Mainos

Suomi Naton jäsenmaana

  • 92 530
  • 455

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Tämän voisi sijoittaa hyvin puolustusvoimat -ketjun alle, mutta sijoitetaan tänne, kun jutun loppupuolella on ilmavoimien komentajan suulla juttua Suomesta, Pohjoismaista ja Natosta:


Ensi kesänä Naton yleiskokouksessa Washingtonissa on tarkoitus saada Pohjoismaat saman katon alle. Pohjoismaiden ilmavoimien komentajilla on aiesuunnitelma yhdistää maiden ilmavoimat:

Pohjoismaiden ilmavoimien komentajien aikeena on, että Pohjoismaat tekevät yhteistyötä. Aasiasta on lyöty kättä päälle, ja viesti on myös Natossa kuultu.

– Ajatuksena on, että tulee pohjoismaalainen ilmaoperaatiokeskus, joka on verkotettu ja taistelunkestävä ja voi eri häiriötilanteissa toimia. Keskus tulee olemaan Norjassa, Keränen kertoo.

Se, miksi tämä kiinnostaa asianosaisia ja myös Natoa, on se, että yhdessä Pohjoismaat muodostavat varsin kyvykkään yksikön Naton pohjoissektorille:

KERÄNEN muistuttaa, että Pohjoismaiden yhteinen puolustusbudjetti noin 25-35 miljardin euron välissä, maailmassa 12. suurimpia. Yhteisessä hävittäjäkalustossa on noin 250 hävittäjää, mikä on enemmän kuin Isolla-Britannialla.

Suomen ilmavoimien komentaja näkee, että integraatio tiivistyy tulevaisuudessa ja mukaan tulevat yhteiset hankkeet:

Keränen näkee, että tulevaisuudessa Pohjoismaat keskittävät myös puolustushankinnat yhdessä. – Veikkaukseni on, että jo parinkymmenen vuoden päästä ollaan siinä tilanteessa, että mietitään yhdessä, millä tavalla kehitetään yhteisiä voimia.

Jää toki nähtäväksi, kuinka syväksi integraatio menee ja tuleeko se koskettelemaan myös meri- ja maavoimia. En näkisi sitä mahdottomaksi.

Suomen Nato-jäsenyysketjussa spekuloin aikoinaan, että yksi mahdollinen yhteinen kehittämisen kohde olisi ilmavoimien kuljetuskapasiteetti. Isot kuljetuskoneet voivat olla yksittäiselle maalle liian kallis hankinta suhteessa saatavaan hyötyyn, mutta jos kuljetuskapasiteetti voidaan rakentaa yhdessä, niin voitaisiin ehkä saada aikaiseksi riittävän kokoinen laivasto.

Tämän kuljetuskyvyn nostin silloin esille siksi, että Afganistanin evakuointioperaation jälkimainingeissa tehty selvitys osoitti puutteita esimerkiksi Suomen kyvyssä siirtää joukkoja ja kalustoja nopealla aikajänteellä. Tuossa operaatiossa nojattiin vahvasti Yhdysvaltojen logistiikkaan.
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Miksei voisi olla myös yhteinen kunnon ilmatankkauskone, ettei sen tarttisi aina tulla Briteistä tänneppäin.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Miksei voisi olla myös yhteinen kunnon ilmatankkauskone, ettei sen tarttisi aina tulla Briteistä tänneppäin.
Varmaan voisi, ja ehkä jokin ilmatiedustelukone voisi sekin olla järkevämpi yhteishankkeena kuin yksittäisen maan ostoksena. Nostin tosiaan tuon ilmakuljetuksen esille siksi, kun Afganistanin evakuointioperaation jäljiltä nostettiin yhdeksi puutteeksi se, että jos Suomen pitää järjestää henkilöstön nopea evakuointi jostain päin maailmaa, niin se ei onnistu, vaan vaatii jonkun toisen tahon kalustoa käyttöön.

Lisäys: Siis raportissa todettiin jotakuinkin niin, että Suomella on tarvittavan koulutuksen saaneita joukkoja, jotka voivat suojata tällaisia operaatioita, mutta puuttuu välineet, jolla operaatio suoritettaisiin.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Kuulostaa oikein hyvältä.

– Neuvottelemme parhaillaan eri Nato-maiden kanssa Suomen omaa FLF-mallia, jossa pystymme nopeasti ja suunnitellusti lisäämään Nato-maiden läsnäoloa, jos turvallisuustilanne kiristyy, Häkkänen kertoo.

– Harjoitustoiminnalla pyritään varmistamaan, että yhä useampi liittolainen on toimintakykyinen Suomen erityisolosuhteissa; arktisessa ulottuvuudessa, Itämeren erityislaatuisessa toimintaympäristössä ja maa-alueilla, Häkkänen sanoo.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Kuulostaa oikein hyvältä.

– Neuvottelemme parhaillaan eri Nato-maiden kanssa Suomen omaa FLF-mallia, jossa pystymme nopeasti ja suunnitellusti lisäämään Nato-maiden läsnäoloa, jos turvallisuustilanne kiristyy, Häkkänen kertoo.

– Harjoitustoiminnalla pyritään varmistamaan, että yhä useampi liittolainen on toimintakykyinen Suomen erityisolosuhteissa; arktisessa ulottuvuudessa, Itämeren erityislaatuisessa toimintaympäristössä ja maa-alueilla, Häkkänen sanoo.
Lisäksi on kerrottu, että: "Suomen keskeisiä Nato-liittolaisia ja harjoituskumppaneita ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia sekä Ruotsi ja Norja."
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minusta Petteri on tässä väärässä koska Natosta ei löydy sellaista heppua (paitsi Donald) joka painaisi nappia, mutta pelote tulee tuhannesta F-35 hävittäjästä joille ainakaan Venäjä ei pysty vastaamaan, ainakaan noilla keskellä peltoa kököttävillä S400 asejärjestelmillä

 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Häkkäsen mukaan Suomi ja Ruotsi olisivat liittymässä Norfolkin alaisuuteen ja virallisia päätöksiä olisi odotettavissa pian.

Luin tästä aiemmin jostain uutisen. Tämä liittyy siihen, kun Naton sotilaskomitea vierailee Northern Forest 24 -harjoituksessa ja sen tiimoilta haastateltiin Rob Baueria. Siinä uutisessa, jonka minä luin, kehuttiin ensin Suomen kokonaisvaltaista puolustusmallia ja sitten sivuttiin tätä aihetta. Pohjoismaita tosiaan koetetaan naittaa keskenään ja päätöksiä voisi tulla myöhään syksyllä tai ensi vuoden alussa.

YLE:ltä löysin yhden jutun tästä aiheesta:


MTV:n juttu se taisi olla, jonka luin:


- - -

Olisi ehkä PV-ketjun asiaa, mutta laitetaan lainaus tuosta MTV:n uutisesta:

"Suomessa vieraileva Naton sotilaskomitean johtaja Rob Bauer sanoo olevansa hyvin vaikuttunut Suomen puolustuskyvyistä ja kokonaisturvallisuudesta. Hänen mukaansa sotilaskomitean vierailu Lappiin on vahvistanut käsitystä, jonka mukaan Suomi on valmiuden osalta malliliittolainen. Amiraali Bauerin mukaan Suomen siviiliyhteiskunnan ja sotilaallisen maanpuolustuksen yhteistyö on inspiraation lähde kaikille Nato-liittolaisille."

Mukana varmaan jonkun verran perinteistä amerikkalaista imartelua, mutta joka tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hyvä Suomi! Toivon mukaan tämä on vasta alkusysäys Naton voimakkaalle preesensille maassamme. Tuskin heti mitään Brysselin konttorin kompleksia saadaan Helsinkiin, mutta näen Suomella olevan potentiaalia olla puolustusliiton ytimessä, mistä koko isänmaamme luonnollisesti hyötyy.
 

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Joo ei yllättävää.
Ihme kun Ruotsi ei saanut merivoimien esikuntaa kun on sukellusveneitäkin.
Vai pistettiinkö sille joku logistiikan vastuualuetta, jos jostain muusta artikkelista muistelin..
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ihme kun Ruotsi ei saanut merivoimien esikuntaa kun on sukellusveneitäkin.
Muistanko oikein, että tässä on käymässä niin, että Itämeren alueen merivoimien komentopaikaksi tulee Saksa/Puola? Että vetivätkö "hannuserkkumme" kerrankin lyhimmän korren?
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Suomen ilmavoimat täyttää vaatimukset Naton toiminnasta ja ovat nyt tasavertaisena mukana muiden maiden kanssa hoitamassa puolustusta.

 

OLLI58

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Juhani Suomea (Kanava 4/2024) tuntuu kaivertavan pahasti se, että Suomi katsoo tässä omaa etuaan eikä jatka hyvällä Kekkosen ja YYA:n pohjaavalla sitoutumattomuuden linjalla. Aika paksua settiä sanoisin.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ihan mielenkiintoista taustatietoa siitä, millaisia asioita on pöydällä nyt, kun Suomi ja Ruotsi ovat Natossa:


Eli yksi ratkaistava kysymys on Ahvenanmaan, Gotlannin ja Bornholmin puolustus. Siitä on eriäviä mielipiteitä, koska kyseisillä paikoilla on merkitystä muillekin maille kuin vain niillä valtioilla, joille noiden puolustaminen lähtökohtaisesti kuuluu.

On siis väläytetty vaihtoehtoa, jossa esimerkiksi Ahvenanmaan ja muun Suomen puolustus erotetaan toisistaan. Lähtökohtaisesti en itse tätä ajatusta suorilta tyrmää, kunhan vain asia tulee hoidetuksi.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK

Txjokeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Men in Blue ja muut oikeudenjakajat
Nato-oluen kaikki kai tietää, tätä Halvan tuotantoa en muista ennen nähneeni. Pahoittelut vanhan toistosta, jos näin on.
 

Liitteet

  • natokar.jpg
    natokar.jpg
    131,2 KB · kertaa luettu: 89

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Noin.

Suomeen tulee Nato-esikunta ja maavoimajoukkojen läsnäoloa. Kaikki Pohjoismaat on hyväksytty Norfolkin alle.
Sehän meni yllättävän sutjakkaasti :o

Toki keväällä 2022 puhuttiin siitä, että jos Suomesta tulee Nato-maa ja jos Ruotsista tulee kanssa, niin Pohjoismaat yhdessä saavat melko helposti tahtonsa läpi Natossa, silloin kun ovat asiasta yksimielisiä. Silloin se yhden asiantuntijan arvio oli sen kaltainen, että jos kaikki Pohjoismaat ovat Natossa ja haluavat perustaa uudelleen AFNORTH:in, niin se perustetaan. Sama asiantuntija siinä samassa yhteydessä sanoi, että olettaa, että Pohjoismaat yhdistävät ilmavoimansa ja maavoimansa ainakin pohjoisessa, sekä Suomi ja Ruotsi merivoimansa Itämerellä. En harmikseni ole tuota enää uudestaan löytänyt, se oli englanninkielinen selvitys, mutta kun en muuta siitä muista, niin en saa sitä tulemaan hakutuloksena.

Mutta joka tapauksessa, aika kivuttomasti tämä nyt vaikuttaa menneen kaikesta huolimatta. Baltian maat ovat toki toivoneet Suomea ja Ruotsia saman katon alle heidän kanssaan, ja sitten on vielä kysymysmerkkejä siitä, mistä Naton Itämeren operaatioita johdetaan. Ja tuokin tosiaan voi vielä olla avoimia kysymyksiä, että miten noiden tiettyjen Itämeren strategisten kohteiden puolustus tulevaisuudessa hoidetaan, kun niillä on merkitystä maille, jonka alueisiin ne eivät kuulu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös