Millä lailla tuota mitataan, että kuinka "erilainen" ase on kyseessä?
Minun ymmärtääkseni ase kopioitiin aluksi ihan yks yhteen, jonka jälkeen kaliiberia isonnettiin (johtuen Suomen metsistä ja risukoista) ja tiettyjä osia vähän löyhennettiin sen takia, että esim. hiekka ei sotke aseen toimintaa.
sori tämä sivupolku.
Tuo Suomen puolustusvoimien käyttämä RK-62 on kehitetty mallina käytetyn AK-47:n Puolalaisen lisenssiversion pohjalta. itselläni oli 90-luvun alkupuolella asepalvelusta suorittaessani -76 vuoden Valmetin tekoinen RK 7.62. Se oli valmistettu prässätystä teräslevystä. Tuo levyrunko kuitenkin todettiin 80-luvun alussa rakenteellisesti heikoksi, joten Valmettikin palasi vanhaan alkuperäiseen tekniikkaan runkojen valmistamisessa jyrsimällä, jota Sako on käyttänyt ainoastaan rynkyissä. Tuon prässätyn teräslevy-mallin etu oli sen keveys.
Tarkaksihan RK:n kyllä sai, kunhan tähtäimet olivat säädöissä. Tulee mieleen ensimmäiset ammunnat ampuradalla kun etupenkat pölisi taulujen ympärillä, mutta taulussa ei yhtään reikää...? No avain käteen ja tähtäimiä säätämäån ja alkoihan siellä olla reikää pian mustalla. Tuossa hyvin palvelleessa kyseisessä Valmetin-76:ssa ainakin oli jo käännettävät tritium-yötähtäimet. Valojuovia ammuttiin yö-harjoituksissa niin perkeleesti. Hyvä ja toimiva perusase suomalaiselle sotilaalle.
Sain tilaisuuden kokeilla intti-aikana myös aseita, joilla isoisämme olivat ryssää vastassa: Pystykorvaa, Emma- pikakivääriä ja Suomi- konepistoolia. Jokainen noista oli omanlaisensa kokemus.
Suurikaliiberisin luotiasekokemus oli Pasin katolle kiinnitetty NSV- 12.7 mm. ilmatorjuntakonekivääri, jolla ammuttiin värimaaleihin. Ehkä tuolla tiedustelukoneita ja helikoptereja saisi alas, hävittäjät kyllä sitten vaativat ohjusta perään.
Panssarintorjunta-aseistuksesta ammuin Rovajärvellä kova-ammunnoissa Apillas- raskas-singolla ja taisi siellä vaunua kuvaavassa maalikuviossa reikä olla. NLAW- ohjus, joka hakee itse maalinsa taitavat olla nykyään korvannut pitkälti nuo Apillakset? Samaisella kovapanosleirillå tehtiin muistaakseni ryhmittäin hyökkäys parakkikylään, jossa oli janttereita. Siinå sai olla tarkkana, ettei tappanut vahingossa vierustaistelijaa, kovilla kun mentiin..
Pioneeri aselajin käyneenä miinat, raivaus, ansoitetekniikat, räjähteet räjäyttäjän kursseineen ja ylimenotoiminta vesistöissä syöksyvenekursseineen, paineilma ja työkonekalusto etc.. ovat ominta alaa ja noissa hommissahan sitä sodan sattuessa oltaisiin. Tuohon aikaan kouluttajat sanoivat, että tosipaikan tullen kylvettäisiin alkuun 1-2 viikkoa miinaa rajalle strategisiin maastoihin, joka vapauttaisi joukkoja muualle. Eiköhän vihollinen yritettäisi hidasta ja pysäyttää noihin sulutteisiin ja sitten sivustoilta hyökättäisiin kuin sudet päälle!
Miten tämä sitten liittyy Suomen ja Venäjän suhteisiin? Siten että Venäjänkin kannattaa olla talouspakotteiden edessä nöyrää Ukrainan tilanteessa. Ja lopettaa unelmat Neuvostoliiton aikaisten maiden palauttamisesta etupiiriin. Suomestakin löytyy kuitenkin yhä käsittääkseni tarvittaessa rautaa joksikin aikaa ilman Natoakin ja riittävän monipuolisen sotilaskoulutuksen saanutta, maanpuolustustahtoista reserviä sitä käyttämää, jota edellä omaa palvelusaikaani koskien kuvasin.
Kyllä Suomella ihan riittävästi kalustoa on, että ainakin maasodassa alkuun pärjättäisiin itsekin, mutta toki kalustoapua pitäisi jostain saada mahdollisen invaasion pitkittyessä. Palvelusajan prikaatissani oli luolavarastot täynnä pankkuja, tykkejä & muuta roinaa ja kuorma-autoja, lentokoneita kuljetukseen, tehtaita ammusten ja sotakaluston tekoon puolustusvoimat takavarikoi omaan käyttöönsä tarvittaessa myös siviilipuolelta. Joten ei se nyt ihan niinkään ole, että ilman sotilasliittoa jumalauta täysiä sukkia oltaisiin! Ilma-aseen eli hävittäjien rajallisuuteen Nato toisi apua.
