Ongelma
Lukuun ottamatta Dallas Starsin suomalaispelaajia Torinoon valittu miehistö on ryhmä yksilöitä – toki loistavia sellaisia – mutta edelleen nimenomaan yksilöitä. Jääkiekko on kuitenkin joukkuepeli, jossa menestyksen perusedellytyksiin kuuluu paljon muutakin kuin maineikkaat nimet pelipaitojen selässä. Ovatko valinnoista vastaavat henkilöt huomioineet sellaiset osatekijät, kuten ajatusten kulkemisen ketjujen sisällä, henkilökemioiden toimivuuden joukkueessa ja ennen kaikkea yhteen pelaamisen merkityksen? Pelaajat ovat ehkä pitkälle roolitettu eri tehtäviin, mutta ovatko he todella sitoutuneita yhteisen päämäärän – voiton – saavuttamiseksi?
Vaikka NHL-pelaajat ovat ammattimiehinä kykeneviä sopeutumaan uusiin pelikavereihin ja vaihtuvaan ympäristöön, tulokset ja onnistumiset alkavat yleensä näkyä vasta useampien pelien jälkeen. World Cupin yhteydessä joukkue oli jo ehtinyt hitsautumaan yhteen alkusarjojen peleissä ennen todellisia koitoksia Pohjois-Amerikassa. Torinon tiiviin peliohjelman takia tällaiseen totutteluun ei ole mahdollisuutta, kun ensimmäiseen kahdeksaan päivään sisällytetään peräti kuusi ottelua.
Suomen pyyhe kehään kenties jo alkukarkeloissa - pelaajavalintojen onnistuminen käy ilmi helmikuussa.
NHL-pelaajista koostuvan joukkueen menestyminen Torinossa ei siis ole itsestäänselvyys, varsinkin kun muistetaan, että pelaajat saapuvat kisapaikalle vain päivää ennen ensimmäistä peliä. On syytä kysyä, ovatko NHL-pelaajat henkisesti paremmassa kunnossa kuin Euroopassa pelaavat kollegansa, joilla ei ole aikaerorasitetta? Ovatko Euroopassa pelaavat suomalaiset todella niin surkeita, että ryhmä runkosarjan uuvuttamia NHL-pelaajia, jotka kaiken lisäksi tulevat suurimmilta osin mantereen eri osista, pystyvät todellisuudessa haastamaan tasapäisesti muiden maiden joukkueet ja pelaamaan kisojen mitalisijoista?
Ihmetystä herättävät myös automaattiset valinnat sellaisten pelaajien kohdalla, jotka eivät selkeästi ole fyysisesti terveitä pelaamaan Torinossa tai henkisesti latautuneita olympiakoitokseen. Esimerkiksi Philadelphia Flyersin Sami Kapanen on kommenteissaan ollut kotiin jäämisen kannalla nilkka- ja olkapäävamman takia. On todella hyvä asia, että Kapanen sanoo asiat niin kuin ne ovat. Tauko NHL-peleistä ja vammojen parantelu ovat tärkeitä asioita uran jatkon kannalta. Toinen esimerkki on Nashville Predatorsin luottopuolustaja Kimmo Timonen, joka Helsingin Sanomien artikkelissa valitteli NHL-pelien määrää ja niiden tulevaa vaikutusta myös Torinon suorituksiin. Kommenteista jäi sellainen kuva, että hän pelaa Torinossa vain, koska kokee sen velvollisuudekseen.
Kummankin pelaajan perusteet ovat ymmärrettäviä ja ne voi hyväksyä varauksetta. Herää siis kysymys, miksi joukkueeseen ei valita ainoastaan sellaisia pelaajia, joilla on fyysiset ja psyykkiset edellytykset suoriutua tehtävästä parhaalla mahdollisella tavalla?
..ja ratkaisu?
Entä jos maajoukkueen runko varamiehineen valittaisiin riittävän aikaisin vapaaehtoisista, motivoituneista ja tavoitteiseen sitoutuneista SM-liigapelaajista? Entä jos näille pelaajille varattaisiin riittävästi aikaa yhteisharjoituksiin ja leirityksiin ja jatkettaisiin heidän muokkaamistaan yhdeksi tiiviiksi ryhmäksi? Entä jos pelaajavalinnoissa otettaisiin huomioon kaikki osa-alueet aina henkilökohtaisista ominaisuuksista joukkueen sisällä mahdollisesti tapahtuviin ristiriitoihin ja tilannetta tarkkailtaisiin jatkuvasti?
Nykyisessä muodossaan SM-liiga ei tietenkään salli tällaisia aikataulu-uhrauksia. Tämä asia voitaisiin kompensoida muuttamalla SM-liigan otteluohjelmaa väljemmäksi. Samalla annettaisiin liigajoukkueille muutamia hieman pidempiä palautus-, harjoitus- ja valmistumisjaksoja tuleviin peleihin. Eri asia tietysti on, olisivatko kaikki osapuolet valmiita sitoutumaan tähän ja – erityisesti – miten taloudellinen tilanne sallisi näin radikaalin muutoksen?
Kuka lähtee, kuka jää - Filppula, Hentunen ja Ruutu tuumaustauolla.
Positiivinen asia tässä mallissa olisi jatkuva kilpailu pelipaikoista, jolla vältettäisiin pelaajien tuudittautuminen hyvän olon tunteeseen joukkueen sisällä. Ne, joiden motivaatio ei riittäisi tähän toimintaan, lähetettäisiin takaisin liigajoukkueisiinsa. Pelko perseessä motivoi tehokkaasti maksimaaliseen suoritukseen kentällä. Lisäksi leijonaryhmää voisi vahvistaa muutamilla täsmähankinnoilla NHL:stä.
Tällä metodilla kasatussa joukkueessa olisi myös mahdollista käyttää hyväksi liigajoukkueissa muodostuneita tutkapareja ja luoda uusia. Todennäköisesti myös merkkausvirheet ja ajatuskatkot kentällisten sisällä vähenisivät merkittävästi. Lisäksi on vaikea uskoa, että henkisen kantin kestäminen tiukoissa peleissä olisi ongelma. Sen verran kokeita pelaajia SM-liigasta kuitenkin löytyy.
