommaa keksiä.
 
Stirner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Che Guevara
Tuo perustettu partio liikkuu laajalla säteellä. Jutussa puhutaan Nurmeksesta, joka sijaitsee n. 100 kilometriä Joensuusta. Ovat siis tuollaisella säteellä torjumassa susien uhkaa. Tosin vain toinen noista on poliisi ja toinen joku erätarkastaja. Kai näille eläköityville poliiseille pitää jotain hommaa keksiä.

Joo kyllä. Jäi vain siis epäselväksi että miten tähän uutiseen millään tavalla liittyy mitkään kuplat, tai ihmiset jotka susia eivät joudu kohtaamaan, kun nimenomaan kirjoitetaan susipartiosta joka liikkuu alueella jossa susia tavataan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös