Toivottavasti Norja kieltää venäläisten ajoneuvojen maahanpääsyn yhtä lailla piakkoin.Ei taida tulla valvontaa sisärajoille, eli venäläinen voisi tulla Norjan kautta Lappiin
Helsingin ja Pietarin välillähän on ymmärtäneekseni toden totta edelleen bussiralli, mikä toden totta on saatava loppumaan, olivat kulkuneuvot sitten minkä maan kilvissä hyvänsä.Sais muuten bussitkin kieltää.
Tiedä sitten, oliko hitaan päätöksenteon taustalla suomettuneisuus vai byrokratian rattaat.Vihdoin ja viimein Suomikin myöntyi kieltämään venäjänkilpisen autot. Baltian maat tekivät tämän jo päiviä sitten. Hyvä toki, että meilläkin tämä peli vihellettiin vihdoin poikki
Tiedä sitten, oliko hitaan päätöksenteon taustalla suomettuneisuus vai byrokratian rattaat.
Jonkinlainen porsaanreikä on ollut myös Norjan raja pohjoisessa. Norjan kautta Suomeen tulevat venäläiset ovat pystyneet kiertämään jotain viisumisääntöä. Lieneekö Norja tehnyt asialle mitään?Viron mukaan kieltoa vesittäisi se, jos venäläiset autot pääsevät liikkumaan EU-alueelle Suomen kautta."
Tuttuun tyyliin virolaiset joutuvat meitä neuvomaan. Kaikkinensa hieno maa. Suomessa kartetaan proaktiivisuutta. Toden totta Baltian maiden jo suljettua rajansa, olisi Suomesta ja valtatie seiskasta saattanut muodostua todellinen venäläiskulkue Eurooppaan.Ehkä virolaiset vähän potkivat perseelle....
"Viron ulkoministeri Margus Tsahkna sanoi torstaina toivonsa, että myös Suomi kieltäisi Baltian maiden ja Puolan tavoin venäläisten autojen pääsyn maahan. Hän kertoi keskustelleensa asiasta ulkoministeri Valtosen kanssa.
Kielto tuli Virossa voimaan jo 13. syyskuuta.
Viron mukaan kieltoa vesittäisi se, jos venäläiset autot pääsevät liikkumaan EU-alueelle Suomen kautta."
Norjaa ei ainakaan suomettuneeksi maaksi voi haukkua, joten olettaisi heidän liittyvän Baltian maiden ja Suomen yhteisrintamaan, vaikkeivat EU:ssa olekaan. Toki sille Pietarista tai Moskovasta Eurooppaan pyrkivälle tulee melko pitkä kiertäminen Karjalan kautta, mutta venäläisten turistien pääsy länteen tulee mielestäni estää kategorisesti, ettei porsaanreikiä tule jättää ainuttakaan.Jonkinlainen porsaanreikä on ollut myös Norjan raja pohjoisessa. Sitä kautta tulevat venäläiset ovat pystyneet kiertämään jotain viisumisääntöä. Lieneekö Norja tehnyt asialle mitään?
Jonkinlainen porsaanreikä on ollut myös Norjan raja pohjoisessa. Norjan kautta Suomeen tulevat venäläiset ovat pystyneet kiertämään jotain viisumisääntöä. Lieneekö Norja tehnyt asialle mitään?
Arvelen, että vika on enemmän siinä, että sitä rajaa ei juuri valvota, ei ole tarvinnut muistaakseni paljon jarrua painaa siitä ajaessa.Miten voi olla Suomelle näin vaikeaa kieltää venäläisten maahantulo Norjan kautta, jos tänne ei Venäläisiä haluta?
Kyllä minusta Ylen uutisoinnin perusteella tulo Norjasta kielletään myös.Miten voi olla Suomelle näin vaikeaa kieltää venäläisten maahantulo Norjan kautta, jos tänne ei Venäläisiä haluta?
Useampi bussi taitaa mennä päivässä Pietari-Lpr-Pietari ja myös Pietari-Hki-PietariHelsingin ja Pietarin välillähän on ymmärtäneekseni toden totta edelleen bussiralli, mikä toden totta on saatava loppumaan, olivat kulkuneuvot sitten minkä maan kilvissä hyvänsä.
Justiinsa. Toki Suomessa pysyvästi asuvien kansalaisten rallia on ilmeisesti vaikea hillitä, sillä kyllähän suomalainen saa aina kotiinsa palata, mutta jollain tavalla dösäliikenne tulisi kieltää. Erillislaki?Useampi bussi taitaa mennä päivässä Pietari-Lpr-Pietari ja myös Pietari-Hki-Pietari
On hyvin todennäköistä, että merkittävä osa noista huvimatkailijoista tulee tosiaan sitten bussilla rajan yli tästä eteenpäin.
Justiinsa. Toki Suomessa pysyvästi asuvien kansalaisten rallia on ilmeisesti vaikea hillitä, sillä kyllähän suomalainen saa aina kotiinsa palata, mutta jollain tavalla dösäliikenne tulisi kieltää. Erillislaki?
No niin. Eikö Suomella toden totta ole mahdollisuuksia kieltää tätä? Toki saamattomuutemme, mitä tulee esimerkiksi Yangoon, Teboiliin ja Ilmalan areenaan on tiedossa, niin en ihan heti odota reaktiota hallitukselta.Ja sieltä jo uutista, Linja-autoyhtiö Ecolines avaa taas vuoron Pietarista Lappeenrantaan