Suomi Pyeongchangin olympiakisoissa 2018

  • 384 540
  • 1 589
Tila
Viestiketju on suljettu.

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kyllähän Lasse roolinsa täytti, mutta samalla vei tietysti paikan joltain oikeasti paremmalta pelaajalta.
Lasse on myös nyt jo neljästi kipparoinut joukkueensa arvokisoissa sijoille ynnämuut, joka lienee modernin ajan leijonakapteeneille jonkinlainen surkeusennätys. Myös joukkueen aneeminen ilme sai studioilta kritiikkiä. On siis perusteltua sanoa, että Kukkonen oli väärä valinta.

Täydellinen farssi oli se, että joukkueeseen ei valittu SHL:n parasta suomalaista pistemiestä, yleispuolustajaa, vaan hänen sijaansa valittiin esim huonommilla tehoilla pelannut Kärppätaustainen hyökkääjä ja Kärppä-valepuolustaja.
Mielestäni täysin väärä systeemi että joukkueen huonoin pelaaja valitaan kapteeniksi. Yleensä se menee toisin päin että kapteeni näyttää pelillään esimerkkiä. Hifkissä hyviä kapteeneita on olleet vaikka Hexi, Hakki,Rocky ja Peltonen. SItten taas viime kaudella kapteenina Luttinen joka ei mahdu kunnolla edes kokoonpanoon.
 

alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Paljon vaikuttivat. Marjamäen hyökkäyspelaaminen on 5v5 niin surkeaa. Kanada olisi ollut suhteellisen helposti kaadettavissa, jos hyökkäyspelaamisen rakenne olisi kunnossa. Kun näin on menty vuodest 2016 Marjamäen johdolla, hän on Suomen huonoin maajoukkuevalmentaja viime vuosikymmeninä. Jää Sheddenin jälkeen, joka sentään osasi omat vahvuutensa ja minimoi välillä onnistuen heikkoutensa. En arvioi Marjamäkeä yksittäisen ottelun tai yksittäisen turnauksen perusteella. Vaan koko maajoukkueuran. Yhdessäkään turnauksessa (MM, WC, Olympialaiset) Marjamäki ei ole onnistunut edes välttävästi.
Marjamäen aikana on voitettu yksi kova maa viime vuoden puolivälierässä. Ei noiden MM-joukkueiden eikä näiden olympialaisten pelaajamateriaalissa suurta eroa ole ollut. Pelitapa on Suomella ollut sellainen, ettei sillä ainakaan kansainvälisellä tasolla pärjää tai sitten pelaajat eivät osaa toteuttaa sitä.

Tämän päivän pelissä hyvä esimerkki hyökkäyspelistä. Sentteri kuljettaa kiekon keskelle Kanadan trappia. Kaikki syöttösuunnat tukossa ja sentteri lyö joko kiekon päätyyn tai yrittää antaa laiturille toivotaan toivotaan syöttöä.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Suomen kiekkoilun tulevaisuus näyttää muutoin ihan hyvältä, mutta ongelmana on se, että meillä on on täsmälleen 0 alle viisikymppistä valmentajaa, jolle voisi uskoa A-maajoukkueen luotsaamisen. Kun siis mahtaville nuorille tähdille pitäisi löytää valmentaja, katseet täytyy kääntää ulkomaille.
Kuten yllä jo mainittiinkin, mielestäni Karri Kivi on potentiaalinen nimi maajoukkueen valmentajaksi hyvänä turnausvalmentajana ja ikääkin hänellä alle 50 vuotta.

Täytyy kyllä sanoa, että näiden kolmen turnauksen jälkeen tilastot puhuvat selvää kieltä Marjamäen valmennuksesta. On todella huvittavaa, että jotkut täällä vielä jaksavat Marjamäkeä puolustella. Näytöt on annettu ja tulokset pöydällä sekä Kukkonen kentällä. MM-kisat ovat vielä todennäköisesti ainakin hänellä edessä, niissä on vielä mahdollisuus näyttää.
 

keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Manninen ja Junttila nopeina mutta köykäisinä kavereina saanevat joitain jäähyjä hommattua. Mielenkiintoista kyllä, että pitää koko paletti vetää uusiksi viimeiseen peliin. Lisätään, että ei viimeiseen peliin, vaan toistaiseksi tärkeimpään.
En voinut kuunnella ottelua kuin pätkittäin mutta toimiko edes tämä idea?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämän päivän pelissä hyvä esimerkki hyökkäyspelistä. Sentteri kuljettaa kiekon keskelle Kanadan trappia. Kaikki syöttösuunnat tukossa ja sentteri lyö joko kiekon päätyyn tai yrittää antaa laiturille toivotaan toivotaan syöttöä.

Totta. Ja kyse ei ole mistään ylivalmentamisesta vaan yksinkertaisesti siitä, että Marjamäki pyrkii nopeuttamaan Suomen pelaamista ja tekee sen väärällä tavalla. Sama tapa oli U20 käytössä tällä kaudella, ja se johti nyt äijissä ja aiemmin nuorissa monta kertaa käytännössä aivan turhaan luopumiseen kiekosta. Kanada käytti viivelähtöjä, rytmitti pelaamista ja pyrki viisikkona hyökkäämään.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomen saldo kolmen edellisen arvoturnauksen ajalta 7 voittoa, 9 tappiota. Isoja maita vastaan (ml. Pohjois-Amerikan nuoret world cupissa) 1 voitto, 8 tappiota maalierolla 10-26. Eiköhän Marjamäki ole jo näyttönsä antanut vai vieläkö katsotaan yhdet mm-kisat?
 

ijuka

Jäsen
Suomelle ei taida enää ikinä tulla näin helppoa saumaa voitta Olympialaisia. Mutta johto ei osannut myöntää virhettään ja erottaa Marjamäkeä ajoissa. Näin tuli kaikkien aikojen tilaisuus sössittyä.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toivottavasti Jalonen hyppää jo MM-kisoissa puikkoihin. Eihän tota Laten paskaa jaksa enää yksiäkään kisoja. Tai sitten Tapola jatkaa loppukauden. Ei noin heikkoja suorituksia valmentajana voida katsoa läpi sormien. Ensinnäkin noin kyseenalaisilla valinnoilla, kun Late lähti niin onnistuminen oli pakko tulla näissä kisoissa, kun pohjalla oli jo aikaisemmat epäonnistumiset. Latea ei ole edes hirveästi haukuttu mediassa niin on saanut täyden työrauhankin verrattuna muihin valmentajiin.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä oli takaumia Vancouverista kun Jalonen oli vielä kehitteillä. Jalonen sentään ymmärsi turnauksen aikana, ettei mikromanagerointi ja yletön veivaaminen vie pitemmän päälle mihinkään. Ehkä Sheddenin vinkistä?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
On todella huvittavaa, että jotkut täällä vielä jaksavat Marjamäkeä puolustella. Näytöt on annettu ja tulokset pöydällä sekä Kukkonen kentällä.
Olihan Kukkonen kentällä jo ennen Marjamäkeäkin ja kenties jopa Marjamäen jälkeenkin. Onko sekin takautuvasti ja mahdollisesti myös ennakkoon Marjamäen vika?
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Jos joukkuueseen valitaan Kukkosia, Mannisia ym. niin ei voi kyllä paljon odottaa.

Aamen. Mitä helvettiä porukka oikeasti odottaa, jos meillä on tulosyksikössä käytännössä koko kisat jotkut vitun Junttilat ja Peltolat, pelaavassa kuusikossa kiekkoa ja vastustajaa pelkäävät Lehtonen ja Koivisto? Kanadan materiaali oli jo noin sata kertaa kovempi.
 

Soilworker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Preds
En voinut kuunnella ottelua kuin pätkittäin mutta toimiko edes tämä idea?
Ei. Junttila lähinnä piti kiekkoa pois Kontiolalta ja Tolvaselta, kuskaten sen vain kanadalaisten sumputtamaan keskustaan ja lopettamaan hyökkäyksen siihen. Ei paljoa tarvinnut Kanadalaisten rikkoa, kun fysiikka ei riittänyt päästä ohi.

Yhden hyvän passin Junttila Lepistölle kyllä heitti. Manninen taas oli ihan ok ja pysyi hyvin kiekossa, olisin mielelläni nähnyt enemmäkin kaverin pelaavan.
 

ijuka

Jäsen
Joo vituiksihan tää meni kun hävittiin ensin Ruotsille ja sitten vielä kehdattiin hävitö Kanadalle. Normaalistihan nuo ovat selvää "pässinlihaa".
Ootko vilkaissut Kanadan rosteria? Ja Ruotsihan hävis Saksalle.

Tuo ei tosiaan oo mikään ylivoimainen Kanada ja tämä on vielä iso jää. Kyllä tuon olisi pitänyt olla läpihuutojuttu. Tai edes näyttää dominoinnilta.
 

alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mun puolesta Late voi jatkaa vielä tulevat MM-kisat. Toivoisin vain, että olisi ottanut opikseen virheistään. Suomi on saamassa NHL.stä kovia hyökkääjiä kisoihin sekä huippumolarin. Puolustukseen ei välttämättä saada änäristä kuin Rasmus Ristolainen.

Saa muut joukkueet millaisen rosterin tahansa, niin kyllä Suomen noissa kisoissa on päästävä 4 joukkoon. MM-kisoissa ei mielellään näkisi yhtään liigapelaajaa paitsi Miro Heiskasen.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Jos Kukkonen on mielestäsi saman tasoinen tai parempi pelaaja kuin kymmenen vuotta sitten, ymmärrän hassuttelusi täysin.
Kukkonen oli myös kaksi vuotta sitten MM-kisoissa Kari Jalosen joukkueessa, taso nyt ei ole siitä juurikaan muuttunut mihinkään suuntaan.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei. Junttila lähinnä piti kiekkoa pois Kontiolalta ja Tolvaselta, kuskaten sen vain kanadalaisten sumputtamaan keskustaan ja lopettamaan hyökkäyksen siihen. Ei paljoa tarvinnut Kanadalaisten rikkoa, kun fysiikka ei riittänyt päästä ohi.

Yhden hyvän passin Junttila Lepistölle kyllä heitti. Manninen taas oli ihan ok ja pysyi hyvin kiekossa, olisin mielelläni nähnyt enemmäkin kaverin pelaavan.
Ei tuo ollut todellakaan pelkästään Junttilan vika, vaan ongelma oli isoilta osin pelitavallinen. Timonenkin tuosta mainitsi moneen kertaan, että kiekollinen pelaaja ei vain saanut mitään apuja.
 
Mahtavaa että sylkykupitkin on jo löytyneet pelaajien joukosta. Olihan nuo jo tiedossa ennen kisoja. Onneksi sentään kaikki muut onnistuivat, huonosti meni kun pari pelaajaa olivat vääriä. Muuten olis tottakai voitettu kultaa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
MM-kisoihin rohkeasti vaan nuoria pelaan. Vesalainen ja Juolevi ainakin. Joku Palve ei ole yhtään sen huonompi kuin KHL-veteraanit. Puustinen ja Suomela myös voisivat tulla kyseeseen. Mutta eiköhän siellä ole Haapalat ja Kuuselat ja muut Tapparan mikki-hiiret taas ensimmäisinä valinnoissa.
 
Ootko vilkaissut Kanadan rosteria? Ja Ruotsihan hävis Saksalle.

Tuo ei tosiaan oo mikään ylivoimainen Kanada ja tämä on vielä iso jää. Kyllä tuon olisi pitänyt olla läpihuutojuttu. Tai edes näyttää dominoinnilta.
Ei ne nimet vaan joukkue. Tää on vieläkin joukkuepeli. Eikä tuo Suomenkaan joukkue mikään tähtitrio ollut vaikka hyviä pelimiehiä kaikki ovatkin.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Ootko vilkaissut Kanadan rosteria? Ja Ruotsihan hävis Saksalle.

Tuo ei tosiaan oo mikään ylivoimainen Kanada ja tämä on vielä iso jää. Kyllä tuon olisi pitänyt olla läpihuutojuttu. Tai edes näyttää dominoinnilta.

Ei tuo suomen kalusto ole paperilla lainkaan parempi kuin Kanadan.
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Mun puolesta Late voi jatkaa vielä tulevat MM-kisat. Toivoisin vain, että olisi ottanut opikseen virheistään. Suomi on saamassa NHL.stä kovia hyökkääjiä kisoihin sekä huippumolarin. Puolustukseen ei välttämättä saada änäristä kuin Rasmus Ristolainen.

Saa muut joukkueet millaisen rosterin tahansa, niin kyllä Suomen noissa kisoissa on päästävä 4 joukkoon. MM-kisoissa ei mielellään näkisi yhtään liigapelaajaa paitsi Miro Heiskasen.
Älä unta näe. Rasmus Ristolainen kuten ei muutkaan NHL vahvistukset (Kärppä pelaajia lukuunottamatta) eivät World Cup fiaskon jälkeen suostu Marjamäen komennossa pelaamaan. Nähtiinhän se jo viime kevään Skoda cupissa. Ainut vaihtoehto Suomelle on vapauttaa Marjamäki tehtävistään ja ottaa tilalle kevään kisoihin uskottavampi valmentaja. Näin ei hommat voi enää jatkua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös